Kant Kantin teokset Kantin metafysiikka Kantin moraalifilosofia
Kantin valistusaatteeseen ja rationalismiin, mutta myös Newtonin fysiikkaan ja emprisimiin nojautuvan "transsendentaalisen idealimin" mukaan niin luontoa kuin moraaliakin koskevan tiedon, ja totuuteen pyrkivän tiedon tavoittelun perustana on oltava järki - ei auktoriteetti (kuten kirkko, Raamattu tai filosofiset teoriat), muttei myöskään luonto "sinänsä". Jotta "luonto sinänsä" voisi yksin toimia tiedon lähteenä, tämä edellyttäisi sitä, että tiedon pitäisi perustua "puhtaalle" havainnolle, jonka muodostumiseen ei vaikuta millään tavalla havaitsijan tapa käsittää asiat, vaan perlkästään se miten asiat itsessään ovat (monet empiristit katsoivatkin tiedon perustan olevan puhtaat aistihavainnot, joiden "selkeys" tai yksinkertaisuus jotenkin voisi taata niiden erehtymättömyyden ja sen että ne ovat välttämättäkin sopusoinnussa kohteensa kanssa).
Kantin mukaan todellinen tieto ei kuitenkaan koskaan perustu tällaiselle täysin puhtaalle havainnolle, sillä siihen mitä voimme havaista, ja miten havaintokokemuksemme syntyy, vaikuttavat paitsi luonnon "oliot itsessään", myös meidän oman havainto- ja ajattelukykymme erityispiitrteet. Jotta havaintoon perustuva tieto olisi ylipäätään mahdollista, on tiedon sisällön sopeuduttava järjen asettamiin rakenteisiin tai "raameihin" - järjen tapaan käsitteellistää ja kategorisoida todellisuutta - ei pelkästään havainnon kohteeseen. Jotta havainto voisi toimia tiedon perustana, sen on siis oltava sopusoinnussa paitsi kohteensa, myös järjen kanssa. Filosofian tehtävä Kantin mukaan on ennenkaikkea analysoida tätä järjen tiedolliselle kokemukselle asettamaa "arkkitehtuuria", t. analysoida tietokykyä itseään (tai, kuten asia Kantin käsittein ilmaistaisiin, reflektoida transendentaalisesti havaintotiedon mahdollisuuden ehtoja).
Filosofian tehtävänä on selvittää käsitysten muodostamisen ja järjenkäytön lainalaisuudet, ja siten osoittaa erilaisen tiedon ja tiedonhankintamenetelmien asema inhimillisen tietämyksen ja tietokyvyn kokonaisuudessa.
Luonnontiede tutkii maailmaa, luonnontieteen teoreettinen ymmärrys kohdistuu luonnonolioihin; mutta tämä teoreettinen ymmärrys ei ole mitään passiivista "luonnosta virtaavan tietoaineksen vastaanottamista", vaan havaitseva ja tietävä subjekti itse rakentaa käsityksensä oman järkensä ja tietokykynsä määräämän käsityskyvyn puitteissa; siksi luonto ei ilmene havaitsevalle subjektille puhtaasti sellaisena kuin se on, "olioina sinänsä" (saksaksi Dinge an sich), vaan jokainen havainto on subjektin oman havaintokyvyn järjen kategoriarakenteeseen sopivaksi muokkaama; ja se maailma jota luonnontiede kuvaa on nimenomaan havaintokykymme rakentama maailma, "oliot meille". Kun muodostamme havainnon jostain oliosta tai ilmiöstä, se pohjautuu aina toisaalta olioon itseensä, toisaalta havaintokykymme tapaan muodostaa vaikutelmia naäistä "olioista itsessään"; havainnolla on aina tämä ajattelusta riippumaton komponentti, joka tekee ylipäätään mahdolliseksi sen että voidaan puhua "luonnon" tutkimuksesta ja objektiivisen totuuden tavoittelemisesta; tiedon mahdollisuus edellyttää erehtymisen mahdollisuuden (muutenhan tietoa ja virhekäsityksiä ei voi si erottaa toisistaan), ja tämä taas edellyttää tiedosta riippumattoman tiedon kohteen olemassaolon.
Filosofia on Kantin näkemyksen mukaan "transsendenttia" (kirjaimellisesti suomennettuna "yläpuolelle nousevaa") tutkimusta, jonka tavoitteena on tarkastella tätä havainnon rakentumisen prosessia itseään - havaintomme järjellistä elementtiä ja sen säännönmukaisuuksia.
On erittäin tärkeää oivaltaa, että kun Kant puhuu "havaitsijasta", "havaitsevasta subjektista", tai "järjestä", hän ei varsinaisesti tarkoita psykologisia ilmiöitä (aistimuksia tai mentaalisia ajatustiloja - ainakaan siinä mielessä kuin voimme ajatella ihmisen aistimusten ja ajattelutapojen olevan ihmiselle lajityypillisiä, ihmisen biologiseen historiaan perustuvia ominaisuuksia, tai muuten vain ihmisen mielen toimintatapoja jotka voisivat olla toisenkinlaisia). Esimerkiksi havaintoa epistemologisena, tiedon perustana olevana ilmiönä, ei tutki empiirinen psykologia vaan transendentaali estetiikka. Psykologia tutkii "empiiristä subjektia", joka kuuluu fenomeenien, olioiden meille, maailmaan, kun taas filosofia tutkii transendenttiä subjektia, tietokyvyn taustalla olevaa järjellistä havainnoittsijaa, joka rakentaa maailman sellaisena kuin sen havaitsemme (Descartesin ja Locken tietoteorioiden suuri virhe Kantin mukaan oli sekoittaa nämä eri käsitteen "subjekti" käyttötavat toisiinsa). Tämän takia Kantin teoria siitä miten subjekti itse rakentaa oman todellisuutensa, "maailman sellaisena kuin se hänelle ilmenee", ei myöskään johda solipsismiin tai relativismiin, koska puhe havainnon subjektista ei tarkoita psykologista subjektia, ja siksi olisi väärin sanoa että kukin meistä elää "omassa" mielensisäisessä tai "mentaalisessa" todellisuudessa.
Oliot sinänsä ovat olemassa, ja ne rajoittavat havainnon syntyä - toisin kuin unessa ja harhakuvitelmissa, emme todellisuudessa voi saada aikaan asioita vain tahtomalla tai kuvittelemalla. Ne eivät kuitenkaan ole ainut havaintoa rajoittava tekijä, vaan tietokyky itsessään rajoitta myös havainnon mahdollisuuden ehtoja (ne eivät myöskään ole sitä mitä yleensä pidämme olioina, nimittäin olioita meille). Filosofian (metafysiikan, epistemologian) tehtävä on ensisijaisesti selittää näiden kolmen osatekijän, havaitsijan, havaittavan (oliot sinänsä), ja havaintomaailman (oliot meille) välinen suhde.
Pähkinänkuoressa ilmaistuna, Kantin tavoitteena on analysoida "transsendentaalisesti" sitä, mille inhimillinen tietämisen kyky, ja inhimillinen tieto perustuvat; miten tietokyky tekee tosiasioita koskevat arvostelmat (väittämät, mielipiteet) mahdolliseksi.
Puhtaan järjen kritiikki on samaan aikaan metafyysinen kirjoitus ihmisen tiedosta, mutta myös teesi siitä, miten metafysiikkaa tulisi ylipäätään tehdä, ja millainen metafysiikka ylipäätään tekee järkeen ja havaintoon perustuvan tiedon mahdolliseksi. Kantin mukaan sekä rationalismi että empirismi sisältävät joitakin keskeisiä oivalluksia, mutta joutuvat kuitenkin hankaluuksiin yrittäessään osoittaa miten järki yksin (puhdas järki) voi tuottaa tietoa nojaamatta havaintoon, tai miten havainto yksin (puhdas havainto) voi tuottaa tietoa maailmasta ilman järjen ohajusta.
Rationalistinen metafysiikka (Descartes, Leibniz) pyrki luomaan matematiikan mallin mukaisen filosofian, jossa yksinkertaisista ja ehdottoman varmoista, itsessään selvistä, lähtökohdista voitaisiin loogisen päättelyn avulla >dedusoida koko inhimillisen tiedon kokonaisuus. Kantin mukaan tällainen "dogmaattinen" metafysiikka ei voi johtaa pätevään filosofiaan, tai metafyysiseen käsitykseen tietokyvystä, joka voisi selittää mihin tieto perustuu. Ensinnäkin, filosofia eroaa matematiikasta siten, että siinä missä matematiikka pohjautuu tarkkoihin ja täsmällisesti määriteltyihin, mutta mielivaltasiesti valittuihin perusoletuksiin, lähtee filosofia liikkeelle epätäsmällisistä ja huonosti määritelltyistä, mutta jo valmiiksi ajattelutapamme ytimessä sijaitsevista käsitteistä, ja pyrkii aluksi selkeyttämään näiden käsitteiden sisällöt (analysoimalla niiden merkitystä ja käyttöä), ja vasta sen jälkeen kokoamaan niistä pitäviä teoreettisia rakennelmia (syntetisoimalla saavutettuja selkeämipiä käsitteitä käyttäen ajatusrakennelmia jotka ovat kestävämpiä ja pitävämpiä kuin ensimmäisten, esi-analyyttisten intuitioiden varaan rakennetut). Toiseksi, tiukan rationalistinen metafysiikka epäonnistuu väistämättä, koska se pyrkii puhtaasti ideoita ja niiden merkityksiä analysoimalla todistamaan väittämiä, joiden totuus ei perustu näiden väittämien merkitykseen, vaan todellisuuteen itseensä. Esimerkiksi yritykset "todistaa" loogisin argumentein että Jumala on/ei ole olemassa, että maailmankaikkeudella on/ei ole syntymähetki (ensimmäinen ajan hetki), tai että ihmisen sielu on kuolevainen/kuolematon johtavat väistämättä umpikujaan, tai "puhtaan järjen antinomioihin", kuten Kant sanoo.
Empiristinen metafysiikka ottaa lähtökohdakseen yksinkertaiset ja selkeät havaintotilanteet, joissa välttämättä aistimme ulkomaailman olennot "suoraan" ja "sellaisina kuin en ovat". Intuitio tai "järjen varmuuedt" ovat epäluotettava perusta tiedolle, koska ei ole mitään takeita siitä, että intuitiivinen käsitystapamme johtaisi välttämättä totuuteen - vasta koettelemalla perimmäisiä intuitioitamme havainnon suhteen voimme tulla tietämään, pitävätkö niistä johdetutu väittämät paikkansa siinä maailmassa jossa elämme.
Rationalistille havainto ja luonnontutkimus ylipäätään on epäluotettava lähtökohta tieto-opille, koska kaikki havainto on viime kädessä epäluotettavaa, ja sisältää virheen mahdollisuuden. Myöskään sellaiset abstraktit järjen ideat kuten mahdollisuus, välttämättömyys, substanssi, kausaalisuus, eksistenssi tai riittävä syy eivät nimeä mitään yksittäisissä havainnoissa läsnä olevaa havaittua ilmiötä, tai "oliota maailmassa", eikä ole juurikaan syytä uskoa, että nämä ideat voitaisiin jotenkin "päätellä" tai "yleistää" yksittäisiä olentoja ja näiden ominaisuuksia koskevista puhtaista havainnoista. Lisäksi eri ihmiset voivat samojen havaintojen pohjalta muodostaa täysin vastakkaisia käsityksiä asiain tilasta, ja inhimillinen havainto (aistimis) kyky on vain yksi erityistapaus - muunkinlaisia aistijärjestelmiä voidaan kuvitella, ja siksi havaito ei voi olla riittävän universaali pohja tiedolle.
© Otto Lappi 2001 (otto.lappi@edu.espoo.fi).