[A] [B] [C] [D] [E] [F] [G] [H] [I] [J] [K] [L] [M] [N] [O] [P] [Q] [R] [S] [T] [U] [V] [X] [Y] [Z] [Ä] [Ö]
Käsitteellinen umpikuja, jossa kahden toisilleen vastakkaisen teorian tai näkemyksen tueksi voidaan esittää yhtä vakuuttavia perusteluja. On selvää, että molemmat teoriat eivät voi olla tosia, koska ne ovat keskenään ristiriidassa; toisaalta ei ole mitään keinoa ratkaista kumpi teorioista pitää paikkaansa. Ja mikä vielä pahempaa, molemmat näyttäisivät olevan tosia.
Kantin mukaan "dogmaattinen" metafysiikka - joka pyrkii luomaan metafyysisiä järjestelmiä (teorioita) johtamalla ne loogisesti puhtaan järjen avulla saavutettavista "annetuista" perustotuuksista - johtaa väistämättä antinomioihin. Kant käsitteli Puhtaan järjen kritiikissään neljää "dogmaattisen metafysiikan antinomiaa", jotka koskivat maailmankaikkeuden äärettömyyttä, yhdisteiden ja niiden osien suhdetta, kausaliteettia ja vapaata tahtoa, ja välttämättömän olennon käsitettä. Kantin mukaan spekulatiivisen kosmologian hyödyttömyyttä kuvastaa se, että pelkästään sanojen määritelmiä ja loogisia argumentteja käyttäen voidaan näennäisesti todistaa, sekä se teesi että maailmankaikkeudella täytyy olla niin alkuhetki ajassa, kuin myös äärireuna avaruudessa - ts. että maailmankaikkeus on äärellinen - että tämän teesin antiteesi, jonka mukaan sillä ei voi olla sen enempää alkuhetkeä kuin reunaa. Tämän takia Kantin mukaan on hylättävä dogmaattinen filosofia, ja rakennettava metafysiikka "kriittisen filosofian" perustalle; sen sijaan että filosofian perusteeksi asetettaisiin valmiiksi annetut "varmat totuudet", on ensin tarkasteltava itse ihmisen tietokykyä ja järkeä, joka väärin käytettynä johtaa antinomioihin, ja yritettävä selvittää miten tietokykyä tulisi käyttää oikein, jotta tietoa maailmasta ja maailmankaikkeudesta voidaan saavuttaa ilman että päädytään antinomioihin.
© Otto Lappi 2001 (otto.lappi@edu.espoo.fi).
Sivu päivitetty viimeksi 22/06/2001.