Aristoteles Aristoteleen teokset Aristoteleen metafysiikka Aristoteleen moraalifilosofia Aristoteleen logiikka Aristoteleen psykologia
Aristoteleen metafysiikan keskeisin käsite on substanssin käsite. Substanssi on Aristoteleen kategoriaopin mukaan aineen ja muodon yhdiste. Substanssi on se, mitä tarkoitetaan kun jostakin oliosta kysytään: "mikä tämä on" . Oikea vastaus em. kysymykseen on antaa kyseisen substanssin määritelmä.
Aine on Aristoteleelle eriytymätöntä materiaa, aine itsessään ei ole mikään olio. Pelkästään sen perusteella, että meillä on edessämme jokin ainekimpale, ei voida sanoa mitä kädessämme on; vasta kun aineeseen on liittyneenä jokin tietty muoto, on kyseessä jokin tietty olio tai oliolaji - substanssi, josta voidaan sanoa "mikä se on". ("Aine" sinänsä, niin kuin Aristoteles sanaa käyttää, ei edes tarkoita mitään ainetyyppiä; esimerkiksi savi tai kulta ei ole "pelkkää ainetta", vaan jo tässäkin tapauksessa on aineeseen yhdistyneenä tietty muoto, joka tekee aineesta substanssin; voimme kysyä "mitä tämä on?", ja vastaus on "savea" tai "kultaa" sen mukaan millaisesta aineen ja muodon yhdisteestä on kyse).
Vastaavasti muoto itsessään ei ole "se mikä jokin on", vaan olio on aineen ja muodon yhdistelmä. Kaksi oliota voivat olla muodoltaan jopa identtisiä, mutta silti eri olioita (kumpikin on erillinen "jokin"), koska sama muoto toteutuu kummassakin tapauksessa eri aineessa.
Aristoteleen käsitteistö tuntuu ensin kovin kummalliselta ja mutkikkaalta, mutta on itse asiassa perustaltaan hyvin selkeä ja yksinkertainen, ja jopa terveen järjen mukainen! Tarkastellaan vaikkapa esimerkkinä mäntypuista pöytää:
Pöydän muoto on se, mikä tekee pöydästä pöydän. Aikaisemmin sama aine muodosti osan mäntypuuta (eri substanssia kuin nykyinen pöytä). Sitten puu kaadettiin ja pilkottiin laudoiksi, mäntypuu lakkasi olemasta olemassa yksilöoliona, mutta osa sen aineksesta päätyi pöytään. Jos pöytä sysytetään tuleen ja poltetaan tuhkaksi asti, lakkaa se olemasta olemassa pöytänä; aineesta josta se koostuu tulee silloin kasa tuhkaa (pöytä menettää "essentiaalisen, pöytyyden määrittelevän muotonsa" ja pöytä-substanssi lakkaa olemasta). Muoto tekee siis pöydän sisältämästä aineksesta pöydän. Oikea muoto on välttämätöntä, jotta tuota ainesta voitaisiin sanoa pöydäksi, ja kysymykseen "Mikä tämä on?" voidaan vastata "Pöytä".
Muoto ei kuitenkaan ole riittävä tekemään pöydästä substanssia; voidaan kuvitella toinen samanlainen - viimeistä hiomajälkeä, lakkapinnan epätasaisuutta ja puun syykuviota myöten identtinen pöytä, joka kuitenkaan samasta muodosta huolimatta ei ole sama yksilö, sama substanssi. Kun pöydästä kysytään "mikä tämä on?", on vastaus molemmissa tapauksissa "pöytä", mutta kyseessä on kummassakin tapauksessa eri "tämä".
Aristoteles erotteli toisistaan primäärisustanssit, joita ovat yksilöoliot (esim. Sokrates), ja sekundäärisubstanssit, joita ovat niiden luokkien "lajiolemukset" joihin yksilöoliot kuuluvat sen mukaan, täyttävätkö ne kyseisen luokan määrittelevät piirteet (esim. "ihminen" on tällainen lajiolemus; ihmisen määritelmä Aristoteleen mukaan on rationaalinen eläin, täten Sokrates on ihminen, koska hänen ominaisuuksiinsa kuuluu olla eläin ja olla rationaalinen - hän siis täyttää ihmisen lajiolemuksen määrittelevät piirteet).
Primäärisubstanssit ovat Aristoteleen metafysiikassa ensi sijalla; toisin kuin Platonilla (jonka teoriassa olioiden edustamat yleiset muodot tai hahmot, ideat, ovat todellisuuden tärkein rakenne) Aristoteleen mukaan se mitä ensi sijassa on olemassa ovat yksilöoliot yksilöllisine piirteineen. Universaalit, lukuisten olioiden jakamat ominaisuudet tai muodot ovat olemassa vain sikäli kuin on olemassa yksilöolioita, joilla on näitä piirteitä. Esimerkiksi "keltaisuus" ei Aristoteleelle ole minkään aineettoman ja ikuisen ideaolion nimi, vaan kuvaa jotain sellaista joka tosin voi "ilmetä" useassa oliossa näiden jakamana ominaisuutena, mutta jota ei ole "itsenäisesti" olemassa tästä ilmenemisestä riippumattomasti. Keltaisuutta on olemassa jos ja vain jos on olemassa keltaisia yksilöolioita.
Substanssin ominaisuuksista Aristoteles erotteli aksidentaaliset ominaisuudet, joita substanssi voi saada ja menettää pysyen silti samana substanssina, ja essentiaaliset ominaisuudet, jotka substanssilla on välttämättä oltava, jotta se olisi se substanssi mikä se on. Esimerkiksi parrakkuus tai vaaleaihoisuus ovat ihmisellä satunnaisia l. aksidentaalisia ominaisuuksia. Ihminen voi kasvattaa parran tai ajaa sen pois pysyen yhtä paljon ihmisenä, kuin myös omana itsenään. Vaalea- ja tummaihoiset ihmiset ovat yhtä lailla ihmisiä, ja yksittäisen ihmisen iho voi vaaleta tai tummua vuodenaikkojen vaihtelun mukaan. Jos Sokrates kuitenkin on essentiaalisesti ihminen (olisiko mahdollista, että Sokrates ei olisikaan ollut ihminen vaan sika tai apina?), ja ihminen on rationaalinen eläin, on rationaalisuus Sokrateelle määrittelevä piirre; mikäli Sokrateen sielu menettäisi ajattelukyvyn, lakkaisi Sokrates olemasta se olento mikä hän on. (Jos Sokrates väliaikaisesti, esim. sairauden takia, menettäisi kyvyn ajatella, ja tekisi tällöin jotain rankaistavaa, emme kuitenkaan pitäisi Sokratesta vastuullisena teosta, koska tietyssä mielessä "se ei ollut Sokrates", joka teon suoritti).
© Otto Lappi 2001 (otto.lappi@edu.espoo.fi).