Lukion Filosofia
Suuria filosofeja
 
 

A r i s t o t e l e s


Aristoteles Aristoteleen teokset Aristoteleen metafysiikka Aristoteleen moraalifilosofia Aristoteleen logiikka Aristoteleen psykologia


Aristoteleen logiikka

Aristotelesta pidetään modernin formaalin l. symbolisen logiikan isänä. Hänen Ensimmäinen Analytiikka teoksensa sisältää syllogistiikkana tunnetun päättelysysteemin, joka mahdollistaa yksinkertaisten deduktiivisten päättelyiden laatimisen ja niiden pätevyyden tarkistamisen ilman että on vedottava päättelyssä premisseinä tai johtopäätöksinä esiintyvien väittämien merkityksiin.

Platonin akatemiassa Aristoteles opiskeli filosofisen väittelyn taitoa eli dialektiikkaa. Erotuksena sofistien opettamasta retoriikasta, l. väittelytaidosta akatemikalaiset painottivat dialektisen menetelmän etsivää luonnetta, ja totuuden ja aitojen loogisten seuraussuhteiden selvittämistä tärkeämpänä kuin jo omaksuttujen näkökulmien puolustamista. Retoriikkaa opiskelee se, jonka tarkoitus on oppia esittämään omia näkemyksiä mahdollisimman vakuuttavasti ja voittamaan kuuntelijat puolelleen - dialektiikan filosofisen menetelmän päämääränä ei ollut jo omaksutun kannan pönkittäminen vakuuttavankuuloisilla perusteluilla, vaan oman ja keskustelukumppanin totuutta koskevan ymmärryksen kasvattaminen.

Dialektiikan piiriin kuului luonnollisesti erilaisten argumenttien ja argumenttimuotojen tutkiminen. Jokin tietty argumentein perusteltu johtopäätös voidaan ottaa kriittisen tarkastelun alle kysymällä:

(1) ovatko sen tueksi esitetyt perustelut tosia, ja

(2) onko johtopäätös päätelty näistä perusteluista tavalla joka takaa totuuden säilymisen - ts. onko argumentti deduktiivisesti pätevä, niin että jos premissit ovat on väistämättä niin että myös johtopäätös on tosi.

Esimerkiksi siitä että Mosse on pöydällä, ja että Mosse on kissa, seuraa väistämättä se aivan ilmeinen johtopäätös että pöydällä on kissa: ei ole mitenkään mahdollista että molemmat väitteet olisivat tosia, mutta johtopäätös epätosi. Tämän päättelyn kohdalla on helppo nähdä että päätelmä on pätevä.

Aristoteleen oivallus oli erottaa päättelyn pätevyys siitä, mitä premisseissä ja johtopäätöksessä väitetään, ja tarkastella päättelyn pätevyyttä yksinomaan sen loogisen muodon, ei merkityksen, perusteella.

Jos premissinä on, että Sokrates on ihminen ja että kaikki ihmiset ovat luonnostaan kuolevaisia, seuraa pakostakin että myös Sokrates on kuolevainen, päättely on ehdottoman sitova, eli loogisesti pätevä.

Premissi 1: Sokrates on ihminen.

Premissi 2: Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia.
____________________________________________
Johtopäätös: Siis: Sokrates on kuolevainen.

Mutta mistä tiedämme päättelyn olevan pätevä? Siitäkö, että tiedämme kuka Sokrates oli ja että kaikki ihmiset jotka ovat koskaan eläneet tai tulevat koskaan elämään olivat kuolevaisia? Ei suinkaan, tätä meidän ei tarvitse tietää. Pelkästään päättelyn muotoa tutkimalla voimme vakuuttua siitä että jos premissit pitävät paikkansa on myös johtopäätöksen pakko pitää paikkansa; lisäksi tämä pätee myös kaikkiin muihin ihmisiin, ei vain Sokrateehen, ja vieläpä mihin tahansa olioluokkaan, ei vain ihmisiin. Voimme itse asiassa korvata nimen "Sokrates" ja määreet "ihminen" ja "kuolevainen" kirjainsymboleilla A, B, ja C, ja todeta päätelmän sitovuuden silti säilyvän, täysin riippumatta siitä mitä ehkä käsitämme A:n B:n ja C:n merkitsevän.

Premissi 1: A on B.

Premissi 2: Kaikki B:t ovat C.
____________________________________________
Johtopäätös: Siis: A on C.

Esimerkiksi siitä että Mosse on kissa ja kaikki kissat ovat karvaisia voidaan päätellä että Mosse on karvainen, tai siitä että elektroni on alkeishiukkanen ja kaikilla alkeishiukkasilla on aaltoluonne voidaan päätellä että elektronilla on aaltoluonne. Kaikki nämä päätelmät toteuttavat saman yleisen päättelymuodon kuin Sokratesta koskeva esimerkkipäättely, ja tätä päättelymuotoa voidaan soveltaa yksittäistapauksiin kaikilla "tiedon aloilla", ja käytetyn päättelyn pätevyys on arvioitavissa puhtaasti sen muodollisten ominaisuuksien tarkastelulla, ilman että tarvitsee lainkaan ottaa huomioon premissien ja johtopäätösten merkitystä (tai totuutta).

Aristoteles laati kokoelman muodollisesti pätevistä päätelmistä, joita hän kutsui syllogismeiksi. Näiden syllogismien tuntemista ja soveltamista väittelyissä Aristoteles piti suositeltavana ja luotettavana dialektisenä menetelmänä totuuteen pyrkimisessä. Mutta Aristoteleen syllogistiikalla oli myös kunnianhimoisempi päämäärä: Aristoteleen ihanteena oli koko inhimillisen tiedon looginen järjestämininen eukleideen geometrian tapaan aksiomaattiseksi järjestelmäksi: kaikki tieteellinen tieto voitaisiin esittää - ja todistaa- muutaman itsestään selvän ja välttämättömän peruspremissin vääjäämättöminä seurauksina, jos olisi mahdollista (a) laatia täsmällinen säännöstö joka luettelee kaikki sallitut päättelyaskeleet l. antaa muodolliset ja ei-tulkinnanvaraiset ohjeet siitä milloin yhden väittämän saa loogisesti päätellä jostakin toisesta väittämästä ja milloin ei (syllogismit), ja (b) löytää metafysiikan ("ensimmäisen filosofian", kuten Aristoteles sitä nimitti) avulla ne intuitiiivisesti selvät ja yksinkertaiset tieteen perusväittämät joista koko muu tieteellinen tieto olisi loogisesti dedusoitavissa.


Aloitussivu Filosofian oppisanasto Käsitekartat Suuria filosofeja Filosofian historian kehityslinjoja Linkkejä muualle Kartta sivuston sisällöstä, sivuston tai sen osien lataaminen omalle koneelle, palaute, tietoja tekijästä


© Otto Lappi 2001 (otto.lappi@edu.espoo.fi).