TIEDENAISET:  AAKKOSITTAIN  |   TIETEENALOITTAIN  |   AIKAKAUSITTAIN  |   ENSIMMÄISET  |   NÄKYMÄTTÖMÄT VIRSTANPYLVÄÄT  |   TIETOA  |   NAISTUTKIMUS  |   ETUSIVULLE
PIRJO MÄKELÄ kansanterveyden uranuurtaja 1930- Pirjo Mäkelä tuli ylioppilaaksi 1949 ja aloitti samana vuonna lääketieteen opinnot. Opiskelun ohessa, ilta- ja yötöinä, alkoivat myös laboratoriotutkimukset yhdessä tulevan miehen, Olli Mäkelän, kanssa. Työtä tehtiin silloisella Serobakteriologian laitoksella (jonka ikkunoista saattoi seurata yliopiston Porthanian rakennustöiden edistymistä). Lääketieteen lisensiaatiksi Mäkelä valmistui 1955 ja samana vuonna syntyi perheen ensimmäinen lapsi. Neljä vuotta myöhemmin väitöskirjan työt olivat valmiit ja perhe muutti Kaliforniaan. Jatko-opinnot Stanfordin yliopistossa alkoivat ja ohjaajana oli juuri Nobelin palkinnon saanut Joshua Lederberg. Vuonna 1961 Mäkelät palasivat Suomeen ja tuliaisena oli uusi tieteenala: mikrobigenetiikka. 20 vuotta myöhemmin sen pohjalta kehittyi uusi biotekniikka: geenimanipulaatio. Uuden alan aloittaminen oli vaikeata - sitä ei ymmärretty, rahoitusta oli vaikea saada, laboratoriotyöt oli tehtävä itse lasitavaran tiskauksesta alkaen, eikä keskustelukumppaneitakaan kotimaassa ollut. Kansainväliset kontaktit olivat tuolloin elintärkeitä, mutta varoja kokouksiin osallistumiseen oli niukasti ja yhteydenpito kävi lähinnä kirjeitse. Faksista tai sähköpostista ei edes uneksittu ja mannertenväliset puhelut olisivat olleet ylivoimaisen kalliita. Niinpä oli jälleen hakeuduttava töihin ulkomaille, tällä kertaa Lontooseen (1963-64), jossa myös neljäs lapsi syntyi joululoman aikana. Tämä vaihe loi perustan kansainväliselle yhteistyölle akselilla Helsinki-Lontoo- Berkley (Kalifornia)-Freiburg (Länsi-Saksa). Työ osoitti miten geenit määräävät monimutkaisen polysakkaridin - bakteerien lipopolysakkaridin - rakenteen. Kyseessä oli molekyylibiologian keskeisiin perusteisiin kuuluva havainto: tähän asti oli osoitettu geenien toimivan niin, että ne määrittelevät tarkoin säädettyjen kemiallisten sääntöjen mukaan vastaavan valkuaismolekyylin rakenteen. Tuntematonta kuitenkin oli miten elimistön muut rakenneosat (kuten polysakkaridit) ja solujen ja elimistön muoto määräytyvät. Nyt osoitettiin, että tällainen rakenne on geenien toisen asteen tuote, jonka syntymistä ja muotoa ohjaavat joka vaiheessa geenin tuottamat valkuaisaineet, entsyymit. Myöhemmin on osoitettu saman periaatteen olevan yleispätevä, toimivan sekä kasvien että eläinten polysakkaridien rakenteen määrääjänä. 1960-luvulla elettiin molekyylibiologian kulta-aikaa, jolloin opittiin lyhyessä ajassa tuntemaan elämän molekulaarisen perustan keskeiset periaatteet - oli todellinen lottovoitto tutkijalle elää tuolloin ja osallistua tähän jännittävään löytöretkeen! Tutkimus toi myös Pirjo Mäkelälle kansainvälistä tunnustusta. 1969 hänelle myönnettiin saksalainen Robert Koch -palkinto. 1964 Pirjo Mäkelä nimitettiin Valtion Seerumlaitoksen (nyk. Kansanterveyslaitos) bakteeriosaston johtajaksi. Eläkkeelle hän jäi tästä toimesta 1995. Toimessaan Mäkelä joutui tutkimustyön ohella osallistumaan keskeisellä tavalla bakteriologisen diagnostiikan ja infektiotautien seurannan kehittämiseen ja organisointiin Suomessa. Muutamien kollegojen kanssa toimitettu ja osaksi kirjoitettu alan ensimmäinen suomenkielinen oppikirja (Mäkelä-Mäkelä-Wager-Vaheri, Lääketieteellinen mikrobiologia, Duodecim 1975) oli myös mittava haaste. Kysymykset tautien syntymekanismeista ovat aina olleet keskeinen osa lääkärin ajatusmaailmaa. Uudet mikrobitekniikan menetelmät näyttivät antavan mahdollisuuden tutkia näitä kysymyksiä käyttäen mallina hiiren lavantautia. Sen aiheuttajabakteerin, salmonellan, pintaa peittävien polysakkaridimolekyylien (ns. O-antigeenin) rakennetta muutettiin ja kysyttiin vaikuttiko muutos bakteerin taudinaiheuttamiskykyyn ja miten se tapahtui. Kävi selväksi että muutos vaikutti siihen, miten hyvin isännän (tässä koejärjestelyssä hiiren) puolustusjärjestelmä pystyi taistelemaan bakteeria vastaan eli oltiin tutkimassa infektiotautien keskeistä tapahtumaa, mikrobin ja sen isännän taistelua olemassaolostaan. Tutkimukseen liittyi amerikkalainen yhteistyöryhmä. Monen vuoden työn tulokset muodostivat viiden väitöskirjan perustan Suomessa ja kolmen Yhdysvalloissa. Ne osoittivat molekyylitasolle asti miten tietyn ihmisen puolustusmekanismin toiminta vaikuttaa bakteerin kykyyn aiheuttaa tautia ja miten bakteeri pyrkii välttämään tätä elimistön puolustusta. 1973 alkoi Suomessa vakava aivokalvontulehdusepidemia, jonka aiheutti meningokokkibakteeri. Infektiolääkärit kyselivät eikö olisi mahdollista rokottaa väestöä sitä vastaan. Pirjo Mäkelä oli edellisenä kesänä bakteriologian kongressissa Jerusalemissa kuullut esitelmän meningokokki-rokotteen kehittämistyöstä Yhdysvalloissa. Mäkelä kirjoitti esityksen pitäjälle ja varsin nopeasti oli sovittu rokotteen tutkimisesta Suomessa. Tässä vaiheessa rokote oli jo osoitettu tehokkaaksi aikuisilla ja kouluikäisillä, mutta lapsilla sitä ei ollut tutkittu. Kun Suomessa tautia esiintyi eniten alle viisivuotiailla, oli tärkeätä osoittaa että se toimi myös aivan pienille lapsille annettuna. Tutkimuksen rahoitus saatiin Yhdysvaltojen terveysinstituutista (National Institutes of Health), ja syksyllä 1974 tässä tutkimuksessa rokotettiin 100 000 lasta. Alle vuoden kuluessa kävi ilmeiseksi että rokote oli tehokas myös nuoremmilla lapsilla. Niinpä rokotetta saatiin lisää, jolloin sen saivat kaikki alle 20-vuotiaat. Tämän jälkeen epidemia loppui nopeasti. Suuren väestötutkimuksen organisoiminen oli muuta kuin mihin laboratoriotutkijana oli oppinut. Yhteistä oli kuitenkin tutkimuksen suunnittelu, tulokseen vaikuttavien monien asioiden huomioon ottaminen. Käytännössä keskeistä oli eri alojen yhteistyö, kenttätyössä lastenlääkäri Heikki Peltolan johdolla maan koko terveydenhoitajakunta, tautitapausten raportoinnissa keskussairaaloiden lastenlääkärit, laboratoriot jne. Meningokokki-rokote liittyi kuitenkin sisällöllisesti Pirjo Mäkelän aikaisempaan tutkimustyöhön: se koostui bakteerin pintaa peittävästä polysakkaridista. Vastaavanlainen, vaikkakin molekyylirakenteeltaan erilainen polysakkaridi on muillakin vakavia yleisinfektioita ja aivokalvontulehdusta aiheuttavilla bakteereilla. Haemophilus influenzae tyyppi b (jolle myöhempien tutkimusten aikana vakiintui lempinimi Hib) ja pneumokokki. Hib-polysakkaridirokotetta Hib-tautia vastaan oli kehitetty useiden vuosien ajan Yhdysvalloissa, mutta sen suojatehoa ei vielä ollut päästy tutkimaan. Se saatiin verrokkirokotteeksi meningokokki-rokotetutkimukseen. 1977 saatettiin julkaista Hib-rokotteen jatkokehittelylle keskeinen tieto: Hib-polysakkaridi suojasi Hib-taudilta yli 2- vuotiaita muttei sitä nuorempia. Pneumokokki on puolestaan tärkeä pikkulapsilla perin yleisen välikorvantulehduksen aiheuttaja. Yhteistyössä korva- ja lastenlääkärien kanssa aloitettiin 1979 tutkimus mahdollisuuksista ehkäistä niitä pneumokokkipolysakkaridi-rokotteella. Tulos oli sama kuin Hib-rokotteella: polysakkaridit eivät antaneet riittävää immuniteettia suojaamaan infektioilta alle 2 vuoden iässä. Viesti eteenpäin oli selvä: näitä rokotteita tulisi parantaa nimenomaan niin, että ne toimisivat myös imeväisikäisillä. Jos siinä onnistuttaisiin, niillä olisi mahdollisuus vaikuttaa suuresti lasten terveyteen. Tutkimuksen haasteet olivat suuret ja rokotetutkimus tuli nyt Pirjo Mäkelälle tärkeäksi kohteeksi. Polysakkaridirokotteiden laboratoriokehitys jatkui Yhdysvalloissa, ja lopulta lupaavaksi osoittautui polysakkaridin liittäminen proteiinikantajaan, ns. konjugaatti-rokote. Näiden kliinisessä tutkimuksessa Suomi oli kärjessä ja tutkimusryhmä varsin suuri. Päätutkijoina olivat Juhani Eskola ja Helena Käyhty. Hib-konjugaatti-tutkimuksen tuloksena voitiin 1990 julkaista tieto sen tehosta jo imeväisiässä. Sen perusteella rokotteen ovat saaneet kaikki lapset 1986 alkaen, ja lasten Hib-tauti on maastamme hävinnyt! Myös pneumokokkikonjugaatti-rokote näyttää yhtä positiiviselta - sen teho pneumokokki-yleisinfektioita vastaan on jo osoitettu Yhdysvalloissa 1998, ja Suomessa saadaan 1999 tulokset tutkimuksesta, jonka kohteena on sen teho lasten välikorvantulehduksen ehkäisyssä. Pneumokokin aiheuttama keuhkokuume on lasten keskeinen kuolinsyy kehitysmaissa. Siksi on Hanna Nohynekin johdolla tutkittu konjugaatti-rokotteen tehoa lasten keuhkokuumeeseen Filippiineillä, yhteistyössä sikäläisen tutkimusryhmän kanssa. Tutkijoiden kontaktit ja yhteistyö yli maapallon on ollut elintärkeä koko kuvatulle tutkimukselle. Sen onnistumiseksi on myös ollut tärkeää tehdä oma työnsä tunnetuksi ja tunnustetuksi. MedLinesta löytyy 220 Pirjo Mäkelän julkaisua. Hän on niin ikään toiminut Englannissa ilmestyvän Microbial Pathogenesis -aikakauslehden päätoimittajana, saksalaisen Max Planck Institut für Immunbiologien ja Bangladeshissa toimivan kansainvälisen ripulitautien tutkimuskeskuksen johtokunnan jäsenenä sekä kansainvälisen Endotoksiini (=lipopolysakkaridi) seuran puheenjohtajana ja Mikrobiologiseurojen kansainvälisen liiton presidenttinä. Pirjo Mäkelä on pyrkinyt aktiivisesti vaikuttamaan tutkimuksen edellytyksiin Suomessa toimiessaan kaksi kautta Suomen Akatemian Lääketieteellisen toimikunnan puheenjohtajana, Naisten Tiedeseuran hallituksen jäsenenä ja useissa tutkimuksen arviointitehtävissä. Lääkärin Sosiaalinen Vastuu ry:n puheenjohtajana hän on toiminut erityisesti sotien ehkäisyn ja kehitysmaiden terveyden edellytysten edistämiseksi. 1 2 3 4 1 Robert Koch -palkinnon luovutustilaisuus 1970. Kuva: Pirjo Mäkelä. 2 Uutinen palkinnosta Medical Tribunen etusivulla. 3 Pirjo Mäkelä 1998. 4 Lehtiartikkeli Pirjo Mäkelästä. << Edellinen lääketieteilijä Humanistit >>