Tiedenaisia - Vetenskapskvinnor

Science is sometimes defined as a way of seeing things. Women still far too often constitute a "blind spot" in the vision of the scientific community.

Veronica Stolte-Heiskanen in Women in Science - Token Women or Gender Equality (1991).

NAISTUTKIMUKSESTA

Naistutkimuksen sysäsivät alkuun naisliikkeen väittämät yhteiskunnassa ja kulttuurissa vallitsevasta sukupuolten epätasa-arvosta ja naisvihamielisyydestä sekä tarve saada myös naisten kokemukset ja näkemykset näkyviin ja uuden tiedon perustaksi. Naistutkimus on kehittynyt näiden asioiden nimeämisestä ja teoretisoinnista kohti sukupuolen käsitteen ja merkityksen kaikinpuolista purkamista ja kriittistä uudelleenajattelua. Sukupuoliero(ttelu) nähdään tuotettuna ja kulttuurisidonnaisena tapana jäsentää yhteiskunnan vallan ja resurssien jakoa. Sukupuolieron rinnalla tarkastellaan muita tekijöitä (seksuaalinen suuntautuminen, luokka, etnisyys, ikä jne.), jotka erottelevat ja eriarvoistavat myös naisia keskenään. Naistutkimus on tuonut esiin myös perinteisen tieteen ja tiedon sukupuolittuneisuuden ja pyrkinyt rakentamaan sukupuolen ja sukupuolieron tunnustavaa ja tunnistavaa tiedettä. Naistutkimusta harjoitetaan paitsi humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä, myös muilla tieteenaloilla kuten oikeustieteessä ja lääketieteessä.

1970- ja 1980-luvun vaihdetta voidaan pitää taitekohtana suomalaisen naistutkimuksen historiassa. Opiskelija- ja tutkijanaiset alkoivat tuolloin eri korkeakoulukaupungeissa "kokoontua naisina", esimerkiksi niin, että eri tieteenaloilla toimivien tieteellisten seurojen vuosittaisten päivien yhteydessä naistutkimuksesta kiinnostuneet kokoontuivat omiin työryhmiinsä. Tukea orastavalle naistutkimukselle antoivat erityisesti Suomen Akatemia ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE, jotka järjestivät Helsingissä tammikuussa 1980 ensimmäisen valtakunnallisen monitieteisen naistutkimuksen seminaarin. Alustajina olivat useat sittemmin naistutkimuksen kehitykseen keskeisesti vaikuttaneet tutkijat kuten Elina Haavio-Mannila, Auli Hakulinen, Raija Julkunen ja Päivi Setälä. Vuonna 1981 perustettiin tasa-arvoasian neuvottelukunnan ja Suomen Akatemian rahoituksella valtakunnallinen naistutkimuksen koordinaattorin toimi, joka vakinaistettiin 1986. 1980-luvun alussa naistutkimus oli myös Suomen Akatemian erityisen tuen kohde.

Useimmille yliopistopaikkakunnille perustettiin 1980-luvun alkupuolella tutkijanaisten yhdistyksiä ajamaan naisten asemaa yliopistoissa ja edistämään naistutkimusta. Samoihin aikoihin tutkijat alkoivat järjestää yhteisvoimin naistutkimuksen johdantokursseja. 1986 perustettiin Åbo Akademihin naistutkimuksen instituutti, Institutet för kvinnoforskning ja 1990 Tampereen yliopiston naistutkimusyksikkö (muutettu naistutkimuksen laitokseksi 1997). Helsingin yliopistoon perustettiin Kristiina-instituutti 1991 ja Turun yliopistoon Naistutkimuskeskus 1995. Suomen Naistutkimuksen Seura ja sen julkaisema tieteellinen aikakauslehti Naistutkimus - Kvinnoforskning aloittivat molemmat toimintansa 1988. Suomen ensimmäinen naistutkimuksen professori oli (vuodesta 1991 lähtien) Helsingin yliopistossa professuuria hoitanut Päivi Setälä, jonka virkasuhde oli kuitenkin tilapäinen. Varsinainen määräaikainen naistutkimuksen professuuri perustettiin Helsinkiin 1994. 1990-luvun loppupuolella saatiin useimpiin muihinkin yliopistoihin määräaikainen naistutkimuksen professuuri. Tällä hetkellä professoreita on yhdeksän, ja Helsingin yliopiston Kristiina-instituutin professuuria lukuun ottamatta virat on rahoitettu Opetusministeriön hankerahoituksella. Vuonna 1999 on Suomen Akatemia perustanut Minna Canth-akatemiaprofessuurin naistutkimuksen alalle.

Akka-info, tietoa naistutkimuksesta