 |
Science is sometimes defined as a way of seeing things. Women still
far too often constitute a "blind spot" in the vision of the scientific
community.

Veronica Stolte-Heiskanen
in Women in Science - Token Women or Gender Equality (1991).

TUTKIMUSTYÖTÄ 'PERHEYRITYKSESSÄ'

Hyönteistieteilijä John Sahlberg kirjoitti ystävälleen 1873: "Kohta häiden
jälkeen aion yhdessä Mimmin kanssa, jolla myös on suuri innostus luonnon
tutkimiseen ja jonkin verran on harrastanut kasvitiedettä, lähteä
Kuusamoon viettääksemme kesää näillä mielenkiintoisilla seuduilla." Sekä
tällä yhdistetyllä hää- ja tutkimusmatkalla että myöhemmillä yhteisillä
matkoilla Mimmi Sahlberg osallistui kasvien keräilyyn ja luettelointiin.
Hän teki myös omia lahjoituksia Societas pro Fauna et
Flora Fennican kokoelmiin. Mimmi Sahlberg kutsuttiinkin ensimmäisenä
naisena tämän maan vanhimman tieteellisen seuran jäseneksi. Kutsun
saatuaan hän kirjoitti kauhistuneena ystävälleen: "Minua niin hävettää. En
kehtaa kuitenkaan käydä kokouksissa..."

Mimmi Sahlberg ei ollut ainoa vaimo, joka tuki tutkijamiehensä työtä
tekemättä numeroa osuudestaan. Vaimot matkustivat miestensä kanssa
syrjäisille seuduille keräämään kasveja, murteita tai kansanperinnettä.
He osallistuivat miestensä teosten työstämiseen puhtaaksi kirjoituksesta
korrehtuurin lukuun. 'Avustavan perheenjäsenen' ja 'tutkijakumppanin'
rooli saattoi myös laajeta itsenäisen tutkimuksen tekoon. Useimmiten
kuuluisan miehen varjo kuitenkin peitti naisen saavutukset; miehen
tukeminen ja arjen pyörittäminen pakotti naisen luopumaan omasta tutkimustyöstä.
Esimerkiksi tunnettuja suomen kielen professoreja Pertti Virtarantaa ja
Martti Rapolaa sekä kansatieteilijä Samuli Paulaharjua yhdistää paitsi
hämmästyttävä tuotteliaisuus myös tutkimustyötä tukenut ja siihen
osallistunut vaimo.

1
2

1 Mimmi Sahlberg ja hänen miehensä hyönteistutkija John Sahlberg
lähdössä yhdistetylle hää- ja tutkimusmatkalle Kuusamoon 1873. Kuva:
Antero Saalas.

2 Mimmi Sahlberg. Kuva: Antero Saalas.

Jenny Paulaharju
Lapin kansanperinteen kerääjä ja tallentaja

Helmi Virtaranta
Karjalan kielen ja perinteen kerääjä ja tallentaja

Lyyli Rapola nimistöntutkija, paikannimiarkiston hoitaja

Lisää näkymättömiä tiedenaisia >> |
 |
|