Tiedenaisia - Vetenskapskvinnor

Vaikka ensimmäinen nainen suoritti ylemmän oikeustutkinnon jo 1906, alan naisistumisessa on ollut pitkä viive. Ensimmäinen naisväittelijä oli Inkeri Anttila 1946. Hänestä tuli myös ensimmäinen naispuolinen professori 1961. Anttilankaan sijoittuminen akateemiseen yhteisöön ei ollut ongelmatonta, sillä hänen edustamansa liberaali rikosoikeudellinen ajattelupa oli aluksi suurten epäluulojen kohteena. Hän joutuikin hakemaan ajattelunsa eväitä ja toimintamahdollisuuksia myös yliopiston ulkopuolelta.

Suuntaus pois yliopistosta voidaan nähdä seuraavan "naisaallon" kohdalla. 1970-luvulla väitelleestä, melko runsaslukuisesta naisjoukosta suuri osa siirtyi korkeisiin asemiin hallintoon ja tuomioistuimiin, vaikka heistä useita oli nimitetty professuureihinkin, esimerkiksi Pirkko-Liisa Aro, sittemmin Haarmann, Kaarina Buure-Hägglund ja Kirsti Rissanen.

Yliopisto ei tunnu pitävän kyvykkäitä naisia huomassaan. Keväällä 2000 koko maassa oli viisi naista oikeustieteen professorin virassa: Leena Kartio Turussa, Raija Huhtanen Tampereella, Kevät Nousiainen ja Lena Sisula-Tulokas Helsingissä sekä Terttu Utriainen Lapin yliopistossa. Kirsti Rissanen on edelleen nimitettynä professorina, vaikka toimiikin oikeusministeriön kansliapäällikkönä.

Uusin vahva naisten tulo tutkijanuralle onkin tapahtunut 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla. Osa naisista on sijoittunut perinteisen oikeustieteen lähes kaikille eri alueille, osan on rekrytoinut uusi suuntaus, naisoikeus. Vuonna 1996 Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan perustettiin viisivuotinen naisoikeuden professuuri, johon nimitettiin Kevät Nousiainen, Turun yliopiston oikeusvertailun ja yleisen oikeustieteen professori. Lähinnä hänen johdollaan on 1990-luvulla ollut useita tutkimus-, tutkijankoulutus- ja muita yhteistyöhankkeita, joissa on työskennellyt toistakymmentä tutkijaa. Vaikka naisväittelijöiden määrä on kasvanut, pysyvä sijoittuminen akateemiseen yhteisöön on edelleen vaikeaa. Naiset ovat kuitenkin olleet melko tehokkaita hankkimaan tutkimusresursseja yliopiston ulkopuolelta. Opetukselle, tutkimukselle ja tutkijankoulutukselle on myös ollut kysyntää muualla, esimerkiksi muissa Pohjoismaissa.

Anu Pylkkänen