TIEDENAISET:  AAKKOSITTAIN  |   TIETEENALOITTAIN  |   AIKAKAUSITTAIN  |   ENSIMMÄISET  |   NÄKYMÄTTÖMÄT VIRSTANPYLVÄÄT  |   TIETOA  |   NAISTUTKIMUS  |   ETUSIVULLE
JAANA HALLAMAA teologi 1958- Ennen lukiota, 1970-luvun puolivälissä saamastani ammatinvalinnan ohjauksesta muista yhden asian: meille sanottiin, että tyttöjen kannattaa valita lukiossa kielet ja poikien matematiikka ja luonnontieteet. Ehkä juuri sen takia meitä oli sitten paljon tyttöjä lukemassa laajinta matematiikkaa ja luonnontieteitä. Itse ajattelin käyttää itseäni koekappaleena: olisiko minusta sellaiseen, jonka koulun auktoriteetti sanoi soveltuvan paremmin pojille. Opiskelualan valintaa ohjasi osittain samantyyppinen pyrkimys: teologinen koulutus ei vielä 1970-luvun lopussa, eikä seuraavalla vuosikymmenelläkään taannut naisille kovin ruusuisia tulevaisuudennäkymiä. Naisille hankalan alan valinta antoi mahdollisuuden osallistua todellisuuden ymmärtämiseen ja sen muuttamiseen. Teologisia ajatusmalleja ja niiden varaan rakennettuja toimintatapoja on pidetty patriarkalismin ja naisiin kohdistuvan väheksynnän ja syrjinnän vankkoina tukipylväinä. Kuinka vapautuksen ilosanoma muuttuu sorron välineeksi? Tähän kysymykseen etsin vastausta ryhtyessäni tekemään maisterin tutkielmaa ja myöhemmin lisensiaatin tutkimusta 1980-luvulla. Ryhdyin tutkimaan eteläafrikkalaista, vain valkoisille tarkoitettua reformoitua kirkkoa ja sen rasistisia käytäntöjä tukevaa teologiaa. Halusin näin oppia ymmärtämään sortajaa ja sortajan näkökulmaa asioihin, ja nähdä, kuinka uskonto ja sen opit ideologisoituvat omien poliittisten ja taloudellisten etujen ajamisen välineeksi. Taisin päättää ensimmäisenä opiskeluvuonna, että minusta tulee dosentti, että sen verran täytyy ainakin opiskella. Se oli jonkinlainen yksityinen vitsi, mutta asetti silti päämäärän pyrinnöilleni. Lähes 18 vuotta myöhemmin, kerran kotimatkalla tajusin yhtäkkiä, että olen saavuttanut tuon tavoitteen. En mielelläni kutsu itseäni tutkijaksi, koska siihen liitetyt mielikuvat - työlleen intohimoisesti antautunut henkilö, jonka kaikki aika ja energia kuluu tutkimuksen parissa - eivät ensinkään vastaa omaa elämääni. Tutkimus on minun ansiotyötäni ja olenkin kutsunut itseäni leipätutkijaksi. Pidän työtäni tärkeänä, mutta en usko sen mullistavan mitään Suomessa maailmasta puhumattakaan. Tutkimus on osallistumista laajaan keskusteluun. Keskustelussa osanottajat vaikuttavat toinen toisiinsa ja keskustelun merkitys syntyy ennemminkin kokonaisuudesta kuin siitä, mitä joku yksittäinen keskustelija sanoo. Viime vuosina olen tutkinut kahdentyyppisiä asioita: bioetiikkaa ja sosiaalietiikkaa. Biotieteiden ja biolääketieteen huima kehitys pakottavat ottamaan kantaan aivan uudentyyppisiin kysymyksiin. Entiset hahmotustavat eivät riitä vastausten antamiseen. Bioetiikka on osa keskustelua, jossa yritetään löytää ihmisen ja luonnon kannalta kestäviä tapoja käyttää biotieteiden tuloksia. 1900-luvun lopun poliittiset ja taloudelliset muutokset haastoivat pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan: voiko Suomi ylläpitää ja kehittää hyvinvointiyhteiskuntaa markkinoiden hallitsemassa maailmassa Euroopan Unionin jäsenenä? Millaiset ajattelutavat ovat edesauttaneet keskinäiseen vastuuseen perustuvan yhteiskunnan luomista ja sen ylläpitämistä? Vuorovaikutuksellisuus on tärkeä osa tutkimusta. Viime vuosina olen saanut työskennellä eurooppalaisissa ja pohjoismaisissa tutkimusryhmissä. Olen kokeillut myös oman ja muiden tutkimuksen välittämistä edelleen opetustyössä ja kirjoittamalla oppikirjoja. Työskentely opiskelijoiden kanssa on erittäin innostavaa ja antoisaa. Lukion etiikan ja filosofian kurssien oppikirjojen kirjoittamiseen osallistuminen on ollut vaativaa mutta myös hyvin opettavaista ja hauskaa. Ihmeekseni olen havainnut myös jollain tavoin nauttivani erilaisten esitelmien ja luentojen pitämisestä erilaisille ihmisille. Asioiden miettiminen siltä kannalta, kuinka esittää ajatuksensa muille, on haastavaa, ja kuulijoille puhuessaan alkaa ymmärtää, mitä näyttelijät tarkoittavat vuorovaikutuksella yleisön kanssa. Viime aikoina on taas ruvettu puhumaan vaativan työn ja perhe- elämän yhdistämisen vaikeudesta. Nykyisten opiskelijoiden ja vastikään työelämän aloittaneiden ristiriidat tuntuvat suuremmilta kuin omani ovat olleet. Jollain tavoin unohdamme, että jokaisella ihmisellä kuluu paljon aikaa niin kutsuttuun käytännön elämään. Koti ja sen asukkaat vaativat jatkuvaa huoltamista. Meillä kolmen lapsen hoitaminen, huoltaminen ja viihdyttäminen vievät jokaisena työpäivänäkin 5-6 tuntia. Mutta tämä on keskeinen elämän sisältö, sellaisesta elämä vanhempana perheessä koostuu. Toisten tarpeista huolehtiminen ja jokapäiväiset pakolliset rutiinit luovat elämään vankan rakenteen ja on hyvin palkitsevaa saada nähdä työnsä tulokset kotona, kun ne tutkijan työssä antavat usein odottaa itseään turhan pitkään. Jaana Hallamaa Lisää: Jaana Hallamaa: "Intuitio ja epätoivo eli mitä gradun kirjoittamisesta voi oppia?" "Yliopiston ansioitunein opettaja piiskaa hymyllä gradun tekoon". HS 20.4.1997