A r i s t o t e l e s

Aristoteles Aristoteleen teokset Aristoteleen metafysiikka Aristoteleen moraalifilosofia Aristoteleen logiikka Aristoteleen psykologia

Aristoteleen etiikka

Aristoteles jaotteli tieteet teoreettisiin ja käytännöllisiin; teoreettiset tieteet kuten filosofia (metafysiikka), matematiikka ja fysiikka (luonnontieteet) tutkivat luonnonjärjestystä (>kosmosta), ja todellisuuden välttämättömiä rakennepiirteitä, kuten lukusuhteita. Käytännölliset tieteet kuten etiikka ja valtio-oppi sen sijaan eivät tavoittele tietoa luonnosta ja todellisuudesta, vaan soveltaa tätä tietoa käyttäytymissääntöjen, lakien ja moraaliarvostalmien luomisessa, ja tämän tiedon kautta ihmisten luonteen kasvattaminnen ja sitä kautta käyttäytymisen suuntaaminen oikealle tielle. Aristoteleen tärkein moraaliopillinen teos Nikomakhoksen etiikka ei Aristoteleen omien sanojen mukaan ole tarkoitettu kertomaan mitä hyve on, vaan tekemään ihmisistä hyviä opettamalla heitä tekemään elämässään oikeita valintoja; tavoitteena on ihmisten kasvattaminen hyveeseen.

Hyveellinen ihminen, ihminen joka osaa elää oikeanlaista elämää, on se joka tekee oikeat valinnat vapaasti ja omasta halustaan. (Akraattinen - "tahdoltaan heikko"- ihminen tietää järjellään mikä on oikein mutta tekee silti väärin, kun taas enkraattinen - "lujatahtoinen"- ihminen tekee sen minkä tietää oikeaksi, vaikka haluaisikin tehdä väärin. Vastaavasti hyveellinen ihminen, joka on tarkoituksellisesti jalostanut luonnettaan, jo luonnostaan haluaa sitä mikä on hyvää, ja minkä hän järjellään tietää oikeaksi).

Aristoteleen mukaan kaikki taidot, tutkimukset, toiminta ja valinta tähtäävät johonkin päämäärään. Monet päämäärät ovat toisille päämäärille alisteisia, niitä tavoitellaan näiden korkeampien päämäärien saavuttamiseksi, mutta jos kaikki päämäärät eivät ole tällä tavoin jollekin muulle päämäärälle alisteiseia ja on olemassa jokin korkein päämäärä jonka tavoittelemiselle kaikki muut päämäärät alistetaan, niin tämä päämäärä on kaikkein korkein hyvä jota tulee tavoitella vain sen itsensä takia.

Mikä sitten on hyvää? Mikä on hyveellisen ihmisen toiminnan ja valintojen päämäärä? Aristoteleen mukaan tämä päämäärä on, lyhyesti sanoen, onnellisuus. Onnellisuus valitaan aina sen itsensä vuoksi. Mutta mikä sitten tekee ihmisestä onnellisen? Aistinautinnot? Arvonanto vertaisten silmissä? Terveys ja hyvä ruumiinkunto? ´Suuri omaisuus mahdollisuus toteuttaa mielitekonsa? Onko mitään yhtä yleistä hyvää joka olisi yhteinen, kaikille ihmisille onnellisuutta tuottava asia?

Aistinautinnot selvästi ovat jotain kaikille ihmisille yhteistä, mutta onko se itsessään hyvä asia? Liiallinen ruumiin nautintojen tavoitteleminen johtaa aistien tysistymiseen ja yhä suurempien nautintojen tavoitteluun, hillittömyyteen. Aristoteleen mukaan nautinto tosin on hyvää, ja täydellinen nautinnosta pidättäytyminen on yhtä tuomittavaa kuin hillittömyyskin - hyve on aina keskitie ääripäiden välillä.

Liika ruoka samoin kuin liian vähän turmelee ihmisen terveyden. Ja "joka aina pakenee ja pelkää kaikkea tulee edellämainitun mukaisesti pelkuriksi, kun taas sellainen joka vaaroista välittämättä kulkee aian pystyssä päin tulee uhkarohkeaksi, kun hyve on urheus." (Nikomakhoksen Etiikka 1004a). Vastaavasti "kaikkiin nautintoihin antautuvasta ja mistään kieltäytymättömästä tulee hillitön", kun taas se joka kieltäytyy kaikista nautinnoista on epäaistillinen, kun hyve olisi kohtuus.

Nautinto on parhaimmillaan silloin kun sitä koetaan (ja halutaan) kohtuudella, sen mukaan mikä on onnellisuuden kannalta välttämätöntä ja ihmisen ruumiin ja sielun hyvinvoinnille sopivaa. Mutta tällöin nautinto itsessään ei voi olla korkein hyvä - eihän hyveestä itsestään voi tulla pahe kun siihen lisätään itseään niin kuin nautinto voi muuttua paheeksi kun siihen lisätään lisää nautintoa.

"Toiset sanovat hyvän olevan nautinto, toiset taas päinvastoin sanovat nautinnon olevan täysin pahaa - jotkut ehkä asiasta vakuuttuneina, jotkut ehkä siksi, että heidän mielestään on elämän kannalta parempi väittää nautintoa joksikin pahaksi, vaikka se ei olisikaan sitä, sillä jos useimmat ataviottelevat nautintoa ja tulevat sen orjiksi, heitä olisi näin ohjattava toiseen suuntaan, että he siten päätyisivät keskiväliin. Mutta tämä näkemys ei ole oikea. Tunteiden ja toiminnan yhteydessä sanat ovat vähemmän vakuuttavia kuin teot, ja jos sanat ovat ristiriidassa havaintojen kanssa niitä halveksitaan ja ne estävät näkemästä totuutta." (Nikomakhoksen Etiikka1172a27-1172b1)

Jos sellainen joka sanoo kaiken nautinnon olevan pahasta (muka paremmin ohjatakseen ihmisiä päinvastaiseen suuntaan kuin mihin he muutenkin suuntautuisivat) kuitenkin itse hakee nautintoa - vaikka vain kohtuullisessa määrin - hän käyttäytyy omaa todistustaan vastaan. Jos hän taas sanojaan vahvistaakseen pitäytyy kaikesta nautinnosta hän syyllistyy itse paheeseen, koska ei noudata "kultaisen keskitien" oppia.

Mikä sitten on korkein hyvä? Nautinto ei voi olla korkein hyvä jo senkään takia että Aristoteles, Sokratesta ja Platonia seuraten, katsoo ihmisen elämän olevan ylevämpää ja enemmän tavoittelemisen arvoista jos siihen nautinnon lisäksi sisältyy järjen käyttö - hyvä itsessään ei voi tulla paremmaksi jos siihen lisätään jotakin muuta.

Aristoteleen mukaan korkein päämäärä onkin järjen käyttö ja mietiskelevä elämä. Tämä perustuu Aristoteleen metafysiikkaan, jonka mukaan jokaisen olennon luonnollinen päämäärä (telos) on toteuttaa itselleen suotuja lajityypillisiä mahdollisuuksia niin täydellisesti kuin mahdollista (kunkin olion telos on sen oman potentiaalin aktualisoiminen). Aristoteleen kategoriaopin mukaan ihminen on luonnoltaan rationaalinen eläin. Eläimenä ihminen tavoittelee nautintoa kuin muutkin eläimet, mutta sen lisäksi ihmisellä on vain hänelle lajityypillinen potentiaali järjenkäyttöön ja totuuden tavoitteluun (eikä nautinnon tässä yhteydessä tarvitse tarkoittaa aistinautintoja, vaan kuten Aristoteles huomauttaa, myös "filosofia näyttää tarjoavan yllättäviä nautintoja").

Ihmisen lajityypilliseen hyvään - järjenkäytön täydellistymiseen ja sille omistautumiseen - ei välttämättä liity mitään nautintoa. Koska ihminen on kuitenkin luonnoltaan myös eläin kuuluu kohtuullinen nautinto ihmiselle tyypilliseen hyvään elämään. Nautinnon täyttämää elämää voi kuitenkin elää myös eläin tai pieni lapsi, aikuisessa ihmisessä on kuitenkin mahdollisuus johonkin eläintä korkeampaan, jumalalliseen ja ikuiseen - Aristoteles sanoo, että "järki ennen muuta tekee ihmisen ihmiseksi", ja siksi ihmiselle suurin hyvä on tämän meidän omimman itsemme mukainen paras: juuri järki tekee meistä sen mitä me olemme, jolloin meidän olemuksemme mukainen täydellistyminen on filosofinen kontemplaatio.