Lukion Filosofia
Suuria filosofeja
 
 

A r i s t o t e l e s


Aristoteles Aristoteleen teokset Aristoteleen metafysiikka Aristoteleen moraalifilosofia Aristoteleen logiikka Aristoteleen psykologia


Aristoteleen psykologia

Sana "Psykologia" periytyy kreikan kielen sanoista psykhe, joka tarkoittaa henkeä, mieltä, sielua tai elämänvoimaa, ja logos joka tarkoittaa tietoa, selitystä tai oppirakennelmaa. Psykologia on siis "psykheen logos", ts. oppijärjestelmä tai teorioiden kokonaisuus jonka tarkoituksen a on järkiperäisest selittää mitä henki on, millaisista osista se koostuu, miten nämä osat on toisiinsa yhdistetty, ja miten se toimii. Siis lyhyesti sanoen "sielutiede". Tällaiseksi Aristoteleskin ymmärsi psykologian tavoitteet. Aristoteleen keskeisin ihmisen henkistä elämää käsittelevä kirjoitus on De Anima, joka usein suomennetaan "Sielusta".

Aristoteleen kohdalla on kuitenkin erittäin tärkeää huomioida että vaikka sana psykhe tavallisesti suomennetaankin "sieluksi", Aristoteleen käsitys siitä mitä tämä psykhe on poikkeaa huomattavasti siitä mitä arkikielessä "sielulla tarkoitetaan". Toisin kuin Platonin teoria sielusta, tai nykyinen (myöhäiskeskiajalta perityvä, kristillinen) sielu-käsitys asian ymmärtää, Aristoteles ei katsonut "sielun" olevan mikään ruumiista erillinen tai ruumiiseen liittynyt henkinen olento, yksilö t. itsenäinen substanssi. Aito substanssi on vasta kokonainen ihminen (sieluineen ja ruumiineen), eikä sielulla voi olla itsenäistä olemassaoloa ennen tai jälkeen ihmisen kuoleman koska se ei ole mikään "sieluaineesta" koostuva yksilö (niin kuin ruumis on fyysisestä aineesta koostuva yksilö). Mikä sielu sitten on, jos ei ajatteleva substanssi?

Aristoteleelle sielu on se, mikä tekee aineesta koostuvasta ruumiista elävän olennon. Elävä olento on substanssi, jotain mistä voidaan sanoa "mikä se on". Aine josta olento koostuu ei itsessään vielä ole substanssi (sama aine voi muuttaa muotoaan niin että siitä tulee jotain muuta, se aine joka nyt on Mansikki voi jo huomenna muodostaa hampurilaispihvejä ja teurasjätteitä eikä Mansikkia yksilönä enää ole olemassa). Myöskään muoto, joka aineesta tekee sen mikä se on ei vielä itsessään ole substanssi (Mansikin kaksoissisar voisi periaatteessa olla täsmälleen, pienintä karvanhaituvaa myöten saman "muotoinen" kuin Mansikki, mutta koska se koostuisi eri aineesta kuin Mansikki se olisi eri yksilö, josta sanottaisiin "Tämä on Mustikki"). Substanssi on aineen ja muodon yhdiste.

Ihminen yksilönä on ruumiinsa aineen ja muodon yhdiste, "sieluksi" Aristoteles kutsuu niitä ruumiin toimintoja tai rakennepiirtteitä jotka tekevät siitä sellaisen substanssin kuin se on (elävän substanssin). Elävä ihminen jolla on sekä henki että ruumis on siis yksi yksilö, ei kahden erillisen yksilön tai olentotyypin yhteenliittymä. Sielu on se mikä tekee hänestä sen kuka hän on - ihmisen kuollessa yksilö lakkaa olemasta, ja jäljelle jää vain eloton rumis.

Aristoteleelle "sielu" on enemmnkin "henki" kuin "ajattelu" tai "tietoisuus" (tajunnan tilat, niin kuin me Descartesin jalanjäljillä asian usein ymmärrämme). Henki on se, mikä tekee elävästä olennosta elävän. Kun olento kuolee, lakkaa henki vaikuttamasta ja jäljelle jää vain hengetön ruumis. Aristoteleelle psykologia on tämän hengen tutkimusta ja selittämistä. Kun kuolemassa jäljelle jää vain ruumis, ei pidä luulla että henki olisi "lähtenyt pois" siitä tai "mennyt johonkin muualle". (Tietyssä mielessä ruumiissa on jäljellä kaikki ne osat joista elävä ihminenkin koostui, nyt vain -modernisti ilmaistuna -matalammalla aineen järjestäytymisen tasolla organisoituneena).

Aristoteleen mukaan myös kasveilla ja eläimillä on sielu - ovathan ne eläviä. Kasveilla ei kuitenkaan ole kykyä muodostaa aistivaikutelmia, kuten ihmisilä ja eläimillä, eikä muilla eläimillä kuin ihmisellä ole kykyä järjelliseen ajatteluun (Aristoteleen kategoriaopin mukaan ihminen määritellään rationaaliseksio eläimeksi). Sielussa voidaan erottaa kyky (ja pyrkimys) ravinnon saantiin, kasvuun, lisääntymiseen ja ruumiin itsesäilytykseen, kyky havaitsemiseen ja liikkumiseen, ja kyky järjen käyttöön. Kasveilla on näistä "sielun komponenteista" vain ensimmäinen, jonka perusteella niiden olemus on toteuttaa kasvisielu. Toisin kuin elottomat esineet joihin tosin voidaan lisätä ainetta, kasvit kasvavat ravintoa saadessaan tavalla joka eroaa pelkästään koon suurentumisesta: jos savikimpaleeseen lisätään savea, se muuttuu vain suuremmaksi savikimpaleeksi; elävä olento sen sijaan muokkaa ravintonsa muuttaen sen sisältämän aineksen osaksi itseään. Eläinsieluun kuuluu kasvun ja itsesäilytyksen ohella myös kyky aistia ympäristöään ja liikkua aktiivisesti; kykyyn liikkua aktiivisesti (liikuttaa itseään) kuuluu myös kyky käyttää ääntä: kaikki äänet joita eläimen ruumis tuottaa eivät ole ääntelyä (kuten aivastus) vaan jotkut äänet ovat erikoisasemassa koska niillä on merkitys (esimerkiksi kissan naukuna ja sähinä). Ihmisellä on lisäksi järkisielu, kyky ajatella. (Yllättävästi Aristoteles sanoo että tämän kyvyn "on mahdollista" olla olemassa myös olennossa jolta muut sielun osat puuttuvat).


Aloitussivu Filosofian oppisanasto Käsitekartat Suuria filosofeja Filosofian historian kehityslinjoja Linkkejä muualle Kartta sivuston sisällöstä, sivuston tai sen osien lataaminen omalle koneelle, palaute, tietoja tekijästä


© Otto Lappi 2001 (otto.lappi@edu.espoo.fi).