Lukion Filosofia
Filosofian historia
 
 

A n t i i k k i

Antiikin Kreikka - ensimmäiset teoriat kosmoksesta

Länsimainen filosofia siinä muodossa kuin sen nykyään tunnemme syntyi antiikin Kreikassa n. 2500 vuotta sitten. Alunalkujaan kreikkalainen filosofia oli luonnonfilosofiaa - filosofia itse oli alunalkujaan yritys ymmärtää luontoa, ja luoda järkiperäinen tapa selittää luonnon ilmiöt, teoria luonnosta (maailmankaikkeudesta, "maailmanjärjestyksestä" l. kosmoksesta).

Tuolloin ei vielä ollut olemassa erillisiä tieteenaloja luonnon eri ilmiöiden tutkimiseen kuten nykyään, vaan yksi teoreettinen järjestelmä (yksi "filosofia" t. filosofinen oppi, kuten Demokritoksen atomismi, Platonin ideaoppi tai Aristoteleen kategoriaoppiin perustuva luonnonfilosofia) oli tarkoitettu koko maailman järjellisen selittämisen välineeksi. Ihminen, hänen henkiset kykynsä (aistit, ajattelu ja järki), vallitseva yhteiskuntajärjestys ja moraaliset arvot, eloton luonto (mukaan lukien tähtien liikkeet yötaivaalla) elollinen luonto (kasvit ja eläimet)… kaikki pyrittiin selittämään yhden suuren Teorian pohjalta, osatekijöinä yhdessä suuressa, järjellä tavoitettavassa luonnonjärjestyksessä.

Antiikin kosmologia ja luonnontiede

Kreikkalaisten kosmologiset teoriat poikkesivat suuresti nykyisistä luonnontieteellisistä teorioista myös siinä, että (astronomiaa lukuunottamatta) ilmiöiden kuvailuun ja selittämiseen ei käytetty matematiikkaa. Toinen keskeinen ero luonnonfilosofian ja modernin luonnontieteen välillä on kokeellisen metodin puuttuminen antiikin kreikkalaisten pyrkimyksestä löytää selityksiä luonnon ilmiöille; teoriat pohjautuivat luonnon ilmiöistä tehtyihin objektiivisiin havaintoihin, mutta havaintojen tekeminen tapahtui poikkeuksetta "luonnollisissa" olosuhteissa - nykyiseen kokeelliseen luonnontieteeseen oleellisena osana kuuluva havaintotilanteen järjestely sellaiseksi että siinä voidaan saavuttaa "arkihavaintoa" oleellisesti suurempi täsmällisyys ja tarkkuus (ja siten maksimoida tutkimuskohteesta saatavan informaation määrä ja luotettavuus) ei kuulunut kreikkalaisen luonnonfilosofian metodiin.

Ylipäätään nykyisen luonnontieteen näkökulmasta katsottuna, Kreikkalaisten luonnonfilosofiasta puuttui selkeä empiirisen tiedon hankinnan metodi; laajemmasta filosofisesta tai aatehistoriallisesta näkökulmasta katsottuna Kreikkalaiset kuitenkin loivat jotain vielä merkittävämpää, jotain joka kuitenkin tekee heidän filosofiastaan ainakin jossain määrin tieteellistä, tai ainakin modernin luonnontieteen ja tieteellisen filosofian edelläkävijän tai hengenheimolaisen - nimittäin luontoa koskevan tiedon järjestämisen ja oikeuttamisen (perustelemisen) metodit. Teoreettisen - järkiperäisen ja kriitillisen - tavan yrittää ymmärtää ympäröivää todellisuutta. Kreikkalainen filosofia loi ajatuksen (luonnon)tieteellisestä(tai luonnonfilosofisesta) teoriasta maailman ilmiöiden selittäjänä.

Miksi rajuilma upottaa laivoja satamassa, miksi sateet pilaavat viljasadon, mitä ovat salamat, miksi tähdet liikkuvat taivaankannella siten kuin liikkuvat, eivätkä jollain toisella tavalla? Miksi kaatumatautinen ihminen kouristelee suupielet vaahdoten, miksi ihmiset vanhetessaan raihnastuvat ja luolevat, miten ihminen syntyy naisesta, mistä ihminen saa sielun ja kyvyn järjenkäyttöön, miksi puunlehdet ja sadepisarat putoavat alaspäin, mutta tuli kohoaa ylöspäin, mikä sitten pitää lentävän linnun ja jousesta ammutun nuolen ilmassa? Miksi toiset ihmiset ovat viisaita ja rohkeita ja tekevät kunnioitettavia ja jaloja tekoja ja jotkut katalia ja alhaisia? Miksi jotakuta joka on viisas ja oikeamielinen kuitenkin koettelevat sairaudet ja köyhyys? Sen sijaan, että luonnonilmiöt selitettäisiin erilaisten jumalten, hyvien ja pahojen "henkiolentojen", kohtalon tai "tähtien asemien" avulla, luonnonfilosofi pyrki selittämään ilmiöt järjellä perusteltavan ja kriittisesti arvioitavan teorian avulla.

Useimmissa antiikin kreikkalaisten esittämissä teorioissa oli toki se huomattava puute, että ne eivät olleet tosia (tämä ei tosin ole niin suuri ongelma kuin ehkä voisi kuvitella - useimmat historian aikana esitetyt teoriat ovat olleet epätosia, eikä ole takeita siitä, että edes kovin suuri osa nykyään "yleisesti hyväksytyistä" teorioista pitäisi loppujen lopuksi paikkaansa; jos tieteen historiassa ollaan oltu useammin väärässä kuin oikeassa, miksi meidän pitäisi olettaa olevan täsä suhteessa sen paremmassa asemassa kuin esi-isiemme?). Kreikkalaisten teoriat perustuivat enemmän spekulaatioille (arvausten ja hypoteettisten ajatuskulkujen esittämiselle) ja arkikäsitysten tavanomaista täsmällisemmälle esittämiselle, kuin varsinaisesti luonnon havainnoistemiselle (saati kokeelliselle havainnoitsemiselle).

Mutta vaikka teoriat olivatkin usein epätosia, niillä oli kuitenkin yksi, ehkä totuuttakin keskeisempi, ominaisuus: ne olivat järkisyin perusteltuja. Kreikkalaisten filosofia ei perustunut pelkästään spekulointiin vaan myös kritiikkiin, väitteiden ja vastaväitteiden muodostamiin argumentteihin. Mikä vielä tärkeämpää, kreikkalainen filosofia - useimmista muista tuon ajan maailman selittämisen tavoista poiketen - perustui myös reflektioon, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että kreikkalaiset luonnonfilosofiassaan oikeastaan ensimmäisenä ottivat tarkastelun kohteeksi itse argumentaation, tiedon hankinnan, ja luonnon ilmiöistä laadittuja teorioiden sisällön ja kielellisen rakenteen. Kreikkalainen filosofia ei pelkästään tyytynyt esittämään väittämiä siitä, miten asiat ovat, eikä edes väittämiä yhdessä perustelujen ja selitysten kanssa, vaan he alkoivat tarkastella itse teoreettista selittämistä filosofiselta kannalta; he kysyivät ensimmäisenä, "mitä oikeastaa on on hyvä selittäminen?", "mitä ovat järkiperustelut?", ja "miksi (filosofisia) teorioita (luonnonilmiöistä) ylipäätään kannattaisi perustella järkisyin?". Siten antiikin kreikkalaiset tulivat myös perustaneeksi filosofian. Keskeisimpiä hahmoja tämän "reflektiivisen käänteen" synnyssä olivat Sokrates, Platon ja Aristoteles, ja siksi heitä voidaan myös pitää länsimaisen filosofian (ja siten osaltaan länsimaisen tieteen) isinä.

Kosmologia ja uskonto

Kreikkalainen luonnonfilosofia erkautui kansanuskomuksista, suullisen perinteen kautta saaduista yleistyksistä ja uskomuksista erilaisten ilmiöiden välisistä syistä ja seurauksista jotka yleensä hyväksytään ilman sen suurempia perusteluja, johtopäätösten (loogisten seurausten) kriittistä tarkastelua, tai laajempaa teoreettistä viitekehystä - yksittäisinä ja erillinä "tiedon hippusina" joita sovelletaan tietyissä arkisissa tilanteissa, mutta joiden loogisia suhteita toisiinsa tai paikkaansapitävyyttä suhteessa suurempaan, arkikokemuksen piirin reuna-alueilla tai ulottumattomissa olevaan luonnonilmiöiden joukkoon ei aseteta systemaattisen ja kriittisen tarkastelun alaiseksi.

Luonnonfilosofia eriyryi myös uskonnollisista ja myyttisistä maailmanjärjestyksen selityksistä, joissa selitysten järkiperäisyydelle tai kirjaimelliselle uskottavuudelle ei anneta vastaavaa painoarvoa; myytit, luomiskertomukset ja jumaltaruthan vetoavat ihmiseen pikemmin tunteen ja inhimillisen ymmärryksen, tasolla, kuin loogisin argumentein ja tekevät vaikutuksen ennemmin ilmaisuvoimallaan kuin väittämien täsmällisyydellä ja selkeydellä.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että "uskonto" tuohon aikaan tarkoitti melko erilaista maailmankäsitystä ja yhteiskunnallista ilmiötä kuin nykyään. Antiikin Kreikan yhteiskunnassa uskontoa ei harjoitettu hierarkisesti ja poliittisesti järjestäytyneen kirkon piirissä, eikä kreikkalaisten uskonto myöskään perustunut mihinkään yksittäiseen (kirkollisten auktoriteettien Todeksi hyväksymään) uskonnolliseen oppijärjestelmään tai dogmien kokoelmaan - itse asiassa kreikkalaisten uskonto ei perustunut lainkaan mihinkään uskonnollismytologisiin kirjoituksiin (siinä mielessä kuin kristinusko perustuu Raamattuun, islam Koraaniin jne.) vaan pikemmin kansanrunoudessa ja suullisessa perinteessa elävään mytologiaan ja lukuisten uskonnollisten rituaalien ja riittien muodostamaan yhteiskunnalliseen traditioon.

"Uskonto" ei siis tuohon aikaan tarjonnut ihmisille samassa mielessä filosofisten kirjoitusten kanssa kilpailevaa teoriaa maailmankaikkeuden perusrakenteesta, synnystä, ja ihmisen asemasta siinä - ei ollut olemassa näitä asioita koskevien, "hyväksyttyjen" kirjoitusten joukkoa, tai kirkollista järjestelmää joka tällaisen hyväksynnän olisi voinut antaa. Ylipäätään uskonnolliset "teoriat" ilmiöiden syistä ja selityksistä ja kosmoksen luonteesta olivat sen verran ylimalkaisia, että ne olivat pääpiirteissään yhteensovitettavissa monien erilaisten filosofisten teorioiden kanssa. Niin Platon, Aristoteles kuin Demokritoskin atomiopissaan pystyi sisällyttäämän kreikkalaiset Jumalat maailmanselitykseensä.

Jumalilla oli oma asemansa filosofisissa teorioissa. Tämä oli tärkeää jo siksikin, että uskonnollinen hurskaus oli myös filosofien mielestä merkittävä inhimillinen hyve, ja teoria joka kiistäisi jumalten olemassaolon tai muutoin kyseenalaistaisi uskonnonharjoittamisessa piilevän järkevyyden ja sen oikeutuksen, olisi moraalisesti epähyväksyttävä - tai ainakin tällaisen teorian kannattaminen olisi moraalisesti tuomittavaa ja osoitus huonoista elämäntavoista ja arvostelukyvystä. (Toisaalta on sanottava. että varsinaisiin "uskonnollisiin teorioihin" -kuten moniin keskiaikaisiin maailmankäsityksiin tai nykyajan kreationismiin - verrattuna, jumalten asema antiikin kreikkalaisten teorioissa oli melko vähäpätöinen, ja itse luonnonfilosofiaan nähden alisteinen; esimerkiksi Demokritoksen ja sittemmin epikurolaisten atomiopissa jumalat ovat luonnonolentoja siinä missä ihmiset, eläimet, kasvit ja kivetkin - ne koostuvat atomeista kuten kaikki muutkin oliot; ne ovat ihmistä ja muita olentoja "korkeampia" vain siinä mielessä, että ne koostuvat näitä hienommista ja sileämmistä, kauniimmista ja täydellisemmistä atomeista.


Aloitussivu Filosofian oppisanasto Käsitekartat Suuria filosofeja Filosofian historian kehityslinjoja Linkkejä muualle Kartta sivuston sisällöstä, sivuston tai sen osien lataaminen omalle koneelle, palaute, tietoja tekijästä


© Otto Lappi 2001 (otto.lappi@edu.espoo.fi).