Aikuisten yhteissadutuksia

LKT- tapaamisessa 29.11.209 kerrottu yhteissatu Helsingin yliopistossa.

Isoilla korvilla

Oli synkkä marraskuun iltapäivä, pimeää ja ankeaa. Lyhtypylvään alla sateessa oli vain vähän valoa, mutta sieltä erottui pieni hahmo. Murrosikäinen joutsenenpoikanen odotti siellä perhettä, joka tavanomaisesti sunnuntaisin kävi ruokkimassa sitä. Perhettä ei näkynyt, ja joutsenenpoikanen mietti olenko erehtynyt viikonpäivästä. Samassa joutsenen pää nöykähti alaspäin ja näki lätäköstä jotakin. Sieltä lätäköstä katsoi vastaan pieni hämmästynyt joutsenenpää. Joutsen kurkotti lätäkköä kohti ja siinä samassa kuului tuhinaa. Pieni utelias koiranpentu oli tutkimassa ympäristöään säätä uhmaavan koiranulkoiluttajan kanssa. Se olikin jotain muuta kieltä, ajatteli
joutsen. Mutta minäpä aion ymmärtää sitä. Tulikohan koiranpentu kertomaan minulle, että tuttu perhe ei tänään päässytkään tulemaan. Olisinpa kuunnellut koiraa kunnolla. Ensi kerralla kuuntelen oikeinisoilla korvilla, mitä minulle sanotaan.

Yhteissadun kertoivat: Liisa, Johanna, Erja, Helena, Seija, Kirsti,
Päivi, Tuula, Anna-Leena, Reima, Eira, Reeli

*********************************************************

Metropolia ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelman "sadutus" -kurssilla sadutus kerrottu yhteissatu 13.1.2009

Rupisammakon kasvutarina

Olipa kerran kaunis prinsessa. Prinsessa rakasti purjehtimista. Meren rannalla oli rupisammakko. Rupisammakko söi aina aamiaiseksi purjeveneitä! Tämä tuotti hieman ongelmia, sillä hänelle tuli siitä vatsa usein kipeäksi.

Eräänä aamuna prinsessa oli lähdössä purjehtimaan, kun hän kuuli jotain kummallista. Rupisammakko istui tavalliseen tapaansa meren rannalla röyhtäilemässä. Tuuli yltyi ja prinsessa reivasi purjeet. Rupisammakon suu aukesi ammottavaksi kohti purjevenettä. Prinsessan mielestä tämä oli huvittavaa, ja hän sanoi: "Tunnen erityismusiikkikasvattajan, hän voisi ehkä auttaa sinua ongelmassasi." Rupisammakko nyökytteli päätään ja pyysi kertomaan lisää, mutta hurjasta pään nyökytyksestä tulikin paha olo ja rupisammakko voi pahoin. Enää ei tehnyt mieli syödä purjeveneitä. Prinsessa kauhistui ja alkoi kirkua, kunnes kaukaa siniseltä ulapalta kuului murahdus.

Virva, Marja, Jan, Ulla, Anna, Heidi, Jessika, Pia, Päivi, Annette, Liisa, Hanna, Mila, Heta, Metti, Jenny, Nanna ja Minna. Ohjaajana Liisa Karlsson.

********************************************************

Perhepäivähoitajien koulutuspäivillä 17.5.2008 Kannuksessa.
Aamupäivän ryhmän satu:

Tuleeko Kärpäsestä Härkänen?

Pöydällä istui kärpänen, joka levitti siipensä ja lähti lentoon. Kärpänen lensi ikkunalle, oli varmaan herännyt talviuniltaan. Kärpänen näki puutarhassa kauniin kukan. No, tuostapa minä saan itselleni ruokaa. Vatsansa täytettyään kärpänen lensi toiseen kukkaan. Mitä ihmettä siellä oli, kärpänen mietti ja nukahti. Se näki unta, että oli ostanut markkinoilta kaulanauhan, koska se halusi härästä itsellensä miehen. Se oli kaunis nyt, kun sillä oli nauha kaulassa.

Ai, ai, minusta tulee rouva Härkänen! Tätä kärpästä sivusta seurannut tyttö pelkäsi, koska tämä oli kevään ensimmäinen kärpänen, jonka hän näki. Sammakko haukotteli. Kärpänen istui sammakon korvalle. Sieltä se lensi sammakon kielelle ja joutui sammakon suuhun. Kärpänen tallusti sammakon vatsaan. Ei tullut Kärpäsensä Härkästä.

Iltapäivän ryhmän satu:

Kesäinen päivä

Olipa kerran tyttö, jolla oli vaaleanpunaiset tossut. Ja hiuksissa hänellä oli vaaleanpunainen rusetti. Tytöllä oli vaaleanpunainen mekko päällä. Hänellä oli vaaleanpunainen hattu. Jalassa oli pitsisukat. Tyttö poimi kukkia tienlaidasta ja aikoi viedä ne äidille. Tyttö oli lähtenyt aikaisin aamulla matkaan. Äiti oli jäänyt vielä nukkumaan. Aurinko pilkotti puiden välistä. Lähellä metsää näkyi valtavasti valkoisia kieloja. Tyttö poimi kukat ja vei ne äidille. Äiti oli iloinen kukista, mutta samalla huolissaan, missä tyttö oli ollut. Mutta tyttö selitti, että oli halunnut yllättää äidin ja äiti leppyi. Äiti laittoi kukat kauniiseen maljakkoon ja nuuhkaisi kielojen ihanaa tuoksua.

********************************************************
Eräänä kesäisen kauniina perjantai-iltapäivänä kulttuurintuottajiksi opiskelevat paneutuivat sadutuksen saloihin Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Alkajaisiksi he kertoivat yhteisen ryhmäsadun.

Kevät

Näin tänään tiellä kaksi lintua ja se toinen lintu pomppi sen toisen linnun päällä. Ne oli mustia eikä yhtään verissään. Luulen, että ne oli rakastuneita. Keväällä sekä eläimet että ihmiset rakastuu usein. Kevät on sellaista aikaa. Se johtuu varmaan auringosta, siitä että koivujen lehdet on vihreinä. Keväällä myös jäätelökioskit aukeaa. Ja nytpä tekeekin mieleni jäätelöä. Kunpa vain osaisin päättää olisiko se suklaata vai lakritsaa.

Meren tuoksu tulee tänne. Meri on suuri ja mysteerinen. Sinne voi hukkua, mutta uskallan silti. Uiminen on keväällä vaikeaa, koska vesi on vielä jäätävän kylmää. Vesi näyttää mustalta, eikä kalatkaan hypi kun on niin kylmä. Jos ostaisinkin lakritsijäätelöä ja menisinkin uimapatjalla kylmään veteen silti. Kun olisi kylmää jäätelöä suussa, niin ei vesikään tuntuisi niin kylmälle. Ja silloin alkaisi juttu luistaa. Ette usko mitä päähäni pälkähtäisikään. Se on kuulkaa niin että yksinäinen pölyhiukkanen kuunteli tuulettimen surinaa ja lähti lentoon vapaana niin kuin veljensä, joka oli kadonnut tuulettimen imuun. Pölyhiukkanen näki ikkunasta toisen pölyhiukkasen, joka istui rullatuolissa ja työnsi itseään eteenpäin voimakkain työnnöin. Yksinäinen pölyhiukkanen koputti ikkunaan ja toinen huomasi hänet ja tunnisti hänet veljekseen. Loppu.

Olisi varmaankin pitänyt valita purkki sillä joka kerta kun jäätelö sulaa tötterössä muistan kerran kuulemani pölyhiukkastarinan. Ja niin se pölyhiukkasen rullatuoli pälkähti päähäni, suklaantahmeilla pyörillä. Silmissäni sumenee. Näen ympärilläni punaista. Liikkuvia sydämiä, lentäviä laineita, kuolleita lintuja ja jättimäisiä uimapatjoja. Mitä ihmettä tähän jäätelöön on oikein sekoitettu? Olen varmaan ollut liikaa auringossa. Ja illalla kun koitan saada unta, mietin vieläkin rakastaakohan ne kaksi lintua vielä toisiaan.

********************************************************

Tämä satu syntyi Arabianrannassa Tarinasäveltämisen kurssin ensimmäisellä tunnilla 29.2.2008

Sadun kertoivat ja muistiin kirjasivat Saija Järvinen, Iida Hyvönen, Liisa Karlsson, Hanna Hakomäki ja Sari Tarvonen

Satu tulee taloon

Ison tien varressa oli talo. Se näytti suurelta ja jäyhältä, mutta sen sisällä istui innokkaita naisia. Olihan karkauspäivä. Tätä oli odotettu jo taas 4 vuotta. Naisista nuorin oli kutsunut muut koolle kuullakseen tarinoita vuosien varrelta. Vanhin naisista aloitti.

Kaikilla naisilla oli mielessään paljon toinen toistaan upeampia kertomuksia ja kokemuksia. Naiset puhuivat yhteen ääneen. Yhtäkkiä ovelta kuului koputus. Naiset säikähtivät. Ovi raottui ja sisään astui MIES! "No, täällähän te kaikki olitte! Olinkin jo epätoivoinen", sanoi mies jykevällä äänellään, mutta naisten kalkatus peitti miehen lauseen. Miehen piti oikein karjaista, ja niinpä koko lauma hiljeni. He katsoivat odottavasti miehen suuntaan. "Minulla on teille tärkeää asiaa: Satu on tullut, ja hän on kosinut minua tänään! Menemme naimisiin. Ajattelin vain ilmoittaa."

Naiset ilahtuivat, nyt saamme yhden äänen lisää naiskuoroomme. Sinä oletkin ollut upea kuorokapellimestari. Toivottavasti tuleva vaimosi osaa säveltää!

********************************************************

Perhepäivähoitajien sadutuskoulutuksessa 16.2.2008 Jämsässä kertoi 42 hoitajaa yhteisen sadun, jonka Liisa kirjasi. Kertomus kerrottiin iloisten naurupurskahdusten saattelemalla heti aamutuimaan. Kumpi mahtaa sadussa voittaa?

Pakkasherra ja aurinko

Olipa kerran Pakkasherra, joka paukutteli talon nurkkia. Pakkasherralla oli iso, valkea viitta. Siitä roikkui jääpuikkoja. Sitten tuli iso paha aurinko, joka yritti sulattaa Pakkasherraa. Mutta Pakkasherralla olikin omat konstit.

Mutta konstit olivat koetuksella. Hän henkäisi kylmää ilmaa sen auringon ympärille niin, että aurinko ei päässyt sulattamaan häntä. Mutta aurinko olikin ovelampi. Aurinko rupesi liikkumaan nyt ja porottamaan kuumemmin. Pakkasherra alkoi pikkuhiljaa sulaa ja jääpuikoista tippumaan vettä. Mutta silloin Pakkasherran kaverit riensivät apuun ja kuului kova räjähdys. Ja aurinko räjähti. Voimmeko syyttää kasvihuoneilmiötä?

Herra Vesisade päätti hoitaa homman loppuun. Mutta taas Pakkasherran kaverit saapuivat apuun ja jäädyttivät vesipisarat jääksi. Myös talon vesiputket jäätyivät. Sitten tarvittiinkin jo apuun Putkiäijiä, joilla oli vettä jo toisessa polvessa. Polvi tuli kipeäsi ja Putkiäijä joutui sairaalaan.

Sitten tapahtui ihmeitä. Aurinko syntyi uudelleen. Putket sulivat ja äijän polvesta poistui vesi. Ja Jääukkokin suli. The End.

********************************************************

Perhepäivähoitajien sadutuskoulutuksessa 8.2.2008 Helsingissä kertoi 15 hoitajaa yhteisen sadun, jonka kirjaamiseen kaikki osallistuivat. Taina kerrottiin ruokatauon jälkeen, jonka kukin oli viettänyt haluamallaan tavalla.

Kampin ihme

Eräänä päivänä Kampissa kokoontui joukko uskomattoman upeita naisia. Viisi uskomatonta naista kävi Hesburgerissa syömässä. Siellä he söivät hampurilaisia ja joivat Coca-Colaa, jonka jälkeen he lyllersivät kaupungille shoppailemaan. Siellä he näkivät merkillisen näyn.

Mel Gibson tuli vastaan. Ennen pyörtymistään eräs heistä huokasi: ”Olenko taivaassa?” ”Enpä tiedä”, vastasi Mel Gibson, ”mutta saatan viedä sinut sinne.” Ja niin he suihkauttivat keskelle sadutuksen maailmaa. Mel otti upeaa naista kädestä ja yhdessä he menivät kiitämään uusia seikkailuja kohti.

Neljä muuta naista seisoivat kadun varressa suut auki, vihreänä kateudesta. Heitä katseltuaan Mel tokaisi: ”Te upeat naiset, tekin voitte tulla mukaan.” Vain, mitä tapahtuikaan niille bataattikeittoa syöneille naisille? Siinä teille miettimistä koko loppuelämäksi. Ja he kaikki lensivät onnen seitsemänteen taivaaseen.

Kertojina: Taina, Siru, Liisa Turonen, Maija Lind, Irja A., Ilona Pilli, Karita, Annu, Barbala Fabian, TS, Arja Ruuska, Leena Sillanpää, Liisa Karlsson, Marjo Lappalainen, Riina Rinta-Anttila

********************************************************

Lapset kertovat ja toimivat -verkostolla oli Vuosi vauhtiin tapaaminen Helsingissä pe 25.2.2008 Omenapuussa. Siellä tehtiin yhteissatu. Kukin kertoi ja kirjasi toisen kertomaa vuorollaan.

Ihanat naiset Omenapuussa

Eräänä kauniina talvisena iltana ryhmä upeita naisia oli kerääntynyt pohtimaan tulevan kevään sadutusseminaaria. Puhe luisti, nauru raikui, päät höyrysivät ideoita ja murrettiin leipää ystävien kesken. He istuivat omenapuussa, se ei ollut ihan tavallinen omenapuu, vaan se oli talo, jonka toisessa kerroksessa oli ravintola, jossa tarjottiin hyvää ruokaa ja viiniä. Kun viimeinenkin leivänmuren oli syöty jatkui kokemusten jako. Silloin syntyi monia ideoita, uusia tuoreita, vanhoja ja vankkoja, hassujakin, kuten: yksi ehdotti, että seminaariin voisi tulla sadun lähteet eli ne, joita oikeasti sadutetaan eli lapset. Lapsia voisi tulla joka puolelta Suomea; Etelä-Suomesta, Keski-Suomesta ja Lapista. Silloin kuultaisiin jänniä, hurjia ja hauskoja satuja koko Suomesta. Lapset lennätettäisiin paikalle kuumailmapalloilla ja koko matkan he kertoisivat satuja. Perille päästyään he saisivat kertoa näitä satuja myös yleisölle ja innostaa yleisön improvisoimaan näitä satuja. Upeat naiset olivat innoissaan ideasta. Lisäideat rupesivat mylläämään päissä, kunnes joku keskeytti ja huusi tarjoilijalle: ”Jälkiruokaa ja heti!”

Kertojina: Reeli Karimäki, Seija Kitula, Paula Kannisto, Liisa Karlsson, Essi Niinivirta, Elina Larmala, Raita Peltonen, Lotta Krohn ja Sirja Ojala

********************************************************

Satu syntyi sadutusmenetelmän esittelytilaisuudessa. Nuorten keskus pitää Sadutus-koulutuksen seurakuntien nuoriso-ja diakoniatyöntekijöille 2008 yhteistyössä Liisa Karlssonin kanssa. Tätä valmisteltiin Turussa 26.5.2007.

Pöllön elämää

Pimeässä metsässä asuu pöllö. Pöllö näyttää olevan märkä ja viluissaan. Syy siihen miksi pöllö on märkä on se, ettei hänellä ole kotia. Hänen kotinsa on tuhoutunut. On satanut jo pari viikkoa yhtä mittaa ja välillä oli kova myrsky. Se kaatoi monia puita. Siinä meni pöllönkin pesäpuu.

Pöllö istuu oksalla lähellä maalaistaloa. Pöllö näkee ladossa avoimen ikkunan. Ikkunasta kantautuu pöllön sieraimiin herkullinen hiiren haju. Pöllö ei voi vastustaa kiusausta. Vaikka sitä pelottaa ikkunan takana oleva suljettu maailma, se lennähtää sisään avoimesta ikkunasta. Ladon korkeuksissa on orsi, jolle se asettuu katselemaan ympärilleen. Hitaasti se pyörittää päätään ja päättää jäädä suojapaikkaan.

Pöllö sanoo mielessään ”daa,daa”, koska se on entisen neuvostotasavallan alueelta. Ja samalla huomaa, että mieliala on kummasti kohentunut. Hiiren tuoksu voimistuu hetki hetkeltä ja alhaalta nurkasta pöllö näkee liikettä. Se seuraa pienen hiiren kulkua ja päättää hyökätä. Mutta pöllö ei ole ainut, joka on kiinnostunut hiirestä. Ladon heikko ja ruipelo kissa vaanii tynnyrin takana. Muutoin niin tarkkasilmäinen pöllö ei huomaa sitä.

Kissa vaanii hiirtä ja hyökkää. Pöllö hätkähtää oksallaan. Kissa puree hiiren hengiltä. Vain siimahäntä nykii. Pöllö näkee silmissään kadonneen herkun. Se lennähtää ulos ikkunasta ja toteaa nälkäisenä, etteivät suljetut paikat ole vapaiden eläinten asuinsijoja.

Sadun kertoivat Markus, Elise, Pekka, Riisi ja Tarja Kirkkopäivillä Turussa 26.5.2007

********************************************************

Lapset kertovat – valtakunnallisessa seminaarissa ”Erityisyys minussa ja meissä” 20.3.2007 Helsingissä Stakesissa kerrottiin yhteissatu. Paikalla oli 84 eri alojen ammattilaisia ja tutkijoita eri puolilta Suomea mm. Rovaniemeltä Lammille - Turusta Helsinkiin.

Pieni isokorvainen poika

Avaruudessa kauan sitten asui pienen pieni poika. Hän oli hyvin yksinäinen. poika haaveili matkasta maahan ja löytävänsä sieltä ystävän. Hei kuu-ukko, poika sanoi, millä pääsisin maahan? Minä annan sinulle juustoveneen, mutta siitä puuttuu airot. Ne sinun pitää itse hankkia." Minähän voisin käyttää käsiäni. Haluan päästä maahan, olen kuullut, että siellä asuu eläimiä. Mitähän ne ovat? Nyt vain matkaan, täytyy varoa kraattereita. Onneksi pojalla oli isot korvat, joilla hän sai hyvin vauhtia.

Mutta poika tupsahtikin maanpinnalle keskelle suurta valtamerta. Iloinen delfiini ui hänen viereensä. Saanko maistaa juustoveneestäsi? Se kysyi. Olen kovin nälkäinen. Maista varovasti, älä tee veneeseeni reikiä! Mutta kuka sinä olet? Poika ihmetteli. Minä olen ystäväsi delfiini ja opastan sinua matkallasi maan päällä. Minne sinä haluaisit mennä? Hyppää selkääni niin koet yllätyksiä. Mutta ensiksi haluan tietää myös, kuka sinä olet ja mistä tulet. Muutoksen tuuli toi minut. Olen vain pieni poika ja avaruudessa ei minulla ollut yhtään kaveria. Kuu-ukko on minun isäni. Ja nimeni on Martti. Mitä luulet, löytyisiköhän täältä minulle ystävä? Minä voin olla ystäväsi, mutta ensin sinun täytyy saada jotain syödäksesi. Mikä on lempiruokasi? Kaalikääryleet. Kotona avaruudessa en saanut niiltä muulloin kuin perjantaisin. Mutta hei delfiini, olen nähnyt erilaisia ihmisiä matkan varrella, erivärisiä, erikielisiä, mutta ei yhtään isokorvia kuin minä. Osaatko näyttää minulle samankaltaisia? Osaan kyllä, vastasi delfiini. Vien sinut tapaamaan elefanttia, jolla on myös suuret korvat, ihan niin kuin sinulla. Muuten se on kyllä aika erilainen kuin sinä, mutta ei kai se haittaa. Sehän on juuri hyvä. Loppu.

Helsingissä valtakunnallisessa Lapset kertovat – valtakunnallisessa seminaarissa ”Erityisyys minussa ja meissä” seminaarissa 20.3.2007.

Kertojat: Salisadutuksessa mukana 84 naista ja miestä

Kirjaaja: Anna Rainio

********************************************************

Lapset kertovat ja toimivat ry:n sadutuskoulutukseen keväällä 2007 kuulunut ennakkosadutustehtävä:

Saduttaja: Sirpa 15.3.2007
Kertojina: Annukka (32 v.), Hilu (40 v.) ja Kati (55 v.)

Jäniksen talvi

Olipa kerran jänis, joka oli hyvin iloinen. Se asui lähellä karhun pesää. Jänis tykkäsi talvesta, koska tiesi karhun nukkuvan. Talvella se loikki aina pellon poikki karhusta piittaamatta. Ruokaa oli heikosti talvella saatavilla, mutta se uskalsi etsiä sitä myös karhun pesän läheisyydestä, jossa kasvoi pajuja. Tänä vuonna ilma oli hyvin leuto, joten se pelkäsi joka päivä karhun heräämistä. Elämä oli hyvin stressaavaa, mutta kesällä saisi uusia ystäviä.

Eräänä maaliskuisena aamuna jänis kuuli ihmeellisen äänen. Karhu oli herännyt! Jäniksen sydän pomppi ja karvat nousivat pystyyn. Karhu astui ulos pesästä ja kuljeskeli unenpöpperössä. Jänis-raukka seisoi lamaantuneena ja tuijotti karhua ja ajatteli miten tästä selvitään. Karhu nosti käpälänsä ja sanoi: "Älä pelkää, olen kasvissyöjä. Ollaan kavereita, eikä paaston jälkeen muutenkaan puput minulle maistuisi." Tästä edespäin jänis nautti elämästään täysin rinnoin ja uskalsi olla keväälläkin iloinen ja olla pelkäämättä karhua. Sen pituinen se.

********************************************************

Lapset kertovat ja toimivat ry:n sadutuskoulutuksessa 28.3.2007 tehty ryhmäsatu. Edellinen kirjasi seuraavana piirissä olevan ajatuksen, jota sitä seuraava jatkoi. Kirjaajan vuoro vaihtui myös:

KESKI-IKÄISEN PUUTARHATONTUN MIETELMIÄ

Kertojat: Ulla-Maija, Marit, Anja, Hannele, Irmeli, Tarja, Sini, Anu, Aila, Seija, Annika, Petra, Eila, Liisa.

Mä sain eilen mielenkiintoisen sähköpostin maapallon toiselta puolelta ja se herätti hurjan paljon monenlaisia ajatuksia. Voisinko kenties heti lähteä matkaan. Ajattelin heti perhettäni. Ottaisinko perheen mukaan vai lähtisinkö kenties yksin matkalle. Mietin sitä hetken päädyin kuitenkin siihen, että lähden yksin matkalle. Seikkailumieleni oli herännyt. Odotin aivan innoissani sitä, että saisin nähdä lumihuippuiset vuoret. Mitä kaikkea siellä voisinkaan tehdä, aivan yksin. Ajatukseni katkesi kuitenkin puhelimeni soittoon, kuka ihme siellä nyt soittaa Nuoruudenystäväni soitti, hän oli saanut samat viestit maailman toiselta puolen ja halusi lähteä kanssani matkaan. En voinut olla ajattelematta, kuka oli lähettänyt viestin ja mitä hän tällä viestillä tavoitteli. Uteliaisuuteni ei kuitenkaan päättynyt tähän. Joten päätimme ystäväni kanssa ottaa selvää, millainen seikkailu meitä oli odottamassa. Ehkä emme palaisi koskaan takaisin. Sähköpostiviestistä avautui kuva puutarhatontusta Himalajan rinteellä. Lähdimme selvittämään sähköpostin lähettäjää. Yhtäkkiä ulko-ovi kävi ja lapset juoksivat sisään. Hienot visioni katosivat, mutta vain hetkeksi. Lapset alkoivat hälistä tulevasta kesän leiristä. Silloin muistin vuosia sitten ystävieni kanssa tekemästä lupauksesta. Voisko sähköpostin lähettäjä olla yksi meistä?
"Taasko minä tässä vaan vatkaan. Enkö pääse reissuun. Tyypillistä naiselle." Tunnen sielussani vaakakupit: toisessa minä, toisessa perhe. Kumpi painaa enemmän? Koira, mitä se tuolla syö – passini. Synnytystuskissaan. Ei se ollutkaan lihonut. No, mieheni rakastaa pentuja. Ja saahan pikapasseja. Olen tehnyt päätökseni. Siis lentoon.
********************************************************

Lapset kertovat ja toimivat ry:n sadutuskoulutuksessa 28.3.2007 tehty ryhmäsatu:

ARPAJAISVOITTO
14 kertojaa 28.3.2007

Olipa kerran tyttö ja kissa. Kissa oli pörröinen ja pehmeä. Tyttö oli pippurinen ja pyöreä. Eräänä päivänä kissalle kävi huonosti. Se oli kömpinyt talon alle hiiriä jahtaamaan. Tyttö etsi kissaansa joka paikasta. Mutta sitten tapahtui todella jännittävää, myös muuan mies kömpi talon alle. Tyttö yritti kertoa miehelle, mitä oli tapahtunut, mutta mies ei ymmärtänyt häntä. Sen sijaan hän söi keittiön seinän ja maalasi talon. Mutta kissan jalka oli jäänyt jumiin hiirenloukkuun. Tyttö oli surullinen ja mietti mitä tekisi.
Yhtäkkiä alkoi kuulua valtavaa jyrinää ja maa alkoi täristä. Tyttö katsoi ikkunasta ulos, metsässä näkyi jotain. Tyttö mietti oliko miehen ystävä tulossa syömään taloa lisää. Ei, se ei käy, tyttö päätti ja hyppäsi rotkoon kissan perään. Mutta rotkossa oli muitakin. "Apua", tyttö ajatteli. "Kauheita kauhakuormaajia!" Mitähän ne nyt aikovat tehdä? Tyttö valjasti kissansa sotaratsukseen ja kannusti sen lentoon. Mutta samalla hetkellä jyrähti kovasti, salamat leimahtivat. Yhdestä kauhakuormaajasta tuli ulos mies, joka heilutti valkoista lippua. Siitä tyttö ymmärsi, että mies halusi auttaa häntä. Mies otti taskusta mummon, joka raaputti ässä-arvalla 100 000 euroa. Ja niinpä oitis kaikki kolme lähtivät autiolle saarelle. He ottivat autiolle saarelle mukaan monenlaisia tavaroita ja elivät tavaroineen onnellisena elämänsä loppuun asti.
********************************************************

Sadutuskoulutuksen aluksi syntynyt yhteinen satu Stadian esittävän taiteen kurssilla syksyllä 2006:

Puuteri pelastaa

Tarina alkaa puistosta. Ilta alkaa hämärtyä, syksyn lehdet kahisevat puistossa, pensaikossa rapisee. Rotta pistää nenänsä esiin. Rotta kaivaa esille käsilaukkunsa, ottaa sieltä peilin, huulipunan ja voi kauhistus! Puuterirasia on hävinnyt. Rotta päättää rynnätä Itikseen ostamaan uutta puuterirasiaa.

Itäkeskuksessa Rotta valitsee Stockmannin. ”Parhaat puuterit”, hän ajattelee muistellessaan edellistä huonoa ostostaan. Tämä puuteri oli tosi paakkuuntuvaa, joten hän ajatteli, että nyt käytän kaikki rahani YSL:n puuteriin, jonka pitäisi tehdä silkkisen pehmeä, kiiltämätön turkki. Kyllähän jokaisen itseään arvostavan rottarouvan kannattaa panostaa ulkonäköönsä.

Rotan ajatukset kääntyivät jo tulevaan iltaan. Sitä ei koskaan tiedä kehen puistojuhlissa saattaa törmätä. Viereisellä tiskillä Stockmannin kosmetiikkaosastolla odotti vuoroaan naapurin rottarouva, joka oli aina käyttänyt Yves Saint Laurentin tyuotteita. ”Hän on aina niin kaunis”, ajatteli puistorotta. ”Minäkin haluaisin olla tänä iltana yhtä kaunis kuin hän. Tänä iltana minusta tulee kylän kaunein rotta ja pääsen näyttämään pitkää nenää kaikille, jotka epäilivät avujani ja saavatpas vielä huomata että minun jälkeläiseni tulevat täyttämään koko puiston.

Niin hän kahmaisi purnukan ja läiskäisi rahan myyjälle ja säntäsi puistoon. Bussissa hän tupsutti koko sisällön päälleen. Bussista hän astui tyhjä rasia kainalossa keskelle puiston bileitä. ”Huomio!” huusi rottarouva väkijoukolle. Naapurin rottarouva rupesi nauramaan, koska tällä toisella rottarouvalla oli kuono puuterista ihan valkoinen.

Rottarouvaa rupesi harmittamaan. Hän meinasi lähteä puistojuhlista kokonaan pois, mutta pensaikosta astui esiin rottarouvan pitkäaikainen ihastus, Masa-mäyrä, joka sanoi rottarouvaa erittäin viehättäväksi ja pyysi tätä kanssaan tanssimaan. Rottarouva oli siitä hyvin onnellinen. Masa-mäyrä ja rottarouva ovat edelleen hyvin rakastuneita ja onnellisia yhdessä.

Kertojat, jotka myös vuoron perään kirjasivat sadun: Elina Hagelin, Pilvi Honka, Raili Heikkilä, Outi Ivaska, Heidi Julmala, Liisa Karlsson, Sanna Mäkelä, Sari Svensson, Sinikka Vaara ********************************************************

Naistenpäivänä 2005. Koulutuksessa, puhelimessa ystäviltä ja kahden kesken alkulauseesta jatkettuja tarinoita:

Miten jatkaisit lausetta: Olen minä aikamoinen nainen….

…Kun pääsen vielä lattialle istumaan. Kun uskallan vaihtaa paikkakuntaa, työtä ja ihmissuhteita. Olen ruvennut viimeaikoina liikkumaan runsaasti. Että vanhoilla päivillä tehdyt lapset ovat nyt aikuisia. Koen maailmassa olevan uutta avartavaa ja nautittavaa. Kun uskon seitsemännen aallon kantamiseen. Olen minä aikamoinen nainen, kun pääsen vielä lattialta ylöskin. Marjatta

…Koska en ollut tyytyväinen edelliseen ammattiini, joten opiskelin uuden ammatin iltaopiskeluna työn ohella ja se kannatti. Pirjo

…Kun uskallan lentokoneeseen ja matkustaa toiselle puolelle maapalloa. Aion seikkailla ja tutustua maan kulttuuriin. Meinaan nauttia täysin rinnoin lomasta. Roosa

…Olen uskaltanut tehdä sillä tavalla elämän hankalissa kohdissa, että olen kuunnellut oman sydämeni ääntä. Ja se tarkoittaa sitä, että olen uinut vastavirtaan, uskaltanut olla auktoriteetteja vastaan, silti ystävällisesti. Ja että olen oppinut tekemään miestenkin hommia. Tiina

…että olen säilynyt tähän päivään asti ihmisten kirjoissa, kaikesta oon selvinnyt, vaikka on ollut tosi vaikeitakin asioita elämässä. Olen melkoisesti satasärmäinen nainen. Lempisanontani onkin: ”aikansa kutakin”. Suurperheen äiti, n. 60

…että tein 130 karjalanpiirakkaa, ja ne on hyviä ja kauniita, ja hyvän kakun tein tyttäreni kihlajaisiin, ja sen päällä olevat kukatkin tein itse. Kun huomais aina hyvätkin asiat… kun naapuri sanoi, että meillä on siistiä ja minusta ei ollut. Äiti, 42

…Olen kyllä aikamoinen nainen kun pystyn pitämään joltisessakin tasapainossa kaikki elämäni alueet, työn ja vanhemmat ja miehen ja lapset ja lapsenlapset ja harrastukset ja ystävät ja opiskelut ja koiran ja ne kaikki yhä kiinnostavat minua enkä meinaakaan tulla hulluksi, ja hallitsen vielä väsymyksenkin. Äiti 48

…kun alan opiskella tähtitiedettä, kun otan joka aamu kylmän suihkun, kun mahdun 30 neliömetriin, kun osaan itkeä huomaamatta bussissa, kun osaan semisupinoida. Itsellinen nainen 40.

********************************************************

Tätä tarina syntyi koulutustilaisuuden aluksi siten, että jokainen vuorollaan sanoi lauseen, vieressä oleva kirjoitti sen ylös. Paikalla oleva ryhmä oli kasvatus- ja opetusalan ammattilaisia. Sadun valmistuttua kaikki nauroivat.

”Voi herranen aika sentään”, nainen sanoi miehelle. ”Jostakin kumman syystä kieleni on vähän kankea. Tuntuu kuin se olisi kadoksissa.” Mies kuunteli kummallista muminaa ja ihmetteli minne naisen kieli on kadonnut. ”Jotain se kokeilee sönkkää, muttei hän siitä tolkkua saa”, ajatteli mies. Nainen totesi mielessään, näinhän se on, miehet eivät ymmärrä naisia eivätkä naiset miehiä. Mistä tässä on oikeastaan kysymys, pohti nainen. Olemmeko todella niin erilaisia ajattelutavoiltamme, hän pohti. Vai onko tässä kysymys jonkinlaisesta puheongelmasta, johon puheterapiasta olisi apua. Vai onko kyseessä putkiaivot? Ehkä kuitenkin on kysymys siitä, että hän unohti hääpäivämme taas kerran. Luulisi, että yhden tärkeän päivän muistaminen ei olisi niin vaikeaa. Ai niin, mutta eihän ne ennen ollutkaan naimisissa - ei sillä ollut sellaista traditiota. Vai muistanko mää ihan väärin, ollaanko me edes naimisissa? ”Äh, tulehan sieltä akkaseni. Lähdetään metsään lauleskelemaan.”

********************************************************
Ideointipalaverissa tutustuttiin palaverissa mukana olijoihin kertomalla yhteinen kertomus:

14.12.06 klo 14.45 Kahvila Espresso Edge
Tarja Liljendahl, Liisa Karlsson ja Markus Talvio

Oranssi liike

Mä voisin kertoa sellaisesta kuvasta. Se on semmonen painoprintti eikä mikään uniikki taulu. Siinä kuvassa seikkailee tikku-ukkoja oranssilla pohjalla. Taulussa tai kuvassa on aivan upea tunnelma. Se on sellainen lämpöinen ja aurinkoinen vaikkei siinä mitään aurinkoa olekaan. Ne tikku-ukot tanssivat ja oranssin eri värisävyt luovat sen lämpöisen tunnelman. Haluaisin olla mukana kuvassa. Se tunnelma oikeastaan syntyi ukkojen välissä. Se on melkein käsin kosketeltavaa. Se tuntuu, mutta sitä on vaikea pukea sanoiksi. Joku on varmaan miettinyt ripaskan tanssiaskeleita kun kuvan aihe on syntynyt. Osaakohan tekijä vääntää lanteet heiluen useitakin  tansseja? Tauluun piirretyt ukot ainakin hetkuttavat joka suuntaan. Miten yksinkertaisista asioista voikaan tulla onnelliseksi. Minä ainakin haluaisin tuon kuvan ja sen edustaman mielikuvan silmiini heti ensimmäiseksi kun aamulla herään. Onneksi näen sen usein kun menen työpaikalle pytylle.
********************************************************

Sadutuskoulutuksessa 5 hengen ryhmässä kerrottu satu. Henkilöt istuvat ringissä. Vasemmalla puolella oleva kirjaa ja oikealla puolella oleva kertoo. Tarinaa jatkettiin niin kauan kuin se tuli valmiiksi:

Meren rannalla kasvoi suuri puu. Puun latvassa oli västäräkin pesä. Pesässä oli kuusi munaa, yksi sininen, yksi punainen, yksi kirjava, yksi ruskea, yksi valkoinen, yksi väritön. Äiti västäräkki parhaan kykynsä mukaan yritti lämmittää munia. Syksy oli tulossa ja mereltä puhalsi kylmä tuuli. Sininen ja valkoinen muna vierähtivät pesästä maahan. Matti-poika oli meren rannalla katselemassa aaltoja ja huomasi munat maassa. Hän vei ne kotiinsa ja laittoi karvalakin sisään lämpimään. Äiti-västäräkki huolestui, missä sininen ja valkoinen ovat? Muut munat eivät osanneet vastata. Äiti jatkoi kuitenkin munien hautomista. Jonkin ajan kuluttua loput 4 poikasta jo piipittivät pesässä. Matti katseli karvalakissa olevia muniaan ja muutaman viikon kuluttua munista kuoriutui 2 poikasta. Matti asui pesän lähellä, joten karvalakista kuoriutuneiden poikasten ääni kantautui västäräkin pesään. Äiti-västäräkki kävi ruokkimassa poikasia karvalakissa. Äiti huomasi, että karvalakki oli turvallisempi pesä ja niin he kaikki muuttivat karvalakkiin.

*********************************************************
Lapset kertovat ja toimivat -yhdistyksen verkostotapaamisessa ja pikkujouluissa 28.11.2006 syntynyt yhteissatu:

Kärkölä - "Here verkosto come"

Kynttilät lepattavat. Tunnelma on leppoisan savuinen. Raitiovaunun ääni kuuluu ulkoa. Tällä kertaa nautin Helsingin vesijohtovettä. Ja mietin mielessäni, kuinka ihanaa onkaan, kun tulette Kärkölään ensi syksynä juomaan lähdevettä. Voi, kun se hetki koittaisi pian. Mutta nyt on marraskuun loppu ja olen siksi onnellinen, etten ole menossa Kärkölään, vaan tuohon viereiseen kortteliin kotiin. Sitten haluaisin sanoa, että yhdistystoiminta on yhdistystoimintaa ja siksi mukavaa. Mutta voi kamala, mikä ahdistus, kun asiat aina tuntuu tökkivän niin kovasti. Onneksi ne tökkii vain pöydän alla. Pieni varvaspelihän ei haittaa, sehän on vain mukavaa ja edessä on lähdeveden juonti Lähteenmäillä. Ja nyt varpaiden pitäisi vain tietää, missä on Kärkölä. Varpaat taitavat tietääkin - ne tietävät paljon enemmän kuin luulet. Kuuntele ja kohtaa varpaasi, se kannattaa!

*********************************************************

Lähetä sadutuksia ja kokemuksia siitä julkaistavaksi sivuillemme sähköpostilla: sadutus@gmail.com.

Sivun alkuun

Lapset kertovat -pääsivulle

Yhteyshenkilö: