Sokrates Sokrateen elämä Sokrateen filosofia Sokrateen dialektinen menetelmä
Sanotaan, että Sokrates oli kaikista filosofeista viisain - ei sen tähden miten paljon hän tiesi, vaan sen takia että hän ymmärsi miten vähän hän oikeastaan tiesi.
Historiallisesta Sokrtateesta tiedetään melko vähän; pääosin tiedot Sokrateen elämästä ja ajatuksista ovat peräisin hänen oppilaansa Platonin filosofifista dialogeista joissa Sokrates esiintyy henkilöhahmoa - jolloin on kuitenkin välillä vaikea tietää milloin Platon kuvaa Sokrateen omia ajatuksia ja milloin hän vain käyttää Sokrateen hahmoa omien teorioidensa esittämiseen. Lisäksi "marttyyri" kuoleman kohdanneesta mestarista dialogeissa piirretty kuva on melko varmasti Platonin propagandasyiden ja homoeroottis-idealistisen näkökulman värittämä.
Sokrates eli Ateenassa 400-luvulle eKr., keskustellen filosofiasta aikansa oppineiden, kannattajiensa tai kenen tahansa vastaantulijan kanssa. Hän ei opettanut filosofiaa maksusta, ja arvosteli aikansa sofisteja siitä että nämä mieluummin ottivat maksua siitä että opettivat ihmiset voittamaan väittelyitä ja vakuuttamaan kuulijakuntansa kulloinkin puolustamansa kannan paikkansapitävyydetä, kuin että olisivat pyyteettömästi tavoitelleet totuutta ja henkistä kasvua (Sokrateen/platonin näkemysten perua onkin että sanalla "sofismi" on vielä nykyäänkin vähättelevä sivumerkitys, ja sitä pidetään "filosofian" - viisauden rakastamisen - vastakohtana). Sokrates tuomittiin 399 eKr. kuolemaan "nuorison turmelemisesta" ja outojen vieraiden jumalten suosimisesta ja kaupungin omien jumalien väheksymisestä (todellisuudessa vastavallankumoukselliset demokraatit pitivät Sokratesta demokratian vastustajana ja enne demokraattien valtaannousua, "terrorin aikana" hän oli ollut demokraattien vihaamien Kritiaan ja Alkibiadeen ystävä ja opettaja).
Sokrateen puolustuspuhe Ateenan kansalaisille (tai ainakin jonkinlainen versio siitä) esitetään Platonin Apologia-dialogissa; hänelle vaadittiin kuolemanrangaistusta, mutta Sokrates sanoi ettei tyrannia ja uhkailu voisi mitenkään saada häntä lopettamaan filosofointia ja hyvän olemuksen tavoittelua, ja olevansa niin suuri hyväntekijä että myrkkymaljan sijaan hänelle tulisi tarjota suuri juhla-ateria. Faidonissa kuvataan Sokrateen viimeisiä päiviä vankeudessa ja hänen kuolemansa. Kritonissa kerrotaan miten Sokrateen ystävät laativat hänelle pakosuunnitelman, mutta Sokrates kieltäytyi pakenemasta oikeuden langettamaa rangaistusta - kuka tahansa on vapaa muuttamaan pois Ateenasta jos katsoo sen yhteiskuntajärjestyksen olevan epähyväksyttävä, mutta se joka päättää asua Ateenassa ja nauttia sen tarjoamista eduista ja mahdollisuuksista asettaa itsensä myös Ateenan tuomiovallan alle, eikä hänellä ole mitään asiaa käydä tuota valtaa kyseenalaistamaan vain silloin kun se hänelle sattuu sopimaan. (Tuomio on demokraattinen silloinkin kun perustuu syyttäjän vääristelemään kuvaan ja tuomitsijoiden sivistymättömyyteen.) Kun tuomioon täytäntöönpanon päivä tuli, Sokrates joi tyhjäksi hänelle valmistetun myrkkymaljan ja kuoli.
Sokrates ja erityiseti Platon käänsivät filosofisen tarkastelun polttopisteen luonnosta ja sitä koskevasta tiedosta (sellaisista kysymyksistä kuten mistä maailmankaikkeus koostuu, millaista tietoa meillä siitä on ja miten tämä tieto tulisi loogisesti järjestellä) kohti "ylemmän tarkastelutason" kysymyksiä luontoa tarkastelevasta järjestä ja itse tiedon käsitteestä (kuten: mitä ylipäätään on tieto, miten sitä voidaan saavuttaa, ja millaiset tiedonhankintakeinot ovat järkiperäisiä).
Sokrates oli erityisen kiinnostunut etiikasta ja hyvettä koskevasta tiedosta: siitä millainen on hyvä elämä, mikä on oikein ja miten voidaan saada selville se millainen elämä on ihmiselle parasta.
Sokrates piti itseään "ajatusten kätilönä"; hän ei opettanut mitään yhtä oppijärjestelmää tai yrittänyt voittaa kannattajia filosofialleen yksityiskohtaisia ja pikkutarkkoja teorioita esittelemällä, vaan kyselemällä keskustelukumppaniltaan tarkkoja ja johdattelevia kysymyksiä niin että usein keskustelukumppani itse tulee rakentaneeksi sen teorian tai määritelmäehdotuksen jota keskustelussa tavoitellaan. Mutta yhtä usein mitään lopullista vastausta tutkimusongelmaan ei onnistuta löytämään, ja Sokrateen kyseleminen ja määritelmien ja tarkennusten perääminen johtaa vain siihen että vastustaja joutuu huomaamaan että hänen aikaisemmin kannattama näkökantansa ei olekaan kestävä, vaan sisältää pahoja puutteellisuuksia tai johtaa väistämättä mielettömiin seurauksiin. (Sokrates piti tätä syvään juurtuneiden väärien käsitysten kitkemistä tärkeänä toimeenpiteenä ajattelevan mielen muokkaamisessa ja jalostamisessa - ymmärrettävästi kaikki Sokrateen käsitteellisiin pihteihin joutuneet eivät osanneet olla yhtä kiitollisia kuin Sokrates omien käsityskykyjensä rajojen löytämisestä). Sokrateen vuorovaikutteisen kyselemisen ja yhteistyönä tapahtuvaa totuuden hakemista, "sokraattista menetelmää" kutsutaan joskus dialektiikaksi. Dialektiikka ja "ajatusten taimien" istuttaminen oli Sokrateen mukaan todellista filosofiaa ei niinkään teorioiden laatiminen tai filosofisten teosten kirjoittaminen; kirjalliset tuotokset voivat olla hyödyllistä ajankulua ja muistin apuvälineitä, mutta ne eivät voi puhutella kutakin kuulijaa tämän kiinnostuksen ja käsityskyvyn mukaan, vaan toistavat aina samat sanat kaikille, eivätkä voi puolustaa sanomaansa vastaväitteitä tai virhetulkintoja vastaan:
"SOKRATES: [S]e joka jotakin kirjoitettuaan luulee jättäneensä jälkeensä jotakin taidokasta, samaten kuin se joka sitä lukiessaan luulee lukevansa jotakin mikä on selvää ja ehdotonta, ovat sinisilmäisiä. […] Kirjoitetussa tekstissä on nimittäin suuri virhe, samantapainen muuten kuin maalauksessa. Senkin luomukset ovat ikään kuin eläviä; mutta jos niille esittää kysymyksen, on vastauksena juhlallinen hiljaisuus. Sama koskee kirjoituksia: ne puhuvat ikään kuin olisivat järjellisiä olentoja, mutta jos niiltä kysyy mitä ne sanoillaan tarkoittavat, ne vain toistavat yhtä ja samaa. Kun puhe on kerran kirjoitettu, se kiertää kaikkialle ja tavoittaa sekä sellaisia jotka sen ymmärtävät että sellaisia jjoille sitä ei ole tarkoitettu, eikä se itse ymmärrä kenelle sen pitäisi kohdistaa sanansa ja kenelle ei." (Platon: Faidros 275c-e. Suom. Pentti Saarikoski)
"[L]uulisin että tämä harrastus tuottaa vielä paremmän tuloksen, silloin kun puhuja dialektisella taidolla istuttaa ja sopivaan sieluun kylvää tietoon perustuvia opetuksia jotka pystyvät auttamaan sekä itseään että istuttajaa, jotka eivät ole hedelmättömiä vaan sisältävät siemenen josta taas vuorostaan nousee uusia ajatuksia taimelle muissa sieluissa. Näin opetuksen siemen pysyy ikuisesti elossaja tekee kylväjästä niin onnellisen kuin ihminen vain voi olla." (Platon: Faidros 276e-277a. Suom. Pentti Saarikoski)
Tarinan mukaan Delfoin oraakkeli oli aikanaan sanonut Sokrateelle, nuorelle ja lupaavalle filosofinalulle, tämän olevan kaikista miehistä viisain. Vaatimattomuuttaan Sokrates ei voinut tätä uskoa ja päätti todistaa itselleen oraakkelin olleen väärässä, hakeutumalla aikansa viisaiden ja oppineiden pariin, mutta joutui huomaamaan että nämä viisat ja oppineet kuvittelivat usein tietävänsä paljon sellaisia asioita joiden uskomiseen heillä ei ollut mitään kunnollisia perusteita, ja Sokrates sai monesti huomata miten heidän ajatusrakennelmansa murenivat korttitalon lailla Sokrateen visaisten kysymysten alla. Loppujen lopuksi Sokrates joutui toteamaan oraakkelin oleen oikeassa: Sokrates todella oli kaikista viisaista viisain, mutta ei sen takia miten paljon hän tiesi, vaan sen takia miten vähän hän ymmärsi tietävänsä.
Sokrateen filosofia ei käsitellyt todellisuuden rakenneosasia (kuten atomeja tai alkuaineita), eikä luonnonjärjestyksen eri järjestymisperiaatteiden tai eri luonnonilmiöiden luokittelua. Hänen käsitteelliset tutkimuksensa ja pohdintansa eivät tähdänneet kosmologisiin teorioihin, vaan sielunelämän jalostamiseen. Sokrateelle filosofia oli ennenkaikea vuoropuhelua, ja tämän vuoropuhelun käyminen tähtäsi ennenkaikkea henkisen elämän kypsymiseen ja totuuden saavuttamiseen. Teoriat ja filosofiset kirjoitukset olivat vain apuväline tämän korkeamman, inhimillisen (tai jopa jumalallisen) pyrkimyksen totetuttamiseen, Sokrates ei itse kirjoittanutkaan mitään, vaan hänen ajatuksensa ovat välittyneet jälkipolville hänen seuraajiensa muistiinpanoista.
© Otto Lappi 2001 (otto.lappi@edu.espoo.fi).