Locke Locken elämä Locken teokset Locken havaintoteoria Tabula rasa
Locke sai tieteellisen koulutuksensa Oxfordin Yliopiston Christ Church collegessa; tuolloin lukujärjestys oli vielä puhtaasti keskiaikaisen skolastisen tradition mukainen (oppiaineet perinteiset latinan kirjallisuus ja kielioppi, puheenpitämis- ja väittelytaito, teologia, geometria ja astronomia jne. ja opetustapa latinankielisten tekstien tulkitsemiseen ja Aristoteleen luonnonfilosofisiin kirjoituksiin perustuva). Lockea eivät pelkät kirjoihin jo kerran pistetyt teoriat ja tosiasiat kiinnostaneet niinkään paljon kuin kokonaan uuden tiedon löytäminen; luonnon itsensä tutkiminen sellaisten tosiasioiden selvittämiseksi joita kukaan ei ollut vielä koskaan ennen saanut selville. Hän sivistikin itseään ahkerasti myös lukujärjestykseen kuulumattomilla opinnoilla, kuten lääketieteellisillä ja luonnontieteellisillä opinnoilla. Häneen tekivät vaikutuksen René Descartesin luonnonfilosofiset kirjoitukset, ja hän oli myös aikansa johtavien luonnontutkijoiden kuten Robert Boylen ja Thomas Sydenhamin henkilökohtainen ystävä ja aikanaan vastikään perustetun Royal Societyn jäsen.
Locken ehkä keskeisin teos on An Essay Concerning Human Understanding ("Kirjoitus inhimillisestä ymmärryksestä"); se on epistemologinen tutkielma "inhimillisen tietokyvyn" (oikeastaan modernin luonnontieteen ja empiristisen luonnonfilosofian) mahdollisuuksista saavuttaa tietoa tosiasioista. Tavoiteena on selvittää, minkälainen on ihmismielen kyky hankkia tietoa sitä ympäröivästä todellisuudesta, ja minkälaisten asioiden selvittämiseen se luontonsa mukaisesti soveltuu ja minkälaisten kysymysten selvittämiseen se on riitämätön tai muutoin epäsopiva.
Locke puolustaa puhtaan empirististä näkemystä tiedon hankinnasta, jonka mukaan kaikki tieto maailmasta on viime kädessä peräisin maailmasta tehdyistä havainnoista, eikä mitään synnynnäistä tietoa (tai edes synnynnäisiä ideoita) ole olemassa, vaan syntymässään ihmismileli on "tyhjä taulu" (Tabula rasa) johon havainto tuottaa sisällön. Sisältö perustuu havaintokokemuksiin, aistimuksiin, joiden pohjalta ihmismieli luonnostaan muodostaa erilaisia käsityksiä ja uskomuksia maailmassa vallitsevista asiantiloista. Tietoa näistä käsityksistä ja uskomuksista tulee silloin, kun ihmiselle luontainen järki yhdistelee, järjestää ja kriittisesti arvioi aisteissa annettua tietoaineistoa.
Tämä kirja on yksi filosofian historian merkkiteoksia, koska siinä Locke "perustaa" modernin empirismin, ja modernin luonnontieteen "annetun" empiristisen tieto- ja todelisuuskäsityksen.
Hänen yhteiskuntafilosofisilla teoksillaan Two treatises of government ("Kaksi tutkielmaa hallintovallasta") olivat myös tavattoman vaikutusvaltaisia omana aikanaan, sekä myös nykyaikaisen demokraattisen ideologian muovaajina. Locke esitti demokraattisissa ja liberalistisissa kirjoituksissaan, että jokaisella ihmisellä on luonnostaan, ihmisluontoon kuuluvana, tietyt moraaliset ja yhteiskunnalliset oikeudet joita vastaan valtiovalta ei saa rikkoa, ja joihin valtiovallan ei pidä puuttua, kuten mielipieen ja ilmaisunvapaus sekä vapaus harjoittaa omaa uskontoaan.
Hallitsijan ja valtakoneiston valta kansalaisten yli perustuu Locken mukaan vain hallitsijan ja kansalaisten väliseen sopimukseen (tämä yhteiskuntasopimus ei ole mikään konkreettinen, paperille laadittu tai kansalaisten allekirjoittama sopimus, vaan enemmänkin "julkilausumaton yhteisymmärrys", ja kansalaiset alistuvat sopimuksen ehtoihin automaattisesti valitsemalla vahvassa ja keskitetysti johdetussa valtiossa asumisen ja sen tuomista eduista nauttimisen). Muodostaessaan valtion, kansalaiset vapaaehtoisesti luopuvat joistakin itsemääräämisoikeuksistaan hallitsijan hyväksi (luovuttavat yhdelle keskuudestaan - monarkille - oikeuden asettaa jokaista kansalaista koskevia lakeja, tehdä oikeudellisia päätöksiä riitakysymyksissä ja langettaa tuomioita lakien rikkomisesta), jotta tämä voisi paremmin hallita ja ajaa kansansa etua - mutta sopimus on voimassa vain niin kauan kuin molemmat osapuolet ovat siihen tyytyväisiä, ja jos hallitsija väärinkäyttää asemaansa, on alamaisilla periaatteessa oikeus nousta kapinaan ja syöstä hänet vallasta. Tämä oli tuohon aikaan hyvin radikaalia uutta ajattelua, koska läpi keskiajan oli totuttu ajattelemaan, että hallitsijan valta on hänelle Jumalan antama ja absoluuttinen, eikä alamaisilla ole oikeutta vastustaa Jumalan kansan johtoon asettamaa monarkkia.
© Otto Lappi 2001 (otto.lappi@edu.espoo.fi).