Kansakoulusta karonkan kautta karriäärille, osa 3/8Kokeiltuani kouluvuosien jälkeen kaikenlaista löysin minulle sopivan työn atk:n parissa. Työ imaisi minut täysin mukaansa, mutta pari vuotta huhkittuani tajusin haluavani opiskelemaan. Toiveet teologiasta
Päätin hakeutua atk-alan koulutukseen,
jotta en jäisi polkemaan paikalleni helppoa rahaa.
Harkitsin jo atk-instituuttia, mutta en kuitenkaan mennyt sinne.
Tilanne alkoi kehittyä, kun sain vihiä Lauri Tarkkoselta tilastollisen tietojenkäsittelyn suuntautumisvaihtoehdosta tilastotieteen alalla. Neljässä vuodessa olin unohtanut mitä koulu oli laskennosta opettanut, mutta pieni valmennuskurssi vuoden 1990 ylioppilaiden seurassa auttoi muistamaan sen verran että pääsin yliopistoon sisään. Onneksi tilastotieteellä oli sinä vuonna ensimmäisen kerran oma pääsykoe; tiedekunnan yleisestä kokeesta en päässyt kuin kahville.
Lukuvuositarroja kertyi sittemmin monenvärisiä, samoin opiskelijakortteja. Kaiken kaikkiaan opiskelu ja työ menivät hyvin yhteen, joskus puoli kahteen. |