Tulokset osoittivat fotogrammetristen maanpintamallien tarkkuuden olevan hyvä ja arkistoilmakuvien soveltuvan maanpintamallien tekoon. Keskimäärin koko aineistossa maanpintamallit olivat 39 cm oikean maanpinnan yläpuolella. Keskivirhe aineistossa oli 66 cm. Laserkeilauksella tuotettujen maanpintamallien tarkkuudeksi on kirjallisuudessa raportoitu 20 cm (keskivirhe).

Pintamallien tarkkuuteen vaikuttivat eniten filmin tyyppi (mustavalko, väri-infra vai väri), kuvausajankohta (kevät vai kesä), kuvaushetkeen kulunut aika kasvukausina avohakkuusta, kuvauksen mittakaava ja kuvien kantasuhde. Parhaat tulokset syntyivät mustavalkokuvilta, jotka oli otettu keväällä. Kuluneet kasvukaudet heikensivät tarkkuutta ja kasvattivat harhaa. Suuren mittakaavan kuvien tulokset olivat tarkempia, kantasuhteen kasvu johti huonoon tarkkuuteen.

Ongelmia pintamallien tekoon aiheuttivat aukkojen jättöpuuryhmät. Kun puuryhmä oli riittävän tiheä, kulki muodostettu maanpintamalli sen yli. Suodatuskaan ei yleensä pystynyt poistamaan puuryhmien aiheuttamia virheitä. Tämä johtui useista vierekkäisistä karkeasti virheellisistä pisteistä. Korrelaatiorajan muuttaminen saattoi kuitenkin ratkaista ongelman.