Tutkimuksessa käytetty menetelmä korkeuspisteiden mittaamiseen perustui kuvien aluepohjaiseen yhteensovitukseen. Sovitus tehtiin joko kahdelta tai kolmelta kuvalta. Menetelmässä refenssikuvalta valitaan piste, jonka kuvasäteeltä tutkitaan joukko XYZ-pisteitä. Näiden pisteiden sekä referenssikuvan pisteen ympäriltä kaapataan kuvaikkunat, joiden välille lasketaan ristikorrelaatiot. Maksimiarvon tuottanutta pistettä pidetään ratkaisuna.

Menetelmää voidaan pitää puoliautomaattisena, sillä käyttäjän on määritettävä laskennan parametrit. Niitä ovat hakuavaruuden ala- ja yläraja (Z-max ja Z-min), Z-suuntainen näytteenottoväli (mustat pisteet referenssikuvan kuvasäteellä), kuvaikkunan koko, hyväksyttävän korrelaation raja-arvo ja hilan pisteväli referenssikuvalla.

Menetelmä kuitenkin tuotti korkeusmalleihin paikoin karkeitakin yksittäisiä virheitä. Nämä niin sanotut piikit olivat mallien visuaalisessa tarkastelussa helppo huomata. Niiden synty selittyy korrelaatiomaksimin löytymisellä jommasta kummasta hakuavaruuden ääripäästä.

Virheellisten piikkien poistoon käytettiin maanpintapisteiden suodatusta. Pisteen poiston kriteerinä oli yli 15 asteen kulma jokaisessa tarkasteltavan pisteen ja sen naapuripisteiden muodostamien kolmioiden kulmissa. Yleensä suodatus poisti virheet tehokkaasti.