Locke Locken elämä Locken teokset Locken havaintoteoria Tabula rasa
Locken teorian mukaan ideat ovat havainnon ja ajattelun sisältöelementtejä, sitä mitä mieli käyttää ajattelussa. Idea on ihmisen tapa havaita tai käsittää jokin olio. Esimerkiksi lumen idean kautta hahmotamme jonkin olion (tietynlaiseksi kiderakenteeksi järjestyneiden H2O molekyylien muodostaman rakenteen) lumena, ja valkoisuuden idean avulla havaitsemme sen valkoisena. Ideat ovat mielessämme olevia hahmoja (nykyään sanottaisiin tietoedustuksia l. representaatioita) jotka ovat merkityssuhteessa johonkin aistimaailmamme olioihin.
Idean merkityssisältö voidaan ilmaista käyttämällä kielellisiä ilmaisuja: sanat "lumi" ja "valkoinen" ilmaisevat lumen ja valkoisen ideat. Myös sanoilla voidaan näin katsoa olevan merkityssuhde niihin olioihin joita ne nimeävät, mutta tämä nimeämissuhde on Locken mukaan riippuvainen siitä, minkä idean ilmaisemiseen sanoja käytetään; tämä taas on sopimuksenvarainen asia. (Suomen kielessä sana "lumi" ilmaisee lumen idean, mutta jossain toisessa kielessä samaa sanaa voitaisiin yhtä hyvin käyttää jonkin muun idean ilmaisemiseen; englannin kielessä taas lumen idea ilmaistaan sanalla "snow". "Snow" ja "lumi" tarkoittavat samaa asiaa - lunta - siksi ja vain siksi että ne ilmaisevat saman idean.) Ensisijaisesti merkityssisältö kuuluu siis idealle, ja sanalla on on se merkitys mikä sillä on ikäänkuin idean merkityksen "välityksellä".
Locken mukaan useimmat olioiden ominaisuudet ovat vain olioiden kykyä tuottaa mielessämme havaintosisältöjä. Olion kyky tuottaa erilaisia havaintoideoita (toisin sanoen sen havaittavat ominaisuudet) perustuu sille, millainen aineellinen rakenne sillä on. Rakenteeltaan tietynlaiset oliot aiheuttavat vihreyden kokemuksia, ja niitä kutsutaan "vihreiksi", pintarakenteeltaan hiukan toisenlaiset oliot saavat meidät käyttämään valkoisuuden ideaa, ja niinpä kutsumme niitä "valkoisiksi". Aistimuksessa valkoisuus ja kylmyys myös koetaan myös selvinä ja toisistaan erillisinä asioina, mutta oliossa itsessään ne eivät ole erillisiä vaan "sekottuneita". Olion kyky aikaansaada erilaisten havaintoideoiden syntymistä, esimerkiksi lumipallon kyky tuottaa valkoisuuden ja kylmyyden ideat, ei varsinaisesti perustu siihen, että oliossa itsessään olisi erillisinä valkoisuusrakenne ja kylmyysrakenne, vaan olion rakenne on yksi ja sama, ja aistimusideoiden erilaisuus perustuu erilaisiin tapoihimme hahmottaa lumipalloa.
KUVA: Locken käsitys siitä, miten sekundääriominaisuudet perustuvat niistä tehtyyn havaintoon, eikä päinvastoin.
Olioiden havaitseminen perustuu siihen,että oliosta ruumiiseemme kohdistuvat hiukkasvirrat (esim. silmään osuva valo; leveä nuoli kuvassa) muuttavat aistinelimiemme koostumusta, ja tämä aistinelimiin kohdistuva ärsytys puolestaan tuottaa mielessämme tietyn havaintoidean. Olioita kutsutaan eri laisiksi sen mukaan millasia havaintoideoita ne tuottavat, esimerkiksi sellaisia olioita jotka tuottavat meissä punaisuusaistimuksia kutsutaan tämän perusteella punaisiksi, olioita jotka tuottavat valkoisuuden ideoita valkoisiksi. Tällöin ajatellaan valkoisuuden ominaisuuden (idean tai hahmon) olevan jotenkin "oliossa itsessään", tai olion "ominaisuus" sen puhtaasti fysikaalisten ominaisuuksien ohella.
Havaitsemme jonkin olion, kuten lumipallon, valkeana tai kylmänä, sen mukaan millaisia havaintoideoita se meissä tuottaa. Tällöin sanomme, että oliolla on valkoisuuden ominaisuus tai kylmyyden ominaisuus. Locken mukaan nämä ominaisuudet eivät varsinaisesti ole oliossa itsessään, vaan perustuvat yhtä paljon meidän aistijärjestelmäämme tapaan muodostaa tietynlaisia havaintoideoita rakenteeltaan erilaisista olioista, kuin olion rakenteeseen itseensä. Se millaisia aistimuksia tietty aineellinen olio saa meissä aikaan, riippuu näet yhtä paljon aistinelintemme rakenteesta kuin siitä millainen rakenne oliolla on. (Esimerkiksi sokea ihminen, jolta puuttuvat näköaistimukseen tarvittavat ruumiin rakenteet, ei esineitä havainnoidessaan pysty muodostamaan valkoisuuden tai vihreyden ideaa).
Locken ajatusta voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä: ajatellaan, että sinulla olisi edessäsi kolme vesisammiota, joista vasemmanpuolimmaisessa on kylmää vettä, keskimmäisessä haaleaa vettä ja oikeanpuolimmaisessa kuumaa vettä. Jos upotat vasemman käsivartesi vasemanpuolimmaiseen altaaseen, ja oikean käsivartesi oikenapuolimmaiseen altaaseen ja pidät niitä siellä muutaman minuutin ajan, ja upotat sen jälkeen molemmat kätesi keskimmäiseen altaaseen, aistit altaan veden olevan samanaikaisesti sekä kylmää että kuumaa. Olisi kuitenkin mieletöntä ajatella, että oliolla (vedellä) olisi keskenään ristiriitaisia ominaisuuksia, vaan sen kyky aiheuttaa meissä sekä kylmän että kuuman tuntemuksia (aisti-ideoita) perustuu aistijärjestelmäämme. Itse veden aineellinen koostumus on se mikä se on, ja on koko kokeen ajan vieläpä pysynyt samana. Mutta koska pitämällä käsiä eri lämpöisissä vesialtaissa olet saattanut aistijärjestelmäsi eirkoiseen tilaan, herättää normaalisti haaleana pitämäsi vesi sinussa nyt kylmän ja kuuman ideat. Tämä uusi kyky ei kuitenkaan perustu mihinkään muutokseen vedessä, vaan muutokseen sinussa itsessäsi, ja tavassasi reagoida veden aineelliseen rakenteeseen.
Voitaisiin sanoa, että kokeen alussa "viritit" kätesi (aistinelimesi) reagoimaan keskimmäisen altaan veteen eri tavoilla. Normaalisti koko ruumiisi on tasaisesti samalla tavoin virittynyt, ja siksi aistit veden lämpötilan aina samalla tavalla riippumatta siitä, millä ruumiinosalla veden lämpötilaa koetat. Eri aistejasi voidaan kuitenkin ajatella olevan eri aistinelimiesi "virittyneisyyttä" reagoida eri tavoin samaan olioon (nykyään psykologiassa ja fysiologiassa puhuttaisiin "aistimodaliteeteista"). Näköaistimien kautta aistitaan lumipallon valkoisuus, tuntoaistin avulla sen kylmyys.
Locke kutsuu ominaisuuksia jotka todellisuudessa ovat yhtä paljon riippuvaisia havaintotavastamme kuin olion rakenteesta itsestään (esimerkissä kylmyys ja lämpimyys, myös värit, hajut, maut, ja pintareakenteen ominaisuudet kuten pemeys, kovuus ja karkeus kuuluvat tähän ryhmään) olioiden toissijaisiksi l. sekundäärisiksi ominaisuuksiksi. Sekundääriominaisuus on siis olion aineelliseen rakenteeseen ja ihmisen aistimuksenmuodostamisen tapaan perustuva olion kyky saada aikaan tiettyjä havaintoideoita. Ensisijaiset eli primääriset ominaisuudet sen sijaan ovat "olioissa itsessään". Primääriominaisuuksia Locken mukaan ovat olion atomaarisen mikrorakenteen määrittävät ominaisuudet (muoto, ulottuvaisuus, kiinteys ja liike). Tämä olion aineellinen rakenne on sen muiden ominaisuuksien perusta siten että se määrää toisaalta miten ihmisen havaintoelimet olioon reagoivat, ja sitä kautta se toisaalta määrää olion sekundääriominaisuudet.
Primääriominaisuudet ovat olion "olemus" eli essentia. Ne määrittelevät täydellisesti sen millainen olio on. Se että oliolla on fyysisen olion primääriominaisuudet on välttämätöntä ja riittävää sille, että olio on fysikaalinen olio mikä se on. Koska ne ovat fysikaalisten olioiden välttämättömiä ominaisuuksia, on väistämättäkin oltava niin, että kaikilla aineellisilla olioilla on nämä ominaisuudet. Mukaan lukien ne havaintokykymme rajoitusten tuolla puolen olevat mikroskooppisen pienet aineosaset (ainehiukkaset, atomit; Locke käytti näistä vielä tuolloin hypoteettisista aineen persuosasista nimeä "korpuskulaari", eli vapaasti suomennettuna "pikkukappale") joista havaitsemamme suuren mittakaavan aineelliset oliot koostuvat. Sen sijaan ihmisen aistimuskyvystä riippuvia sekundääriominaisuuksia on vain suurilla ainehiukkasten yhdistelmillä, ja vain siinä määrin kuin on olemassa inhimillisiä olentoja jotka kykenevät muodostamaan sekundääriominaisuuksia vastaavia aistimusideoita - sekundääriominaisuushan on vain olion kykyä tuottaa tiettyjä aistimussisältöjä ihmismieleen, jos ihmismieliä ei olisi olemassa, lakkaisi myös tämä kyky olemasta olemassa!
"Sanomme tosin, että tuli on kosketettaessa kivuliasta, millä tarkoitetaan sen kykyä synnyttää meissä kivun idea. Mutta kutsumme sitä myös kirkkaaksi ja kuumaksi, ikään kuin kirkkaus ja kuumuus olisivat todella jotakin, joka on tulessa ja siis enemmän kuin kykyjä synnyttää meissä nämä ideat. Tämän vuoksi niitä sanotaan ominaisuuksiksi, jokta ovat tulessa, tai tulen ominaisuuksiksi. Mutta totuus on, että ne eivät ole muuta kuin kykyjä herättää meissä ideoita. Lukijan tulee siis ymmärtää, että tarkoitan tätä sanoessani, että sekundääriset ominaisuudet tai niiden ideat ovat olioissa, jotka synnyttävät nämä ideat. Tällaiset puhetavat käyvät yksiin tavanomaisen puheenparren kanssa, jota ilman on vaikeaa tehdä itseään ymmärretyksi. Mutta ne eivät tosiasiassa merkitse muuta kuin olioiden kykyjä synnyttää meissä tiettyjä aistimuksia tai ideoita. Jos ei olisi olemassa sopivia aistinelimiä ottamaan vastaam kirkkauden ja kuumuuden iddeoita, jotka syntyvät tulen ja auringon luomista mielteistä, niin maailmassa olisi silloin yhtä vähän kirkkautta tai kuumuutta kuin siinä olisi kipua, jos ei olisi aisteilla varustettuja olioita sitä tuntemassa." (Essee inhimillisestä ymmärryksestä II.xxxi.2, . Teoksesta Ayer (1997) suom. Anssi Korhonen)
Primääriominaisuudet, aineen fysikaalinen rakenne, sen sijaan on Locken mielestä "objektiivisemmin olemassa", siinä mielessä että nämä olioiden ominaisuudet säilyisivät täysin muuttumattomina riippumatta siitä olisiko maailmassa ihmisiä taikka inhimillisellä havaintokyvyllä varustettuja olioita, joissa oliot voisivat aistivaikutelmia synnyttää. Sen takia primääriominaisuudet ovat "se, mitä olio itsessään on", kaikista muista olioista riippumattomana substanssina.
Millä perusteella Locke sitten erottelee toisistaan esim. muodon primääriominaisuudeksi, mutta värin sekundääriominaisuudeksi? Molemmathan tuntuvat pinnallisesti tarkasteltuna olevan aivan yhtä paljon olion "perusominaisuuksia". Puhdas omien havaintojen tarkastelu ei sinällään erota primääri- ja sekundääriominaisuuden havaitsemista toisistaan. Locken mukaan primääri- ja sekundääriominaisuuksie erottaminen pohjautuukin luonnon filosofiseen tarkasteluun, eikä arki-intuitioon. "Korpuskulaarinen hypoteesi" (ts. atomiteoria, tässä yhteydessä Newtonin fysiikka), on Locken mukaan paras järkiselitys sille, miksi maailma toimii siten kuin se toimii, ja miten erilaiset luonnonilmiöt tapahtuvat. Havaintoteoria ja sekundäärikvaliteettien ihmisriippuvaisuus on siis luonnonfilosofiasta johdettu, luonnontieteen pohjalle rakennettu metafyysinen teoria (vrt. Descartesin ajatus siitä, että metafysiikan tulisi olla jotain luonnontieteestä riippumatonta, ja sen teorioita varmempaa tietoa, jonka tarjoamalle perustalle luotettava luonnontiede voidaan rakentaa).
Locken mukaan olioiden essentia on niiden korpuskulaarinen rakenne, joka määrtityy tiettyjen "primääriominaisuuksien" perusteella. Tämä tieto ei perustu pelkästään essentian määritelmään, vaan myös luonnontutkimukseen. Se, mikä on tietyn oliotyypin (kuten "kullan" tai "koiran") essentia, puolestaan on avoin empiirinen kysymys, jonka selvittäminen vaatii aineen rakenteeseen kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta.
© Otto Lappi 2001 (otto.lappi@edu.espoo.fi).