Kant Kantin teokset Kantin metafysiikka Kantin moraalifilosofia
Valistusajattelija Kantin mukaan vain ihmisen oma järki, ei auktoriteetti (kuten Raamattu, tai yhteiskunnan normit ja arvostukset) voi avata tien totuuteen - niin luontoa koskevissa kysymyksissä kuin moraalinkin alueella.
Kantin mukaan järki asettaa jokaiselle rationaaliselle oliolle ehdottoman ja universaalisti pätevän moraalilain. Filosofia vastaa paitsi kysymyksiin "miten voin tietää mitään?", "miten tieto syntyy?", myös sellaisiin kysymyksiin kuin "miten minun tulee käyttäytyä?", "mihin teon moraalisuus perustuu?".
Kantin moraaliteorian keskipiste on kategorisena imperatiivina tunnettu moraalilaki. Se kuuluu: "Toimi aina vain sellaisen maksiimin [henkilökohtaisia tekoja ja valintoja ohjaamaan valittu ohjesääntö] mukaan, joska voit vilpittömästi toivoa, että se olisi yleinen moraalilaki jota kaikki ihmiset noudattaisivat aina ja kaikkialla." Kantin etiikka ei tarkastele teon moraalisuutta teon tekijän luonteenpiirteiden, teon kausaalisten seurausten, tai edes teon tekijän tavotteiden kannalta (kuten nautintoa tai onnellisuutta, tai mahdollisimman suuren ihmisjoukon hyvinvointia hyvien tekojen päämääränä painottava etiikka), vaan on puhtaasti velvollisuuteen perustuvaa etiikkaa. Jokaisen vapaan ihmisen velvollisuus on noudattaa kategorista imperatiivia, ja teko on moraalinen vain siinä määrin kuin se noudattaa tätä imperatiivia - riippumatta siitä, mitä teolla tavoitellaan, tai mitkä sen todelliset kausaaliset seuraukset ovat. Kategorinen imperatiivi on Kantin mukaan käytännöllisen järjen asettama välttämätön moraalilaki; se velvoittaa jokaista moraalista toimijaa, koska Kantin mukaan kategorisen imperatiivin vastustaminen (ts. epämoraalinen toiminta) on todellisuudessa ihmisen oman "vapaan tahdon" vastustamista ja "patologisen tahdon" valtaan joutumista tai alistumista.
Teon moraalisuus tai epämoraalisuus nojautuu Kantin mukaan yksinomaan siihen seikkaan, noudattaako teko moraalilakia (suoritetaanko teko halusta noudattaa jokaisen järjellis-moraalisen olennon aitoa velvollisuutta tehdä niin kuin oikein on), vai rikkooko teko tätä lakia vastaan.
Moraali tai moraalisuus ei Kantin mukaan ole varsinaisesti luonnonilmiö - luontoa tutkimalla emme voi tietoa moraalista saavuttaa; sen meille antaa vain oman järkemme ääni. Moraali ei myöskään perustu siihen, millaisia seurauksia teolla on ihmisen oman onnellisuuden, tai muiden ihmisten onnellisuuden ja hyvinvoiniin suhteen, vaan siihen noudattaako se järjen itselleen ja tahdolle asettamaa oikean käyttäytymisen koodistoa.
"[Ellei] haluta kiistää moraalin käsitteeltä kaikkea totuusarvoa eikä sen kaikkia mahdollisia yhteyksiä minkäänlaiseen mahdolliseen kohteeseen, ei voida kiistää, että sen lailla on niin laaja merkitys, ettei sen pätevyys koske pelkästään ihmisiä, vaan kaikkia järjellisiä olentoja yleisesti, eikä vain tiettyjen edellytysten vallitessa ja poikkeuksia sallien, vaan ehdottoman välttämättömästi." (Immanuel Kant: Moraalin metafysiikan perusteet [englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Heikki Eskelinen])
Luonnostaan ihminen on aistiensa, nautinnon ja onnellisuuden tavoittelun ohjaama olento. Moraalisissa teoissa kuitenkin järjen on oltava ainoa ohjenuora. Tämä ei tarkoita, etteivätkö moraaliset teot voisi olla nautintoa tuottavia, tai tavoitella onnellisuutta tekijässä itsessään tai muissa ihmisissä; se tarkoittaa vain, että teon moraalisuus ei perustu näihin, vaan siihen noudatetaanko teon valinnassa järjen asettamaa mmoraalilakia, ja valitaanko teko sen takia että se on moraalisesti oikein, vai sen takia että se tekee ihmiset onnellisiksi. Se, että teko tuottaa tai tavoittelee onnellisuutta ei näet Kantin mukaan vielä tee siitä moraalisesti oikeaa.
Puhtaasti järjen kannalta ajateltuna, ihmisten onnelliseksi tekeminen ei vielä itsessään ole moraalisuutta, koska ihmiset voivat tehdä toisiaan onnelliseksi, erilaisista vaikuttimista - ja näistä moraaliset vaikuttimet ovat luonnollisia vaikuttimia arvokkaampia. Se, joka tekee lähimmäisensä onnellisiksi koska saa siitä itse tyydytyksen tunteen, tai se joka ei itse kykene saamaan tyydytystä mistään tai kokemaan onnea, mutta auttaa kuitenkin muita koska tulee siten parhaiten toimeen muiden ihmisten kanssa, ei Kantin mukaan toimi yhtä moraalisesti kuin se, joka auttaa lähimmäisiään siksi että vilpittömästi uskoo sen olevan hänen velvollisuutensa. Moraaliset teot on tehdään siksi, että ne ovat moraalisia (noudattavat yleistä moraalilakia), ei siksi että ne johtaisivat johonkin moraalilain ulkopuoliseen tai sitä "korkeampaan" päämäärään.
Yleinen, kaikkia ihmisiä (itse asiassa Kantin mukaan kaikkia järjellisiä olentoja) yhtäläisesti velvoittava moraalilaki, kategorinen imperatiivi (toimi aina vain sellaisen käyttäytymissäännön l. maksiimin mukaan, josta voit aidosti toivoa että se tulisi univarsaaliseksi, kaikkien toimijoiden kaikkissa tilanteissa hyväksymäksi ja noudattamaksi maksiimiksi, tai ikään kuin sinun tahdon valinnallasi olisi se seuraus että kaikki kaikkialla alkaisivat noudattaa sinun valitsemaasi toimintatapaa), on Kantin mukaan käytännöllisen järjen itse itselleen asettama velvollisuus. Toimiessamme moraalisesti, alistamme tahtomme yleisen moraalisäännön alaiseksi - koska moraalilain on kuitenkin asettanut oma käytänöllinen järkemme, emme alista tahtoamme kenenkään toisen ihmisen valintojen, poliittisten valtakoneistojen taikka sosiaalisen mielipiteen armoille, vaan toimimme aina itse omien tekojemme tahtojana ta ylimpänä tuomarina.
Mitä Kant sitten tarkoittaa sillä, että käytännöllinen järki "asettaa" omat moraalilakinsa (henkilökohtaiset maksiimit joihin valinnat pohjautuvat, ja ylimpänä moraalilakina kaikille yhteinen kategorinen imperatiivi)? Jos minä itse asetan oman moraalilakini, enkö siis voi toimia miten haluan - niin laiskasti, välinpitämättömästi tai epärehellisesti kuin haluan - ilman että kenelläkään on oikeutta arvostella minun valintojani? (Voinhan aina puolustautua siten, että sanon pitäväni valitsemaani maksiimia oikeutettuna, koska minun puolestani kaikki muut saavat vapaasti käyttäyyä samalla lailla kuin minä itse; jos olen laiska, voin sanoa että "en minä edes aio pakottaa ketään muutakaan olemaan ahkera", tai jos olen välinpitämätön sanon "olkoot kaikki muutkin ihan vapaasti yhtä välinpitämättömiä - jokainen pitäköön huolen itsestään ja ne jotka ei pysty niin se on voi voi", ja jos olen epärehellinen sanon "en ole niin sinisilmäinen että odottaisin muiden olevan sen rehellisempiä; sehän kuuluu asiaan että jokainen vähän 'värittää' tosiseikkoja ja jättää epäsuotuisia asioita kertomatta").
Näin ei ole, vaan Kantin mukaan teko on epämoraalinen silloin, ja vain silloin kun se johtaa käytännöllisen järjen ristiriitaan itsensä kanssa. Kuuluisin esimerkki tästä on valehtelu ja lupausten pettäminen. Esimerkiksi, jos annan valheellisen lupauksen lainaamalla rahaa ystävältäni ilman että edes aion koskaan maksaa takaisin, toimin sellaisen maksiimin nojalla, että "lainaan rahaa ilman että maksan sitä takaisin, koska siten saan liian vähäiset käteisvarani riittämään asioihin joita haluan". Mutta kategorinen imperatiivi vaatii meitä tarkastelemaan tekoa kriitillisesti, siinä valossa että sen oletetaan tulevan yleiseksi, kaikkien ihmisten välisiä tekoja määrääväksi lainalaisuudeksi. Mutta yhteiskuntaan, jossa kukaan ei palauta lainaamiaan rahoja, ei koko lainaamisen käsitettä voi soveltaa (lainaaminen ilman että aikoo palauttaa lainaamansa rahat on varastamista; tällaisessa yhteiskunnassa kaikki yrittäisivät varastaa toisiltaan rahaa, mutta kukaan tuskin olisi niin tyhmä että tässä vapaaehtoisesti toista auttaisi). Jos kukaan ei maksaisi lainojaan, eivät ihmiset luottaisi toisiinsa, ja siksi kukaan ei koskaan antaisi rahaa kenellekään lainaksi. En siis voi todella haluta, että noudattamastani maksiimista tulisi yleinen käytäntö, koska haluan että "uhrini" lainaisi inulle haluamani rahat. En voi ilman käsitteellistä ristiriitaa väittää, että tekoni olisi kategorisen imperatiivin valossa moraalinen. (Kategorinen imperatiivi puolestaan on käytännöllisen järjen postulaatti, jota ilman mitään kaikille yhteistä ja kaikkia ihmisiä yhtä lailla sitovaa moraalilakia ei Kantin mukaan voisi olla). Tekoni on siis epämoraalinen puhtaasti järkisyihin nojaten.
Monet teot ja valinnat eivät tietenkään ole moraalisia sen enempää kuin epämoraalisiakaan, vaan moraalin suhteen merkityksettömiä - esimerkiksi se, juonko aamukahvini maidon kera vai ilman ei tee minusta moraalisesti hyvää tai huonoa ihmistä. Kantin mukaan on tärkeää erottaa milloin on kyse moraalisesta valinnasta ja milloin ei; moraalilaista ja velvollisuudentunnosta ei saa tehdä elämää rajoittavaa hirmuvaltiasta, eikä sitä liioin pidä trivialisoida yrittämällä löytää jokaisesta pienestäkin valinnasta moraalista ulottuvuutta ja yrittämällä soveltaa kategorista imperatiivia sellaisissa valintatilanteissa joihin se ei kuulu.
© Otto Lappi 2001 (otto.lappi@edu.espoo.fi).