Yksi juoksemisen proverbiaalisia positiivisia puolia
on sen vaikutus työhön. Kuntoilija saattaa kertoa ratkovansa
työasioita juostessaan, saavansa hienoja oivalluksia, suunnittelevansa
tulevan päivän töitä jne.
Yksi varhaisimpia tällaisia ajattelevia kuntoilijoita,
joihin itse olen törmännyt, on Jean-Jacques Rousseau joka elämänsä
suuressa käännekohdassa, ryhtyessään kirjailijaksi,
sai tärkeimmät oivalluksensa ja virikkeensä pitkillä
ja reippailla kävelymatkoillaan. Se kirjoitus joka nosti Rousseaun
maineeseen, nimittäin vastaus Dijonin Akatemian kilpakysymykseen siitä
ovatko tieteet ja taiteet olleet hyväksi ihmiselle, sai alkunsa välähdyksenomaisesta
näystä Rousseaun patikoidessa reippaasti Vincennesin tiellä
Pariisin lähellä (tätä välähdystä Rousseau
muuten myöhemmin kovasti katui sillä hänen elämänsä
ennen sitä oli ollut täynnä luottamusta ja hyviä ihmisuhteita
kun hän kuuluisaksi tulonsa jälkeen joutui aivan toisenlaiseen,
kaunan, juonien ja vainon täyttämään maailmaan, jossa
kehenkään ei enää voinut luottaa).
Tässä suora sitaatti Rousseaun omasta kuvauksesta liikunnan
vaikutuksesta ajatteluunsa: " Olin nuori ja hyväkuntoinen ... miellyttävät
haavekuvat olivat aina seuranani, eikä mielikuvitukseni ole koskaan
kyennyt synnyttämään upeampia. Kun joku tarjosi minulle
vapaata paikkaa vaunuissa tai jos joku halusi tulla seurakseni kävelyretkilläni,
koin hänen yrittävän viedä minulta onnen jonka perustaa
rakensin kävelemällä... Lähtiessäni liikkeelle
en halunnut muuta kuin kävellä reippaasti. Tunsin että uusi
paratiisi odotti minua seuraavassa mutkassa..." ( Georges May: Rousseau,
Seuil 1961 s.111, oma käännökseni)
Kuntoilun positiivista vaikutuksista ajatustoimintaan
kertovat ennen kaikkea ne, joille kuntoilu ei vielä ole muodostunut
täydelliseksi elämäntavaksi tai kilpailuluonteiseksi. Itsekin
olen kokenut kilpailuissa sen, kuinka kaikki muu ikään kuin katoaa
ja jäljelle jää vain oman ruumiin kuuntelu, sen pakottaminen
äärimmilleen ja jatkuva pakko ylittää omat rajansa.
Onneksi tämä on varsin poikkeuksellista. Minunkin
on myönnettävä saaneeni silloin tällöin tärkeitä
oivalluksia juostessani. En voi kuitenkaan väittää, että
niitä syntyy jatkuvasti tai että pyrkisin aina yhdistämään
työnteon ja juoksemisen. Pienempiä tekstejä tulee usein
juostessa melkeinpä valmiina mieleen (ja niistä muistaa enemmän
kuin esimerkiksi jos idea välähtää keskellä yötä
tai rankan sosiaalisen juopottelun aikana), mutta ehkä enemmänkin
juostessa tulee mietittyä kaikkia niitä teräviä vastauksia
joita jollekin kollegalle olisi pitänyt antaa hänen päästyään
aivan liian vähällä itse varsinaisessa keskustelussa. Työllä
ja lenkkeilyllä on siis toki tekemistä toistensa kanssa.
Työn kannalta yksi hyvä puoli on, että
juosta voi missä vain ja milloin vain. Juokseminen ei siten kilpaile
liiaksi työajan kanssa eikä näin haittaa työntekoa.
Juosta ei yksinkertaisesti jaksa niin paljon, että se haittaisi työtä,
ellei tavoitteena ole huippujuoksijan ura.
Vaikka vältänkin yleensä erilaista ns.
hyötyliikuntaa (työmatkapyöräilyä, ruumiillista
työntekoa jne.), niin silti pyrin myös käyttämään
juoksuharrastusta hyödyllisesti. Työmatkoja en ole voinut juosta,
koska Helsingin yliopistolla ei tunneta esimerkiksi suihkutiloja tai vastaavia
paitsi aivan muutamissa toimipisteissä. Eräät tuntemani
juoksijat kuitenkin harrastavat tätäkin, koska heidän työpaikoillaan
on hyvät pesumahdollisuudet ja etäisyys on sopiva. Samalla saa
harjoiteltua kahdesti päivässä, mikä on kunnon kannalta
hyväksi. Keskellä päivää voi myös käydä
lenkillä jos ilma on hyvä. Itse olen talviaikaan käynyt
aamuisin hiihtämässä ennen töihin menoa, sillä
jatkuva keinovalossa liikkuminen on alkanut tuntua jotenkin ahdistavalta,
ja mikäänhän ei tietenkään estäisi ajamasta
vaikkapa Pirkkolaan, lenkille lähtöä sieltä ja sitten
suihkuun ja uimaan. Toisaalta tällöin olen myös havainnut,
kuinka paljon aikaa tällainen paikasta toiseen liikkumista, vaatteiden
vaihtoa ja peseytymistä edellyttävä kuntoilu oikein vie!
Vasta-alkajalle aamuinen juoksulenkki voi olla varsin
väsyttävä ja heijastua työssä uupumuksena tai
jatkuvana hikoiluna, mikä tietysti ei ole hauskaa. On selvää,
että aamulla ennen töihin menoa ei pidä rehkiä liikaa,
sillä kova ruumiillinen rasitus vaikuttaa myös henkiseen vireyteen.
Näin on ainakin itselleni yhä vielä luonnollisin rytmi se,
että arkisin juoksen suhteellisen myöhään illalla kun
taas viikonloppuisin ajoitan juoksemisen yleensä aamuun, jolloin muuutenkin
on miellyttävän hiljaista.
Jonkun tiukan työrupeaman keskellä juokseminen
on erittäin tehokas ja hyödyllinen tapa selvittää aivoja,
saada ajatuksia, panna ajatuksiaan järjestykseen. Alitajunta toimii
tehokkaasti ja toisin kuin nukkuessa, ideat eivät myöskään
samantien häviä päästä. En niinkään
suunnittele suuria kokonaisuuksia, mutta mieleen saattaa juolahtaa koko
ajan kaikenlaista.
Kongressimatkoillahan juokseminen on erittäin hyödyllistä
ja hauskaa: usein kongressit on sijoitettu erinomaisiin paikkoihin, mutta
aikataulu on sellainen, että paikkojen luonnonkauneutta ei juuri pääse
hyödyntämään. Varhaiset aamujuoksut ovat hyvä
tapa toipua illan rasituksista ja saada samalla tuntumaa ympäristöön.
Ne ovat näin aivan olennainen osa työntekoa.
Rehellisyyden nimessä on sanottava, että juoksu
kyllä myös vie aikaa työltä, varsinkin kun työajat
ovat vapaita. Ja se vie myös aikaa sosiaaliselta yhdessäololta,
vaikka Baudrillardin ajatus juoksemisesta modernina aviollisen uskottomuuden
muotona ei pitäisikään paikkansa (aviopuolisot voivat myös
juosta yhdessä!). Itse olen myös huomannut, että jos vaihtoehtona
on kapakassa istuminen kavereiden kanssa tai juoksulenkki niin jälkimmäinen
usein voittaa (joskin joskus ne voi yhdistääkin). Juoksu voi
olla terveellisempää, mutta myös sosiaalisesti eristävää.
Pitkät lenkit ja raskas harjoittelu yleensä
ovat uuvuttavia ja saattavat lisätä iltapäivänokosten
tarvetta. Jos liikuntaan vielä liittyvät matkat, niin ajankäytöllisesti
kysymys on melkoisesta viipaleesta.
Omien muistiinpanojeni mukaan käytän juoksemiseen
normaali viikolla siinä 8-10 tuntia brutto. Tällöin on huomattava
ettei nettoajan lisäksi tule juurikaan matka-aikoja vaan ainoastaan
peseytyminen, venyttely ja vaatteiden vaihto. Kokonaisajasta kuluu n. 3-5
tuntia viikonloppuisin, joten viikolla keskimääräinen ajankäyttö
on vähäisempää. On vaikea sanoa, onko tämä
paljon tai vähän, mutta selvää on, että normaalissa
aikabudjetissa se on paljon, enemmän kuin mitä käytän
sosiaaliseen kanssakäymiseen työn ulkopuolella, lasten kanssa
olemiseen tai jopa kotitöihin. Vain varsinainen työnteko ja nukkuminen
vievät enemmän tunteja viikossa!
Mutta kuten tämän luvun lyhyydestä jo havaitsee,
työn ja juoksemisen yhteydet eivät ole minulle kovin kiinnostavia
tai merkittäviä. Ja on selvää, että jos on valintatilanne
eli uhrattava iltalenkki työn vuoksi niin se tuntuu paljon kovemmalta
kuin päinvastainen uhraus...