MARATONMIEHEN
ELÄMÄ
|
J.P.Roos
2. uudistettu painos
Helsinki 1995
J.P.Sarolalle (1944-1995)
Copyright J.P.Roos 1995
Tämä on vuonna 1995 ilmestyneen, nyttemmin loppuunmyydyn,
teokseni toisen painoksen verkkoversio. Pyrin pitämään sitä
ajan tasalla (hurskas toive!).
( kaikenlainen palaute on tervetullutta, samoin korjaukset ja lisäysideat!) j.p.roos@helsinki.fi
Esipuhe
Esipuhe
Esittäydyn: olen J.P.Roos, 50 vuotta, mies, avoliitossa, pituus 173 cm ja paino 66 kg. Paras maratonaikani on 3.15.25. Olen juossut n. 20 vuotta. Kuntoilijoiden ja urheilijoiden arvoastei kossa olen siis jonkinlainen keskitasoa parempi harraste lijakuntoilija. Tästä kertoo mm. se, että sijoitukseni Helsinki City Maratonilla, jonka osanottajamäärä on ollut n. 4000, on ollut 1000 ensimmäisen paikkeilla (Hiihtäjänä olen parempi, kuten tuonnempana käy ilmi). Nykyään ei minulta sitä paitsi 3.30 alitus onnistu - enkä sitä tavoittelekaan, vaika tämän kirjan joiltakin sivuilta voisi niin päätellä. Olen halunnut kuitenkin sisällyttää kirjaan erilaiset kuntoiluharrastuskauteni vasta-alkajasta yltiöpäiseksi kilpakuntoilijaksi ja siitä taas tasaisen rauhallista menoa suosivaksi nautiskelijakuntoilijaksi. Kuulun niihin kuntoilijoihin, jotka ovat aloittaneet liikkumisharrastuksen kypsässä iässä (n. 30 vuotiaana) ja joilla ei ole takanaan jotain nuorten mestaruuskilpailu- yms. menestyksiä. Päin vastoin, kouluaikoina olin todella surkea, varsinkin lyhyen matkojen juoksijana luokan huonoimpia, kömpelö ruipelo. Hiihto sujui vähän paremmin, mutta siitäkin innostuin toden teolla vasta paljon myöhemmin. Olen siis aloittanut pohjalta ja käynyt läpi varsin hitaasti kuntoilun kaikki perusvaiheet huonokuntoisesta hölkkääjästä melko vauhdikkaaseen menoon pystyväksi harrastajajuoksijaksi, ja sittemmin taas vähän laiskemmaksi harjoittelijaksi. Itseäni on usein harmittanut se, että urheilulääkärien tai - valmentajien kirjoittamat juoksu- ja kuntoilukäsikirjat antavat useimmiten ohjeita pelkästään eliittijuoksijoille ja -valmen tajille - tai siltä se ainakin tuntuu. Ja sitten ne ovat useimmiten niin isoja ja kalliita, että niillä on käyttöä lähinnä kirjahyllyssä ja isänpäivälahjoina. Olen itse yrittänyt joskus hyödyntää erilaisia kuntoilijan käsikirjoja ja valmennuslehtiä, mutta vaikka olenkin saanut akateemisen koulutuksen niin silti ne ovat olleet minulle suurilta osin pelkkää hepreaa tai täysin epäkiinnostavia. Eivät minua kiinnosta urheiluvammojen lääketieteelliset kuvaukset, tai ravintotieteellisesti tutkittu nestehukka pitkäkestoisissa suorituksissa. Minua kiinnostaa miten voin välttää vammoja, miten pääsen niistä mahdollisimman nopeasti eroon, miten kannattaa syödä ja juoda ennen suorituksia ja suorituksien aikana jne. Valmennus kirjathan ovat aivan kamalia kuvatessaan viikko- kuukausi ja vuosiohjelmia, joiden ylläpitäminen on täysin mahdotonta jos olet normaalisti työssä, jos sinulla on normaali sosiaalinen elämä ja jos haluat silloin tällöin myös irroitella ystävien kanssa. Tällaisista asioista olen kerännyt aikamoisen henkilökohtaisen kokemuksen, samoin kuin siitä, miten aivan tavallinen, kohtuullisen terve ihminen voi vähitellen parantaa tuloksiaan, ilman liian suurta systemaattisuutta tai orjallisuutta. Tämä kirja on kirjoitettu niille ihmisille jotka haluavat pysyä kohtuullisessa kunnossa, jotka ovat alkaneet kuntoilla ja huomanneet ehkä jopa pitävänsä siitä - mutta jotka eivät sen takia halua luopua kaikesta kivasta. Jos haluat juoda myös alkoholia ja polttaa tupakkaa ja syödä mitä haluat etkä uhrata kaikkea hauskaa juoksemisen hyväksi, niin tämä kirja on sinua varten. Itse asiassa hauskinta kuntoilussa on se, että voi tosiaan syödä melkein mitä haluaa ja silloin tällöin todella ahmia itsensä herkkuja täyteen. Ja ainakin itse olen sitä mieltä että kohtuul linen liikunta on paras krapulalääke, sanoivat lääkärit mitä tahansa. Enkä ole huomannut kuntoilun haittavan seksuaalista aktiviteettia, päin vastoin, ihmettelen joskus miten parin portaan kiipeämisen jälkeen hengästyvät kaverini oikein pärjäävät sängyssä muutamaa sekuntia pitempään... Itse olen ainakin huomannut että intensiivinen seksuaalinen aktiviteeti yleensä vaikuttaa positiivisesti myös kuntoon, joskin on mahdotonta sanoa, mikä oikein on kausaaliyhteys: seksin positiivinen henkinen vaikutus vaiko hyvän kunnon positiivinen vaikutus seksuaaliseen aktiivisuuteen. Tarkoitukseni on kertoa teille pääasiassa omien kokemuksieni pohjalta siitä, mitä kuntoilija voi tehdä, ja mitä hänen ei kannata tehdä. En ota vastuuta siitä jos sinulle käy huonosti kun yrität tehdä samaa, mutta vakuutan ehdottomasti, että kaikki mitä tässä kirjassa kerrotaan, on myös koettu (joko henkilökohtaisesti tai informanttieni toimesta), ts. se on mahdollista melko normaalille kuntoilijalle. On toki myönnettävä, että lähtökohtani olivat suhteellisen hyvät: minulla ei ollut liikaa painoa, en ollut vielä päästänyt itseäni mihinkään todelliseen rapakuntoon, en ollut hankkinut mitään tyypillisiä suomalaisen miehen ikäkausitauteja, korkeaa verenpainetta, sydänvikoja, selkävaivoja (joskin erittäin ankarat noidannuolet ja niskasäryt olivat kyllä tuttuja, niinkuin kaikille istumatyöläisille tai toistuvasti samoja liikkeitä tekeville), enkä myöskään ollut katkonut jäseniäni tai joutunut pahoihin liikenneonnettomuuksiin. Nämäkään eivät estä liikkumista, mutta edellyttävät kyllä jonkinlaista lääketieteellistä seurantaa. Ja jos painoa on todella paljon, jaloissa tai selässä tms. on ollut pahoja vammoja, niin juokseminen ei varmastikaan ole paras kuntoilumuoto, vaan silloin kannattaa harkita lajeja, jotka ovat vähemmän rankkoja nivelille tai nikamille. Kävin äskettäin myös ns. rasitus-EKG:ssä 50-vuotispäiväni kunniaksi ja sanoin siitä hyvin positiivista palautetta: ruumiini on kunnoltaan lähempänä 30-vuotiasta kuin 50-vuotiasta. Tällainen tietysti tuntuu hyvältä, mutta olisi toki väärin luulla, olevansa oikeasti 30-vuotias, valitettavasti. Vaikka monet esittämäni harjoitteluvinkit sekä välineitä ja vammoja koskevat havaintoni soveltuvat kyllä sellaisinaan myös muihin lajeihin, silti teoksen painopisteenä on juoksu. Kerrontaa höystetään tosin muutamilla vinkeillä lajeista joista itselläni on kokemuksia (hiihto, pyöräily, rullaluistelu). Jo alunperin harkitsin, että olisin liittänyt tähän kirjaan myös hiihtoa koskevan osan, sillä näin olisi koko vuosi tullut katetuksi kuntoilun kannalta. Tähän uuteen laitokseen olen nyt liittänyt yhden luvun pitkistä hiihdoista, koska hiihto oikeastaan on lempilajini, ja vuosi vuodelta tuntuu itse asiassa parhaimmiltaan hauskemmalta kuin juokseminen ... Haluan erikseen kiittää Jari Eskolaa ja Ilkka Saloa joiden esittämät huomautukset Sosiologia-lehdessä antoivat minulle alunperin virikkeen tämän kirjan kirjoittamiseen. Ilman heitä olisin tuskin oivaltanut, että amatöörijuoksijoiden ja urallaan pettyneiden kilpaurheilijoiden (Suomessahan ei muunlaisia miesjuoksijoita nykyään olekaan!) välillä vallitsee lähes ylittämätön kuilu ja että sellaiset tekstit jotka on suunnattu molemmille ryhmille, eivät yksinkertaisesti täytä tarkoitustaan. Pääasiallinen kiitos kuuluu niille lukuisille juoksijatovereilleni - sekä naisille että miehille - jotka ovat halunneet kertoa kokemuksistaan ja kommentoida myös käsikirjoitustani. Kirjan ensimmäinen, omakustanteena ilmestynyt painos, jota pääasiassa jaoin ystävilleni, on nyt alkanut myös mennä kaupaksi, joten toisen painoksen julkaisemisen perussyynä on juuri lisääntynyt kysyntä, vaikken ole kirjaani mitenkään erityisesti markkinoinut. Alkuperäisistä lukijoista kiitän erityisesti kahta, Anne
Hailaa ja J.P.Sarolaa, joista edellinen on lukenut ensimmäisen laitoksen
varsin tarkkaan ja tehnyt runsaasti korjauksia sekä antanut minulle
naisnäkökulmasta kommentteja, kun taas jälkimmäinen,
ennen traagista kuolemaansa, oli paras hiihtokaverini ja kommentoi käsikirjoitusta
varsin perusteellisesti ja positiivisesti. Haluankin omistaa tämän
toisen laitoksen J.P.Sarolan muistolle
Hyviä juoksuja, ystävät!
Helsingissä, heinäkuussa 1995 J.P.Roos
Sisällysluettelo Seuraava luku
Takaisin alkuun |