Tämän luvun voisin oikeastaan täyttää
vain erilaisilla positiivisilla kertomuksilla juoksumatkoista eri puolilla
maailmaa. Mutta meillä Suomessahan se tulkittaisiin ikäväksi
rehentelyksi ja sitä luettaisiin jopa niin, että "tosi sietämätön
pröystäilijä" tai niin että "ei se ole tuollakaan käynyt".
Mutta se ei olisi kovin tarkoituksenmukaista, sillä
tämä luku on itse asiassa kaikkein lämpimin ylistys mitä
voin juoksulle esittää. Juoksemisen ehdottomasti suurenmoisin
puoli on juuri se, että sitä voi harjoittaa missä vain -
myös matkoilla. Varsinkin matkustettaessa etelään, et tarvitse
muuta lisää matkatavaroihin kuin hyvät lenkkitossut, sillä
t-paidat ja shortsit eivät paljoa paina.
Käsittelen kahdentyyppistä matkailua: puhdasta lomamatkailua
ja sitten työmatkailua. Edellisessä näet lähtökohtana
on täydellinen ajankäytön vapaus, kun taas jälkimmäisessä
on kyse juoksemisen sovittamisesta melkoisen tiukan aikataulun lomaan.
Lomamatkalla olet vapaa. Voit lähteä milloin haluat
- tai olla lähtemättä. Voit rytmittää juoksun
siten että se parhaiten soveltuu muuhun lomaasi, tai voit jäsentää
lomasi juoksun mukaan, miten vain haluat.
En ole mikään etelän rantalomien ystävä
(varsinkin kun joutuu maksamaan matkansa itse!), mutta jonkun kerran on
tullut lähdettyä, Espanjaan, Tunisiaan, Italiaan, Jugoslaviaan
(silloin kun siellä vielä saattoi lomailla) jne.
Yhteistä kaikille näille paikoilla on, että ilma
on lämmintä kuin sametti, keskipäivällä on jo
ylettömän kuumaa ja illalla on säkkipimeää. Ja
yleensä lomakylät ovat melkoisen pieniä ja keskustat iltaisin
ja päivisin täynnä veltosti maleksivia turisteja joiden
lomassa on hankala juosta.
Sen vuoksi ehdottomasti paras aika juosta on aamulla - mahdollisimman
aikaisin. Tietenkin voi olla raskasta nousta aikaisin, mutta toisaalta
yletön nukkuminenkaan ei ole hyväksi. Normaali päivärytmini
lomamatkoilla on tällainen: herätys siinä klo 8. Aaamiainen
(continental breakfast ei ole oikeastaan aamiainen!) ja lähtö
juoksemaan vesipullo mukana.
Kaikissa niissä paikoissa joissa olen ollut, on yleensä
mukava, selkeä tieverkosto, joten kartan avulla pystyy aina kehittämään
reitin jossa ei tarvitse juosta samaa tietä ensin yhteen, sitten toiseen
suuntaan. Toisin kuin meillä Suomessa, tiet päättyvät
äärimmäisen harvoin yhtäkkiä keskellä metsää
tai jonkin talon pihaan. Ei, etelässä tiet muodostavat aina verkoston,
ja kohtalaisella onnella pääsee aina takaisin lähtöpisteeseensä
kun osaa kääntyä oikeassa risteyksessä. Parhaissa paikoissa
on myös sitten muulipolkuja, maanviljelijöiden vanhoja kulkureittejä
tai patikkareittejä jotka risteilevät pitkin seutua. Esimerkiksi
Italiassa vanhat muletteriat ovat todella hyviä juoksureittejä
(joskaan paikkakuntalaiset eivät enää näe niissä
mitään arvoa!). Ischialla, joka on sopivankokoinen pikku saari
Napolin lähistöllä, niin että sen pystyy jopa juosten
kiertämään, vuoren rinteitä risteilee upea muulipolkuverkosto,
jossa polut nousevat joka puolelta vuoren huipulle ja niitä yhdistävät
rengaspolut määrätyin väliajoin. Eksyminen on lähes
mahdotonta, koska vuoren rinteeltä näkee aina missä on.
Ainoa ongelma on uudisasutus joka rikkoo vanhan muulipolkuverkon, joten
yhtäkkiä voi törmätä tyypilliseen suomalaiseen
umpikujaan, tai mikä pahempaa, taloon jonka pihalla on vapaana vihainen
koira, kun taas talo on tyhjä. Koirat ovatkin oikeastaan etelässä
juoksemisen ainoa todella merkittävä hankaluus - kuumuuden lisäksi.
Suurin osa vapaana olevista koirista on toki rauhallisia ja ystävällisiä
luontokappaleita, mutta valitettavasti eivät kaikki. Olen itse joutunut
pariin aika ikävään tilanteeseen, toiseen Jugoslaviassa
Splitissä ja toiseen Ischialla. Jugoslavias sa lähdin nousemaan
vuorenrinnetietä ja ohitin enimmäisen talon jonka pihalla oli
raivokkaasti haukkuva koira. Siihen vastasivat kaikki naapuruston koirat,
kolmannen talon jälkeen en kestänyt enää kun näin
parin serpentiinin päässä aivan vapaana hölkkäävän
ison susikoiran, vaan käännyin suorinta tietä alas (jyrkkää
rinnettä piikkipensaiston läpi). Sen jälkeen juoksin vain
asutuilla seuduilla, joissa koirista ei ollut harmia.
Italian "seikkailu" oli omalta kannaltani vähemmän
nolo: olin juoksemassa Ischian tulivuoren rinnettä ja etsin oikotietä
harjanteen yli. Ensimmäinen yhdyspolku tuotti umpikujan, päättyi
peltoon ja hävisi. Toinen oli sekin välillä erittäin
umpeen kasvanut (noita kuuluisia orjantappuroita, joihin onnistuin repimään
jalkani kun polkua tuskin havaitsi). Kun olin juuri läpäissyt
viimeisen orjantappurapöheikön ja polku oli lähestymässä
alaspäin menevää pikkutietä, tulee vastaani mutkan
takaa iso koira. Pysähdymme kumpikin hämmästyneinä.
Muuta tietä ei ole, alapuolella jyrkkä pudotus ja yläpuolella
orjantappuroita. Minä ajattelen "helvetin helvetti, takaisin en käänny",
ja paljastan hampaani. Koira tekee samoin. Katsomme toisiamme jonkun aikaa,
ja sitten koira alistuu, kääntyy polulla ympäri ja lähtee
lönkyttämään samaa tietä mitä on tullutkin,
minä perässä. Yhtä hyvin vastaani olisi voinut tulla
paljon ikävämpi luontokappale. Joka tapauksessa, juoksijana inhoan
koiria sydämeni pohjasta. Jos ei muuta, niin ne onnistuvat pelästyttämään
sinut hyökkäämällä yllättäen jostain
esiin haukkuen mielettömästi aivan korvasi juuressa (näin
tekevät tietysti talojen vartiointiin käytettävät koirat,
jotka ovat vapaina aitauksen sisäpuolella) tai sitten ne tulevat vastaasi,
kiertävät sinut kaukaa, mutta alkavat sitten näykkiä
kantapäitä, kun luulevat sinun juoksevan pakoon. Joskus olen
saanut juosta takaperin aika pitkän matkan ennen kuin koira on antanut
periksi. Mutta kuten sanottu, tämä on kyllä ainoa todella
suuri hankaluus.
Järkevä juoksija suojautuu myös auringolta.
Ne ajat ovat ohi jolloin juostiin iloisesti yläruumis paljaana ja
ilman suoja voiteita paahtavassa auringossa. Nyt minulla on useimmiten
löysä ja kevyt iso t-paita, paljon aurinkovoidetta (kerroin 10-20),
lippalakki ja iso vesipullo mukana. Vaikka lähtisikin aamulla liikkeelle,
niin auringon päästyä vähän ylemmäs kuumuus
iskee äkkiä ja jos esimerkiksi hiukan eksyt, saattaa paluu siirtyä
paljon myöhemmäksi kuin on aikonut. New Delhissä olen kerran
joutunut hankalaan tilanteeseen, kun melko kaukana hotellista törmäsin
paluumatkalla tiesulkuihin (olin huomaamattani tullut lähelle pääministerin
asuntoa) ja jouduin palaamaan lähes samaa tietä kun olin
tullut, yli 30 asteen lämmössä, ilman vesipulloa. Lyhyeksi
suunnitellusta lenkistä tuli pitkä ja todella raskas.
Parasta etelässä juoksemissa ovat kuitenkin
nousut. Jos vain lähistöllä on vuoria (niin kuin yleensä
on), niin sinne vain! Suunnistaminen on helppoa, ja juoksemalla ylös
kiipeämisessä on jotain todella mukavaa. Sitähän ei
Suomessa yleensä pääse tekemään. Jaloille se on
sekä parasta mahdollista harjoitusta, samalla kun polviin ja niveliin
kohdistuu pienempi rasitus. Ja paluu on mukavasti alamäkeä, jota
voi vaikka sitten kävellä. Lisäksi ylempänä on
vähän viileämpää ja näköalat ovat mahtavia.
Sveitsin tai Ranskan alpit ovat myös erittäin suositeltavia kesälomanviettokohteita:
hotelleja tai majataloja on paljon, hinnat ovat halpoja ja valmiita erinomaisia
juoksu- tai pyöräily reittejä on loputtomasti. Ja näköalat
ovat todella upeita. Hiukan Nietzscheä mukaillen: siellä missä
Italia ja Suomi kohtaavat on parhainta juosta ...
Kaiken kaikkiaan juokseminen käy hyvin myös turismista.
Juostessa törmää moneen sellaiseen asiaan, jota normaali
turisti ei koskaan löydä. Pikkukylän kahvilat, erilaiset
syrjäiset kolkat, luonnon karuus ja toimeentulon kovuus näkyvät
heti kun päästään lomakohteen ulkopuolelle. Ihmiset
tietysti pitävät sinua hulluna, mutta ovat silti varsin ystävällisiä.
Ja jos minulla olisi rahaa, niin olisin jo ostanut aika monta tosi idyllistä
pikku taloa jostain vuorenrinteiltä, hiljaisen pikkutien varrelta.
Itse juoksen lomalla, kuten sanottu, päivittäin
ja varsin pitkiä lenkkejä, kun kerran työnteko ei ole esteenä,
mukavia teitä ja vuorenrinteitä riittää koluttavaksi,
ja säästä ei ole harmia (25-30 asteen lämmössä
on todella mukava juosta, vaikka vauhtiahan ei voi liiemmälti pitää.
Mutta se, että ei tule koskaan kylmä, ei tarvitse pelätä
vilustumista jos pysähtyy pitämään taukoa, että
aurinko lämmittää mukavasti, sellaiseen ei suomalainen koskaan
kyllästy). Riippuen fiiliksestä voin juosta tunnin- kahden tunnin
lenkkejä, pitäen välillä juomataukoja, veteen pulahtaen,
tai istuen pikku kahvilan terassilla varjon alla viileää juomaa
nauttien.
Kovin pitkäänhän sitä ei voi
kuitenkaan juosta. Kahdenkin tunnin lenkin jälkeen kello on vasta
siinä 10-11. Muut turistit alkavat juuri heräillä krapulaisina
tai palaneina liiasta auringonotosta, mutta sinulla on fantastinen olo
ja loikoilu uimarannalla oluen kanssa tuntuu erittäin ansaitulta.
Kun ruoka- aika tulee, voit syödä mitä mieli tekee tarvitsematta
ajatella tuliko nyt taas otettua liikaa, ja illalla voit mennä vaimon
kanssa juhlimaan, joskin sattaa olla että sinua alkaa nukuttaa jo
tuossa kymmenen aikaan. Tästä tosin voi päästä
noudattamalla paikkakuntalaisten siestaperinnettä ja nukkumalla pari
tuntia iltapäivän kuumimpaan aikaan jossain varjoisassa ja viileässä
paikassa. Nukkumisen voi yhdistää johonkin muuhunkin hauskaan
puuhailuun, jos siihen on tilaisuus. Ja sitten aamulla taas virkeänä
lenkille!
Tietysti voi juosta myös rannnalla, veden ääressä,
joko vedessä tai hiekalla. Ongelmana on joskus rannan kaltevuus jolloin
juoksuasento voi aiheuttaa ongelmia, joskus kivisyys tai sitten lasin sirpaleet,
joita on kaikkialla minne pohjoismaalainen tai saksalainen turisti on eksynyt.
En käsitä miksi tyhjä lasipullo on rikottava juuri rantaan,
mutta siihen kannattaa varautua. Muuten paljain jaloin juokseminen hiekassa
olisi todella mukavaa, ja hyvää harjoitusta, mutta riskit ovat
kohtuullisen suuret.
Lomilla kannattaa myös juosta keskimääräistä
enemmän, ns. raskaan viikon ohjelman mukaisesti tai enemmänkin
(paras saavutukseni on reilut 500 km hiihtoa viikon lomalla, juossut olen
ehkä n. 150 km viikossa). Silti kannattaa myös lomilla ylläpitää
jonkinlaista rytmitystä: vauhtileikittelyä (esim rannalla) tai
intervalleja (nousujen yhteydessä ne ovat todella tehokkaita) sekä
luonnollisesti erikoispitkiä juoksuja. Mikään ei estä
esimerkiksi koko päivän kestävää juoksuretkeä,
jonka välillä voi pitää taukoja, syödä, uida
ja jatkaa sitten taas matkaa. Turistikeskus ken ulkopuolella elämä
muuttuu kuten sanottu hyvin äkkiä toisenlaiseksi, ja pikku kyliä
on loputtomiin. Vain Suomessa voi asutuksen väli olla 50 kilometriä!
Varsinkin jos suunnistat esimerkiksi sisämaahan, niin hyvin äkkiä
joudut seuduille, joissa kaikenlaiset ulkomaalaiset tai -paikkakuntalaiset
ovat todellisia harvinaisuuksia ja turistikulissit tai kaupat puuttuvat
kokonaan (en vastusta niinkään suoranaisia lomakohteita joissa
turistit ovat lähinnä rannoilla ja nauttivat auringosta ja lämmöstä,
mutta hienojen historiallisten tai pikkukaupunkien muuttuminen täydellisiksi
turistiloukuiksi on pelkästään masentavaa. Mont Saint-Michel,
Andorra jne. ovat muuttuneet pelkiksi kauppakaduiksi joissa itse nähtävyys
hautautuu paksuun krääsäkerrokseen).
Tossut ovat eräs ongelmakohta kuumassa ilmanalassa.
Nehän ovat yleensä aika paksuja ja tukevia, joskin nykyään
ilmastoinnista on pidetty varsin hyvää huolta. Silti, jos vain
juoksuasentosi on kohtuullisen suora, käytä mieluummin keveitä
maratontossuja, joissa on hyvä läpituuletus ja joissa voi usein
juosta jopa ilman sukkia. Kuten edellä jo totesin, ne ovat muutenkin
fantastiset hellejalkineet, paremmat kuin sandaalit, joitka nuljahtelevat,
hiertävät eivätkä jousta. Maratontossuilla jaksaa kävellä
vaikka kuinka pitkään.
Kaupungit
Rantalomien sijasta moderni turisti suuntaa kulkunsa yhä
usemmain Euroopan (ja muunkin maailman) suurkaupunkeihin. Jos luulet että
silloin kannattaa juokseminen unohtaa, niin erehdyt! Parempaa tapaa tutustua
uuteen kaupunkiin ei ole kuin juosta sen keskustassa, kartta mukanaan ja
tutustua kaupungin perusraken teeseen. 10-20 km lenkillä oppii tuntemaan
kaupungin pääreitit. Toki myös kaupungeissa on usein erinomaisia
puistoja, mutta jos liikenne vain sallii, niin kaduilla kannattaa myös
juosta. Eräissä paikoissa se saattaa jopa olla turvallisempaa,
sillä puistoissa, esimerkiksi iltaisin, ei välttämättä
ole kovin järkevää juosta, niin kuin ei muutenkaan paikoissa
joissa ihmisiä liikkuu suhteellisen vähän.
Eurooppalaisen suurkaupungin rytmi on selvästi myöhäisempi
kuin meillä. Ihmiset menevät aamulla töihin tuntia myöhemmin
kuin Suomessa ja illalla kaupunki ei suinkaan hiljene vaan päin vastoin
vilkastuu entisestään. Pariisin keskusta iltaisin (ja jopa aamuyöllä!)
on mahdoton autojen ja kävelevien ihmisten sekamelska, jonka seassa
juokseminen ei ole mitenkään kivaa. Sen sijaan taas kerran varhainen
lintu löytää parhaat jyvät, eli jos viitsii nousta
ylös hieman muuta väestöä aikaisemmin (esim seitsemältä)
voi hyvin juosta tunnin melko rauhassa, etenkin jos välttää
pääväyliä. Keskusta-alueet ovat usein hyvinkin rauhallisia,
kaupat eivät vielä ole auki, ihmiset ovat vasta lähteneet
juuri matkalle töihin, ja sinulla on paljon tilaa. Lauantait ja sunnuntait
ovat erityisen mukavia, jolloin kaikkialla on kuolemanhiljaista puoleenpäivään
asti. Kadut ovat vain sinulle! Ja millaiset kadut! Olen kiertänyt
keskeiset eurooppalaisten kaunpukien nähtävyydet juoksemalla
eikä sitä tapaa voita mikään. Oli sitten kysymyksessä
Pariisi tai Varsova tai Napoli tai Madrid tai New York tai Moskova, väittäisin
kykeneväni navigoimaan ko. kaupungeissa huomattavasti paremmin kuin
keskimääräinen kaupungin kävijä ja lisäksi
tuntevani sellaisia sokkeloita, joita turisti ei osaa edes kuvitellakaan.
Kongressit ja vastaavat
Olen ammatiltani tutkija. Se merkitsee että osallistun melkoisen
usein erilaisiin tieteellisiin kokouksiin. Näissä kokoukasissa
on melkoisen tiivis ohjelma. Jos kokous on suuri, se on sijoitettu tavallisesti
johonkin isoon ja mahtavaan hotelliin tai yliopis tokampukselle ja ohjelmaa
on aamusta iltaan. Jos taas kokous on pieni, sille on valittu jokin viehättävä
pikku hotelli tai jopa palatsi jollain luonnonkauniilla paikalla. Mutta
järjestäjät ovat yleensä laatineet ohjelman niin, että
normaali osanottaja tuskin pääsee nauttimaan ympäristöstä.
Aamulla aloitetaan yhdeksän aikoihin ja kokous jatkuu viiteen-kuuteen
asti. Sitten on jotain iltaohjelmaa. Näin on täysin mahdollista
että tulette jollekin upealle paikalle, voitte ihailla maisemia ikkunoista,
ja sen jälkeen ette juuri nenäänne ulos pistä. Useimmat
lintsaavatkin joistakin istunnoista, esimerkiksi aamuisista, pitävät
jonkin puolipäivän vapaata jne., mutta voivat samalla menettää
kiinnos taviakin esityksiä.
Tapa, jolla voi yhdistää työnteon ja ympäristöstä
nauttimisen on tietysti nousta ylös sen verran aikaisin että
ehtii juosta tunnin-parin lenkin ennen työskentelyn aloittamista.
Juoksu hiljaisessa, luonnonkauniissa ympäristössä, jossa
ketään muuta ei näy lähimaillakaan, on sekin todellinen
ikimuistettava nautinto.
Eikä välttämättä tarvitse juosta edes
yksin. Jokaisessa kokouksessa on varmasti ainakin muutamia hengenheimolaisia,
joilla on matkavarusteissaan mukana lenkkitossut ja jotka lähtevät
aamulla hiukan häpeillen lenkille. Kannattaa sopia yhteisestä
liikkumisesta, ja sinulla on juttuseuraa, juoksuseuraa ja vertailukohde.
Juoksukulttuurit ovat eri maissa varsin erilaisia, minkä nopeasti
huomaa. Esimerkiksi amerikkalaiset hölkkääjät ovat
usein erittäin vakavamielistä väkeä, ja suhtautuvat
hyvin tunnollisesti juoksemiseen. Heidät tuntee myös siitä,
että he käyttävät shortseja vaikka pikkupakkasilla.
Sehän on tietysti edullista, koska ei tarvitse kuljettaa mukana liikaa
matka tavaroita, mutta silti se on mielestäni melkoisen hölmöä.
Paitsi kylmää, se on myös varsinkin nivelille rankkaa, ainakin
itse haluan että niveleni ovat suhteellisen lämpöisiä
ja liikkuvat mukavasti ilman raakaa vääntämistä.
Jos meitä samanmielisiä on kokouksessä
enemmänkin, on myös mahdollista järjestää suorastaan
juoksutilaisuuksia, jonkin aiheen keskusteluja yhdistettynä juoksuun
tai muuta mukavaa.
Tietysti on mahdollista käydä myös lenkillä
sen lyhyen tauon aikana joka yleensä jää töiden loppumisen
ja iltaohjelman väliin. Tällöin pitää vain juosta
sitten vähän kovempaa ja liikennettäkin voi olla enemmän.
Matkavarusteet
Juoksemista varten ei tarvitse yleensä ottaa
mukaan kovin paljoa varusteita. Jos on lämmin tarvitset juoksushortsit,
runsaasti sukkia, muutaman ylimääräisen t-paidan sekä
tietenkin tossut. Jos matka on lyhyt ja juoksukertoja tulee vain muutama,
otan yleensä kevyimmät mahdolliset tossut. Pitemmillä matkoilla
on tyydyttävä normaaleihin tukeviin jalkineisiin, jotka ovat
ehkä varusteiden raskain osa. Yleensä voi käyttää
vaatteet varsin rationaalisesti: ensin normaalikäytössä
ja sitten jo hiukan likaisina juoksukäytössä. Toisaalta
kun huuhtelee shortseja ja sukkia heti käytön jälkeen, niin
niillä voi juosta melko monta kertaa ennen kuin ne menevät aivan
käyttökelvottomiksi.
Vähän viileämmissä oloissa on syytä
ottaa mukaan myös verryt telypuvun, jonka käyttömahdollisuudet
ovat tietysti myös monipuolisemmat; sitä voi muutenkin pitää
oloasuna. Mitä viileämpää on, sitä vähemmän
hikoilee ja sitä paremmin vaatteet kestävät käyttökelpoisina,
varsinkin jos niitä tuulettaa paljon. Etelässähän voi
myös olla niin kostea ilma, että vaatteet eivät lainkaan
kuivu jos ne jättää varjoon tai sisätiloihin, eivätkä
varsinkaan jos tökkäät ne kasseihin heti käytön
jälkeen. Tropiikissa ei tarvitse kuin unohtaa tossut nurkkaan pariksi
päiväksi kun niiden ulkonäkö muuttuu merkittävästi
sanoisinko homeisemmaksi, puhumattakaan nyt erilaisista muista ötököistä,
joita niihin saattaa piiloutua.
Ongelmat
Edellä on tullut jo viitattua muutamiin ongelmiin,
kuten koiriin ja kosteuteen ja kuumuuteen. Suurin terveysriski on ehdottomasti
kuumuus: jos ihminen on tottunut juoksemaan 10-15 asteen lämpötilassa
niin siirtyminen juoksemaan yhtäkkiä 25-30 asteen lämpöön
voi olla kohtalokasta. Ennen kaikkea neste tasapainon ylläpitäminen
on ehdottoman tärkeää: on juotava koko ajan, mukana on oltava
vesipullo hätätilanteita varten (aina voi eksyä todella
autioille seuduille tai veden laatu voi olla kyseenalaista).
Juomavesi voi sekin olla ongelma. Turistikeskuksissa vesi
on yleensä juomakelpoista tai turisteille ilmoitetaan veden juomakelpisuudesta,
mutta kaupunkioloissa tilanne on toinen. Euroopan ulkopuolella kaupunkien
juomavedessä on yleensä aina jotain sellaisia pöpöjä,
joita suomalaisen herkkä ja bakteerit tömiin nesteisiin tottunut
vatsa ei kestä (jo Pietari on kuuluisa pikku madoistaan ja bakteereistaan).
Niin kauan kuin kaupoista löytää mineraalivesiä (ennen
kaikkea hiilihapottomia) erikokoisis ta muovipulloista, ei mitään
ongelmia ole. Itse olen ottanut tavakseni kuljettaa mukana myös kuntojuomajauhepusseja.
Ne ovat aina helteellä hyödyllisiä koska ne säilyttävät
hikoilun yhteydessä paremmin neste- ja mineraali- ja sokeritasapainon
(olen matkustanut kaksi viikkoa Intiassa kuntojuomien ja paikallisen oopiumipitoisen
ripulilääkkeen avulla todella hyväkuntoisena), mutta kuumalla
juostessa ne ovat aivan erityisen tärkeitä vetreyden ylläpitäjiä.
Silloin vain on muistettava että veden pitää olla kunnollista.
Todella hyvinvarustetulla turistilla on mukanaan pieni neuvostoliittollaisen
tai ddr-läinen (muualla sellaisia ei kai aikoihin ole tehtykään)
vedenkeittäjä, jonka voi pistää vesilasiin ja jolla
veden voi keittää ennen kuin siihen sekoitetaan kuntojuomajauhe.
Jauheen sekoittaminen mineraaliveteen on tietysti myös hyvä konsti.
Sekoituksen kannattaa olla suositusta laimemampi, niin ei ole pelkoa vatsanväänteistä,
koska on juotava paljon.
Kuumuuden sieto on kovin yksilöllistä ja esimerkiksi
sydän vikaisten kannattaa ottaa terveydentilansa huomioon. Suurin
osa ihmisistä tottuu kuitenkin kuumaan varsin nopeasti (onhan se meidän
alkuperäinen lämpötilamme, kun ajattelee alkuihmisisä
Afrikassa) ja suorastaan viihtyy lämpimässä. Varsinkin juoksijat,
joilla ei ole liikaa rasvaa haittanaan. Riskit vain ovat suurempia. Edellä
olen jo maininnut tärkeän peukalosäännön: jos
kuuman päivän kestäessä sinulle ei tule koskaan asiaa
vessaan, tai tulee liiankin usein kun vatsasi on täysin kuralla, mutta
pissaaminen ei ole tarpeen, niin juot aivan liian vähän. Pari
kolme kertaa päivässä täyden vesilastin tyhjentäminen
kertoo, että juot kylliksi. Mieluummin kannattaa juoda liikaa, koska
kaikki liika neste tulee kuitenkin ulos(joskin ruumis myös oppii varas
toimaan suurempia nestemääriä)! Liian pieni nestemäärä
on paljon vakavampi juttu.
Alkoholi on tietysti myös riskitekijä. Vaikka edellä
olenkin korostanut sitä, että krapulassa on kiva juosta, niin
liiallinen alkoholinkäyttö ei varmasti edesauta juoksemista,
varsinkaan kuumassa ilmanalassa. Sen sijaan kohtuullisesta nautiskelusta
en ole havainnut olevan suurempaa haittaa, ainakaan mitään subjek
tiivisia tuntemuksia. Juoksun jälkeen olut on tietysti erittäin
miellyttävä ja elvyttävä janojuoma ja viini ja muutama
konjakki ruoan kanssa raukaisee kivasti, puhumattakaan sen rentouttavasta
vaikutuksesta ihmisuhteisiin. Kun sitten aamulla lähtee juok sulenkille,
niin aluksi saattavat alkoholihöyryt hiukan haitata juoksua, mutta
kohta kaikki alkaa sujua mukavasti ja krapula on täysin unohtunut
(lääkärien väitteet siitä että alkoholin
haihtuminen on täysin riippumatonta liikunnasta, lämmöstä
tms. ovat pelkkää humpuukia, ainakin mitä tulee subjektiivisiin
tuntemuksiin!). Ja juoksun jälkeen on taas kiva nauttia vähän
alkoholia (sillä suhde pätee myös päinvastoin: kohtuullinen
liikunta lisää alkoholin vaikutusten nautittavuutta!)
Yksi riskitekijä voi olla myös korkeus: Suomessa
eletään lähes merenpinnan tasolla ja hyppäys vaikkapa
kilometrin korkeuteen tuntuu kyllä, erityisesti pitkäaikaisemmissa
suorituksissa. Viikon kestävä korkeusharjoittelu on ehkä
hiukan lyhyt mitä tulee korkean paikan vaikutuksiin, mutta sen aikana
ehtii kyllä hyvin tottua varsin korkeisiin ilmanaloihin. Aluksi kuitenkin
vaikutukset voivat olla rajuja, joten suuria ponnistuksia kannattaa välttää.
Viimeisin, eikä tässä listassa ehkä
vähäisin, mutta ei kuitenkaan liioiteltavissa oleva riskitekijä
on sitten rikol lisuus. On selvää, että turisti joka lähtee
illalla juoksemaan vaikka New Yorkin keskuspuistoon, tai eksyy itselleen
tuntemat toman kaupungin slummialueille, tai päästää
pimeän laskeutumaan yllättäen ollessaan keskellä valaisemattomia
turistikeskuksen reuna-alueita, kerjää verta nenästään.
Vaikka ainoa omaisuutesi joka sinulla on mukanasi olisi hotellihuoneen
avain tai muutama kolikko (muista jonkinlainen henkilöllisyyden identifiointi
ja hotellin nimi jonnekin taskunpohjalle tai kenkään) niin saattaa
löytyä henkilöitä jotka potkivat sinut hengiltä
tai henkihieveriin aivan huvin vuoksi. Juoksija on yleisesti ottaen enemmän
turvassa kuin veltto ja vauraan näköinen turisti, jonka ei voi
odottaa säntäävän varkaan perään, mutta varsinkaan
naisille ei voi silti suositella yksinäisiä juoksuja iltaisin
tai slummialueilla.
Itselläni ei ole kokemuksia ryöstö- tai pahoinpitely-yrityksis
tä, vaikka olenkin juossut aika monissa arveluttavissa paikoissa.
Lähinnä ryöstöä olen joutunut eräässä
Madridin upeassa puistossa, jossa istuin penkillä lukemassa lehteä.
Ensin kaksi todella pahan näköistä kundia tuli pyytämään
rahaa, mutta kun he olivat todella ikävän tuntuisia tyyppejä,
en antanut. Tyypit poistuivat kun joku ohikulkija rupesi rähisemään
heille viattomien turistien häiritsemisestä. Hetken päästä
nostin katseeni ylös kirjasta, ja näin samojen kaverien lähestyvän
minua kovaa vauhtia ja päät täväisen näköisenä.
Mutta tapahtui maailman kahdeksas ihme: juuri kun he pääsivät
kohdalleni, käytävälle porhaltaa poikien takaa poliisiauto
ja naps, he ovat kiinni. En ehtinyt edes pelästyä, saati reagoida
millään tavoin. Oli todella mielenkiintoista nähdä,
mitä kaikkea kamaa (mm. veitsiä) heidän taskuistaan, kengistään
ja vyöstään löytyi... (minulla on huono onni pelissä
ja lotossa, mutta muuten ei ole todellakaan valittamista!).