Terveellistä ravintoa koskevat käsitykset ovat yksi
niistä alueista, jotka ovat kokeneet suurimmat mullistukset. Vielä
vuosisadan alussa italialainen rahvaanruoka pasta oli Yhdysvalloissa yksi
halveksituin ruokalaji, kun taas nyt jokainen kuntoilija vannoo pastan
nimiin. Tällä hetkellä vallitseva uskomus on, että
kuntoilijan pitää välttää täydellisesti rasvaa
ja painottaa hiilihydraatteja, varsinkin niitä, joita kutsutaan "hitaiksi":
leipä, pasta, perunat, vihannekset. Erilaiset makeat herkut ovat taas
tuomittuja, vaikka ne ovatkin hiilihydraatteja, mutta olen lukenut väitteitä,
että kysymys on pelkästä moralisoinnista: hiilihydraattien
"nopeus" ja "hitaus" ovat hyvin suhteellisia asioita.
Minua on aina ihmetyttänyt se, miten koko tämä
maa on rakennettu ja varsinkin sen metsiä on hakattu melkeinpä
pelkästään rasvan voimalla, joka nyt on niin vihattua. Aina
kun olen jututtanut vanhoja metsureita niin he kertovat kuinka metsään
lähdettiin (ja siellä elettiin) popsimalla paksuja ihraviipaleita
leivän päällä. Ilman rasvaa ei kannattanut ajatellakaan
että olisi jaksanut ensin hiihtää umpihangessa 20 kilometriä
savotalle, sitten rehkiä 8-10 tuntia käsipeleillä
ja hiihtää takaisin kotiin. Tarina on toki hiukan liioiteltu,
mutta sen ydin on taatusti tosi: "me teimme helvetin kovaa ruumiillista
työtä ja se ei olisi sujunut ilman rasvaista ruokaa." Tämänhän
näkee tietysti myös jokaisesta ruokaoppaasta: rasvaisten ruokien
kalorimäärät ovat aivan toista luokkaa kuin kaikenmaailman
ruohojen joita suomalainen mies vieläkin vaistomaisesti halveksii.
Minun on todella vaikea uskoa, etteikö tässä kansan ruokaperinteessa
ole jotain rationaalista ydintä. Tietysti on iso ero siinä, että
maratoonarikin juoksee ehkä enitään 4-5 tuntia ja sitten
lepää, kun taas metsurin työpäivä oli 10 tuntia
matkoineen.
Tour de France-pyöräkilpailuun osallistuvat
tekevät jatkuvasti erittäin raskaita päiväetappeja,
joten heidän urakkansa muistuttaa normaalia metsurin työrytmiä.
Ajaessaan he syövät ja juovat suunnilleen samoja aineita kuin
juoksijatkin, joskin pyöräillessä voi syödä kiinteämpää
ravintoa (kuivattuja hedelmiä, leipää), mutta iltaisin tankataan
varmasti myös vähän rasvaakin. Ennen juotiin myös runsaasti
olutta (ja nyttemmin tiedämme, millä aineilla Tour de Francen
rasitukset kestetään!).
En kuulu niihin, jotka ovat aloittaneet juoksemisen laihtuakseen
tai taatakseen, että laihdutuskuurin tulokset myös pysyvät.
Tässä suhteessa kokemukseni ovat rajallisia, eivätkä
sovi monellekaan laihduttajalle, joiden ongelmana on, että jokainen
syöty pullanpala tuntuu jotenkin kertautuvan painossa.
Minulle ruoka ja juokseminen liittyy toisiinsa siten, että jos
harjoittelee, niin voi syödä aika paljon aika hyvällä
omallatun nolla. Voi erityisesti tyydyttää erilaisia (nykykäsityksen
mukaan) varsin epäterveellisiäkin mielihalujaan ilman pahempaa
syyllisyy dentunnetta. Jäätelö on herkkuani ja voisin syödä
sitä todella aika paljon, kun mieli tekee. Se ei periaatteessa kuulu
kun toilijan ruokavalioon (= hirvittävä rasvaprosentti) mutta
normaalilla harjoittelukaudella suon itselleni tämän nautinnon
aika usein. Kuten maratonluvussa todetaan, kilpailujen alla kannattaa tietysti
painoa jossain määrin jopa pudottaa, koska painolla ja juoksemisella
on erittäin kiinteä yhteys toisiinsa - mitä enemmän
painoa, sitä raskaampi on juosta, sitä enemmän vammoja voi
tulla ja sitä raskaampaa mitä pitempi matka on kyseessä.
Siis en halua moralisoida lihavuudesta. Lihavia vainotaan
muutenkin tarpeeksi! Mutta silti on yksinkertaisesti todettava että
juoksu ja lihavuus eivät sovi yhteen. Juokseminen on sen verran rankka
rasitus jaloille ja selälle, ettei siihen tarvita enää liikapainoa.
Kymmenenkin kiloa löysää ylimääräistä
rasvaa on vähänkin pitemmillä matkoilla ja säännöllisellä
harjoittelulla tosi raaka rasitus ja lopputuloksena on varmasti erilaisia
polvi- ja selkävammoja. Jokainen voi testata tämän vaikkapa
panemalla viisi kiloa ylimääräistä painoa selkäreppuun
ja lähtemällä juoksemaan. Toisaalta mahdollisimman säästäväinen
askel ja erittäin hidas ja varovainen eteneminen tekevät mahdollisiksi
aikamoisille läskimooseksille kehittyä koviksi juoksijoiksi.
Minut ainakin hakkaa aina maratonilla suuri määrä kavereita
(ja jopa naisia) joita en kadulla nähdesssäni uskoisi maratonin
juoksijoiksi, puhumattakaan nyt vaikka että uskoisin heidän pystyvän
pinkaisemaan edes bussipysäkille! Mutta kyllä kai on ilmeistä,
että juoksuharrastuksen edetessä joko kilot alkavat pudota tai
vammat pysäyttävät juoksun. Puhumattakaan nyt mahdollisista
sydänriskeistä, joihin en tässä puutu, samoin kuin
en kolestero liin tai verenpaineeseen tai mahahaavoihin. Kolesterolin välttäminen
on toinen juttu, joskin kaikenlaisia rasvoja välttävä kuntoilija
on tietysti samaan aikaan mitä tehokkain kolesterolin välttäjä.
Mutta mitä enemmän juoksee, sitä parempi
on ruokahalu, sitä enemmän voi syödä, joten painon
huomattava pudottaminen juoksemalla ei ole kovin suositeltava keino. Sen
sijaan painon yllä pitäminen suurin piirtein ennallaan juoksemalla
on melko varmaa. Ongelmia voi painon kanssa syntyä vain jos joudut
jostain syystä lopettamaan juoksun, mutta et muuta ruokatottumuksiasi!
Näin käy myös vaikkapa sellaisena aikana jolloin ei pääse
juoksemaan kovin paljoa, siis talvella tai kevättalven sohjoissa tai
syksyn sateissa.
Mutta jos aloitat kuntoilun ilman suurempia paino-ongelmia
ja syöt yhtä paljon kuin ennenkin, niin silloin kyllä painon
pitäisi myös alkaa aleta. Tosin rasvan väheneminen ja lihasten
kasvaminen voi lisätä painoa, mutta muotosi ovat toki toisen
näköisiä (joskaan edes kovakaan harjoittelu ei näytä
paljoa vaikuttavan vaikkapa takapuolen leveyteen, ainakaan naisilla, valitettavasti).
Juoksemisharrastus alkaa vähitellen myös muuttaa väistämättä
ruokavaliota. "Terveelliset elämäntavat" alkavat vaikuttaa kokonaisuudessaan.
Jos kerran haluat pysyä terveenä ja hyväkun toisena juoksemalla,
on odotettavissa että sinua kiinnostavat myös erilaiset käsitykset
siitä, mitä on terveellinen ruoka. Ja vaikka käsitykset
ja ennen kaikkea vakaumukset vaihtelevat, niin on varsin suuri konsensus,
että terveellisessä ruoassa on paljon vihanneksia, hedelmiä,
leipää, pastaa, perunaa (miksi spagetti on "hyvä" mutta
peruna "paha"? Koska peruna on pyöreä ja spagetti taas ohut!)
kalaa ja vastaavasti vähän rasvaista ruokaa: lihaa, voita, täysmaitoa,
jäätelöä, suklaata ym. Ravinto-oppeja saa jokainen
juoksija uskomattomia määriä, hän tietää
että pitää syödä hiilihydraatteja ja välttää
rasvaa, ja että parhaat hiilihydraatit ovat sellaisia joiden vaikutus
on suhteellisen hidas. Näin sokerin popsiminen ei ole kovin suotavaa,
sen sijaan leipä, makaronit, peruna yms ovat paljon parempia. Erityisesti
on syytä varoa piilorasvaisia ruokia, joissa ei ikään kuin
oivalla olevan rasvaa. Ranskalaiset perunat, suklaat, juustot, rasvaiset
kalat, avokadot etc ovat tällaisia piilorasvapommeja. Juoksijalehdissä
on jatkuvasti erilaisia ohjeita rasvojen välttämiseksi, samoin
kuin tiukat listat siitä, miten rasvaista erilainen ruoka on.
Yksi hyvä ohje on toki se, että katsoo tuoteselosteita. Samassa
valmis ruokalajissa rasvapitoisuus voi vaihdella huomattavastikin. Toisen
valmistajan pizza on paljon rasvaisempi kuin toisen, nakkien rasvapitoisuuksissa
on huimia eroja, juustoissa rasvapitoisuudet vaihtelevat hillittömästi
ja tietysti myös rasvalevitteissä erot ovat aikamoisia. Eli kannattaa
olla tarkkana, mutta oma täydellinen maallikkokäsitykseni on,
että silloin kun rehkii tosi rajusti, ei ole mitään mieltä
elää täydellisessä rasva-askeesissa. Paitsi jos päätarkoituksena
on laihduttaminen jolloin rasvaa tietysti kannattaa välttää
eikä hiilihydraattejakaan pidä popsia määrättömästi.
Maratonluvussa olen esittänyt käsitykseni maratoniin
valmistautumisesta. En henkilökohtaisesti usko enää ns.
hiilihydraat tipaastoihin tankkauksen yhteydessä, enkä myöskään
ylitarmokkaaseen tankkamiseen ylipäänsä, mutta saatan jossain
määrin muuttaa ruokavaliotani ennen tärkeitä kilpailuja.
Sen sijaan normaalitilanteessa kaikkein parasta on juuri se,
että voi syödä melkein mitä vain. Rasvakin menee siinä
muun seassa. On pakko myöntää että matkan varrella
tarttuu yhtä ja toista ravintokäsitystä, joten rasvainen
ruoka ei enää tunnu niin "hyvältä" kuin ennen, jäätelön
syömistä vähän säännöstelee, suolaa
käyttää niukemmin, voita vähän ja sokeria ei juuri
ollenkaan (sellaisenaan), mutta silti voin aina silloin tällöin
mässäillä erilaisilla herkuilla grillikyljestä oliiveihin
ja pähkinöihin (tai halvaan, joka on herkkuani): samoin lämpimän
paahtoleivän päälle on kiva iskeä aika paljon voita
ja oltermannia ...
Minä en siis noudata mitään ihmeempiä
dieettiohjeita, mutta ennen juoksemista on hyvä olla perillä
muutamasta asiasta. Jos syö raskasta, huonosti sulavaa ruokaa, niin
juokseminen on vaikeaa. Rasvainen ruoka tuntuu ikävästi, mutta
myös esimerkiksi raa'at vihannekset tai pähkinät ovat melko
rajua tavaraa. Kokeilemalla toisaalta huomaa, mitä vatsa kestää
ja mitä ei. Olen itse juossut kahden ruotsalaisen kollegan kanssa
erittäin rankan ja lopussa kilpajuoksuksi yltyneen lenkin välittömästi
raskaan aterian jälkeen ilman että vatsani mitenkään
erityisesti protestoi. Jotkut hedelmät ovat esimerkiksi varsin ystävällisiä
vatsalle, kuten esimerkiksi appelsiini tai banaani (siis juuri ennen juoksua:
appelsiini käy minulle myös välipalaksi, mutta banaani ei).
Keitetyt vihannekset ovat aika sutjakoita, samoin leipä, kala, viili,
jugurtti. Ruoan pureskelu ja rauhallinen syöminen auttavat myös
asiaa, kuten kaikki tietävät.
Juoksuvauhdilla on myös osuutta. Melkeinpä minkä
tahansa aterian jälkeen voin ainakin lönkytellä hitaasti,
ja se saattaa olla jopa järkevääkin jos on tullut syödyksi
liikaa. Kovavauhtinen juokseminen vaatii varsin hyvin sulaneen aterian,
eli vähintään 2-3 tuntia pitää olla varsinaisen
aterian ja kilpailun välillä. Eikä siinä ateriassa
pidä olla mitään kovin rasvaista tai raakaa, tai munia.
Itse olen normaali keskiluokkainen henkisen työn
tekijä, joka syö yleensä päivällä yhden lämpimän
aterian, eikä sitten muuta varsinaista ateriaa. Käyn juoksemassa
yleensä iltaisin, jolloin ennen juoksua yleensä juon ja syön
jotain pientä, esimerkiksi pari lasillista vettä, jugurtin, viilin,
jopa hedelmän tai voileivän, jos olen tosi nälkäinen.
Niin ja tietysti mustikkasoppaa, jos sitä sattuu
olemaan kotona. Sehän on todellinen ihmeaine, ainakin minulle, ravitsevaa,
virkistävää ja erittäin vatsaystävällistä.
Pystyn juoksemaan vaivattomasti maratonin pelkällä mustikkasopalla,
itse asiassa luulen että ilman sitä energiavarastoni tyhjenevät
paljon aikaisemmin. Mutta myös ihan normaalin harjoittelun alla ja
sen jälkeen pari lasillista kylmää mustikkasoppaa on todella
hyvää.
Puurohan on myös erittäin hyvä liikkujan ateria,
parempi kuin jotkut murot tai myslit, jotka sulavat heikommin. Silti olennaista
on, että syö sitä mistä itse ja vatsa tuntuu pitävän.
Normaali aamiaiseeni kuuluu yleensä mysliä ja marjoja, mutta
jos tarkoituk seni on lähteä välittömästi juoksemaan,
niin vältän sekä mysliä että marjoja (paitsi tietysti
mustikoita!). Tai jos syön niitä, niin on paras varautua puskassa
käyntiin jossain vaiheessa.
Siinä vaiheessa kun olet todella oppinut välttämään
kaikkea rasvaista (niin lihassa, kalassa, maidossa, makeisissa etc.) ja
makeaa niin silloin kyllä myös alat laihtua. Sinusta tulee nälkäisen
ajokoiran näköinen, niin kuin ystäväni Pentti Saaritsa
tapaa sanoa, ja juokseminen - monen muun asian ohella - alkaa tuntua aika
kevyeltä. Poskesi menevät yhä enemmän lommolle, vatsapoimut
katoavat, takapuoli kiinteytyy, alat saada juomuja kasvoihisi. Naisiahan
tämä ei suoranaisesti kaunista, varsinkaan kasvoja, mutta kroppa
on kyllä sitten sitäkin sutjakamman näköinen!
Silti juoksemisen ja syömisen yhteys on, kuten sanottu,
ennen kaikkea erittäin positiivinen. Nyky-yhteiskunnassa ihmiset syövät
enemmän kuin tarvitsevat. Normaali istumatyötä tekevä
ihminen pärjäisi todella vähällä syömisellä,
kunhan se vain on suhteel lisen monipuolista. Mutta maailma on täynnä
houkutuksia ja sellainen itsekieltäymys jota kaupunkilaiselta vaaditaan,
on aivan liikaa. On paljon järkevämpää harrastaa jotain
joka myös kuluttaa energiaa jolloin voi sentään vähän
nauttia elämästä, myös syömällä (ja
juomalla, mikä on toisen luvun aihe).
Jos kerran ajatuksena on, että hakee nautintoa elämästä,
myös juoksemisesta ja syömisestä, työn, ihmissuhteiden
ynnä kaiken muun sellaisen lisäksi joista ihminen elämässään
etsii nautintoa, niin on selvää, että juoksemisen ei pidä
olla itsensä rääkkäystä, eikä syömisen
pelkkien kurjien ruohojen (oli se sitten elävää tai kuollutta
ravintoa!) mussuttelua. Elämän pitää olla hauskaa ja
täynnä nautintoja.
Juominen on vielä yksinkertaisempaa. Juoksijan
pitää juoda riittävästi. Tämäkin oppi on
historiallisesti katsoen uutuus: kun itse olin partiossa, ainoa asia mitä
muistan on, että metsäretkel lä meitä neuvottiin ehdottomasti
olemaan juomatta retken aikana, enintään kostuttamaan suutamme
vedellä. Sama ohje koski myös maratoonareita. Jos maratoonari
joutui juomaan kilpailun aikana, hän rikkoi sääntöjä
ja oli ennen kaikkea vaikeuksissa. Hyvä maratoonari ei tarvinnut juotavaa,
ja jos piti juoda, niin juoksu meni huonosti.
Juominen normaaliharjoittelun yhteydessä ei ole kovin merkillis
tä: pari lasia vettä riittää hyvin ennen lähtöä.
Kuntoilijan kannattaa ylipäänsä juoda suhteellisen paljon
päivittäin. Normaalisti sitä tuskin laiminlyö vaarallisesti,
mutta varsinkin kuumalla säällä voi joskus riittävä
juominen unohtua. Hyvä perussääntö on, että jos
ei tarvitse käydä pissalla kuumana päivänä, niin
on juonut liian vähän.
Kuntojuomat, Suomessa Dexal ja Hartsport, maailmalla Gatorade,
joka on levittäytynyt useimpiin suuriin juoksuihin (tässä
on se etu että jos vatsa kestää Gatoradea niin on turvallista
mennä ulkomaille juoksemaan; ennen juomatarjonta oli äärimmäisen
kirjavaa, mikä saattoi olla pahakin kompastuskivi), sisältävät
helposti liukenevassa muodossa erilaisia hedelmä- ja rypälesoke
reita sekä kaliumia ja natriumia eri muodoissa, sitruunahappoa ja
betakaroteenia (joiden tarkoituksena on tehokkaasti korvata juuri ne aineet
joita ruumiista lähtee fyysisen rasituksen aikana). Niitä käytetään
pääasiassa kovien rasitusten aikana, enkä missään
nimessä suosittele niiden säännöllistä käyttöä,
sen verran rajun sokerisilta ne tuntuvat. Mutta luullakseni sellaisille
jotka harrastavat erilaisia makeita virvoitusjuomia, olisivat kun tojuomat
parempi vaihtoehto. Kummallista vain ettei niitä makeuteta ksylitolilla!
Sen sijaan kuumassa ilmanalassa kuntojuomat ovat nerokas vaihtoehto.
Olen itse matkustanut kaksi viikkoa Intiassa juoden lähes yksinomaan
kuntojuomajauheista ja keitetystä vedestä sekoitettua juomaa.
Äärimmäisen harvoin tunsin päivän aikana väsymystä,
kun jokainen 30 asteen kuumuudessa liikkuva tahtoo lopahtaa aika äkkiä,
varsinkin jos joutuu kantamaan jatkuvasti painavaa laukkua.
Olut on varsinkin juoksun jälkeen tosi hyväntuntuinen
neste. Se tuntuu elvyttävän varsin äkkiä jos olet vetänyt
raskaan lenkin. Tosin saat siinä samantien kalorit takaisin. Mutta
kuten kaikki tietävät, niin olut juotuna keskellä kuumaa
päivää raukaisee ihmeesti joten kuntojuoma on tuolloin paljon
parempi vaihtoehto.
Kilpailuissahan on aina juomatarjoilu. Lyhyemmillä
matkoilla (10-12 kilometriä) riittää kun saa juotavaa maalissa,
mutta pitemmillä matkoilla juotavaa tarjotaan myös matkan varrella.
Juoman tarve riippuu olennaisesti ajasta jonka olet juoksuun käyttänyt.
Viimeistään tunnin suorituksen jälkeen, jos ilma on lämmin,
on syytä juoda jo tuollaisella 15-20 kilometrin matkalla. Toisaalta
jos ilma on viileämpi ja olet juonut ennen lähtöä riittävästi,
niin voi hyvin jättää juomattakin. Itse asiassa ennen juoksua
juominen onkin hyvin olennaista: sitä ei voi tehdä miten vain.
Esimerkiksi liian makeiden juomien nauttiminen välittömästi
ennen lähtöä ei ole hyväksi. Kuntojuomaa pitäisi
juoda viimeistään tunti- puoli tuntia ennen juoksua.
Tärkeää tietenkin on, ettei turhaan kuljeta mukanaan
ylimääräisiä nesteitä. Se on yksi syy, miksi neste
tulisi juoda jonkun aikaa ennen lähtöä, niin kaikki turha
ehtii tulla myös läpi.
Kuntojuomien sekoitusohjeet ovat varmaan normaalisti oikeita
(joskin monet pitävät niitä liian makeina!), mutta liian
vahvoja, kun niitä käytetään itse juoksun aikana. Niihin
kannattaa juoksemista varten panna puolet lisää vettä. Muutenkin
juuri juostessa yllättävätkin asiat voivat ärsyttää
vatsaa. Sitä huomaa heti jos jossain pikku juoksussa on päätetty
olla pihtailematta ja sekoitettu kuntojuoma ohjeen mukaan. Samoin vaikka
vatsa normaalisti kuinka kestäisi teetä tai kahvia, niin juostessa
seuraukset voivat olla aikamoisia. Itse olen vankkumaton teen ystävä
ja juon päivän aikana litroittain laihaa teetä. Olen myös
opettanut vatsani kestämään jonkun verran kahviakin. Silti
muistan hyvin sen kerran kun ranskalaisessa Transjurassienne-hiihdossa
ainoa juoma jota oli tarjolla, oli sokeroitu tee. Viimeisellä 20 kilometrillä
en kyennyt enää juomaan lainkaan, millä oli kyllä oma
vaikutuksensa perille pääsyn vaikeuteen.
Kahvilla väitetään olevan lihaskestävyyttä
parantavia vaikutuksia, jos kahvia nautitaan vähän ennen suoritusta
tai jopa suorituksen kestäessä (kannattaa kokeilla etukäteen,
mitä vatsasi siihen sanoo!) ja toisaalta on harjoitettu pidättyvyyttä
kahvin juonnissa jonkin aikaa ennen. En tiedä onko tämä
totta, ja on taattua että heikkovatsaiselle kahvista on enemmän
haittaa kuin hyötyä (paitsi ehkä jos pitää tyhjentää
vatsa ennen lähtöä), mutta olen silloin tällöin
kahvia juonut eikä juoksu ole ainakaan mennyt huonommin.
Hiilihappopitoiset juomat ovat myös vatsalle aika
styrkkiä tavaraa. Itse en yleensä juo virvoitusjuomia, mutta
minusta tuntuu naurettavalta että niitä markkinoidaan juuri reippaaseen
liik kumiseen yhdistettyinä. Pullollinen coca-colaa kesken maratonia
pysäyttää rautavatsaisimmankin tyypin kesken juoksua ainakin
vähäksi aikaa. Joten ns. virvoitusjuomat ovat kyllä pikemminkin
löhöilyjuomia; niitä voi juoda juuri silloin kun ei liiku
lainkaan, mutta on jano. Tietysti coca cola tai sprite joka on saanut seistä
ja väljähtyä käy hyvin sokerijuomasta. Mutta verrattuna
kuntojuomaan se on aika kauhean makuista.
Entä maito tai piimä tai jugurtti? Maito käy
juotavaksi ennen lähtöä siinä missä muutkin juomat,
mutta ei ole kuitenkaan kaikkein vatsaystävällisimpiä (maitoallergikot
ovat asia erikseen). Piimä tai jugurtti ovat tässä suhteessa
paljon parempia ja käyvät hyvin janojuomista.
Loppujen lopuksi tavallinen vesi - tai hiilihapoton mineraali
vesi, jota nykyään saa Suomestakin - on paras vaihtoehto, ainakin
lyhyemmillä matkoilla. Se on taatusti vatsaystävällinen,
sitä ei voi juoda liikaa (tai liian juomisen huomaa nopeasti hölskymises
tä), se tulee nopeasti läpi ja se auttaa laihtumisessakin.
Entä sitten jos teet pitempiä harjoituksia ja tarvitset
matkalla juotavaa? Kaupunkilaiselle tämä ei ole ongelma, sillä
matkan varrella on aina erilaisia kioskeja tai kahviloita, jotka eivät
katso kieroon hikoilevaa ja märkää tai erittäin säädyttömästi
pukeutunutta henkilöä (mielenkiintoinen juttu, että jos
olet liikeessä niin voit olla aika alaston, mutta jos sitten pysähdyt
ja asetut katseiden kohteeksi, niin olisi mukavaa olla vähän
enemmän puettu. Juoksija on yksin, hänen ei tarvitse välittää
ympäristöstään, kun taas kahvilassa oletkin yhtäkkiä
erittäin omituisen näköinen asiakas!). Muutamia kolikoita
tai seteleitä on helppo kuljettaa joko juoksuasun pikku taskuissa
(hyvässä juoksuasussa täytyy olla vähintään
yksi tasku) tai mikäli juokset vain t-paidassa ja shortseissa, niin
voit käyttää ranteeseen kinnitettävää pientä
rahapussia tai vyötärölaukkua (jotka ovat kuitenkin varsinaisesti
omiaan vain hiihtäjille tai pyöräili jöille, sillä
vähänkin enemmän painoa sisältävinä ne hyppivät
ikävästi ja saattavat pitemmillä matkoilla aiheuttaa ikäviä
hiertymiä). Jos kuitenkin lenkki suuntautuu maaseudulle tai sitten
haluaa turvautua omiin juomiiin, on olemassa muita konsteja. Yksi on juomavyö,
jota olen jonkun verran käyttänyt: juoman jakaminen useampaan
pieneen pulloon on edullista mm. hölskymisen kannalta. Varsinkin sellaiset
joissa on valmis pilli, tuntuvat hauskoilta, mutta niissä on luultavasti
aikamoinen huoltaminen. 20 kilometrin lenkillä, jossa tarvitaan ehkä
yksi juomapaussi, riittää kyllä sekin että ottaa mukaan
käteen sopivan juomapullon tai vaikkapa appelsiinin. Sitten kun pullo
on tyhjennetty sen voi panna roskikseen tai vyötärölle housujen
kuminauhaan ja appelsiinihan on siitä hyvä, että kuoret
voi heittää luontoon. Lenkin voi toki myös suunnitella niin,
että tietää missä kohdassa tarvitsee juotavaa, ja käy
etukäteen sijoittamassa pullon sinne. Ja tietysti jos sattuu olemaan
mukavia ja palvelualttiita perheenjäseniä, voi heidän kanssaan
sopia juottopisteestä. Tämä on kuitenkin nykyaikana erittäin
harvinaista.
Minulla ei ole koskaan ollut juomiseen liittyviä
ongelmia koska juon normaalisti varsin paljon nestettä, mutta heikkovatsaiset
ja vähän juovat voivat kyllä varautua ongelmiin kun pidentävät
lenkkejään, elleivät huomaa samanaikaisesti ryhtyä
juomaan paljon enemmän.