Sisällysluettelo


 
 
 

 7. Ruoka ja juoma

 

 
 
 
 

  Terveellistä ravintoa koskevat käsitykset ovat yksi niistä alueista, jotka ovat kokeneet suurimmat mullistukset. Vielä vuosisadan alussa italialainen rahvaanruoka pasta oli Yhdysvalloissa yksi halveksituin ruokalaji, kun taas nyt jokainen kuntoilija vannoo pastan nimiin. Tällä hetkellä vallitseva uskomus on, että kuntoilijan pitää välttää täydellisesti rasvaa ja painottaa hiilihydraatteja, varsinkin niitä, joita kutsutaan "hitaiksi": leipä, pasta, perunat, vihannekset. Erilaiset makeat herkut ovat taas tuomittuja, vaikka ne ovatkin hiilihydraatteja, mutta olen lukenut väitteitä, että kysymys on pelkästä moralisoinnista: hiilihydraattien "nopeus" ja "hitaus" ovat hyvin suhteellisia asioita.
  Minua on aina ihmetyttänyt se, miten koko tämä maa on rakennettu ja varsinkin sen metsiä on hakattu melkeinpä pelkästään rasvan voimalla, joka nyt on niin vihattua. Aina kun olen jututtanut vanhoja metsureita niin he kertovat kuinka metsään lähdettiin (ja siellä elettiin) popsimalla paksuja ihraviipaleita leivän päällä. Ilman rasvaa ei kannattanut ajatellakaan että olisi jaksanut ensin hiihtää umpihangessa 20 kilometriä savotalle, sitten rehkiä  8-10 tuntia käsipeleillä ja hiihtää takaisin kotiin. Tarina on toki hiukan liioiteltu, mutta sen ydin on taatusti tosi: "me teimme helvetin kovaa ruumiillista työtä ja se ei olisi sujunut ilman rasvaista ruokaa." Tämänhän näkee tietysti myös jokaisesta ruokaoppaasta: rasvaisten ruokien kalorimäärät ovat aivan toista luokkaa kuin kaikenmaailman ruohojen joita suomalainen mies vieläkin vaistomaisesti halveksii. Minun on todella vaikea uskoa, etteikö tässä kansan ruokaperinteessa ole jotain rationaalista ydintä. Tietysti on iso ero siinä, että maratoonarikin juoksee ehkä enitään 4-5 tuntia ja sitten lepää, kun taas metsurin työpäivä oli 10 tuntia matkoineen.
   Tour de France-pyöräkilpailuun osallistuvat tekevät jatkuvasti erittäin raskaita päiväetappeja, joten heidän urakkansa muistuttaa normaalia metsurin työrytmiä. Ajaessaan he syövät ja juovat suunnilleen samoja aineita kuin juoksijatkin, joskin pyöräillessä voi syödä kiinteämpää ravintoa (kuivattuja hedelmiä, leipää), mutta iltaisin tankataan varmasti myös vähän rasvaakin. Ennen juotiin myös runsaasti olutta (ja nyttemmin tiedämme, millä aineilla Tour de Francen rasitukset kestetään!).
   En kuulu niihin, jotka ovat aloittaneet juoksemisen laihtuakseen tai taatakseen, että laihdutuskuurin tulokset myös pysyvät. Tässä suhteessa kokemukseni ovat rajallisia, eivätkä sovi monellekaan laihduttajalle, joiden ongelmana on, että jokainen syöty pullanpala tuntuu jotenkin kertautuvan painossa.
Minulle ruoka ja juokseminen liittyy toisiinsa siten, että jos harjoittelee, niin voi syödä aika paljon aika hyvällä omallatun nolla. Voi erityisesti tyydyttää erilaisia (nykykäsityksen mukaan) varsin epäterveellisiäkin mielihalujaan ilman pahempaa syyllisyy dentunnetta. Jäätelö on herkkuani ja voisin syödä sitä todella aika paljon, kun mieli tekee. Se ei periaatteessa kuulu kun toilijan ruokavalioon (= hirvittävä rasvaprosentti) mutta normaalilla harjoittelukaudella suon itselleni tämän nautinnon aika usein. Kuten maratonluvussa todetaan, kilpailujen alla kannattaa tietysti painoa jossain määrin jopa pudottaa, koska painolla ja juoksemisella on erittäin kiinteä yhteys toisiinsa - mitä enemmän painoa, sitä raskaampi on juosta, sitä enemmän vammoja voi tulla ja sitä raskaampaa mitä pitempi matka on kyseessä.
   Siis en halua moralisoida lihavuudesta. Lihavia vainotaan muutenkin tarpeeksi! Mutta silti on yksinkertaisesti todettava että juoksu ja lihavuus eivät sovi yhteen. Juokseminen on sen verran rankka rasitus jaloille ja selälle, ettei siihen tarvita enää liikapainoa. Kymmenenkin kiloa löysää ylimääräistä rasvaa on vähänkin pitemmillä matkoilla ja säännöllisellä harjoittelulla tosi raaka rasitus ja lopputuloksena on varmasti erilaisia polvi- ja selkävammoja. Jokainen voi testata tämän vaikkapa panemalla viisi kiloa ylimääräistä painoa selkäreppuun ja lähtemällä juoksemaan. Toisaalta mahdollisimman säästäväinen askel ja erittäin hidas ja varovainen eteneminen tekevät mahdollisiksi aikamoisille läskimooseksille kehittyä koviksi juoksijoiksi. Minut ainakin hakkaa aina maratonilla suuri määrä kavereita (ja jopa naisia) joita en kadulla nähdesssäni uskoisi maratonin juoksijoiksi, puhumattakaan nyt vaikka että uskoisin heidän pystyvän pinkaisemaan edes bussipysäkille! Mutta kyllä kai on ilmeistä, että juoksuharrastuksen edetessä joko kilot alkavat pudota tai vammat pysäyttävät juoksun. Puhumattakaan nyt mahdollisista sydänriskeistä, joihin en tässä puutu, samoin kuin en kolestero liin tai verenpaineeseen tai mahahaavoihin. Kolesterolin välttäminen on toinen juttu, joskin kaikenlaisia rasvoja välttävä kuntoilija on tietysti samaan aikaan mitä tehokkain kolesterolin välttäjä.
   Mutta mitä enemmän juoksee, sitä parempi on ruokahalu, sitä enemmän voi syödä, joten painon huomattava pudottaminen juoksemalla ei ole kovin suositeltava keino. Sen sijaan painon yllä pitäminen suurin piirtein ennallaan juoksemalla on melko varmaa. Ongelmia voi painon kanssa syntyä vain jos joudut jostain syystä lopettamaan juoksun, mutta et muuta ruokatottumuksiasi! Näin käy myös vaikkapa sellaisena aikana jolloin ei pääse juoksemaan kovin paljoa, siis talvella tai kevättalven sohjoissa tai syksyn sateissa.
   Mutta jos aloitat kuntoilun ilman suurempia paino-ongelmia ja syöt yhtä paljon kuin ennenkin, niin silloin kyllä painon pitäisi myös alkaa aleta. Tosin rasvan väheneminen ja lihasten kasvaminen voi lisätä painoa, mutta muotosi ovat toki toisen näköisiä (joskaan edes kovakaan harjoittelu ei näytä paljoa vaikuttavan vaikkapa takapuolen leveyteen, ainakaan naisilla, valitettavasti).
  Juoksemisharrastus alkaa vähitellen myös muuttaa väistämättä ruokavaliota. "Terveelliset elämäntavat" alkavat vaikuttaa kokonaisuudessaan. Jos kerran haluat pysyä terveenä ja hyväkun toisena juoksemalla, on odotettavissa että sinua kiinnostavat myös erilaiset käsitykset siitä, mitä on terveellinen ruoka. Ja vaikka käsitykset ja ennen kaikkea vakaumukset vaihtelevat, niin on varsin suuri konsensus, että terveellisessä ruoassa on paljon vihanneksia, hedelmiä, leipää, pastaa, perunaa (miksi spagetti on "hyvä" mutta peruna "paha"? Koska peruna on pyöreä ja spagetti taas ohut!) kalaa ja vastaavasti vähän rasvaista ruokaa: lihaa, voita, täysmaitoa, jäätelöä, suklaata ym. Ravinto-oppeja saa jokainen juoksija uskomattomia määriä, hän tietää että pitää syödä hiilihydraatteja ja välttää rasvaa, ja että parhaat hiilihydraatit ovat sellaisia joiden vaikutus on suhteellisen hidas. Näin sokerin popsiminen ei ole kovin suotavaa, sen sijaan leipä, makaronit, peruna yms ovat paljon parempia. Erityisesti on syytä varoa piilorasvaisia ruokia, joissa ei ikään kuin oivalla olevan rasvaa. Ranskalaiset perunat, suklaat, juustot, rasvaiset kalat, avokadot etc ovat tällaisia piilorasvapommeja. Juoksijalehdissä on jatkuvasti erilaisia ohjeita rasvojen välttämiseksi, samoin kuin  tiukat listat siitä, miten rasvaista erilainen ruoka on. Yksi hyvä ohje on toki se, että katsoo tuoteselosteita. Samassa valmis ruokalajissa rasvapitoisuus voi vaihdella huomattavastikin. Toisen valmistajan pizza on paljon rasvaisempi kuin toisen, nakkien rasvapitoisuuksissa on huimia eroja, juustoissa rasvapitoisuudet vaihtelevat hillittömästi ja tietysti myös rasvalevitteissä erot ovat aikamoisia. Eli kannattaa olla tarkkana, mutta oma täydellinen maallikkokäsitykseni on, että silloin kun rehkii tosi rajusti, ei ole mitään mieltä elää täydellisessä rasva-askeesissa. Paitsi jos päätarkoituksena on laihduttaminen jolloin rasvaa tietysti kannattaa välttää eikä hiilihydraattejakaan pidä popsia määrättömästi.
  Maratonluvussa olen esittänyt käsitykseni maratoniin valmistautumisesta. En henkilökohtaisesti usko enää ns. hiilihydraat tipaastoihin tankkauksen yhteydessä, enkä myöskään ylitarmokkaaseen tankkamiseen ylipäänsä, mutta saatan jossain määrin muuttaa ruokavaliotani ennen tärkeitä kilpailuja.
 Sen sijaan normaalitilanteessa kaikkein parasta on juuri se, että voi syödä melkein mitä vain. Rasvakin menee siinä muun seassa. On pakko myöntää että matkan varrella tarttuu yhtä ja toista ravintokäsitystä, joten rasvainen ruoka ei enää tunnu niin "hyvältä" kuin ennen, jäätelön syömistä vähän säännöstelee, suolaa käyttää niukemmin, voita vähän ja sokeria ei juuri ollenkaan (sellaisenaan), mutta silti voin aina silloin tällöin mässäillä erilaisilla herkuilla grillikyljestä oliiveihin ja pähkinöihin (tai halvaan, joka on herkkuani): samoin lämpimän paahtoleivän päälle on kiva iskeä aika paljon voita ja oltermannia ...
   Minä en siis noudata mitään ihmeempiä dieettiohjeita, mutta  ennen juoksemista on hyvä olla perillä muutamasta asiasta. Jos syö raskasta, huonosti sulavaa ruokaa, niin juokseminen on vaikeaa. Rasvainen ruoka tuntuu ikävästi, mutta myös esimerkiksi raa'at vihannekset tai pähkinät ovat melko rajua tavaraa. Kokeilemalla toisaalta huomaa, mitä vatsa kestää ja mitä ei. Olen itse juossut kahden ruotsalaisen kollegan kanssa erittäin rankan ja lopussa kilpajuoksuksi yltyneen lenkin välittömästi raskaan aterian jälkeen ilman että vatsani mitenkään erityisesti protestoi. Jotkut hedelmät ovat esimerkiksi varsin ystävällisiä vatsalle, kuten esimerkiksi appelsiini tai banaani (siis juuri ennen juoksua: appelsiini käy minulle myös välipalaksi, mutta banaani ei). Keitetyt vihannekset ovat aika sutjakoita, samoin leipä, kala, viili, jugurtti. Ruoan pureskelu ja rauhallinen syöminen auttavat myös asiaa, kuten kaikki tietävät.
   Juoksuvauhdilla on myös osuutta. Melkeinpä minkä tahansa aterian jälkeen voin ainakin lönkytellä hitaasti, ja se saattaa olla jopa järkevääkin jos on tullut syödyksi liikaa. Kovavauhtinen juokseminen vaatii varsin hyvin sulaneen aterian, eli vähintään 2-3 tuntia pitää olla varsinaisen aterian ja kilpailun välillä. Eikä siinä ateriassa pidä olla mitään kovin rasvaista tai raakaa, tai munia.
   Itse olen normaali keskiluokkainen henkisen työn tekijä, joka syö yleensä päivällä yhden lämpimän aterian, eikä sitten muuta varsinaista ateriaa. Käyn juoksemassa yleensä iltaisin, jolloin ennen juoksua yleensä juon ja syön jotain pientä, esimerkiksi pari lasillista vettä, jugurtin, viilin, jopa hedelmän tai voileivän, jos olen tosi nälkäinen.
   Niin ja tietysti mustikkasoppaa, jos sitä sattuu olemaan kotona. Sehän on todellinen ihmeaine, ainakin minulle, ravitsevaa, virkistävää ja erittäin vatsaystävällistä. Pystyn juoksemaan vaivattomasti maratonin pelkällä mustikkasopalla, itse asiassa luulen että ilman sitä energiavarastoni tyhjenevät paljon aikaisemmin. Mutta myös ihan normaalin harjoittelun alla ja sen jälkeen pari lasillista kylmää mustikkasoppaa on todella hyvää.
  Puurohan on myös erittäin hyvä liikkujan ateria, parempi kuin jotkut murot tai myslit, jotka sulavat heikommin. Silti olennaista on, että syö sitä mistä itse ja vatsa tuntuu pitävän. Normaali aamiaiseeni kuuluu yleensä mysliä ja marjoja, mutta jos tarkoituk seni on lähteä välittömästi juoksemaan, niin vältän sekä mysliä että marjoja (paitsi tietysti mustikoita!). Tai jos syön niitä, niin on paras varautua puskassa käyntiin jossain vaiheessa.
  Siinä vaiheessa kun olet todella oppinut välttämään kaikkea rasvaista (niin lihassa, kalassa, maidossa, makeisissa etc.) ja makeaa niin silloin kyllä myös alat laihtua. Sinusta tulee nälkäisen ajokoiran näköinen, niin kuin ystäväni Pentti Saaritsa tapaa sanoa, ja juokseminen - monen muun asian ohella - alkaa tuntua aika kevyeltä. Poskesi menevät yhä enemmän lommolle, vatsapoimut katoavat, takapuoli kiinteytyy, alat saada juomuja kasvoihisi. Naisiahan tämä ei suoranaisesti kaunista, varsinkaan kasvoja, mutta kroppa on kyllä sitten sitäkin sutjakamman näköinen!
  Silti juoksemisen ja syömisen yhteys on, kuten sanottu, ennen kaikkea erittäin positiivinen. Nyky-yhteiskunnassa ihmiset syövät enemmän kuin tarvitsevat. Normaali istumatyötä tekevä ihminen pärjäisi todella vähällä syömisellä, kunhan se vain on suhteel lisen monipuolista. Mutta maailma on täynnä houkutuksia ja sellainen itsekieltäymys jota kaupunkilaiselta vaaditaan, on aivan liikaa. On paljon järkevämpää harrastaa jotain joka myös kuluttaa energiaa jolloin voi sentään vähän nauttia elämästä, myös syömällä (ja juomalla, mikä on toisen luvun aihe).
  Jos kerran ajatuksena on, että hakee nautintoa elämästä, myös juoksemisesta ja syömisestä, työn, ihmissuhteiden ynnä kaiken muun sellaisen lisäksi joista ihminen elämässään etsii nautintoa, niin on selvää, että juoksemisen ei pidä olla itsensä rääkkäystä, eikä syömisen pelkkien kurjien ruohojen (oli se sitten elävää tai kuollutta ravintoa!) mussuttelua. Elämän pitää olla hauskaa ja täynnä nautintoja.
    Juominen on vielä yksinkertaisempaa. Juoksijan pitää juoda riittävästi. Tämäkin oppi on historiallisesti katsoen uutuus: kun itse olin partiossa, ainoa asia mitä muistan on, että metsäretkel lä meitä neuvottiin ehdottomasti olemaan juomatta retken aikana, enintään kostuttamaan suutamme vedellä. Sama ohje koski myös maratoonareita. Jos maratoonari joutui juomaan kilpailun aikana, hän rikkoi sääntöjä ja oli ennen kaikkea vaikeuksissa. Hyvä maratoonari ei tarvinnut juotavaa, ja jos piti juoda, niin juoksu meni huonosti.
  Juominen normaaliharjoittelun yhteydessä ei ole kovin merkillis tä: pari lasia vettä riittää hyvin ennen lähtöä. Kuntoilijan kannattaa ylipäänsä juoda suhteellisen paljon päivittäin. Normaalisti sitä tuskin laiminlyö vaarallisesti, mutta varsinkin kuumalla säällä voi joskus riittävä juominen unohtua. Hyvä perussääntö on, että jos ei tarvitse käydä pissalla kuumana päivänä, niin on juonut liian vähän.
  Kuntojuomat, Suomessa Dexal ja Hartsport, maailmalla Gatorade, joka on levittäytynyt useimpiin suuriin juoksuihin (tässä on se etu että jos vatsa kestää Gatoradea niin on turvallista mennä ulkomaille juoksemaan; ennen juomatarjonta oli äärimmäisen kirjavaa, mikä saattoi olla pahakin kompastuskivi), sisältävät helposti liukenevassa muodossa erilaisia hedelmä- ja rypälesoke reita sekä kaliumia ja natriumia eri muodoissa, sitruunahappoa ja betakaroteenia (joiden tarkoituksena on tehokkaasti korvata juuri ne aineet joita ruumiista lähtee fyysisen rasituksen aikana). Niitä käytetään pääasiassa kovien rasitusten aikana, enkä missään nimessä suosittele niiden säännöllistä käyttöä, sen verran rajun sokerisilta ne tuntuvat. Mutta luullakseni sellaisille jotka harrastavat erilaisia makeita virvoitusjuomia, olisivat kun tojuomat parempi vaihtoehto. Kummallista vain ettei niitä makeuteta ksylitolilla!
  Sen sijaan kuumassa ilmanalassa kuntojuomat ovat nerokas vaihtoehto. Olen itse matkustanut kaksi viikkoa Intiassa juoden lähes yksinomaan kuntojuomajauheista ja keitetystä vedestä sekoitettua juomaa. Äärimmäisen harvoin tunsin päivän aikana väsymystä, kun jokainen 30 asteen kuumuudessa liikkuva tahtoo lopahtaa aika äkkiä, varsinkin jos joutuu kantamaan jatkuvasti painavaa laukkua.
  Olut on varsinkin juoksun jälkeen tosi hyväntuntuinen neste. Se tuntuu elvyttävän varsin äkkiä jos olet vetänyt raskaan lenkin. Tosin saat siinä samantien kalorit takaisin. Mutta kuten kaikki tietävät, niin olut juotuna keskellä kuumaa päivää raukaisee ihmeesti joten kuntojuoma on tuolloin paljon parempi vaihtoehto.
   Kilpailuissahan on aina juomatarjoilu. Lyhyemmillä matkoilla (10-12 kilometriä) riittää kun saa juotavaa maalissa, mutta pitemmillä matkoilla juotavaa tarjotaan myös matkan varrella. Juoman tarve riippuu olennaisesti ajasta jonka olet juoksuun käyttänyt. Viimeistään tunnin suorituksen jälkeen, jos ilma on lämmin, on syytä juoda jo tuollaisella 15-20 kilometrin matkalla. Toisaalta jos ilma on viileämpi ja olet juonut ennen lähtöä riittävästi, niin voi hyvin jättää juomattakin. Itse asiassa ennen juoksua juominen onkin hyvin olennaista: sitä ei voi tehdä miten vain. Esimerkiksi liian makeiden juomien nauttiminen välittömästi ennen lähtöä ei ole hyväksi. Kuntojuomaa pitäisi juoda viimeistään tunti- puoli tuntia ennen juoksua.
  Tärkeää tietenkin on, ettei turhaan kuljeta mukanaan ylimääräisiä nesteitä. Se on yksi syy, miksi neste tulisi juoda jonkun aikaa ennen lähtöä, niin kaikki turha ehtii tulla myös läpi.
  Kuntojuomien sekoitusohjeet ovat varmaan normaalisti oikeita (joskin monet pitävät niitä liian makeina!), mutta liian vahvoja, kun niitä käytetään itse juoksun aikana. Niihin kannattaa juoksemista varten panna puolet lisää vettä. Muutenkin juuri juostessa yllättävätkin asiat voivat ärsyttää vatsaa. Sitä huomaa heti jos jossain pikku juoksussa on päätetty olla pihtailematta ja sekoitettu kuntojuoma ohjeen mukaan. Samoin vaikka vatsa normaalisti kuinka kestäisi teetä tai kahvia, niin juostessa seuraukset voivat olla aikamoisia. Itse olen vankkumaton teen ystävä ja juon päivän aikana litroittain laihaa teetä. Olen myös opettanut vatsani kestämään jonkun verran kahviakin. Silti muistan hyvin sen kerran kun ranskalaisessa Transjurassienne-hiihdossa ainoa juoma jota oli tarjolla, oli sokeroitu tee. Viimeisellä 20 kilometrillä en kyennyt enää juomaan lainkaan, millä oli kyllä oma vaikutuksensa perille pääsyn vaikeuteen.
   Kahvilla väitetään olevan lihaskestävyyttä parantavia vaikutuksia, jos kahvia nautitaan vähän ennen suoritusta tai jopa suorituksen kestäessä (kannattaa kokeilla etukäteen, mitä vatsasi siihen sanoo!) ja toisaalta on harjoitettu pidättyvyyttä kahvin juonnissa jonkin aikaa ennen. En tiedä onko tämä totta, ja on taattua että heikkovatsaiselle kahvista on enemmän haittaa kuin hyötyä (paitsi ehkä jos pitää tyhjentää vatsa ennen lähtöä), mutta olen silloin tällöin kahvia juonut eikä juoksu ole ainakaan mennyt huonommin.
   Hiilihappopitoiset juomat ovat myös vatsalle aika styrkkiä tavaraa. Itse en yleensä juo virvoitusjuomia, mutta minusta tuntuu naurettavalta että niitä markkinoidaan juuri reippaaseen liik kumiseen yhdistettyinä. Pullollinen coca-colaa kesken maratonia pysäyttää rautavatsaisimmankin tyypin kesken juoksua ainakin vähäksi aikaa. Joten ns. virvoitusjuomat ovat kyllä pikemminkin löhöilyjuomia; niitä voi juoda juuri silloin kun ei liiku lainkaan, mutta on jano. Tietysti coca cola tai sprite joka on saanut seistä ja väljähtyä käy hyvin sokerijuomasta. Mutta verrattuna kuntojuomaan se on aika kauhean makuista.
  Entä maito tai piimä tai jugurtti? Maito käy juotavaksi ennen lähtöä siinä missä muutkin juomat, mutta ei ole kuitenkaan kaikkein vatsaystävällisimpiä (maitoallergikot ovat asia erikseen). Piimä tai jugurtti ovat tässä suhteessa paljon parempia ja käyvät hyvin janojuomista.
   Loppujen lopuksi tavallinen vesi - tai hiilihapoton mineraali vesi, jota nykyään saa Suomestakin - on paras vaihtoehto, ainakin lyhyemmillä matkoilla. Se on taatusti vatsaystävällinen, sitä ei voi juoda liikaa (tai liian juomisen huomaa nopeasti hölskymises tä), se tulee nopeasti läpi ja se auttaa laihtumisessakin.
  Entä sitten jos teet pitempiä harjoituksia ja tarvitset matkalla juotavaa? Kaupunkilaiselle tämä ei ole ongelma, sillä matkan varrella on aina erilaisia kioskeja tai kahviloita, jotka eivät katso kieroon hikoilevaa ja märkää tai erittäin säädyttömästi pukeutunutta henkilöä (mielenkiintoinen juttu, että jos olet liikeessä niin voit olla aika alaston, mutta jos sitten pysähdyt ja asetut katseiden kohteeksi, niin olisi mukavaa olla vähän enemmän puettu. Juoksija on yksin, hänen ei tarvitse välittää ympäristöstään, kun taas kahvilassa oletkin yhtäkkiä erittäin omituisen näköinen asiakas!). Muutamia kolikoita tai seteleitä on helppo kuljettaa joko juoksuasun pikku taskuissa (hyvässä juoksuasussa täytyy olla vähintään yksi tasku) tai mikäli juokset vain t-paidassa ja shortseissa, niin voit käyttää ranteeseen kinnitettävää pientä rahapussia tai vyötärölaukkua (jotka ovat kuitenkin varsinaisesti omiaan vain hiihtäjille tai pyöräili jöille, sillä vähänkin enemmän painoa sisältävinä ne hyppivät ikävästi ja saattavat pitemmillä matkoilla aiheuttaa ikäviä hiertymiä). Jos kuitenkin lenkki suuntautuu maaseudulle tai sitten haluaa turvautua omiin juomiiin, on olemassa muita konsteja. Yksi on juomavyö, jota olen jonkun verran käyttänyt: juoman jakaminen useampaan pieneen pulloon on edullista mm. hölskymisen kannalta. Varsinkin sellaiset joissa on valmis pilli, tuntuvat hauskoilta, mutta niissä on luultavasti aikamoinen huoltaminen. 20 kilometrin lenkillä, jossa tarvitaan ehkä yksi juomapaussi, riittää kyllä sekin että ottaa mukaan käteen sopivan juomapullon tai vaikkapa appelsiinin. Sitten kun pullo on tyhjennetty sen voi panna roskikseen tai vyötärölle housujen kuminauhaan ja appelsiinihan on siitä hyvä, että kuoret voi heittää luontoon. Lenkin voi toki myös suunnitella niin, että tietää missä kohdassa tarvitsee juotavaa, ja käy etukäteen sijoittamassa pullon sinne. Ja tietysti jos sattuu olemaan mukavia ja palvelualttiita perheenjäseniä, voi heidän kanssaan sopia juottopisteestä. Tämä on kuitenkin nykyaikana erittäin harvinaista.
   Minulla ei ole koskaan ollut juomiseen liittyviä ongelmia koska juon normaalisti varsin paljon nestettä, mutta heikkovatsaiset ja vähän juovat voivat kyllä varautua ongelmiin kun pidentävät lenkkejään, elleivät huomaa samanaikaisesti ryhtyä juomaan paljon enemmän.



Seuraava luku