Yksi asia mistä lääkärit varoittavat
on juokseminen tai ylipäänsä kuntoilu kun on juonut viinaa.
Kuitenkin tiettävästi useimmilla ihmisillä on esimerkiksi
kokemuksia varsin huomattavista sukupuolisista saavutuksista juuri kohtuullisessa
humalatilassa. Samoin tanssiminen ja alkoholinkäyttö on hyvinkin
normaali yhdistelmä. Mutta jostain syystä ei saisi lähteä
lenkille! Olenkin oikeastaan melko varma, että tässäkin
on kysymys vain ns. riskitekijästä, jossa alkoholi voi määrätyissä
olosuhteissa laukaista sydänkohtauksen tms. Tai ehkä on kyse
pikemminkin toisaalta suomalaisesta suhtautumisesta alkoholiin: ei ole
"sopivaa" yhdistää terveellistä juoksemista ja epäterveellistä
juomista. En minäkään toki kehota ketään juoksemaan
juovuksissa tai edes krapulassa; vastuu on täysin omanne!
Itselläni ei ole tapana juosta juovuspäissäni
(samaa en voi sanoa tanssimisesta, jota teen vain kun olen tarpeeksi juovuksissa),
mutta sen sijaan kylläkin krapula-aamuina. Jos en ole aivan oksennuskunnossa
(mitä hyvin harvoin nykyään olen) niin muutama lasillinen
vettä vain kurkusta alas (myös puuro tai viili on erittäin
hyvä krapula-ateria) ja sitten kevyelle lenkille ja päälle
kylmä suihku ja sitten vasta kunnon aamiaiselle. Vaikka onkin myönnettävä
että muutaman tunnin päästä tietty raukeus saattaa
yllättää, niin krapulan ikävimmät puolet: päänsärky,
epämiellyttävä olo, synkät ajatukset, ovat poissa.
Kun jo edellä huomautettiin, niin vaikka lääketiede kuinka
väittää, että alkoholin palaminen maksassa on vakio
ja täysin riippumaton esimerkiksi liikunnasta, ruokailusta tms., omat
subjektiiviset kokemukseni sanovat toista. Krapulan hoito pelkästään
sängyssä tai työpaikalla työpöydän ääressä
kestää kauemmin ja on paljon tuskallisempaa kuin krapulan hoito
juoksemalla. Vaikka kuinka minulla olisi sama määrä alkoholia
veressä kello 12 krapula päivänä, niin omat tuntemukseni
ovat täysin erilaiset riippuen siitä olenko käynyt aamulenkillä
vai en. Silloin voi antaa piut paut lääketieteelle ja ns. luonnontieteelliselle
totuuskäsityk selle. Jos kerran olo tuntuu hyvältä, niin
on aivan yksi lysti kuinka kauan krapulan pitäisi lääketieteen
mukaan kestää. Tosin autoa en ehkä lähtisi ajamaan
vaikka olen lenkillä käynytkin, ja vaikka tuntisinkin itseni
täysin ajokuntoiseksi (joskin tämä saattaa olla juuri perussyy
alkoholin palamisajan muuttumatto muusväitteeseen: etteivät ihmiset
vain rupeaisi kuvittelemaan, että voisivat hypätä aikaisemmin
rattiin jos kuntoilisivat enemmän).
Mainittakoon muuten, etten suinkaan ole ensimmäinen,
joka on keksinyt käyttää lenkkeilyä krapulalääkkeennä.
Johannes Virolainen on kertonut että Urho Kekkonen toimi juuri näin
jo pääministeri kaudellaan: tultuaan kotiin rankan ryyppäysyön
jälkeen hän lähti lenkille muutaman tunnin kuluttua ja oli
sitten virkeänä taas hoitamassa maan asioita. Ja eli aika pitkään
...
Viime aikoina olen yrittänyt kokeilla, millaisessa krapulassa
on mukava juosta. Eräänä iltana, jolloin juhlin ystäväni
virkaanastujaisia vietimme todella kostean illan ja lisäksi hyvin
railakkaan yön (siis tuli harjoitettua sekä tanssia että
muuunkaltaista liikuntaa) ja aamulla olin päättänyt yrittää
lähteä juoksemaan. Se ei kuitenkaan onnistunut, vaan hoitelin
pään särkyäni ja pahoinvointia hyvin perinteisin keinoin
sängyssä nousten ylös vasta siinä puolen päivän
aikaan. Juoksemaan lähdin sitten vasta kun olin kyennyt syömään
jotain, eikä se tuntunut kovin mukavalta. Mutta juoksun jälkeen
krapulatuntemuksistakaan ei ollut mitään jäljellä.
Sen sijaan äskettäin, kun olin viettänyt varsin
reippaan yön ja sekä nauttinut alkoholia että tanssinut
ahkerasti ja vielä juonut sekaisin kaikenlaisia juomia niin aamulla
herättyäni (tosin aika myöhään) ja syötyäni
aamupuuroa juokseminen tuntui niin kevyeltä ja nautinnolliselta, että
saatoin jopa tehdä pieniä vauhtileikittelypyrähdyksiä.
Juoksu oli erittäin nautinnollista ja sen jälkeen osallistuminen
tärkeään mutta ikävään kokoukseen sujui kuin
tanssi. Kysymys on siis hyvin yksilöllisestä asiasta. Toisaalta
kuitenkin ON olemassa se riski että sydämesi päättää
tehdä protestin ja pysäyttää sinut lenkkipolulle. Mutta
tällainen kuolema ei ole mitenkään hassumpi, ainakaan verrattuna
syöpään tai hitaaseen dementiaan. Ja ennen kaikkea yhteiskunnalle
se tulee tavattoman halvaksi! Olen itse erään maratonin yhteydessä
kokenut hetkellisesti sen tunteen kun sydämestä alkaa ottaa ja
muistan hyvin kuinka ajattelin että oikeastaan nyt pitäisi kiristää,
mutta sitten luontainen itsemurhaviettini menetti otteensa, hiljensin vauhtia
ja pääsin kevyesti lönkötellen maaliin asti. Tuskin
kysymyksessä oli mitään vakavaa, mutta ainakin sain ilmoituksen
siitä että sydämeni on olemassa, mitä se ei yleensä
ole katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa minulle.
Tässäkin pulssimittari on erittäin hieno
apuväline. Sen hankittuani olen saattanut lähteä melko turvallisin
mielin krapulalenkille tai toisaalta ymmärtää paremmin lääkärien
varoituksia. Krapulassa nimittäin pulssi saattaa nousta todella korkealle,
paljon korkeammalle kuin ns. rasitusmaksimi. Jos normaalisti kykenen nykyään
nostamaan pulssini intervallihar joituksissa hiukan yli 170, niin krapulassa
voin hyvin saada pulssin nousemaan aina yli 190:en. Ja pulssi reagoi hyvin
herkästi, nousee heti korkealle muutaman askeleen jälkeen. Eli
kun lähtee juoksemaan krapulassa (ilman pulssimittaria) niin paras
strategia on se, että juoksee lyhyen matkan, sitten kävelee,
sitten juoksee taas. Tällöin pulssi reagoi aluksi hyvin nopeasti,
mutta ehkä n. 10-15 minuutin kuluttua ei enää nouse kohtuuttoman
korkeaksi. Ja alussa kannattaa ottaa todella rauhallisesti: melko vähäinen
lönköttely nostaa pulssin jo taivaisiin. Pulssimittarin kanssa
ei tarvitse muuta kuin panna hälytin päälle, niin se alkaa
piipata heti kun yläraja ylittyy, jolloin voi kävellä, kunnes
pulssi taas laskee normaaliksi
Tupakka on vähemmän fataali juttu. Juoksija
tarvitsee hyviä keuhkoja, mutta on luullakseni melko tehokas tapa
tuulettaa keuhkojaan juoksemalla, joten tässäkään kohtuus
ei ole vahingoksi. Itse poltan mielelläni sikarin hyvän konjakin
kanssa, joskin voin myös olla pitkiä aikoja polttamattakin. Toki
tupakoinnilla voi olla merkitystä pitkäkestoisissa suorituksissa
kun hapenottokyky saattaa olla heikompi, mutta itse en ole juuri havainnut
eroja kestävyydessä edes silloin kun olen pitänyt tupakkatauon
keskellä pitkää lenkkiä.
On jotain sympaattista siinä kun esimerkiksi hiihtäessä
näkee kavereita pysähtyneinä tupakkatauolle, mutta on kyllä
selvää, että tupakoitsijoita näkee vaikkapa Keskuspuiston
kahviloissa tai Ylläksen latukämpillä hyvin niukasti. Tupakka
ja liikunta eivät ainakaan kovin luontevasti tunnu kuuluvan yhteen
täällä Suomessa. Olikin virkistävää nähdä
yllättävän lihava Jörn Donner vetämässä
röökiä jopa saunan pesuhuoneessa Hyvät herrat-ohjelmassa,
vaikka olenkin sitä mieltä että saunan yhteyteen tupakka
sopii kaikkein huonoimmin. Joutua nyt juuri puhtaana saunasta tulleena
pukuhuoneessa tupakansavulle alttiiksi: vain Donnerin kaltainen piittaamaton
röyhkimys voi vielä sellaista tehdä!