Kvantitatiivisen tutkimuksen on katsottu tarvitsevan tuekseen huomattavasti laadullista tutkimusta kiteytyneempiä käsitteitä. Kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimusotteen ajallisissa painotuksissa tulisikin huomioida yhteiskunnan tilan vakaus (Alkula 1995, 49-50). Nopean muutoksen tilassa, joksi mm. nykyistä tietoyhteiskuntakehitystä voi luonnehtia, perinteiset kategoriat ja käsitteet voivat osoittautua toimimattomiksi (Alasuutari 1995, 232). Molemmat tarkasteltavat maat ovat voimakkaiden muutospaineiden alaisina, mikä osaltaan puoltaa kvalitatiivisten menetelmien valintaani.
Kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusta ei kuitenkaan tulisi nähdä toistensa vastakohtina, vaan eräänlaisena jatkumona (Alasuutari 1994, 23, 43-44). Vastaavasti induktio ja deduktio tieteellisen päättelyn muotoina eivät mielestäni ole toisiaan pois sulkevia. Pertti Alasuutari on lähestynyt ongelman ratkaisua eräänlaisen salapoliisi-analogian kautta, missä "arvoituksen" ratkaisu perustuu "johtolankojen" läpikäymiseen. Johtolankoja ovat niin aineistosta nousevat havainnot kuin viittaukset aiempiin tutkimuksiin ja muihin teoreettisiin viitekehyksiin (Alasuutari 1994, 37-39; vrt. Grönfors 1982, 33-37).
Minulla oli jo lähtökohtaisesti joitakin ennakkokäsityksiä aiheeseeni liittyen, mitkä osaltaan vaikuttivat aiheen valintaan, työn rajaukseen ja haastatteluteemoihin (vrt. Miles & Huberman 1984, 27). Varsinainen haastattelurunko muovautui kuitenkin vasta Suomen ympäristökeskuksessa tekemäni esihaastattelun yhteydessä, jolloin hallinnonalan keskeiset kysymykset tulivat ilmi. Tutkimusasetelman ja haastatteluteemojen valinnalla rajasin aineistoa mielestäni olennaiseen.
Miles ja Huberman ovat hahmotelleet kvalitatiiviselle tutkimukselle soveliaan tutkimusasetelman tiiviyttä ja haastattelujen strukturoinnin astetta. Heidän mukaansa nämä ovat lähinnä tutkimuskohtaisia valintoja, joihin vaikuttavat tutkimukselliset resurssit, aihepiirin aiempi tuntemus ja tehtävän analyysin luonne. Miles ja Huberman ovat kiinnittäneet myös huomiota ilman selkeää viitekehystä kerätyn aineiston vertailtavuuden ongelmaan. (Miles & Huberman 1984, 28.)
Koska kyseessä oli kuitenkin verrattain selväpiirteinen ilmiö, oli aineiston rajaus keruuvaiheessa mielestäni perusteltua (vrt. Miles & Huberman 1984, 27). Haastattelujen strukturointi oli myös käytettävissä olleiden resurssien puitteissa välttämätöntä. Lisäksi tutkimusongelman ratkaisemiseksi tarvittu informaatio oli luonteeltaan haastateltaville osin melko triviaalia sekä käsitteet yksiselitteisiä ja tuttuja, eikä strukturoitu pohja mielestäni heikentänyt aineiston validiteettia. Myös vertailevan metodin käyttö edellytti havaintojen yhteismitallisuutta.
Aineistona työssä on käytetty 17.5.1999-16.8.1999 kerättyä haastatteluaineistoa. Haastattelut olivat 1-1 ½ tunnin mittaisia teemahaastatteluja. Pyrin käyttämään saamaa haastattelurunkoa kaikissa haastatteluissa. Saatoin kuitenkin painottaa eri haastatteluissa eri teemoja niiden soveltuvuuden mukaan. Suomessa ja Virossa käytetyissä haastattelupohjissa oli joitakin maakohtaisia eroja, jotka perustuivat ennakkokäsityksiini ja aiheesta löytämääni tausta-aineistoon. Virossa haastattelut suoritettiin yhtä suomenkielistä haastattelua lukuun ottamatta englanniksi. Haastattelut sujuivat kaikkiaan ongelmitta. Haastattelurungot ovat työn liitteinä (ks. liitteet 2-4).
Haastattelin kummassakin maassa Suomenlahtea koskevaa paikkatietoaineistoa tuottavien ympäristöhallinnon yksiköiden edustajia sekä paikkatietojärjestelmissä hyödynnettävien digitaalisten karttapohjien tuotannosta vastaavien organisaatioiden edustajia. Haastattelin Suomessa Suomen ympäristökeskuksen paikkatieto- ja kaukokartoitusyksikön edustajaa sekä Itämeri-dataa tuottavien paikallisten ympäristökeskusten paikkatieto-yhdyshenkilöitä Lounais-Suomen, Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksista. Lisäksi haastattelin Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen sekä Maanmittauslaitoksen edustajia. Virossa haastattelin ympäristöministeriön alaisen Info- ja tehnokeskuksen (Estonian Environmental Information Center), kahden ympäristöhallinnon maakuntayksikön (Saarenmaa ja Hiidenmaa) sekä kahden kartantuotannosta vastaavan organisaation edustajia (AS Eesti Kaardikeskus ja AS Regio). Haastatteluja oli yhteensä 11 - kuusi Suomessa ja viisi Virossa.
Haastateltavat poimittiin eräänlaisen lumipallotekniikan avulla. Sekä Suomessa että Virossa olin ensin yhteydessä keskushallintoon, josta haastattelun yhteydessä sain potentiaalisten paikallishallinnon edustajien yhteystietoja. Pyrin poimimaan näistä rajaukseni ja resurssien puitteissa otoksen, jossa haastateltavien toimenkuvat olisivat yhdenmukaisia. Suomessa haastattelemani paikallisten ympäristökeskusten edustajat olivat ns. paikkatietoyhdyshenkilöitä, joiden toimenkuvaan kuului vastata kaikista organisaationsa paikkatietojärjestelmiin liittyvistä kysymyksistä. Heidän kokemuksensa paikkatietojärjestelmien käytöstä lieneekin osin yleistettävissä koko organisaatioon.
Myös muut haastateltavat olivat organisaatiossaan vastaavanlaisessa asemassa. Tämä oli tietoinen valinta haastateltavien kokemusten vertailtavuuden ja mahdollisten havaintojen yleistettävyyden parantamiseksi (Alasuutari 1994, 41). Noudatin samaa rajausta molemmissa maissa, lukuun ottamatta yhtä Viron kohdalla tekemääni poikkeusta. Haastattelin Tartossa toimivan Regio Ltd:n edustajaa pyrkiessäni kartoittamaan Tarton yliopiston roolia eräänlaisena Viron paikkatiedon innovaatiokeskuksena, vaikkei Regio nykyisellään juuri kysymyksenasetteluni kannalta relevanttia aineistoa tuotakaan. Kohdeorganisaatioiden tarkemmat kuvaukset ovat liitteissä 1A ja 1B.
Kuten todettu, teemahaastattelujen strukturoitu pohja ei mielestäni heikentänyt aineiston validiteettia, koska käsitellyt teemat ja käsitteet olivat haastateltaville tuttuja, eikä kansallisesti poikkeavia konnotaatioita ilmennyt. Yksi aineiston reliabiliteetin kannalta merkittävä tekijä on tutkimuksen historiallisuus. Haastattelujeni teemat saattoivatkin käsitellä vuosia sitten tapahtuneita asioita ja haastateltavilla oli aika ajoin vaikeuksia esim. tarkkojen vuosilukujen muistamisessa. Tapahtumien aikajärjestys ja kausaliteetti tuntui vastaajille olevan varsin selvä - vain tarkka sijoittaminen aikajanalle oli ajoittain ongelma. Aineistoni keskeinen ongelma juontuu työn rajauksesta. Kaikki haastateltavat olivat paikkatietoasiantuntijoita, joten näkemys adoptioprosessista sekä välineen hyödyistä ja ongelmista on yksipuolinen. Kattavamman aineiston kerääminen ei kuitenkaan ollut resurssien puitteissa mahdollista.
Miles ja Huberman jakavat kvalitatiivisen analyysin kolmeen eri vaiheeseen: havaintojen pelkistämiseen, havaintojen esittämiseen sekä johtopäätösten muodostamiseen ja niiden verifiointiin (Miles & Huberman 1984, 27). Jäsensin raakahavaintojen selkeämmiksi kokonaisuuksiksi tutkimuksen rajauksen ja haastattelurungon avulla (Miles & Huberman 1984, 21; Alasuutari 1994, 42). Myös aineiston litterointi rajasi mahdollisia havaintoja.
Moilanen ja Roponen ovat katsoneet litteroinnilta vaadittavan tarkkuuden riippuvan tutkimusongelman asettamista vaatimuksista (Moilanen & Roponen 1994, 32). Pyrin litteroimaan puheen pitkälti kuten se nauhoilla oli, mutta en katsonut esim. taukojen kirjaamista tarpeelliseksi muutoin kuin poikkeustapauksissa. Saatoin myös jättää joitakin lauseen logiikan ja sanoman kannalta epäolennaisia asioita kuten välisanoja kirjaamatta. Vaikka lähestyin aineistoani pitkälti faktaperspektiivistä, tein aineistoa analysoidessani ja osin jo haastatteluvaiheessa muutamia vastaajien retoriikkaan liittyviä havaintoja, jotka olivat mielestäni mielenkiintoisia ja kysymyksenasetteluni kannalta oleellisia. Käyttämäni tarkkuus puutteineenkin salli mielestäni niiden esiin nostamisen. Olen työssäni käyttänyt haastattelusitaatteja kiteyttämään jotakin yleisesti pätenyttä havaintoa tai ilmaisemaan jotakin käänteentekevää ajatusta tai vaihtoehtoista mielipidettä.
Omassa aineistossani "makrohavaintojen" yhteinen nimittäjä löytyi usein jo haastattelupohjasta, mutta jotkut teemat hahmottuivat vasta aineistoa koodattaessa. Pyrin muovaamaan päätelmiini lisäehtoja ja tarkennuksia muun aineiston kanssa ristiriitaisten havaintojen ilmetessä (Alasuutari 1994, 34). Käytin aineiston analyysiin ATLAS/ti tekstianalyysiohjelmaa. Varsinainen havaintojen tuottaminen ja käsitteellistäminen tapahtuikin aineistoa koodaamalla. ATLAS helpotti ennen kaikkea aineiston hallinnointia.
Moilanen ja Roponen ovat viitanneet koodausparadigman käsitteellä tutkimuksen taustalla oleviin ennakko-oletuksiin, joiden pohjalta aineistoa pyritään analysoimaan (Moilanen & Roponen 1994, 12). Vaikka noudatin verraten selväpiirteistä, pitkälti haastattelurungosta nousevaa koodausparadigmaa, en kuitenkaan pyrkinyt kovin yksityiskohtaiseen koodaamiseen. Haastatteluissa käydyt teemat olivat melko käytännönläheisiä ja niiden pilkkominen analyyttisempiin kokonaisuuksiin olisi tuntunut keinotekoiselta. Lisäksi pelkäsin käytettyjen koodien kirjon kasvavan vaikeasti hallittavaksi, jolloin niiden johdonmukainen soveltaminen alkaisi kärsiä. Toimivan koodisysteemin rakenne riippuukin pitkälti tutkimusongelmasta ja sen ratkaisemisen edellyttämän analyysin luonteesta (Moilanen 1993, liite 1).
Havaintojen esittämiseen olen kahden keskeisen teeman osalta pyrkinyt ATLAS/ti:n verkostotoiminnon avulla. Verkostoissa koodien väliset suhteet saadaan visualisoitua havainnollisesti. Ne helpottavat johtopäätösten vetämistä ja havainnollistavat viitekehyksen toimivuutta aineistossa. Viittaan liitteissä esitettyihin verkostoihin aihetta käsittelevien lukujen alussa ja verkostojen on tarkoitus myös helpottaa työn luettavuutta. Käytin verkostoissa myös ns. vapaita koodeja, joihin ei liittynyt tekstisegmenttejä, mutta joiden tarkoitus oli auttaa analyysissä tehtyjen havaintojen käsitteellistämisessä. (Moilanen & Roponen 1994, 56, 68-69.)
Työn liitteinä oleva koodifrekvenssitaulukko mahdollistaa
aineiston koodauksen arvioinnin. Koodifrekvenssitaulukosta (liite 5) ilmenee
kunkin koodin esiintyminen eri primaaridokumenteissa. Koska jokainen haastattelu
muodostaa oman primaaridokumentin, voidaan frekvenssitaulukon pohjalta
arvioida koodisysteemin toimivuutta niin kokonaisuutena kuin yksittäisessä
haastattelussa. Mitään yleisiä ihannefrekvenssejä ei
voida kuitenkaan yksiselitteisesti määrittää, koska
frekvenssit liittyvät erottamattomasti tutkimusongelmaan ja koodaussysteemiin
(Moilanen & Roponen 1994, 64).