Paikkatietojärjestelmien implementoinnissa oli havaittavissa yhtäläisyyksiä mutta myös keskeisiä eroja. Paikkatietojärjestelmien käyttöönotto oli Suomessa tapahtunut koko hallinnon osalta Natura-kaavoitusten yhteydessä, mikä oli nähdäkseni johtanut pyrkimyksiin kohti selkeää institutionaalista ohjausta. Tämä oli synnyttänyt hallintoon selkeän toimintamallin ja samalla määrittänyt myös välineen myöhempää käyttöä kartoitetuissa aluekeskuksissa. Virossa väline oli levinnyt lähinnä yksittäisten projektien myötä ja implementointia ja välineen myöhempää käyttöä leimasi kartoitetuissa aluekeskuksissa suhteellinen autonomia, eikä hallinnonlaajuista yhteistä toimintamallia ollut havaittavissa.
Juuri välineen käytön institutionaalinen ohjaus saattaa nähdäkseni olla keskeinen tekijä hallinnonlaajuisten aineistontuotantohankkeiden kannalta. Institutionaalisen ohjauksen avulla voidaan kanavoida teknistä asiantuntemusta esimerkiksi aineistontuotannon laatukysymyksissä. Implementoinnin yhteydessä syntyneet hallinnon yhteiset toimintamallit vaikuttivat siten myös paikkatiedon infrastruktuuriin. Katson Suomessa ilmenneiden laatuongelmien olevan Virossa mahdollisesti toistaiseksi osin tiedostamattomia, mutta tulevaisuudessa kuitenkin todennäköisiä.
Näkemykseni mukaan välineen käyttöönoton suoritustapa ja vallitseva hierarkia määräsivätkin pitkälti välineen myöhempää käyttöä ja osin myös implementoinnin vaikutusta hallinnon rakenteisiin. Suomessa tietojärjestelmän käyttöönotto keskitetysti synnytti haastatelluissa organisaatioissa tietynlaista riippuvuussuhdetta keskushallinnosta niin asiantuntemuksen kuin resurssien puitteissa. Virossa melko hajautetusti suoritettu käyttöönotto synnytti kartoitettuihin aluekeskuksiin suhteellisen suurta autonomiaa välineen käytössä. Vaikka keskukset esimerkiksi rahoituksen suhteen olivat riippuvaisia keskushallinnosta, olivat ne nähdäkseni paikkatietoasioissa riippuvaisista lähinnä implementointivaiheessa syntyneestä kontaktiverkostostaan.
Välineen adoptio ja vastaanotto olivat toteutuneet kummassakin maassa kartoitetuissa organisaatioissa melko yhdenmukaisesti. Adoption kannalta keskeiseksi tekijäksi nousi välineen arvoyhdenmukaisuus käyttäjän aikaisemman elämänkokemuksen suhteen, jolloin teknologiaan liitetyt sosiaaliset tulkinnat olivat syntyneet pidemmän ajan kuluessa, eikä muutosta koettu yhtä radikaaliksi. Etenkin tekninen koulutustausta ja aikaisempi atk-kokemus olivat helpottaneet adoptiota. Virossa myös neuvostoajan kouluopetuksen matemaattis-luonnontieteellinen painotus saattoi kompensoida tietoteknologiasaarron vaikutuksia. Adoption ongelmaksi voidaan katsoa välineen käsitteellistäminen pelkäksi kartanpiirron välineeksi, mikä näkemykseni mukaan saattaa aiheuttaa myös aineistojen laatuongelmia.
Työläs aineistontuotantovaihe oli heikentänyt välineen vastaanottoa kummassakin maassa. Välineeseen kohdistuikin odotuksia sillä saavutettavasta välittömästä hyödystä, mikä tuotti etenkin Virossa haastatelluissa aluekeskuksissa ongelmia aineistontuotantoon liittyvistä pidäkkeistä johtuen. Myös välineen adoption aiheuttama lisääntynyt työmäärä oli vähentänyt mielenkiintoa välinettä kohtaan. Välineellä tuotetun informaation rasitteeksi muodostui "koneeseen" liitetyt eksaktiuden ja erehtymättömyyden konnotaatiot. Tämä oli myös näkemykseni mukaan eräs välineen riskielementti, joka teki tiedostamattoman käytön ongelmalliseksi. Yleisesti ottaen juuri välineen käsitteellistämisen voidaan katsoa olevan niin adoption kuin vastaanoton kannalta keskeistä. Tietojärjestelmän luonne vaikuttikin tutkimuksen valossa olevan pitkälti sosiaalisesti rakentunut.
Paikkatietojärjestelmän implementointi oli kummassakin maassa kartoitetuissa organisaatioissa johtanut toimenkuvan muutokseen, joka synnytti uudentyyppistä asiantuntijuutta. Paikkatietoasiantuntijat muodostivatkin näkemykseni mukaan oman erillisen ammattiryhmän, jonka valtuutus tehtävänsä hoitamiseen syntyi käytännön työssä. Tämä on hyvin tyypillistä atk-alan ammateille. Suomessa oli myös piirteitä tietynlaisesta asiantuntijavaltaisuudesta, mikä ilmeni asiantuntijoiden roolin korostumisena organisaatiossaan. Myös hallinnon melko tiivis institutionaalinen ohjaus synnytti keskushallinnon asiantuntijavaltaa kartoitettuihin aluekeskuksiin nähden.
Myös paikkatietojärjestelmän voidaan katsoa olevan riggsiläisessä mielessä eksogeeninen innovaatio, mihin myös tietojärjestelmien osin varautunut vastaanotto viittasi. Mielestäni onkin tarpeen arvioida myös paikkatietojärjestelmien mahdollisia dysfunktioita hallinnon kokonaisuuden kannalta. Näkemykseni mukaan ne liittyvät juuri sen tietynlaiseen käsitteelliseen vierauteen, mikä voi johtaa niin tiedostamattomaan käyttöön kuin myös korostuneeseen asiantuntijavaltaisuuteen. Nämä mahdolliset ongelmat on hallinnossa tiedostettava ja myös kyettävä ratkaisemaan.
Suomessa paikkatietojärjestelmillä oli mielestäni havaittavissa hallinnon kiinteyttä ylläpitävä funktio, joka toteutui paikkatiedon yhteiskäytön kautta. Virossa paikkatiedon yhteiskäyttö ei ollut vielä päässyt infrastruktuuriin liittyvistä pidäkkeistä johtuen täysin käyntiin, eikä väline ollut vielä hallinnon kokonaisuuden kannalta samalla tavoin funktionaalinen. Katson Suomessa toteutettujen hallinnon uudistusten olevan ristiriidassa paikkatiedon yhteiskäytön kanssa, mikä näkemykseni mukaan voidaan tulkita markkinatyyppisten mekanismien osittaiseksi dysfunktioksi kyseisen hallinnon osakokonaisuuden kannalta. Myös yleiset laatu- ja tekijänoikeuskysymykset ilmenivät Suomessa juuri paikkatiedon yhteiskäytön kautta. Suomessa paikkatiedon infrastruktuurin hallinnollinen ulottuvuus haki vielä muotoaan, mikä ilmeni myös yhteiskäytön ongelmissa.
Virossa hallinnon uudistuksiin liittyviä dysfunktioita ei tutkimuskohteessani ilmennyt. Katson kuitenkin Viron kehityksen olevan osin ennustettavissa Suomen esimerkin ja Riggsin teorian pohjalta. Vaikka katson Viron hallinnonuudistusten mahdollisien seurauksien olevan osin vielä tiedostamattomia, voidaan mielestäni odottaa paikkatiedon yhteiskäyttöä Suomessa haitanneiden ongelmien ilmenevän tulevaisuudessa jossain muodossa myös Virossa. Näkemykseni mukaan Viron hallinnossa voidaan havaita riggsiläistä heterogeenisyyttä niin peruspaikkatietoa tuottavien organisaatioiden rakenteiden kuin myös osin formaalin lainsäädännön osalta. Juuri nämä hallinnon elementit saattavat tulevaisuudessa aiheuttaa ongelmia. Uskon myös laatu- ja tekijänoikeuskysymysten nousevan Virossa esiin yhteiskäytön vilkastuessa. Tämä liittyy myös oleellisesti hallinnon yhteisten toimintamallien luomiseen.
Kansainvälisen yhteistyön ongelmat ovat näkemykseni mukaan pitkälti kansallisentason hallinnon ongelmia. Ongelmat kulminoituvat viimekädessä niihin periaatteisiin, joilla aineistoa luovutetaan. Nämä voivat olla niin kansallisesti säädeltyjä maksuperuste- ja tekijänoikeuslainsäädäntöön liittyviä normeja kuin hallinto- tai organisaatiokohtaisia toimintatapoja. Myös aineistontuotantoprosessi on lopputuloksen kannalta tärkeä. Eri maissa tuotetun aineiston yhdistettävyys ja täysimittainen hyödynnettävyys kiteytyy viimekädessä hallinnon paikkatieto-osaamiseen ja hallinnon kykyyn toteuttaa yhteistä strategiaa. Itämerenalueen ympäristöyhteistyön sekä välineen mahdollisen laajemman funktionaalisuuden kannalta on nähdäkseni oleellista, että myös yhteistyöhankkeissa tuotettujen paikkatietoaineistojen maksuperusteet mietitään tarkoin.
Vaikka katson Riggsin vertailuteorian osoittautuneen selitysvoimaiseksi tutkimuskohteessani, liittyy sen käyttöön nähdäkseni tekijöitä, jotka on syytä ottaa huomioon. Tutkimuskohteeni kannalta ongelmalliseksi voidaan katsoa hyvin laaja-alaisen teorian soveltaminen hyvin spesifiin ja rajattuun ilmiöön. Tämä ei kuitenkaan mielestäni noussut työssäni ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi, vaan niin Suomen kuin Viron hallintojen instituutiotason tarkastelussa tehdyt keskeiset havainnot jäsentyivät teorian avulla. Teoria soveltuu kuitenkin parhaiten kokonaisvaltaiseen vertailuun, jolloin jossain osakokonaisuudessa havaittuja ilmiöitä voidaan arvioida selkeämmin myös osana hallinnon kokonaisuutta. Tämä ei opinnäytetyön puitteissa kuitenkaan ollut mahdollista.
Riggsin teorian funktionalistinen luonne nostaa kuitenkin esiin ongelmia, jotka on huomioitava teoriaa sovellettaessa. Näkemykseni mukaan tutkimuskohteessa ilmenevien dysfunktioiden tulee olla kyllin selväpiirteisiä, jotta ne voidaan lausua julki. Ilmiöiden nimeäminen funktionaalisiksi ja dysfunktionaalisiksi tuleekin tapahtua perustellusti ja jyrkkiä vastakkainasetteluita välttäen. Mielestäni on myös tärkeää painottaa missä kontekstissa mahdollisten dysfunktioiden voidaan katsoa ilmenevän. Riggsiä mukaillen myös hallinnon kokonaisuuden kannalta funktionaaliset rakenteet voivat olla jonkin osakokonaisuuden kannalta dysfunktionaalisia.
En esimerkiksi katso voivani ottaa kantaa markkinatyyppisten mekanismien kykyyn toteuttaa niille hahmottamaani resurssiallokaatiofunktiota hallinnon kokonaisuuden kannalta, vaikka nettobudjetointi tutkimuskohteessani oli mielestäni tulkittavissa osin dysfunktionaaliseksi. Toisaalta myöskään se, ettei paikkatietojärjestelmä Virossa vielä näkemykseni mukaan toteuttanut hallinnon kokonaisuuden kannalta kiinteyttä ylläpitävää funktiota, ei tarkoita etteikö tietojärjestelmästä olisi ollut hallinnolle hyötyä.
Myös Riggsin teorian käsitteistö on osin vanhahtavaa, mikä edellyttää sen soveltajalta kykyä nähdä termien taakse. Näkemykseni mukaan teoria saattaa edellyttää myös joiltain osin tietynlaista "ajanmukaistamista", kuten esimerkiksi eksogeenisuuden käsitteen suhteen olen tehnyt. Teorian perusajatus on kuitenkin mielestäni toimiva ja voi nähdäkseni tarjota perustan etenkin siirtymätalouksien tarkastelulle.
Katson kuitenkin teorian olevan tietyin rajoituksin käyttökelpoinen
myös kehittyvien ja kehittyneiden maiden vertailuun. Kuitenkin ajatus
hallinnon funktioiden pohjalta ilman tukevaa käsitteellistä yhdenmukaisuutta
tapahtuvasta vertailusta on mielestäni ongelmallinen jo yksin aineiston
keruun kannalta. Riggsin teoria ei nähdäkseni itsessään
kykene ratkaisemaan vertailtavuuden ongelmaa. Tutkimuskohteessani vertailtavuuden
ongelma ratkesikin näkemykseni mukaan pitkälti käsitteellisen
yhdenmukaisuuden kautta ja Riggsin teoria loi pohjaa lähinnä
havaintojen jäsentämiseen. Kuitenkin ajatus hallintojen jatkuvasta
kehityksestä sopii näkemykseni mukaan lähtökohtaisesti
myös liberaalidemokratioihin. Vaikka maailma on muuttunut paljon vuodesta
1964, voidaan Riggsin teorialla kuitenkin edellä mainituin varauksin
katsoa olevan oma sijansa vertailevan hallinnon tutkimuksen piirissä.