Kuvio on aikaansaatu siten, että ensin on laskettu yhteen, kuinka monta mukautuvaa ja muokkaavaa toimintatapaa on kussakin lapsen sitoutuneisuuden astetta kuvaavassa arvossa (2 on keskeytyvä toiminta, 3 on jossain määrin jatkuva toiminta, 4 on intensiivisiä hetkiä sisältävä toiminta). Sitoutuneisuuden luokittelusta katso liite 1. Sen jälkeen on tehty 100 % pinottu pylväskaavio, jossa verrataan kunkin arvon prosentuaalista osuutta kokonaisuudesta luokkien välillä. Kuviosta siis voidaan nähdä miten suuren osan toiminnastaan lapsi keskimäärin esimerkiksi mukautui eri intensiivisyysasteisessa toiminnassa.. Luokkiin tuli kovin eri määrä havaintoja. Jos haluat tutustua lukumääriin tai verrata luokkien välisiä suhteita, ohessa on sitä varten taulukko. Sitoutuneisuudesta ja sen arvioinnista katso sitoutuneisuuden jakaumaa.
Kaavio vaikuttaa yksiselitteiseltä. Mitä suurempi on lapsen sitoutuneisuus toimintaan, sitä enemmän hän osallistuu toiminnan ehtojen muokkaamiseen. Toiminnan kehittäminen ja toimintaan sitoutuminen näyttävät ruokkivan toinen toisiaan tai kuuluvan samaan ilmiöön. Yhteys ei kuitenkaan ole voimassa aina. On runsaasti tilanteita (n. 40 %), joissa lapsi muokkaa tilanteen etenemistä, vaikka toiminta onkin luonteeltaan helposti keskeytyvää pienen sitoutumisen sisältävää toimintaa. Toisaalta on melko runsaasti (noin 25 %) intensiivistä toimintaa, jonka kuluessa lapsi mukautuu tilanteen etenemisen ehtoihin. Tällöin lapsi esimerkiksi eläytyy voimakkaasti hänelle kerrottuun tarinaan, mutta ei toiminnallaan aiheuta muutoksia toiminnan etenemistä ohjaavissa puitteissa.
Ilmiöstä voidaan ainakin päätellä pari asiaa. Jos halutaan saada lapset paremmin sitoutumaan toimintaan, heidän on saatava olla mukana luomassa myös tekemisen reunaehtoja, ei vain valitsemassa sisältöjä. Lapsen on oltava mukana valmistamassa sekä toimintaympäristöä että sisäktöjä. Jos taas halutaan lapsen mukautuvan olemassaoleviin toiminnan ehtoihin, on syytä käsitellä asioita mahdollisimman ulkokohtaisesti.