Slaavilaisen kirjaston syntyhistoriaan vaikutti suuresti Turun palo vuonna 1827. Tuolloin tuhoutui lähes täysin Suomen ainoa kulttuurikeskus kirjastoineen ja yliopistoineen. Heti palon jälkeen yliopiston kirjastoon saatiin myötätunnon osoituksena Pietarin hovipiireistä, keisarilliselta perheeltä ja Tiedeakatemian kirjastosta useiden tuhansien niteiden laajuisia arvokkaita lahjoituksia. Kirjastoon virtasi kirjoja myös Nikolai I kehotettua valtakunnan alueen yliopistoja ja kymnaaseja lähettämään kaksoiskappaleitaan ja muita ylimääräisiä julkaisujaan Helsinkiin siirtyneeseen Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kirjastoon.
Kirjaston kokoelmien karttumisen kannalta kauaskantoisin merkitys oli kuitenkin Venäjän keisarin ja Suomen Suuriruhtinaan Nikolai I ukaasilla, jolla Helsingin siirtyneelle yliopiston kirjastolle määrättiin vapaakappaleoikeus kaikkiin valtakunnan alueella ilmestyviin julkaisuihin. Vastaava privilegio oli ollut jo Turun akatemialla vuodesta 1820, mutta nyt se vahvistettiin lain voimalla. Huomionarvoista on, että tästä vapaakappaleoikeudesta nautti Helsingin Aleksanterin yliopiston ohella koko laajan keisarikunnan alueella ainoastaan Pietarin julkinen kirjasto - jopa Tiedeakatemian kirjasto oli epähuomiossa unohtunut Nikolain ukaasista. Eikä edes Moskovan yliopistolla ollut vastaavaa oikeutta.
Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että Helsingin yliopistolla oli kaksinkertainen onni, koska vuonna 1841 kirjaston venäläisestä kokoelmasta määrättiin huolehtimaan Jakov Karlovitsh Grot, yliopistomme ensimmäinen Venäjän historian, statistiikan ja kirjallisuuden professori, jonka mukaan myös nyt myönnettävä Suomi-Venäjä Seuran yliopiston osaston entusiastipalkinto on nimetty. Protoentusiasti Grot ryhtyi valvomaan, että vapaakappaleoikeuden oikeuttamat kirjat todellakin saapuivat Helsinkiin, ja peräsi Pietarin sensuurikomitealta kirjoja joiden huomasi kokoelmasta puuttuvan. Grot myös järjesti kirjaston kirjat erilliseksi kokoelmaksi.
Kirjastolla on myöhemminkin ollut onnea kirjastonhoitajiensa suhteen. Eräs heistä oli August Strindbergin vävy Andrei Igelström, joka oli sortokaudella alkaneella virkakaudellaan sinnikäs Suomen asian puolustaja. Hän sattui myös olemaan Leninin läheinen toveri, ja piilotteli tätä asunnossaan ja toimitti tälle säännöllisesti kirjastosta luettavaa. Kirjastolle näistä Igelströmin konspiratorisista suhteista oli kuitenkin suurta hyötyä. Hänen onnistui hankkia sille erinomainen kokoelma tutkimukselle erittäin arvokkaiksi osoittautunutta maanalaista brosyyrikirjallisuutta venäläisten vallankumouksellisten tukikohdista ympäri Eurooppaa, mm. Genevestä, Pariisista, Berliinistä ja Lontoosta. Hyvien henkilösuhteidensa takia Igelström myös kykeni huolehtimaan siitä, että kirjastoon saatiin vapaakappaleoikeuden takaama kirjallisuus vallankumousten aiheuttamasta sekasorrosta huolimatta.
Slaavilaisen kirjaston kunnianarvoisten kirjastonhoitajien rivistössä on ehdoton sijansa myös Jarmo Suonsyrjällä, joka pitkän virkakautensa aikana mm. piti ansiokkaasti huolta siitä, että kirjaston emigranttiaikakauslehtien kokoelma on häkellyttävän kattava ja sen sarjat erinomaisen täydellisiä. Grotin ja Igelströmin perinteitä arvollisesti jatkaen tarkkavainuinen Suonsyrjä myös kävi glasnostin vuosina Neuvostoliitossa hankkimassa Slavicaan hyvään talteen valtavan kokoelman ajan sanomalehtiä, joita myytiin ainoastaan katukaupassa.
Slavican historiasta käy erinomaisen selvästi ilmi, että kirjaston suurinta käyttövoimaa on hengen vapaus ja intomieli. Sen tärkein resurssi ovat kirjastolaiset, jotka täydentävät kirjaston kokoelmia monipuolisesti, mitä jännittävimpiin vastaan tuleviin haasteisiin ennakkoluulottomasti tarttuen, ajan hengestä ja poliittisen korrektiuden lyhytnäköisistä perspektiiveistä piittaamatta. Usein se kirjallisuus, jota aikalaiset hyljeksivät kenties poliittisesti sopimattomana, tai ne julkaisut joiden elinkaari on lyhyin, osoittautuvat myöhemmin tutkimuksen kannalta korvaamattoman arvokkaiksi tulevien vuosikymmenten ja jopa vuosisatojen aikana.
Parhaillaankin Venäjällä eletään ennenkuulumattoman vilkkaan julkaisutoiminnan aikaa sekä myös yhteiskunnallisen ja ideologisen muutoksen vaihetta, joka suuresti kiinnostaa nykyisiä ja ehdottomasti myös tulevia tutkijapolvia. Nyt käytävässä kilpajuoksussa tutkimuksen aarteista suomalaisilla onkin erinomaiset asemat. Venäjän läheisyys takaa sen, että meillä on käytössämme monia toimivia kanavia venäläisille kirjamarkkinoille. Toisaalta meillä Suomessa - toisin kuin monilla murrosvaihetta elävillä venäläisillä kirjastoilla - on kaikesta kroonisesta rahapulasta huolimatta kohtuulliset taloudelliset mahdollisuudet kartuttaa kokoelmiamme pitkäjännitteisesti - mikäli vain me sitä haluamme. Tässä auttaa myös se, että aivan viime vuosina venäläiset kirjakaupat ovat järjestäytyneet ja niistä useimmilla on internetissä lähes kattavat ja jatkuvasti päivitettävät katalogit. Lukemattomilla tieteellisillä kustantamoilla on erinomaiset internet-sivustot ja häkellyttävän monipuolista tarjontaa. Netissä toimivien antikvariaattien ansiosta on myös mahdollista saada varsin helposti ja halvalla sitä perestroikan alkuvuosien kirjallisuutta, jota kirjaston kokoelmissa ei vielä ole, johtuen tuon ajan kaoottisista markkinoista. Kaikki tämä vaatii luonnollisesti investointeja, mutta ne tulevat takuuvarmasti maksamaan itsensä takaisin mitä moninaisimmin tavoin.
Slaavilaisen kirjaston tuottavuutta ei toki voi mitata rahallisesti - kirjastohan ei koskaan voi olla bisnestä tekevä yritys vaan sen tuottavuus on moninkertaisesti kestävämpää ja arvokkaampaa laatua. Mutta myös ajan hengen mukaisesti numeroissa ilmaistuna sen tuloksellisuuden ja tehokkuuden indikaattoreissa on millä ylpeillä: Slavicassa uurastaneet tutkijat ovat tuottaneet tuhansia artikkeleita ja satoja monografioita, jotka ovat valmistuneet Slavican helppokäyttöisen kirjaston ja sen asiantuntevien työntekijöiden ansiosta maksimaalisen tehokkaasti, satoja ja taas satoja kirjojen etsintään, tilaamiseen, odotteluun ja kopiojonoihin tuhrautuneita työtunteja säästäen. Toisin sanoen, Slavican laatuyksikön vahvuutena on sen vankka asiakaspalvelukeskeinen ajattelu. Se on ainutlaatuinen oppimis- ja tutkimuskeskus, joka tuottaa Venäjän-tutkimuksen ydinsisältöjä.
Slavica on huippuyksikkö myös kansainvälisyyden mittareilla mitattuna. Sen kansainvälistymistä ei kuitenkaan ole räätälöity byrokratian päämajoissa vaan se on ollut mitä suurimmassa määrin itseohjautuvaa. Kokoelmillaan ja palvelullaan Slavica vetää magneetin tavoin puoleensa Venäjän-tutkijoita ympäri maailmaa. Näiden Slavican Suomeen houkuttelemien kansainvälisten huippututkijoiden panos suomalaiseen Venäjän-tutkimukseen onkin yksi vaikuttava indikaattori Slavican tuottavuudesta: Slavican ansiosta on saanut alkunsa lukuisia suomalaisten ja ulkomaisten Venäjän-tutkijoiden yhteisiä projekteja ja verkostoja, tänne on saatu huippuluennoitsijoita, parhaita mahdollisia vastaväittäjiä ja väitöskirjaohjaajia. Se, että Venäjän-tutkimus on nykyään eräs Suomen Akatemian painopistealueista, minkä tuloksena on aloitettu myös mittava tutkimusohjelma "Muuttuva Venäjä", vain korostaa Slaavilaisen kirjaston ansioita kansainvälisenä synergisenä tutkimuskeskuksena mutta myös asettaa sille haasteita, joihin kirjastossa entusiastisten perinteiden mukaisesti varmasti tartutaan. Nyt erityisen tärkeätä on houkutella Helsinkiin venäläisiä huippututkijoita. Tässä valtteina ovat paitsi Grotin, Igelströmin ja Suonsyrjän kausilla luodut arvokokoelmat, myös avohyllyihin temaattisesti järjestetty ja jatkuvasti karttuva uudempi venäläinen ja läntinen tutkimuskirjallisuus sekä avohyllyjen uusi periodica, monipuoliset mikrofilmiaineistot ja elektroninen integrum-kirjasto. On sanomattakin selvää, että näistä aineistoista hyötyvät yhtä lailla suomalaiset Venäjän-tutkijat.
Tähdentääkseen Slavican ansioita myös kansainvälistymisen näkökulmista Suomi-Venäjä -Seuran Helsingin yliopiston osasto on Entusiastipalkinnon myöntämistä juhlistaakseen pannut alulle Kansainvälisen Slaavilaisen kirjaston ystävien ja tukijoiden yhdistyksen. Yhdistyksen ensimmäiseksi jäseneksi ja suojelijaksi ryhtyi salamannopeasti Washingtonin Georgetownin yliopiston professori Richard Stites, joka todellakin jo kuuluu Slavican kalustoon. Hänen avustuksellaan osastomme lähetti kutsukirjeitä Slavican vakituisille kävijöille ja vannoutuneille ystäville ympäri maailmaa. Kirjeitä saaneet tutkijat suosittelivat jäseniksi myös muita Slavican vakiokävijöitä. Saamiamme vastauskirjeitä, joista huokuu suuri lämpö, kiintymys ja kiitollisuus Slavicaa ja sen henkilökuntaa kohtaan sateli postilaatikkoomme koko kesän ajan Venäjältä, Valko-Venäjältä, Ukrainasta, Puolasta, Virosta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Ranskasta, Hollannista, Sveitsistä, Britanniasta, Yhdysvalloista ja Japanista. Yhdistykseen pyydettiin luonnollisesti myös ansioituneita suomalaisia Slavican käyttäjiä ja ystäviä. Nyt perustetun symbolisen yhdistyksen jäsenyyteen ei kuulu velvoitteita, jäsenmaksuja eikä se järjestä toimintaa - jollei lasketa lukuun sen jäsenten vapaamuotoisia kokoontumisia Slavican lukusaleissa, erityisesti kesäaikaan. Yhdistyksen komean jäsenluettelon tulee kohta luovuttamaan sen ensimmäinen ja ehkä entusiastisin jäsen, professori Richard Stites.
Saamissamme vastauksissa Slavicaa ylistetään sen ainutlaatuisesta ja aidosti miellyttävästä intellektuaalisesta atmosfääristä, jonka kirjaston työntekijät ovat luoneet, ja Slavican työntekijöitä kiitetään heidän rakkaudestaan kirjoja kohtaan, heidän ystävällisyydestään, huomaavaisuudestaan ja omistautuneisuudestaan sekä heidän kompetenssistaan ja intelligenssistään. Monet kokeneet tutkijat nimesivät Slavican tutkijan paratiisiksi ja suosikkikirjastokseen maailmassa. Eräs Venäjän Tiedeakatemian tutkija kutsui Slavicaa ainutlaatuiseksi ilmiöksi maailmansivilisaatiossa ja arvovaltainen yhdysvaltalaistutkija ehdotti sen sisällyttämistä UNESCOn maailmanperintölistalle.
Näiden suurten kansainvälisten kuvioiden rinnalla on syytä korostaa Slavican asemaa Kansalliskirjastomme elimellisenä osana. Se on kaunis monumentti Suomen historian eri vaiheista Turun palon jälkeen, sekä siitä, että näissä vaiheissa on ollut mukana paljon onnea ja suojelusta. On muistettava myös, että pohja Suomen kansallisen nousun, kirjakielen kehityksen ja itsenäisen valtiollisen identiteetin kehittymiselle luotiin Venäjän monikulttuurisen imperiumin osana. Slavica on samalla monumentti Suomen itsenäisyydestä ja siitä viisaudesta, jolla itsenäisessä Suomessa poliittisista suhdanteista ja eri suunnilta tulevasta painostuksesta riippumatta on pidetty huolta hengen vapaudesta, kulttuurista sekä historian korvaamattomista dokumenteista jälkipolvia varten. Luonnollisesti Slavican vaiheissa kuvastuvat myös molemminpuolisesti rikastuttavat suhteemme Venäjään, ja nimenomaan näiden suhteiden hienoimmat ulottuvuudet. Tästä verraton esimerkki on uuden vuosituhannen vaihteessa alkanut, monia arvoltaan mittaamattomia mahdollisuuksia avannut vaihe kirjaston elämässä, kun sen ainutlaatuista kokoelmaa on päästy kartuttamaan vanhoilla Neuvostoliiton velkavaroilla.
Suomi-Venäjä -Seuran Helsingin yliopiston osasto onnittelee Entusiastipalkinnon moninkertaisesti ansiollista saajaa, Helsingin yliopiston kirjaston helmeä ja laatuyksikköä Slaavilaista kirjastoa sekä sen sydäntä ja sielua eli sen maailman parhaita työntekijöitä, jotka osastollamme on kunnia kukittaa punaisin neilikoin nöyrän ihailumme ja kiitollisuutemme osoituksena. Kunniakirja merkkinä Jakov Grotille nimetystä Entusiastipalkinnosta meillä on ilo ojentaa Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmille, jonka huolehtiviin käsiin uskomme rakkaan kirjastomme kokoelmien kartuttamisen ja sen kaikkinaisen varjelemisen.
Suomi-Venäjä -Seuran Helsingin yliopiston osaston johtokunnan puolesta,
Krista Berglund
Lähteinä käytetty Maire Ahon, Sirkka Havun, Esko Häklin, Richard Stitesin, Jarmo Suonsyrjän, Julitta Suomelan, Charles E. Timberlaken ja Maria Widnäsin kirjoituksia.