Vuoden 2000 palkinto on myönnetty 3.11.2000 Helsingin Yliopiston Renvall-instituutin Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen opintokokonaisuuden toimistosihteerille, FM Marjaana Hakalalle. Palkittu Marjaana Hakala on vuodesta 1989 työskennellyt yliopiston Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen opintokokonaisuudessa, ja on ollut luomassa Renvall-instituutin sekä instituutin piirissä kokoontuneen russkij kruzhokin innostunutta ilmapiiriä. Marjaana Hakala on auttanut Venäjästä innostuneita opiskelijoita ja ollut tutkijoiden taustavaikuttajana ja korvaamattomana apuna toimiston ahkerana työntekijänä.
Palkinto ojennettiin neuvostonostalgia-aiheisessa illanvietossa Marjaana Hakalalle seuraavien Martti Haltian lausumien sanojen jälkeen.
Entusiastimme innostui Venäjästä aikana, jolloin maa oli muuttumassa. Oli nousemassa uusi sukupolvi, joka vapautui vanhempien poliittisesta painolastista. Enää ei ollut pakko vastata kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat. Tänään vietämme Neuvostonostalgia-iltaa. 1980-luvun lopun glasnostin aikaan Suomi-Neuvostoliitto-Seura oli perustanut kustantamon niemeltä SN-kirjat, jolla oli myös kirjakauppa Gogolin Nenä. Palkittumme oli Gogolin Nenässä töissä 1988-90, yhtä aikaa historian opintojen kanssa. Koko ajan opintojen ohella hän on ollut töissä. Marjaana Hakala aloitti historian opinnot v. 1987, vuonna, jolloin itänaapurissa Mihail Gorbatshov kiihdytti perestroikaansa. Itse muistan Marjaanan Kronoksen Leningradin matkalta 1988, jolloin Marjaana yhtenä harvoista osallistui Inturistin viralliseen ohjelmaan sisältyvään käyntiin vallankumousmuseossa. Renvall-instituutin palvelukseen Marjaana tuli 1989-90, kun Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen sivuaineopintokokonaisuutta oltiin käynnistämässä Timo Vihavaisen johdolla. Myös Tieteellisten Seurojen Valtuuskunnassa hän uurasti iskurityöläisen tavoin vv. 1991-1999.
Marjaanasta tuli Filosofian Maisteri v. 1997. Opintoihin kului siis kaksi viisivuotissuunnitelman kautta 1987-1997. Tänä aikana hän ehti tutustua Venäjään sen muutoksen aikakautena. Millenniumin 2000 Marjaana aloitti tulemalla tammikuussa 2000 Anna-tytön äidiksi. Marjaana jatkaa siis entusiasmia uusilla rintamilla. Samaan aikaan Venäjällä on taas uutta ajattelemisen aihetta. On päättynyt Gorban ja Jeltsinin myrskyisä mullistusten aika. Myös tiettyä neuvostonostalgiaa on ilmassa, kuten tänä iltana huomaamme. Meidän entusiastimme Marjaanan kiinnostus Venäjään ei liity poliittisiin suhdanteisiin, vaan on syvällisempää laatua. Myös ortodoksinen vanha Pyhä Venäjä, vanhat venäläiset kaupungit luostareineen ovat kiinnostaneet. Marjaana Hakala on käynyt monissa mielenkiintoisissa paikoissa etenkin Pohjois-Venäjällä; paikoissa, jotka ovat yleisten turistireittien ulkopuolella.
"Entusiasti" ei tarkoita vain innostunutta, vaan myös ahkeraa Iskurityöläistä, ja juuri sellainen on palkintomme saaja. Sana oli muodissa Neuvostoliitossa 1920- ja 30-lukujen taitteessa ns. kulttuurivallankumouksen ja ensimmäisen viisivuotissuunnitelman alussa. Silloin puhuttiin perestroikasta; sama sana palasi muuten uudestaan pinnalle 1980-luvun lopulla. Tällä hetkellä ilmassa on taas tiettyä neuvostonostalgiaa. Historia ei kuitenkaan toista itseään, vaikka ihmiset usein etsivät paralleeleja historiasta. Palkittumme Marjaana Hakala on löytänyt historiasta jotain meitä suomalaisia ja naapureitamme venäläisiä yhdistävää. Renvall-instituutissa vietettyinä hetkinä Marjaana on luonut laajan suomalais-venäläisen ystäväpiirin, ja pienillä, joskus huomaamattomilla keinoilla naisen vaistollaan ollut luomassa Renvallin ja russkij kruzhokin henkeä.
Sallikaa ojentaa Teille myönnetty Jakov Karlovitsh Grotille nimetty entusiastipalkinto ja luovuttaa oheinen "entusiasti-gramota"! Vihdoinkin myös nainen saa entusiastipalkinnon, osastomme ei siis ole shovinismin linnake. Shovinismi voi sanakirjojen mukaan kuulemma tarkoittaa mm. kansalliskiihkoa ja naisten väheksyntää, pois se piiristämme! Juokaamme malja entusiasmille ja entusiastille Marjaana Hakalalle do dna!
Kunnioittaen SVS:N HY:N OSASTON KESKUSKOMITEA 3.11.2000
Ylemmässä kuvassa maljailevat Martti Haltia, Timo Vihavainen
ja Marjaana Hakala. Alemmassa kuvassa Julija Azbel, Marjaana Hakala ja
Martti Haltia esiintyvät edukseen.