Magister Bonus - Hyvä Opettaja 2003
Minut palkittiin syksyllä 2003 opiskelijoiden ehdotuksesta
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vuosittain myöntämällä
Magister Bonus - Hyvä Opettaja -palkinnolla.
Arvostan palkintoa todella paljon, ja niinpä päätin rakentaa
sille "virtuaalisen palkintokaapin", jotta
voisin kätevämmin esitellä saamaani huomionosoitusta.
(Oheisessa kuvassakin esiintyvä kunniakirja on työhuoneeni seinällä,
tervetuloa katsomaan! :))
Tätä palkintosivua laatiessani halusin samalla nostaa esille myös
kyseisen palkinnon aikaisemmin saaneita ja muita ehdotettuja sekä
pohtia hieman yleisemminkin opetusansioiden merkitystä yliopistossa.
Juhlallinen palkinnonjako
"Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) jakoi
135-vuotisjuhlassaan 26.11.2003 Magister Bonus - Hyvä
Opettaja -palkinnon erityisen ansioituneelle opettajalle.
Palkinnon sai yliopistonlehtori, VTT Kimmo Vehkalahti
valtiotieteellisen tiedekunnan tilastotieteen laitokselta.
Opiskelijat luonnehtivat ehdotuksessaan Vehkalahtea
innostavaksi ja keskusteluun rohkaisevaksi opettajaksi.
Myös 13:a muuta Helsingin yliopiston opettajaa ehdotettiin
Magister Bonus - Hyvä Opettaja -palkinnon saajiksi.
Ehdotettuja olivat Olli Martio, Pertti Multanen, Juhana Aunesluoma,
Seija Aalto, Maija Aksela, Marko Järvinen, Anu Raijas, Martti Nissinen,
Sigitas Cizinauskas, Anna-Maija Pirttilä-Backman, Timo Vesala,
Esko Valkeila ja Juha Valtonen."
(HYY:n tiedote Ylioppilaslehdessä 17/2003)
Viereisessä kuvassa olen Vanhan Ylioppilastalon juhlasalin lavalla
palkinnon minulle juuri luovuttaneiden
pol. mag. Eeva Kaunismaan ja
fil. maist. Walter Rydmanin kanssa.
Eeva ystävällisesti ohjaa minua puhujapönttöä kohti, kun tuijotan
vielä haltioituneena saamaani kunniakirjaa.
Palkinnon kriteerit
"HYY:n Magister Bonus -palkinto myönnettiin seitsemännen kerran.
Palkintoa jaettaessa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin:
- tehty työ opetuksen kehittämisen eteen
- aktiivinen opetusmenetelmien kehittäminen
- suoritettu arviointi ja tulosten hyväksikäyttö
- innostavuus ja innostuneisuus
- asiantuntemus ja taito tuoda olennaiset asiat esille
- opiskelijamyönteisyys
- työelämäkontaktien järjestäminen opiskelijoille
Ehdotuksia saa tehdä kuka tahansa yliopistoyhteisön jäsen tai jäsenjärjestö.
Palkinnon saajan valitsee erillinen toimikunta opiskelijoiden esityksestä.
Palkitun henkilön tulee olla Helsingin yliopiston opetustehtävissä."
(Helsingin yliopiston ylioppilaskunta)
Olin todella otettu jo ehdokkuudesta, palkitsemisesta nyt
puhumattakaan. Olen kuullut että minua olivat ehdottaneet sekä
moodilaiset (tilastotieteen pääaineopiskelijat) että joukko
kursseillani olleita sivuaineopiskelijoita.
Painotinkin kiitospuheessani vapaan sivuaineopiskelun tärkeyttä,
mikä kirvoitti yleisöltä spontaanit aplodit kesken puheeni.
Tyyppiarvon haastattelu
Juhlien jälkeen Tyyppiarvon (tilastotieteen opiskelijoiden lehden)
toimittaja Heikki Hyhkö lähestyi minua kolmella napakalla
kysymyksellä. Vastauksistani tuli aika pitkiä, ja liitänkin tähän
vain joitakin lyhennettyjä otteita:
- Miltä nyt tuntuu?
"Tuntuu todella mahtavalta ja upealta. Vaikka palkinto onkin
henkilökohtainen, tulee se samalla myös koko laitokselle ja
tiedekunnalle. Tämä auttaa varmasti kehittämään
keskustakampuksen tilastotieteen opetusta jatkossakin."
- Oliko juhlissa kivaa?
"Juhlissa oli erittäin kivaa. Tiesin että kyseessä on hyvin
perinteinen ja arvokas juhla. En kuitenkaan aavistanut, millaisessa
seurassa istuisin. Pöytäseurueeseeni kuuluivat mm. tilaisuuden
juhlapuhuja eli tasavallan presidentti Tarja Halonen, kansleri
Kari Raivio ja rehtori Ilkka Niiniluoto. Piti vielä toiseen kertaan
tarkistaa, että frakki kilkkeineen oli kuosissa, ennen kuin
seurueemme asteli kulkueena BeerCafesta salin puolelle muiden
vieraiden jo odotellessa paikoillaan."
- Miten palkinto vaikuttaa opetukseesi?
"Ei mitenkään. Enemmän opetukseeni vaikuttaa opiskelijoilta
jatkuvasti saamani palaute."
Vastaukseni löytyvät kokonaisuudessaan vuoden 2003 viimeisestä
Tyyppiarvosta, johon toimittajan pyynnöstä rekonstruoin myös
kiitospuheeni (Vanhalla vedin sen niin sanotusti
hatusta).
Vanha pääsee Jet Set -palstalle
Ylioppilaslehti 18/2003 irrottelee Jet Set -palstallaan juhlissa
otetuilla kuvilla, joista yhdessä esiintyvät samat hahmot kuin
edelläolevassa. Ylkkärin toimitus oli kuvatekstissä tiivistänyt
puheeni ansiokkaasti kahteen sanaan:
"Walter Rydman ja Eeva Kaunismaa jakoivat Hyvän opettajan palkinnon
tilastotieteen laitoksen Kimmo Vehkalahdelle (vas.).
'Sivuaineet rulettaa', tuuletteli Vehkalahti."
Onko opetusansioilla mitään merkitystä?
Opetusta ei perinteisesti ole yliopistossa arvostettu, koska virkoihin
valitaan pääasiassa tutkimusansioiden perusteella. (Yliopistohan on
ainoa oppilaitos, jossa opettajalta ei vaadita opettajan pätevyyttä.)
Vähitellen on kuitenkin havaittu, että opetustaidoillakin on merkitystä
opiskelijoiden - myös tulevien tutkijoiden - oppimisen ja uravalintojen
kannalta.
Opetuksellisia ansioita on pikkuhiljaa tuotu mukaan virantäyttöihin.
Portfoliot ovat korvanneet tai korvaamassa vanhat CV:t, ja ainakin
Helsingin yliopiston strategiassa korostetaan voimakkaasti tutkimuksen
ja opetuksen rinnakkaisuutta. Opettajia rohkaistaan lisäksi tukemaan
oman opettajuutensa kehittymistä mm. kannustamalla heitä osallistumaan
yliopistopedagogiseen koulutukseen.
Erilaiset palkinnot ovat tärkeitä keinoja tuoda esiin opetukseen ja sen
kehittämiseen liittyviä ansioita. Tällaisia palkintoja ovat mm.
Helsingin yliopiston Eino Kaila -palkinto sekä tiedekuntien ja
laitosten omat Vuoden opettaja -palkinnot.
Sivuhuomautus n. 10 vuotta myöhemmin: vuonna 2012 Helsingin yliopisto
perusti (ensimmäisenä Suomessa)
Opettajien Akatemian,
verkoston opetuksen kehittämiseen panostaneille opettajille.
(Tulin valituksi yhdeksi sen 30:stä perustajajäsenestä vuonna 2013.)
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Magister Bonus - Hyvä Opettaja
-palkinnon erityispiirre on sen "opiskelijakeskeisyys": ehdotukset
tulevat tyypillisesti opiskelijoilta tai opiskelijajärjestöiltä, ja
opiskelijat myös valitsevat palkinnon saajan. Mielestäni opiskelijat
ovatkin parhaita asiantuntijoita arvioimaan opettajien opetusansioita.
Magister Bonus -palkitut kautta aikojen
Kuultuani että tulen saamaan palkinnon minua alkoi kiinnostaa, ketkä
muut sen ovat saaneet. Google auttoi - kuten yleensä - ja löysin
kaikki tähänastiset palkitut. Koska koottua tietoa ei verkossa ollut
saatavilla, päätin tehdä asialle jotakin. Näin sai alkunsa tämä sivu.
Kuulin sittemmin, että myös HYY:ssä valmistellaan aiheesta verkkosivua.
Oheisessa luettelossa ovat kaikki HYY:n Magister Bonus -palkitut.
Luettelon alla on asiasta löytämiäni linkkejä. Toivon tämän sivun
tekevän palkintoa tunnetummaksi ja osaltaan vaikuttavan opetuksen
arvostamiseen yliopistossa.
Vuosaaressa 13. joulukuuta 2003
Kimmo Vehkalahti
Olen sittemmin tullut päivittäneeksi tätä taulukkoa vuosittain.
Vuonna 2005 huomasin HYY:n avanneen oman
Magister Bonus -sivunsa (vrt. edellä).
HYY:n Magister Bonus - Hyvä Opettaja -palkitut 1997-2015
|
2015
|
Kimmo Tuominen
yliopistonlehtori
| matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta,
fysiikan laitos
|
2014
|
Sakari Melander
apulaisprofessori
| oikeustieteellinen tiedekunta
|
2013
|
Hanna Kuusi
yliopistonlehtori
| valtiotieteellinen tiedekunta,
politiikan ja talouden tutkimuksen laitos
|
2012
|
Kirsti Lonka
professori
| käyttäytymistieteellinen tiedekunta,
opettajankoulutuslaitos
|
2011
|
Matti Luukkainen
yliopistonlehtori
| matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta,
tietojenkäsittelytieteen laitos
|
2010
|
Szabolcs Galambosi
yliopistonlehtori
| matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta,
fysiikan laitos
|
2009
|
Leena-Maija Rossi
yliopistonlehtori
| Kristiina-instituutti
|
2008
|
Lasse Lipponen
yliopistonlehtori
| käyttäytymistieteellinen tiedekunta,
soveltavan kasvatustieteen laitos
|
2007
|
Juha Oikkonen,
yliopistonlehtori
| matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta,
matematiikan ja tilastotieteen laitos
|
2006
|
Arto Wikla,
lehtori
| matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta,
tietojenkäsittelytieteen laitos
|
2005
| Tuula Sakaranaho,
yliopistonlehtori
| humanistinen tiedekunta,
uskontotieteen laitos
|
2004
| Jukka Rantala,
professori
| käyttäytymistieteellinen tiedekunta,
soveltavan kasvatustieteen laitos
|
2003
|
Kimmo Vehkalahti,
yliopistonlehtori
| valtiotieteellinen tiedekunta,
tilastotieteen laitos
|
2002
| Anu Pietilä,
yliopistonlehtori
| kasvatustieteellinen tiedekunta,
opettajankoulutuslaitos
|
2001
| Riitta-Mari Tulamo,
professori
| eläinlääketieteellinen tiedekunta,
kliinisen eläinlääketieteen laitos
|
2000
| Lassi Pruuki,
suunnittelija
| teologinen tiedekunta,
käytännöllisen teologian laitos
|
1999
| Kyllikki Tiensuu,
professori
| teologinen tiedekunta,
kirkkohistorian laitos
|
1998
| Ilse Eriksson-Stjernberg,
lehtori
| kasvatustieteellinen tiedekunta,
kasvatustieteen laitos
|
1997
| Risto Willamo,
assistentti
| maatalous-metsätieteellinen tiedekunta,
limnologian ja ympäristönsuojelun laitos
|
|