80-luvun alkupuolella ryhdyttiin kiinnittämään maisemallisista syistä huomiota kuvioiden rajaukseen. Rantametsiä suojeltiin jättämällä hakkaamattomia kaistaleita jo ennen nykyisiä metsänkäsittelysuosituksia. Paikoitellen jopa kasvatushakkuut on jätetty tekemättä rantametsissä.

Metsäpolitiikassa, talousmetsien käsittelyä koskevassa lainsäädännössä ja suosituksissa tapahtui huomattavia muutoksia 1992 pidetyn Rion konferenssin jälkeen. Metsäluonnon monimuotoisuuden huomioiminen nousi metsänkäsittelyssä puuntuotannollisten tavoitteiden rinnalle. Nämä muutokset toivat metsänhoitoon uusia käsitteitä, kuten erityisen tärkeät elinympäristöt ja säästöpuut. Vesistöjen ja pienvesien suojelu tehostui. Suojavyöhykkeitä jätetään järvien rantaan, purojen ja norojen varsille sekä kallionjyrkänteiden alle. Uudisojituksesta on luovuttu ja kunnostusojituksen yhteydessä vesien suojelusta huolehditaan lietealtaiden ja valutuskenttien avulla. Lahopuun määrää talousmetsissä pyritään lisäämään säästöpuiden avulla, sekä jättämällä pökkelöt, kelot ja tuulenkaadot metsään lahoamaan. Palaneen lahopuun määrää pyritään lisäämään suosimalla kulotusta.

Säästöpuita jätetiin aluksi moninkertaisesti verrattuna suositusten edellyttämään viiteen kuutiometriin hehtaarilla. Hakkuualalle saattoi jäädä säästöpuuta jopa 40 kuutiometriä hehtaarille. Tälläisesta puumäärästä koitui haittaa metsänuudistamistöille ja osa säästöpuista hakattiinkin myöhemmin pois. Nykyään säästöpuuston määrä on vähentynyt, mutta ne osataan keskittää paremmin uudistusaloilla olevien luontokohteiden yhteyteen. Metsähallitus huomioi ympäristöseikat kaiken metsänkäytön yhteydessä.