Ohjeita viitteiden käyttöön

Muista myös: Lähdeluettelon kirjoittamisohjeet, Yleisohjeita tutkielman kirjoittamiseeen

Tarkempia ohjeita: Hirsjärvi, S.; Remes, P. & Sajavaara, P. 2004. Tutki ja kirjoita. Jkl: Gummerus. 415 s.

1. Viittaustekniikka
2. Lähdeviitteen tarpeellisuus
3. Suora lainaus

4. Plagiointi

Näiden ohjeiden pohjana on käytetty Timo Nurmen opasta viestintäseminaarin tekijöille.

 

1. Viittaustekniikka

Perusperiaatteena lähteiden merkitsemisessä on se, että lukijan on saatava joko tekstistä tai tekstiviitteestä selville, kenen ajatuksia lainataan tai esitetään referoiden ja minkä teoksen tai artikkelin miltä sivulta lainatun kohdan voi löytää. Viitteet merkitään sekä suoraan sitaattiin että referoituun lainaukseen.

Tekstiviitettä käytettäessä viittaus lähdemateriaaliin kirjataan sulkeiden sisään aina kullosessakin tekstin kohdassa. Viitteet ovat viittauksia lähdeluetteloon, josta vasta ilmenevät lähdeteoksen tarkat tiedot. Viitetekniikan ja lähdeluettelon on aina vastattava toisiaan.

- - sana sana sana. (Kuukka 1998, 21.) Sana sana sana - -
- - sana sana sana. (Kuukka 1998, 68-72.) Sana sana sana - -

Jos tekijä ilmenee tekstissä, nimi voi jäädä viitteestä pois:

- - kuten Kuukka (1998, 21) on tutkimuksessaan todennut - -

Mikäli lainattuja ajatuksia esitetään vain yhdessä virkkeessä, viittaus merkitään virkkeen sisään (ilman pistettä):

Tutkijoiden mielipiteet asiasta vaihtelevat, mutta yleinen suuntaus on se, että oppiminen tulisi aloittaa alle 10-vuotiaana. Oppiminen voidaan myös aloittaa jo lastentarhaiässä (Stern 1987, 82).

Jos lähdeteoksen tietoja on hyödynnetty useammassa virkkeessä laitetaan viite viimeisien referoidun virkkeen pisteen jälkeen. Viite muodostaa tässä tapauksessa oman virkkeen, joka päätetään pisteeseen (piste sulkeiden sisässä).

Pintastruktuurin analyysi ei useinkaan paljasta syvyysstruktuuria. Tämä tulee selvästi ilmi nimenomaan kaksiselitteisissä ilmauksissa, joissa sama pintastruktuuri edustaa kahta eri syvyysstruktuuria. (Ravila 1967, 163.) Tämä ei kuitenkaan - -

Tällaisen viittauksen ulottuvuusalue on ko. kappaleen alkuun saakka. Se ei voi ylettyä kappaleen rajan yli. Jokaisessa lainatussa kappaleessa on oltava viitemerkintä, vaikka tiedot olisivat saman lähteen samalta sivultakin. Kappaleen loppuun asetettu viite ulottuu koko kappaleeseen.

Jos osa kappaleesta - esim. kappaleen alku - on kirjoittajan omaa tekstiä ja kappaleen loppuosa on otettu jostain lähteestä, on lainauksen alku mahdollista osoittaa esimerkiksi ns. kehysliitoksella eli nostetaan lähdejulkaisun kirjoittaja tekstiin mainitsemalla hänet nimeltä.

Kaikki rakenteet eivät ole merkitykseltään välttämättömyyttä ilmaisevia. Ikolakin toteaa (1974, 22), että nesessiivisyys voi olla rakenteissa eriasteista. Se voi vaihdella vahvasti nesessiivisestä merkityksestä täysin olemattomaan nesessiivisyyteen.

Kappaleen lopusta voi tässä tapauksessa jäädä viite pois, jos tekstiyhteydestä selviää, että kehysliitoksessa mainitun lähteen referointi jatkuu.

Kun tekijöitä on enemmän kuin yksi:

Leena Lahtinen ja Seppo Virtanen (1986, 66) ovat todenneet - -
(Lahtinen & Virtanen 1986, 66.)
(Lahtinen - Virtanen 1986, 66.)

(Lahtinen, Virtanen & Hämäläinen 1988, 121.)
(Lahtinen - Virtanen - Hämäläinen 1988, 121.)


Myöhemmin useampitekijäiseen lähteeseen viitattaessa riittää ensimäisen tekijän mainitseminen:
Allard ym. (1988, 124) ovat todenneet - -
(Allard ym. 1988, 124.)

Viittaus useaan lähteeseen:

(Virtanen 1980, 13; Saari 1987, 30; Huusko 1988, 23-24.)

Jos julkaisun tekijä on tuntematon tai esimerkiksi laaja toimituskunta, voidaan vitata suoraan julkaisun nimeen, nimestä muodostettuun lyhenteeseen tai mihin tahansa symboliin, joka viittaa lähdeluettelon vastaavaan kohtaan ja selviää siellä tarkasti. (Suomen Hiihtoliiton miet. 2001, 13.)
(ISO 1996, 22.)
(Anon. 1977, 12.)

Jos joutuu viittaamaan saman kirjoittajan samana vuonna ilmestyneisiin julkaisuhin, on viittauksiin merkittävä vuosiluvun jälkeen pieni kirjain. Tämä toistetaan myös lähdeluettelossa.

(Kuukka 1998a, 77.)

Jos lähteinä on samansukunimisten kirjoittajien julkaisuja samalta vuodelta, viitteeseen merkitään etunimen alkukirjain:

(Kuukka, I. 1988, 77.)

Mikäli jostain syystä joudutaan tyytymään ns. toissijaiseen lähteeseen tulee sen ilmetä viitteestä ja tekstistä seuraavasti:

Päävalmentaja Kyrö on todennut (Petäjä 2001, 39) hiihdossa olevan tärkeää - -

Sanomalehtiartikkeliin viitataessa sivunumero voi jäädä pois:

(Ruunasjärvi 1989.)

Viitattaessa artikkeliin tai kokoomateoksen osaan, viittaukseen kirjoitetaan artikkelin kirjoittajan nimi. Koko teoksen toimittaja sekä julkaisun nimi selviää teitoineen vasta lähdeluettelosta.

(Virtanen 1983, 45.)

Suullisesti tai kirjeitse saatuihin tietoihin viitataan seuraavasti:

Tutkija Raija Korhosen (henkilökohtainen tiedonanto 5.1.1995) mukaan - -

- - on perusteltua. (Tutkija Raija Korhonen, henkilökohtainen tiedonanto 5.1.1995.)

Suullista tiedonantoa ei merkitä lähdeluetteloon.

Jos lähteen julkaisuvuosi on tuntematon merkitään vuosiluvun kohdalle merkiksi s. a.

(Paavolainen s. a., 19.)

 

Sivun alkuun

 

2. Lähdeviitteen tarpeellisuus

Viittauksia ei pidä käyttää tarpeettomasti. Yleistietoon ei tarvitse viitata. On muistettava, että kirjoittaa omantasoista lukijaa varten. Silti joudutaan koko ajan arvioimaan, mikä tieto on yleistietoa, mikä taas jostain lähteestä saatua. Rajatapauksissa viitteeseen voi lisätä: ks. esim. tai vrt. esim.
(Ks. esim. Poikolainen 1993, 23.)

- - sana (vrt. esim. Huusko 1985,45).

Sivun alkuun

 

3. Suora lainaus

Suoraa lainausta on yleensä vältettävä, mutta jos sellainen on otettava, se tulee jäljentää täsmälleen alkuperäisessä asussaan. Suoran lainauksen ympärille tulevat lainausmerkit.

- - ja hän toteaakin, että "tieteellisen toiminnan tulee täyttää kaikki ne kohdat, jotka niistä on työryhmän pohjalta laadittu" (Summanen 1987, 32).

- - ja hän toteaakin, että "tieteellisen toiminnan tulee täyttää kaikki ne kohdat, jotka niistä on työryhmän pohjalta laadittu. Vain näin tutkimus on luotettava." (Summanen 1987, 32.)

Viitemerkinnän voi tietysti sijoittaa myös tekstissä mainitun nimen yhteyteen. Jos suorasta lainauksesta jätetään tarkoituksellisesti jotain pois, merkitään pois jätettävään kohtaan kaksi ajatusviivaa:

Hermann Paul (1936, 22) luonnehtii asiaa seuraavasti: "Perfektille on imperfektiin verrattuna - - luonteenomaista, että se - - ilmaisee tekemisen suhteen nykyaikaan - -."

Selventävät lisäykset suoraan lainaukseen merkitään hakasulkeisiin:

"Sinä vuonna [1980] ei kukaan vielä osannut odottaa, että tämä suuri sankari tulisi olemaan [Ville] Saarinen" (Rapola 1988, 230).

Sivun alkuun

 

4. Plagiointi

Plagiointi tarkoittaa tekstiä, tutkimustuloksia, kuvia ym. aineistoa, joka ei ole kirjoittajan / kirjoittajaryhmän omaa tuottamaa mutta josta on jätetty ilmoittamatta sen alkuperä (lähdeviite). Sana plagiointi tulee latinan kielen sanoista plagium (suom. sieppaaminen, ryöstäminen) ja plagiarus (suom. sieppaaja, ryöstelijä).

Plagiointi - siis lainaaminen ilman lähdeviitettä - on vakava akateeminen rikos, joka rinnastetaan vilppiin. Jyväskylän yliopiston opintosuoritusjohtosäännön 23 §:n mukaan vilpistä kiinni jääneen opiskelijan opintosuoritus voidaan hylätä. Sovellettaviksi voivat joissain tapauksissa tulla myös muut, ankarammat sanktiot - ks. esim. Yliopistolaki 19 §. Katso myös mitä Tutkimuseettinen neuvottelukunta sanoo vilpistä tieteessä.

Plagiointiin liittyviä lähteitä
· Lötjönen S. & Karjalainen S. (1998). Vilppi tieteellisessä tutkimustoiminnassa. Teoksessa A. Saarnilehto A. (toim.), Tutkijan oikeudet ja velvollisuudet. Helsinki: Werner Söderström Lakitieto, 141-166.
· Plagiarism.org. [WWW-dokumentti]. URL: http://www.plagiarism.org (8.2.2002).

Sivun alkuun

Muista myös: Ohjeita lähdeluettelon tekemiseen