Esa Väliverronen 15.4.2005

Kun yksityisestä tulee julkista

Ministerin salahäät ja syysvauva, pääministeriön ero vaimostaan ja epäilty suhde puoluetoverin kanssa. Ei liene aivan sattumaa että viime viikon kuumimmat politiikan uutiset kertovat kaikki politiikkojen yksityiselämästä, vaikka uutisten ajoitus sinällään onkin usein monien sattumien summa.

Lisääntyvät uutiset politiikkojen yksityisestä, intiimistä elämästä ovat tulleet yhä näkyvämmäksi osaksi politiikan julkisuutta. Juorut, skandaalit ja intiimit paljastukset eivät ole enää tabu tai häveliäästi sivuutettava asia medialle ja journalismille. Kaukana näyttävät olevan ajat, jolloin poliitikot säätelivät sitä, mitä politiikasta kerrottiin kansalaisille ja toimittajien ja politiikkojen välillä vallitsi yhteisiin sopimuksiin perustuva symbioosi.

Kaiken kaikkiaan julkisuus näyttää kehittyneen julmemmaksi ja julkeammaksi. Skandaalit ovat toki olleet pitkään osa journalismia, mutta niiden luonne on osittain muuttunut. ’Perinteiset’ poliittiset skandaalit ovat käsitelleet politiikkojen vallankäyttöä. Niistä viime vuosikymmenten tunnetuin oli Watergate, joka paljasti presidentti Nixonin vallankäytön pimeän puoli ja sysäsi tutkivan journalismin uuteen nousuun. Nykyisin tärkeimpiä politiikan skandaaleja ovat seksiskandaalit, hyvänä esimerkkinä presidentti Clintonin ja Monica Lewinskyn suhde. Tämän skandaalin lajin viattomia, suomalaisia versioita ovat myös monet viimeaikaisista politiikan uutisistamme.

Skandaalien kolmas lajityyppi, taloudelliset skandaalit, sijoittuvat osittain näiden kahden ääripään, julkisen vallankäytön ja intiimin yksityiselämän väliin. Myös ne ovat yleistyneet julkisuudessa.

Mistä tämä kaikki kertoo? Usein esitetyn tulkinnan mukaan elämme julkisuuden ja journalismin rappion aikoja. Enää mediaa eivät kiinnosta politiikan asiat, suunta ja sisällöt, vaan pikemminkin politiikan teatterin esitykset tai politiikkojen yksityiselämä. Kehityksen taustalla on median kaupallistuminen ja kiristyvä kilpailu: media tarjoaa yleisölleen sitä, mitä sen uskotaan eniten janoavan, sirkushuveja.

Tabloidisaatio ja juorujournalismi

Monet journalismin tutkijat kutsuvat viimeaikaista politiikan julkisuuden muutosta tabloidisaatioksi. Nimi viittaa iltapäivälehdistöön, joka ilmestyy useimmiten tabloid-koossa. Pieni koko suosii lyhyitä ja iskeviä juttuja, runsasta kuvitusta, urheilua, viihdettä ja skandaaleja.

Tabloidisaatiossa on tutkijoiden mukaan kysymys siitä, että myös muu lehdistö, samoin kuin televisiokin, muuttuu yhä enemmän iltapäivälehdistön kaltaiseksi. Journalismin aiheet ja tyyli muuttuvat yhä viihteellisemmiksi. Syynä pidetään median kaupallistumista ja lisääntyvää kilpailua, joka johtuu muun muassa televisiotoiminnan sääntelyn purkamisesta. Kaupallisen kilpailun paineet ajavat lehtiä maksamaan yhä suurempia palkkioita mehevien juorujen paljastamisesta. Juorujen paljastuminen keksityiksi ei tahtia hidasta, sillä mahdolliset korvaukset voidaan maksaa kasvaneilla myyntituloilla.

Kriittisten journalismin tutkijoiden tulkinnat tabloidisaatiosta ovat monessa suhteessa osuvia. Hyvä esimerkki tästä on Clintonin seksiskandaali, joka laajeni juorupalstoilta nopeasti laatulehtien ja arvostettujen television uutiskanavien kestoaiheeksi.

Muutoksen merkiksi voi tulkita myös äskettäin julkistetun Kansallisen mediatutkimuksen tuloksia. Sen mukaan lukijamäärältään suurimmaksi yleisaikakauslehdeksi on noussut 7 päivää eli Seiska, suomalaisen julkkisjournalismin tunnetuin edustaja. Samassa sarjassa kilpailevat Katso ja OHO! puolestaan kasvattivat eniten levikkiään viime vuonna. Seiskan kanssa suosituimman yleisaikakauslehden tittelistä kilpaileva Seura puolestaan julkaisi äsken skuupin pääministeri Vanhasen ja ministeri Karpelan vanhasta suhteesta.

Samaan aikaan väite tabloidisaatiosta on liian yksikertainen. Journalismin kriitikot maalaavat usein liian synkän kuvan nykyhetkestä, ja samalla ruusuisen kuvan menneistä journalismin kulta-ajoista. Historia osoittaa, että journalismin trendit ovat vaihdelleet, eikä mitään yksisuuntaista kehityskulkua voi osoittaa. Skandaalit, myös yksityiset, ovat olleet aina osa politiikkaa.

Tabloidien luonne vaihtelee myös paljon eri maissa. Suomessa iltapäivälehdet ovat paljon lähempänä muuta sanomalehdistöä kuin esimerkiksi Britanniassa tai Saksassa, jossa iltapäivälehdillä ja ns. laatulehdillä on pitkälti omat tyylinsä ja yleisönsä. Myös monet muut mediat kuin juorulehdet ovat lisänneet suosiotaan viime aikoina.

Yksityisestä tulee julkista

On myös turhan yksioikoista syyttää kehityksestä pelkästään mediaa ja sen kaupallistumista. Myös poliitikot ovat omalta osaltaan vaikuttaneet siihen, millaiseksi politiikan julkisuus on muotoutunut.

He ovat itse vaalien alla avanneet kotinsa ovet, osan yksityiselämästään ja vaatekaappinsa toimittajille. Intiimeistä, yksityisen elämän asioista on tullut osia poliitikon imagon rakentamisessa. Seurustelu, kihlautuminen, häät ja lapset muuttivat yrmyksi mainitun pääministeri Lipposenkin julkisuuskuvan.

Yksi pidemmän aikavälin trendi näyttää kuitenkin selvältä. Yksityisinä ja intiimeinä pidetyistä asioista tulee yhä useammin myös julkisia. Samalla perinteiset rajat yksityisen ja julkisen välillä hämärtyvät.

Tämä kehitys liittyy olennaisesti emootioiden, tunteiden esittämiseen ja välittämiseen julkisuudessa. Kysymys on asiasta, joka ei ole kuulunut perinteisen, ns. laatujournalismin vahvuuksiin. Se on keskittynyt asioihin ja prosesseihin tai ihmisten mielipiteisiin, ihmisten arkielämän ja tunteiden kustannuksella. Tämän markkinaraon ovat huomanneet juorulehdet ja iltapäivälehdet, joista saamme päivittäin lukea mitä erilaisimpien julkkisten ja myös tavallisten ihmisten tilityksiä omasta elämästään ja kohtalokkaista vaiheistaan. Asiakeskeiseen journalismiin tunteet, surut ja menetykset päätyvät useimmiten vain suurten onnettomuuksien ja tragedioiden sivujuonteena.

Politiikka medioituu

Tämän päivän yhteiskunnassa media ja poliitikko tarvitsevat toisiaan. Tätä suhdetta voi kutsua symbioosiksi, tiiviiksi vuorovaikutukseksi, jossa kumpikin osapuoli tarvitsee toisiaan. Media tarvitsee uutisaiheita ja kommentteja julkiseen keskusteluun. Poliitikko puolestaan saa median kautta yhteyden kansalaisiin, potentiaalisiin äänestäjiinsä. Nykyisin poliitikot joutuvat maksamaan tästä mediasuhteestaan joskus jo liiankin kalliin hinnan, oman yksityiselämänsä.

Jotkut tutkijat kuvaavat tätä median ja politiikan muuttuvaa suhdetta meditoitumiseksi. Se tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että kyetäkseen vaikuttamaan julkisuuden kautta poliitikot joutuvat mukautumaan yhä enemmän median luomaan toimintaympäristöön ja pelisääntöihin. Pelisäännöt hallitsevat poliitikot, mainonnan ammattilaisten, imagotohtorien ja viestintäkonsulttien avustuksella, voivat käyttää julkisuutta tehokkaasti omien päämääriensä ajamiseen. Yhteistyöstä kieltäytyvä ja omillaan säännöillään pelaava poliitikko joutuu tekemään töitä yhä enemmän menestyäkseen.

Politiikan julkisuuden siirtyminen yhä enemmän politiikkojen persoonan ja yksityiselämän alueelle, muuttaa myös käsitystä siitä, mikä politiikassa on tärkeintä. Tärkeintä on nyt uskottavuus. Samaan aikaan kun politiikassa käsiteltävät asiat ja tehtävät päätökset muuttuvat entistä monimutkaisemmiksi, aletaan kaivata poliitikkoja, joiden julkisuuskuva on luotettava ja uskottava. Eipä siis ole ihme, että viimeaikainen yleisönosastojen keskustelu pääministerin yksityiselämästä on kiteytynyt kysymykseksi siitä, onko hän vielä uskottava pääministeri tai presidenttiehdokas.

Julkinen keskustelu seksiskandaaleista ja poliitikkojen väitetyistä syrjähypyistä palvelee myös yleistä moraalikeskustelua. Politiikan intimisoitumisen yksi ikävimmistä uhkakuvista onkin se, että media alkaa lietsoa moraalipaniikkeja. Niissä uhrataan yhteisön moraalinormeja loukanneet, piispa Kantolan tavoin, julkisuuden alttarille.