Kirjoitus julkaistu muokattuna Keskipohjanmaa –lehdessä 16.5.2004.

Esa Väliverronen

Hyvä ja paha geenitekniikka

Kuluttajatutkimuskeskus julkaisi äsken tutkimuksen, jonka mukaan suomalaiset luottavat ruuan turvallisuuteen. Tulos ei ole mikään yllätys. Se kertoo siitä, että suomalaiset luottavat viranomaisten valvonnan toimivuuteen ja siihen, että nimenomaan suomalainen ruoka on puhdasta ja terveellistä. Kohu akryyliamidista tai muista vaaroista näyttää unohtuneen, mitä nyt hampurilaisten terveellisyyttä vähän epäillään.

Yksi selvä poikkeus kuitenkin löytyi. Kaksi kolmannesta kyselytutkimukseen vastanneista ei pitänyt geenimuunneltua elintarviketta turvallisena. Eurooppalaisittain ajatellen tämäkään ei tosin ole mikään yllätys: onhan viime vuosina pelätty geenimuunnellun ruuan tuloa myös eurooppalaisten ruokapöytiin. Eurooppalaisten epäilevä suhtautuminen geenimuunteluun on puolestaan hiertänyt Yhdysvaltain ja EU:n kauppasuhteita.

Geenitekniikka on kuitenkin siitä mielenkiintoinen asia, että suhtautuminen siihen on vahvasti kaksijakoista. Siinä missä geenimuuntelun sovelluksiin lääketieteessä suhtaudutaan useimmiten hyvinkin positiivisesti, kasvien geenimuuntelu herättää enemmän negatiivisia reaktioita. Kysymys ei näyttäisikään olevan itse tekniikasta, vaan enemmänkin siitä, ketkä ja mihin tarkoitukseen tekniikka käyttävät ja ennen kaikkea myös siitä, millaisia mielikuvia tekniikkaan ja sen käyttöön liitetään.

Kasvien geenimuuntelu, tai tuttavallisemmin geeniruoka on saanut paljon kritiikkiä siksi, että sitä kehittävien monikansallisten suuryritysten kuten esimerkiksi Monsanton toiminta muun muassa kehitysmaissa on herättänyt paljon kritiikkiä. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miksi geenimuuntelun käyttö lääketeollisuudessa ei herätä lainkaan samanlaisia reaktioita, vaikka yhtä lailla lääketeollisuutta hallitsevat monikansalliset suuryritykset, joiden toiminta kehitysmaissa on ollut toisinaan kyseenalaista.

Toisen yleisen selityksen mukaan ero lääketieteellisen ja kasvigenetiikan välillä on siinä, että kuluttajat, esimerkiksi vaikeista sairauksista kärsivät potilaat hyötyvät aidosti geenimuuntelusta. Sen sijaan ruuan kuluttajia on vaikeampi vakuuttaa siitä, että juuri he hyötyvät pidempään säilyvistä tomaateista, ainakaan jos ne eivät ole nykyistä halvempia ja paremman makuisia.

Tämäkin selitys kertoo vain osan asiasta. Ainakin tähänastiset tulokset osoittavat, että lääketieteellisen genetiikan saavutukset ovat pitkälti lupauksia, jotka eivät ole vielä toteutuneet. Muutaman vuoden takainen keskustelu suomalaisia ’lääkelehmistä’ osoittaa hyvin, miten epärealistiselle pohjalle lupaukset usein rakennetaan.

Kolmannen selityksen mukaan geenimuunnellun lääkkeen syöminen aiheuttaa riskejä korkeintaan käyttäjälleen, sen sijaan kasvien geenimuuntelu voi muuttaa peruuttamattomasti luonnon ekosysteemien toimintaa. Geenimuunnellut lajikkeet voivat syrjäyttää alkuperäisiä lajikkeita ja aiheuttaa arvaamattomia muutoksia luonnossa. Selitys on ymmärrettävä, mutta sekään ei selitä kaikkea.

Mielikuvat ratkaisevat

Suhtautumisessa tekniikkaan näyttäisi olevan kysymys paljolti myös mielikuvista, joita mediassa tuotetaan ja kierrätetään. Esimerkiksi Britanniassa ja Ranskassa geenimuunneltu ruoka tunnetaan usein Frankensteinin ruokana. Scifi-kirjallisuuden myyttinen tiedemies varoittaa siitä, että myös geenitekniikka saattaa ryöstäytyä ihmisen käsistä. Kun Britannian pääministeri – prime minister – Blair ryhtyi julkisesti puolustamaan geeniruuan turvallisuutta, media nimesi hänet oitis prime monster Blairiksi.

Geenimuunnellun ruuan julkiseen kuvaan on vaikuttanut paljon myös se, että monet ympäristöjärjestöt ovat näkyvästi kampanjoineet sitä vastaan, suojanaamarein ja –haalarein varustautuneena. Geenimuunnelluista kasveista on tullut saastetta, jota on varottava.

Siinä missä geenimuunnellusta ruuasta kerrotaan mediassa usein epäilyttäviä tarinoita, lääketieteellinen geenitutkimus on täynnä sankaritarinoita siitä, miten milloin mihinkin vakavaan sairauteen on luvassa uusi lääke ”aivan lähiaikoina”. Lupaus terveellisemmästä elämästä on niin vahva viesti ja lääketieteen edustajien auktoriteetti niin voimakas, että näitä lupauksia harvoin kyseenalaistetaan.

Ihmisen terveyteen liittyvissä asioissa me tavalliset pulliaiset luotamme lääkäreihin, varsinkin niihin, jotka esiintyvät televisiossa. Ruokaan liittyvissä asioissa me koemme olevamme oman elämän asiantuntijoita. Makuasioistahan ei sovi kiistellä.

Tästä kaikesta ei kannata kuitenkaan vetää sitä yksinkertaista johtopäätöstä, että geenitekniikkaa koskevaa keskustelua hallitsevat väärät mielikuvat. Tiede ja tekniikka ovat aina oman aikansa tuotteita. Ne heijastavat vallitsevia arvoja ja mielipiteitä ja niihin myös peilataan erilaisia arvoja ja mielipiteitä. Me emme syö vain ravintoa, vaan myös symboleita. Geenitekniikka on yksi modernin yhteiskunnan symboleista, joka ydinvoiman tavoin herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Tähän johtuu siitä, että tekniikan puolestapuhujat ja vastustajat liittävät siihen hyvinkin erilaisia asioita.