YK:n toinen keskeinen päätöksentekoelin on yleiskokous

-YK:n yleiskokous on demokraattisin olemassa oleva maailmanlaajuinen instituutio – puutteistaan ja ongelmistaan huolimatta

-YK:n jäsenvaltioiden tasa-arvoisuuden ihanne kulminoituu yleiskokouksen maa ja ääni -periaatteessa

-YK:n yleiskokous keskustelee ja antaa julkilausumia, mutta ”maailman mielipiteen paino” on periaatteessa sen ainoa käytettävissä oleva sanktio

-YK-politiikka on usein koskenut ”metavaltaa”

-kamppailujen aiheena on ollut eri elinten keskinäissuhteet ja eri toimijoiden oikeus osallistua prosesseihin

· esimerkiksi: eri toimijat ovat eri aikoina korostaneet turvallisuusneuvoston tai yleiskokouksen asemaa

Yleiskokouksen asema heikentyi 1900-luvun viimeisen neljänneksen aikana

-1970-luvulla yleiskokous tuki erilaisia valtiojohtoisia kehitysstrategioita sekä maailmantalouden rakenteiden ja globaalihallinnan reformeja

-osittain yleiskokouksen aseman heikentyminen oli seurausta läntisten suurvaltojen tietoisesta strategiasta, osittain maailmantalouden rakenteellisista muutoksista:

· 1980-luvun alusta lähtien Bretton Woods -instituutiot – ja aiempaa useammin myös yksityiset luottoluokituslaitokset – ovat yhä enemmän ohjanneet globaalin etelän maiden talouspolitiikkaa

· 1980- ja 90-luvulla useiden eteläisten valtioiden hallitukset joutuivat myös Yhdysvaltojen suoran bilateraalisen vaikutusvallan alle

· YK:n turvallisuusneuvoston ohella myös yksityiset yritykset ja kansainväliset rahoituslaitokset ovat saaneet aikaisemmin YK:n yleiskokoukselle kuuluneita valtaoikeuksia

Yleiskokous ei ole edes yrittänyt käyttää useita niistä valtaoikeuksista, jotka sille on luvattu YK:n peruskirjassa

-yleiskokouksella on esimerkiksi valtuudet:

· ”panna toimeen tutkimuksia ja esittää suosituksia [- -] edistääkseen kansainvälistä yhteistyötä taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä, kasvatuksellisella ja terveydenhoidon alalla” (13. artikla) ja

· ”suosittaa toimenpiteitä jokaisen sellaisen tilanteen rauhanomaiseksi selvittämiseksi [- -], jonka se harkitsee olevan omiaan vahingoittamaan yhteishyvää tai kansakuntien välisiä ystävällisiä suhteita” (14. artikla)

-näihin artikloihin sisältyvät mahdollisuudet on jätetty käyttämättä

· niiden käyttäminen edellyttäisi myös institutionaalista, rahallista ja teknistä tukea sekä enemmän aikaa uusien asioiden käsittelemiseen

-YK:n ns. vuosituhatjulistuksessa todetaan, että yleiskokouksen tulisi olla YK:n korkein edustuksellinen neuvottelu- ja päätöksentekoelin ja että sen tulisi voida toimia tehokkaasti tässä tehtävässään

’Vallan toinen ulottuvuus’ YK-järjestelmässä

-sulkeeko esille tuodut asialistat hiljaisesti joitakin relevantteja näkökulmia tai intressejä kokonaan pois?

-1990-luvulla Boutros-Ghalin ehdotus alueellisten ja kansainvälisten järjestöjen, parlamentaarikkojen, paikallisten viranomaisten, akateemisten instituutioiden, liike-elämän ja tiedotusvälineiden mukaan ottamiseksi yleiskokouksen ja Ecosocin toimintaan on tullut käytännössä osittain hyväksytyksi

-varsinkin NGO:t ja yritykset ovat päässeet osallistumaan asioiden valmisteluun ja tarkkailijoina joskus jopa varsinaiseen päätöksentekoon

-monet NGO:t ovat BINGOja (Business Initiated NGO)

-jos suuryritykset ja BINGOt ovat uusista toimijoista tärkeimpiä, YK:ssa mukana olevien toimijoiden monipuolistuminen voi tarkoittaa yksinkertaisesti vain dollari ja ääni -periaatteen vahvistumista

-kansanedustajien osallistuminen YK:n toimintaan on tapahtunut Parlamenttienvälisen liiton (IPU) kautta

· IPU:lla on pitkään ollut neuvoa-antava asema Ecosocissa; IPU myös järjestää erilaisia kokouksia YK:n yhteydessä

· muilta osin parlamentaarikkojen tai paikallisten viranomaisten rooli YK:n toiminnassa näyttää toistaiseksi melko vähäiseltä

Muilla toimijoilla ei ole päätöksentekovaltaa

-niillä ei myöskään yleisesti ottaen ole tosiasiallista kapasiteettia osallistua YK-politiikan asialistan muodostamiseen:

· osittaisia poikkeuksia ovat kehityskysymykset, joiden asialistaan jotkut kansalaisjärjestöt ovat päässeet mukaan itseään koskevilta osilta (projektien hajauttaminen, kansalaisyhteiskunta mukaan niiden toteutuksen etc)

· ja mahdollisesti kasvava BINGOjen ja Bretton Woods –instituutioiden valta

-miten eri YK:n pääelinten asialista sitten muodostuu?

-sihteeristö valmistelee useimpia aloitteita, suosituksia ja päätöksiä

-osittain sihteeristö tekee niin aiempien päätösten pohjalta, mutta osin myös jatkuvasti käynnissä olevien neuvottelujen ja prosessien tuloksena

-muodollisista päätöksentekoasetelmista riippumatta eri toimijoilla on eri tavoin pääsy mukaan näihin neuvotteluihin ja prosesseihin

-tässä kuvaan astuu myös rakenteellisen vallan eri merkitykset

Rakenteellinen valta YK:ssa

[-”rakenteet ovat järjestyneet siten – aiempien päätösten ja myös monien ei-päätösten tuloksena – että tiettyjen toimijoiden päätökset vaikuttavat muiden päätöksiin ja toiminnan olosuhteisiin silloinkin kun tämä ei suinkaan ole toiminnan tarkoitus eikä aina edes sen tiedostettu sivuvaikutus” (Gill & Law) ]

-”merkittävyys” tai ”painoarvo” voi olla myös hyvin tietoisesti rakennettua ja eksplisiittistä

-YK:ta rahoittavat sen jäsenvaltiot varallisuutensa mukaan

-YK:n perusperiaatteena on ollut valtioiden tasaveroisuus riippumatta niiden maksuosuuksista

-South Centre:

”Tämän periaatteen taustalla on käsitys, että köyhälle maalle on vähintään yhtä vaikeaa maksaa pienikin osuus YK:n budjetista (varsinkin Yhdysvaltain dollareissa) kuin vauraalle maalle maksaa paljon suurempi osuus. Kenelläkään ei silti tulisi olla mitään erityistä painoarvoa YK:n politiikasta ja ohjelmista päätettäessä.”

-1980-luvun alun jälkeen tätä YK:n keskeistä rahoitusperiaatetta on rikottu yhä enemmän

-uusliberalistiset hallitukset ja tutkimuslaitokset näkevät YK:n kapitalistisena yrityksenä, jonka ”osakkaita” ovat jäsenvaltiot

Taulukko 2: YK:n rahoitusosuudet vuonna 2001

––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—–

Valtio Osuus (%)

––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—––—–

Yhdysvallat 22,00

Japani 19,63

Saksa 9,83

Italia 5,09

Iso-Britannia 5,57

Venäjä 1,20

Yhteensä 63,32

––—––—––—––—––—––—––—––—––—–—––—––—––—––—––—––—–

2.ulottuvuus: A:lla voi olla valtaa yli B:n koska joko A:lla on yksinoikeus tai yksinoikeuden kaltainen de facto mahdollisuus asialistan muodostamiseen, tai koska A voi aiheuttaa jonkun asian X joka lisää B:n kustannuksia, riskejä tai vaikeuksia sen yrittäessä saada esille sen omia intressejä tai sen toivomia asioita, tai koska A voi ”ostaa” kaupanhieronnassa tuen tietynlaisen asialistan muodostamiselle

Summat ovat pieniä, mutta Yhdysvallat onnistunut ohjailemaan YK:n toimintaa ja kehitystä

-USA ehdollistaa vuosittaiset maksunsa sen ajamien muutosten toteuttamiseen:

· USA:n yksi keskeinen tavoite on ollut YK:n byrokratian – jota on väitetty ylisuureksi, tehottomaksi ja korruptoituneeksi – pienentäminen

· tämä pyrkimys on yhteensopiva myös sen uusliberalistisen poliittisen ohjelman yleisen tavoitteen kanssa, että kaikkia julkisia organisaatioita pitää pienentää

· esimerkiksi YK:n sihteeristön työntekijöitä on vähennetty yli 25 prosenttia vuosista 1984–85, jolloin heitä oli noin 12 000

· välillä YK siis uhkasi jo kasvaa suuremmaksi kuin Turun kaupunki, mutta ”uhkaava kehitys” on saatu käännettyä

-Yhdysvaltojen harjoittama taloudellisten voimavarojen käyttö valtaresurssina, jota on tukenut muiden maiden tapa seurata sen esimerkkiä ja jättää maksujaan maksamatta, on aiheuttanut YK-toimintojen epävakautta, laskenut YK:n henkilöstön työmoraalia ja rajoittanut järjestön toimintaa

Hegemonia post-strukturalistisessa mielessä YK:n sisällä:

-YK on yksi tällainen ’lokaali’, konkreettinen poliittinen foorumi, jossa valmistellaan ja päätetään globaaleista julkisista asioista/tarkoituksista

· mutta keskeinen sellainen

· ainoa universaali poliittinen organisaatio

-Yhdysvaltain suhteellinen sotilaallinen ja taloudellinen kapasiteetti ei ole huomion keskipisteenä

-kiinnostavammalta näyttää kykeneekö yhdysvaltalainen 'järjestys' esittäytymään itsestään selvänä, luonnollisena, ja jopa transsendentaalisena suvereenina, joka kykenee luomaan globaaleja sisällöllisiä tarkoituksia ja käytäntöjen normaaliparadigman.

· erityisesti liberaali‑kapitalistinen talousjärjestys

Globaalin ’tarkoituksen’ kriisi YK:ssa 1970-luvulla

-1970-luvulle tultaessa YK-järjestelmä oli ajautunut umpikujaan

· veto-oikeus oli tehnyt miltei mahdottomaksi edistää turvallisuusneuvostossa mitään idän ja lännen vastakkainasetteluun liittyvää kysymystä

· lisäksi siirtomaiden itsenäistyminen oli muuttanut yleiskokouksen koostumusta: vuoteen 1970 mennessä eteläisen pallonpuoliskon juuri itsenäistyneet valtiot muodostivat jo enemmistön

-uusi enemmistö osoitti voimansa vaatimalla ”uutta kansainvälistä talousjärjestystä” (UKTJ) vuonna 1974

· useimmat läntiset teollisuusvaltiot eivät UKTJ-julistusta kuitenkaan hyväksyneet, ja varsinkin Yhdysvallat vastusti sitä ankarasti

· joka tapauksessa kyse oli vakavasta ”globaalin tarkoituksen kriisistä”

Hegemonin ’hyveet’

(1) Kyky tulkita paikalliset vastarinnan muodot tai tarkoittamattomat vaikutukset "normaaleiksi" poikkeavuuden muodoiksi:

-esimerkiksi Krasnerin uusrealistinen teoria tulkitsi kehitysmaiden toiminnan YK:ssa normaaliksi vallanhaluiseksi ”haastamiseksi” ja ”vapaamatkustamiseksi”

· tässä vastarinta esitetään normaaliksi poikkeavuuden muodoksi; ”näin kaikki aina yrittävät toimia…”

(2) kyky innovoida uusia käytäntöjä ja rituaaleja; tulkinnoilla on aina rajansa, doxan moniselitteisyydestä huolimatta, ja siksi hegemoni tarvitsee myös innovatiivisuutta.

-1980-luvulla alkoi myös demokratisaation kolmas aalto ja Gorbatshovin uudistukset

-esimerkiksi Maailmanpankissa huomattiin, että uusliberaaleille uudistukselle sai usein helpommin tukea liberaali-demokraattisessa kontekstissa

-ortodoksinen länsi muuttui demokratian ja ihmisoikeuksien tukijaksi myös kolmannessa maailmassa

· verrattuna 1970-luvun alun käytäntöihin, muutos oli iso

· kylmän sodan päättyessä tämä uusi liberalistinen universalismi tuotiin myös YK:hon

-samalla ”uusliberalismi” saattoi esiintyä ”uudistajana” taantumuksellista sosiaalidemokratiaa ja vasemmistoa vastaan

· myös tämä oli hegemonin innovatiivisuutta: liberalistiset konservatiivit ottivat haltuunsa valistuksen ”uudistajan” roolin

Poliittisen talouden rooli

-päinvastoin kuin mitä Ashley antaa ymmärtää, 1980-luvun kehitys YK:ssa ei kuitenkaan tapahtunut vallan 1. ulottuvuudesta tai materiaalisesta rakenteellisesta vallasta riippumattomalla tavalla

-velkaongelma à IMF:n ja Maailmanpankin valta

-Yhdysvaltain rakenteellinen valta maailman rahoitusjärjestelmä (korkopäätökset)

-rakenteellinen valta YK:ssa (esim. maksuosuudet)

MUTTA:

-2000-luvun alussa YK-järjestelmässä eri vallan ulottuvuudet ja aspektit näyttivät vievän kaikki yhteen suuntaan

-YK:sta on pitkälti tullut yhden globaalin tarkoituksen ilmenemismuoto ja samalla yhden suvereenin valtion instrumentti, moninaisuuden keskelläkin

YK:n marginalisointi ja patologinen oppiminen

-vaikka USA on onnistunut saamaan lujan otteen YK-järjestelmästä, YK:n täydellinen ja yksioikoinen hallinta on mahdotonta

-asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa on kyllä lähestytty dollari ja ääni -periaatetta, mutta silti jäsenvaltiot ovat edelleen muodollisesti tasa-arvoisia

-lisäksi Ranskalla, Venäjällä ja Kiinalla on veto-oikeus turvallisuusneuvostossa eivätkä ne ole aina samaa mieltä USA:n kanssa

-siksi Yhdysvallat on myös pyrkinyt vähentämään YK:n valtaa tai syrjäyttämään sen päätöksenteosta tarpeen tullen kuten esimerkiksi Kosovon ja Irakin sotien tapauksissa

-menestys on myös vahvistanut Yhdysvaltain poliittisen eliitin ”patologista oppimisprosessia” (Deutsch), jossa menestys on entisestään tukenut varmuutta oikeassa olemisesta:

· kyky ulkoistaa ongelmia ja saada oma tahto läpi aletaan otetaan yhä enemmän itsestään selvänä, jopa jumalallisena ja ikuisena tosiasiana

· Deutsch: konservatiivisen vallan ihailun ytimessä on juuri tämä mahdollisuus olla oppimatta; mahdollisuus pelkästään puhua kuuntelemisen sijasta; mahdollisuus antaa menneisyyden yksin määrätä miten toimia…

-tällainen konservatiivinen tahto ja valta turvautuu yhä enemmän yksinkertaiseen määräilyyn, pakkoon ja väkivaltaan

-Ashleyn näkökulmasta: näin se asteittain tuhoaa oman hegemoniansa perustan…

Kontrollin dialektiikka

-kontrollin dialektiikka perustuu siihen, että asymmetristen valtasuhteiden alistetussa asemassa olevilla toimijoilla on mahdollisuus sekä vastarintaan että – kontekstista riippuen – kollektiiviseen poliittiseen toimintaan, joka tähtää kontekstien muuttamiseen

-kaikki valta edellyttää sitä paitsi monien ihmisten ja kollektiivisten toimijoiden yhteistoimintaa, joka voi jatkua tai olla jatkumatta. (Kts. Giddens 1979: 6, 146-9)

· toimijoilla on aina tietoa toimintansa olosuhteista, ja heillä on myös kyky sosiaalisen järjestelmän jonkin asteiseen diskurssiiviseen penetraatioon

· mikä tahansa ei siksi voi mennä läpi, vaikka mediassa, poliittisissa puolueissa, kouluissa, yliopistoissa, valtiossa, alueellisissa integraatiojärjestöissä ja globaalihallinnassa kierrätettäisiinkin vain yhtä virallista tulkintaa asioista

-passiivinen ja usein aktiivinenkin vastarinta on vain yhteistyöstä kieltäytymistä

-toimijat voivat kuitenkin organisoitua tekemään aloitteita ja edesauttamaan muutosta mitä erilaisemmissa konteksteissa à transformatiivinen politiikka

Maamiinasopimus valta-analyysin näkökulmasta

-osoitus kontrollin dialektiikasta ja siitä, että aloite muutoksista myös turvallisuuskysymyksissä voi lähteä kansalaisyhteiskunnasta

-aloitteen ajoitus ja ideologia oli oikea

· ihmisoikeus ja demokratia –diskurssin ehkä vahvin hetki

· ”rauhan osinko” –odotuksen vahvin momentti kylmän sodan päättymisen jälkeen

-maamiinojen kieltoa ei myöskään toteutettu sellaisilla foorumeilla, joilla aloitetta vastustavat olisivat voineet estää sen etenemisen

· tässä tapauksessa erityisesti YK olisi tullut kyseeseen

-halukkaiden koalitio ensin toteutti sopimuksen ja on sitten pyrkinyt laajentamaan sitä

-kansalaisjärjestöjen alkuperäisistä kattavistä määritelmistä tingittiin asteittain

-muutos koski yhtä aselajia ja sen alakategoriaa ja siinä mielessä liittyy paitsi aseistariisuntaan niin myös pitkään traditioon, jossa säädellään sodankäyntiä

· oikeutetun sodan traditiossa puhutaan jus in bellosta

-vaikka tuotettu transformaatio oli näin rajallinen eikä myöskään periaatteellisessa mielessä mullistava, tarjoaa se mallin siitä, miten uudistuksia voi yrittää toteuttaa