Mitä on rakenteellinen valta?

-valta on kapasiteettia tuottaa vaikutuksia

-voidaan erottaa erityyppisiä vaikutuksia ja niiden tuottamisen erilaisia tapoja

® Epäsuorat institutionaaliset vaikutukset

® Tarkoittamattomat ja tiedostomattomat vaikutukset

® Persoonattomasti tuotetut vaikutukset

-uusrealisti Stephen Krasner puhuu ‘metavallasta’, kun hän tarkoittaa kamppailuita instituutioiden määrittelemistä pelisäännöistä

· viitekehyksenä hegemonisen stabiliteetin teoria ja ekonomismi

-toisenlaisen esimerkin tarjoaa Susan Strange’n teoria ‘poikkikansallisesta imperiumista’ (lukulistalla)

· rakenteet ovat järjestyneet siten – myös monien ei-päätösten tuloksena – että tiettyjen toimijoiden päätökset vaikuttavat muiden päätöksiin ja toiminnan olosuhteisiin silloinkin kun tämä ei suinkaan ole toiminnan tarkoitus eikä aina edes sen tiedostettu sivuvaikutus

Rakenteellisesti “mahtava” toimija A voi välttää “sopeutumisen” tietynlaisiin olosuhteisiin, kun taas pienemmät toimijat eivät voi niin tehdä.

· Esimerkiksi Yhdysvallat ei ole koskaan joutunut talouden vyönkiristyskuurille sen pitkäaikaisesta massiivisesta velkaantumisesta huolimatta

· Sen sijaan Strangen rakenteellisen vallan näkökulmasta se on voinut ikään kuin “viedä ulos” ongelmiaan, eri vaiheissa eri tavoin, ja tällä on ollut myös kollektiivisia seurauksia

· Esimerkiksi dollarin asema maailmantaloudessa on mahdollistanut dollarien “painamisen” kasvaneen maailmankaupan ja –rahoituksen tarpeisiin, ja siten eräänlaisen alijäämän seteli/velkarahoituksen ilman esimerkiksi nopeata inflaatiota

· Tällaisella toiminnalla voi pidemmällä tähtäimellä olla myös kasautuvia seurauksia.

‘Rakenteelliselle vallan’ muita merkityksiä:

-on olemassa merkittäviä teorioita, jotka katsovat, että itse rakenteilla itsellään on valtaa eli kykyä tuottaa vaikutuksia sen kautta, että toimijat asemoituvat näiden rakenteiden sisällä:

1. Rakenteelliset teoriat, jotka tarkastelevat positioita tai rooleja koko kansainvälisessä järjestelmässä tai maailmantaloudessa.

2. Rakenteelliset teoriat, jotka erittelevät positioita kielen ja tiedon järjestelmissä eli diskursseissa ja niiden ‘vallan vaikutuksia’.

-erityisen hyvän esimerkin ensinmainitusta rakenteellisesta teoriasta tarjoaa Stephen Gillin ja David Law’n jo klassinen artikkeli “Global Hegemony and the Structural Power of Capital” (lukulistassa; ISQ)

-heidän näkökulmastaan ‘rakenteellinen valta’ tarkoittaa vallan sellaisia “materaalisia ja normatiivisia aspekteja, jotka systemaattisesti luovat ja rakentavat yllykkeiden, kannustimien ja rajoitteiden kaavoja tai malleja”

Olennainen on myös Max Weberin erottelu: Macht vs. Herrschaft

Macht on ‘valta’ ylipäänsä mutta erityisesti Lukesin ‘vallan ensimmäisen ulottuvuuden’ mielessä.

Herrschaft on kirjaimellisesti ‘herruus’, mutta sen voi kääntää myös hallinnaksi, jolla on auktoriteettia.

· ‘Herruus’ edellyttää legitimiteettiä eli hallinnan sisäistettyä suostuntaa

-tämä on myös vallan ”normatiivinen ulottuvuus” Gillin ja Law’n mielessä

-gramscilaiset kuitenkin tutkivat legitimiteetin lisäksi sitä miten miten hallinnan ‘sisäistetty suostunta’ tuotetaan kansalaisyhteiskunnassa

· yhtäältä tuotantosuhteiden määrittämässä yksityisessä taloudessa

· toisaalta poliittisessa kansalaisyhteiskunnassa

Ashley toi kansainvälisten suhteiden teoriaan muunmuassa Bourdieun varhaisen pääteoksen Outline of A Theory of Practice käsitteen ‘doxa’:

· kaikki tieto ennakko-olettaa monia asioita

· ‘doxa’ on tiedon itsestään selvänä pidetty tausta

· ”sosiaalisten käytäntöjen luonnollisena koettu elämismaailma”

· Bourdieu: “Jokainen vakiintunut sosiaalinen järjestys pyrkii tuottamaan sen oman mielivaltaisuuden ‘naturalisaation’ (“luonnollistamisen”)”.

-‘ortodoxa’ on mikä tahansa vakiintunut totuus tai yleinen viisaus jossain kontekstissa, joka perustuu tiettyyn ‘doxaan’

· Esimerkiksi: ‘poliittinen realismi’ tai ‘talousliberalismi’;

· Tai toisissa konteksteissa: ‘poliittinen islam’ tai ‘marxismi’

-‘heterodoxa’ on ‘ortodoxan’ julkinen tai virallinen kilpailija

-molemmat voivat kuitenkin olettaa saman ‘doxan’ tai ainakin monia elementtejä samasta sosiaalisen järjestyksen taustasta

Valta sen foucaultlaisissa merkityksissä:

-politiikan subjektit, vastakkainasettelut ja hallinnan muodot ovat kaikki järjestyneet tiedollisten järjestelmien eli diskurssien rakenteiden tarjoaminen mahdollisuuksien ja niiden yleisten säännönmukaisuuksien määrittelemällä tavalla

-diskurssit ovat historiallisia ja on mahdollista kirjoittaa niiden ‘arkeologiaa’ tai ‘genealogiaa’

· Jälkimmäinen termi on peräisin Nietzscheltä

· Erilaisia diskursseja voidaan ymmärtää historiallisten valtataisteluiden kautta

· Historialla ei kuitenkaan ole mitään erityistä suuntaa tai loppua

· Se mikä vallitsee tällä hetkellä on vain yksi (filosofisessa mielessä) mielivaltainen mahdollisuus

· “Jokaisen metaforan takana on halu valtaan…”

-myös diplomaattisia ja valtiollisia käytäntöjä voidaan analysoida näiden käsitteiden ja ideoiden mahdollistamista näkökulmista

Kaksi väitettä:

Väite 1: Käytäntö riippuu rakenteesta.

Väite 2: Rakenne riippuu käytännöstä.

-näiden väitteiden vastakohtaisuutta Ashley pitää ratkaisemattomana, siitä huolimatta, että minkä tahansa yrityksen ymmärtää maailmanhistoriaa täytyy perustua niiden varaan

-oletuksena myös on, että molempien väitteiden puolesta voidaan esittää luontevia perusteluja

(1) ilman historiallisia merkityksiä, sääntöjä ja voimavaroja mikään käytäntö ei olisi mahdollinen

(2) Toisaalta kaikki rakenteet ovat vain vaikutuksia, joita tuotetaan historiassa subjektien käytäntöjen välityksellä. Rakenteet siis rakenteistuvat koko ajan.

-eikö tätä vastakohtaisuutta olisi sitten mahdollista sovittaa?

-Ashleyn mukaan ei ole:

· rakenteistumisen teorian lähtökohtaongelmana on juuri väitteiden 1 ja 2 vastakohtaisuus

· toiseksi se sijoittaa tietävät - ja tietoiset - toimijat näin jo vakiinnutetun vastakohtaisuuden rajalle, ja väittää samalla ratkaisseensa sen.

· itse asiassa rakenteistumisen teoria ei Ashleyn mukaan kumoa tätä vastakohtaisuutta, vaan riippuu siitä.

à Vain post‑strukturalismi sen sijaan kykenee hyväksymään, että subjektit, objektit ja sosiaalisen toiminnan muodot ovat koko ajan tuottamisen prosessissa, joka etenee satunnaisten käytäntöjen välityksellä

-vain post‑strukturalismi kykenee, Ashley väittää, kumoamaan väitteiden 1 ja 2 tyypillisesti hierarkkisen vastakohtaisuuden.

-tämä näkemys tulee parhaiten ymmärrettäväksi suhteessa Ashleyn derridalaiseen metateoriaan

-Derrida itse esittää ajatuksensa näin:

”Tällä hetkellä oleva ‑ ja erityisesti tietoisuus, tietoisuuden oleminen ja viihtyminen omassa itsessään ‑ on näin ollen asetettava 'määritykseksi' ja 'vaikutukseksi' eikä enää olemisen absoluuttiseksi perusmuodoksi. Se ei enää ole määritys ja vaikutus tällä hetkellä olevan järjestelmässä, vaan differancen järjestelmässä. Differance sallii yhtä vähän toiminnan ja passiivisuuden välisen vastakkainasettelun kuin syyn ja vaikutuksen vastaavan tai epämääräisen ja määrätyn jne.”

Ashley asettaa positiivisen näkökulman ja tehtävän post-strukturalistiselle maailmanpolitiikan tutki-mukselle:

”[...] post‑strukturalistinen diskurssi pyrkii tekemään järjestelmällistä ja laajenevaa erityistapausten erittelyä siten, että erityistä tutkitaan niiden ongelmien valossa, joista se puhuu, sen yleisen näkökulmasta, jota se voi valaista.”

-”post‑strukturalisti haluaa tietää mitä asioita toistetaan, mitkä rakenteet ja käytännöt toistuvat etäisissäkin paikoissa, ja kuinka nämä toistumat voidaan selittää”

-”hän haluaa tietää, kuinka järjestyksen muodot tuotetaan ja määrätään, kuinka niitä problematisoidaan ja vastustetaan, sekä miksi, vastarinnasta huolimatta, subjektiviteetin, objektiviteetin ja toiminnan muodot esitetään uudelleen yhä laajemmassa muodossa”

-”vaikkakin hän on epätietoinen lopullisista syistä, hän haluaa puhua vaikutuksista: jatkuvuuden vaikutuksista, sosiaalisen tilan luomisen ja kehystämisen vaikutuksista, sosiaalisen ajan hallinnoinnin vaikutuksista.”

-”hän haluaa ymmärtää vallan toimintaa kaikkein yleisimmin termein, ja hän haluaa ymmärtää vallan suhdetta tietoon. Hän haluaa tutkia näkyviä ja piilotettuja ajattelun ja instituutioiden suhteita.”

Foucault'n genealogian keskeisiä käsitteitä:

Ø käytäntö on "paikka", jossa puhuttu ja tehty, määrätyt säännöt ja annetut perusteet, sekä annettuna otettu ja tietoisesti suunniteltu kohtaavat

Ø käytäntöjen regiimien erittely ja tutkiminen tarkoittaa näin ollen käytäntöjen preskriptiivisten vaikutusten ‑ "mitä pitää tehdä" ‑ ja kodifioivien vaikutusten ‑ "mitä tulee tietää" ‑ samanaikaista analysointia.

Ø diskurssi on käytäntö, joka koostuu yksinomaan puhumisen ja kirjoituksen tavoista ja säännöistä

Ø valta/tieto‑verkosto, jota myös nimitetään "regiimiksi", viittaa ajassa ja paikassa tapahtuvaan konkreettiseen ja tietävään, mutta monet asiat annettuna ottavaan toimintaan.

-valta/tieto ‑regiimi viittaa ilmiön historiallis-rakenteelliseen puoleen; siihen, kuinka toden ja epätoden alat on tuotettu ja tuotetaan historiallisesti, ja kuinka tämä tuottamisen prosessi kytkeytyy vallan strategioihin

-Foucault kysyykin: "eikö kaikkein yleisin politiikan ongelma ole totuuden ongelma?"

Mitä tarkoittaa anarkia kansainvälisten suhteiden teorioissa?

Ø se ei tarkoita ainoastaan keskushallitsijan tai maailmanvaltion puuttumista, ja siitä ‑ 'poliittisen realismin' teorian mukaan ‑ seuraavaa kaoottis‑luonteista tilaa.

Ø se ymmärretään myös monien erilaisten valtioiden olemassaolona, pluralismina

Ø jokaisella valtiolla ja vastaavalla yhteiskunnalla on 'anarkia'‑teorian ennakko‑oletuksen mukaan suvereeni identiteettinsä ("Suvereeni" viittaa kykyyn olla kontingentin historian yläpuolella, samaan tapaan kuin Hobbesin suvereeni kykenee oletuksen mukaan olemaan etukonfliktien ja oman edun ajamisen yläpuolella ja tuottamaan hierarkkisen järjestyksen. Tieto ja valta yhdistyvät tässä, koska Hobbesin teoriassa 'suvereeni' hallitsija on myös tiedon ja tulkintojen auktoriteetti).

-Ashley mukaan 'poliittisen realismin' diskurssi voi esittää perustavan väitteen kaoottisesta pluralismista vain koska se kytkeytyy käytäntöön, joka on ollut erittäin tehokas tietämisen ja tekemisen "kurinpitäjä" modernissa kulttuurissa

-tämä tietämisen ja tekemisen "kurinpito" perustuu yksinkertaiseen hierarkkiseen vastakohtaisuuteen, suvereniteetin ja anarkian väliseen dikotomiaan, jossa suvereeniteetti on etuoikeutettu "korkeampana todellisuutena" ja ihanteena

Ashley pitää tätä hyvin syvänä länsimaisena diskursiivisena käytäntönä:

-Ashley esittää, että kuva valtioiden välisestä anarkiasta on itse asiassa esimerkki rationalistisesta monologista, jonka on kirjoittanut historian ulkopuolella oleva - tosiasiassa tietenkin kuvitteellinen - 'suvereeni' ihminen (tyypillisesti Mies)

-Ashley väittää:

(1) että poliittinen realismi sisältää retorisen kaksoissiirron, joka konstituoi kansainvälisen politiikan käytäntöjen (a) suhteellisen autonomisen subjektiviteetin ja (b) tämän subjektiviteetin "sosiaalisen tilan";

(2) että näin konstituoidun kansainvälisen voimapoliittisen yhteisön subjektit ovat valtiomiehiä, joille poliittisen realismin kaksoissiirto on "poliittinen rituaali", joka normaalistaa rajoja ja kurinalaistaa käytäntöjä;

ja (3) että tämän yhteisön luonteenomainen kriisejä ja katastrofeja koskeva pelko ei ole aiheeton, koska se osin tuottaa ne itse, tyypillisesti oman toimintansa tarkoittamattomina seurauksina. Näin teoria uusintaa itsensä.

-Ashleyn teesit perustuvat 'poliittisen realismin' teesien nietzscheläiseen tai foucault'laiseen tulkintaan

-hän erittelee ’poliittisen realismin’ ”traditiota” persoonattomasti toimivan vallan strategioiden näkökulmasta

Poliittisen realismin kaksoissiirto on retorinen operaatio, jossa yhteisö esitetään ensin rationaalisena identiteettinä, ja sitten identiteettien välinen tila sosiaalisena tyhjyytenä

On kuitenkin olemassa globaali yhteisö, nimittäin poliittista realismia tunnustavien valtiomiesten voimapoliittinen ja diplomaattinen yhteisö, sekä sen jakamat käytännöt.

-"kaksoissiirto" sisältyy ennakko-oletuksena esimerkiksi:

· näkemyksiin sankarillisista konservatiivisista valtiomiehistä (Metternich, Paasikivi, Kekkonen);

· tarinoihin tiettyjen valtioiden hybriksestä, siis ylpeyden synnistä, sekä sen seurauksista (Thukydideen Ateena, Kennanin USA);

· varoituksiin olla luottamatta sellaisiin kollektiivisiin turvallisuusjärjestelyihin kuin Kansainliitto ja YK;

· varoituksiin ihmisoikeuspolitiikan vaaroista (Reagan Carterin USA:sta);

· ja kylmän sodan loppumisen jälkeen uudelleen nousseisiin toiveisiin tulevasta kantilaisesta maailmanyhteisöstä

-rituaalisesti uudelleen tuotetun yhteisön jäsenet, valtiomiehet, sekä tunnustavat sitoutuneensa länsimaiseen logosentriseen traditioon että tietävät elävänsä rationaalisen järjestyksen vaarallisilla rajoilla

-siksi he myös määrittelevät intressinsä sekä keskeiset käsitteensä ja käytäntönsä tämän tiedon mukaisesti

Globaalin hallinnan problematiikka: Ajan ja paikan hallinta lähtökohtana 'kansain-välisen' konstituutio

-Ashley: "Imposing International Purpose" (lukulistalla)

-jotta suvereeni valtio voisi toimia kansain-välisesti, täytyy sen tunnustaa monien suvereenien subjektien olemassaolo ja siten niiden kyky tulkita ja tehdä historiaa.

-tästä tunnustamisesta seuraa minkä tahansa kollektiivisen kokemuksen moniselitteinen ja epäselvä luonne

-ja silti, ollakseen modernilla tavalla suvereeni tuon kokemuksen on esittäydyttävä itsestään selvänä, luonnollisena, jopa transsendentaalisena tai jumalallisena

· Tässä Ashley olettaa idean, joka on tullut länsimaiseen ajatteluun Nietzschen, Kirkegaardin ja Heideggerin kautta. Idea tunnetaan nimellä epäluulon hermeneutiikka

-suvereenien sisäinen ambivalenssi: samaan aikaan sekä tunnustetaan moninaisuus että esitetään tietty historian ja poliittisten mahdollisuuksien tulkinta itsestään selvänä

-ulkoinen ambivalenssi, tai "globaalin hallinnan ironia", seuraa mistä tahansa yrityksestä löytää ja vakiinnuttaa kansainvälinen sisällöllinen tarkoitus: sisällöllinen tarkoitus edellyttää kollektiivisen poliittisen ohjelman legitimiteettiä, sen hyväksymistä maailmassa, joka määritelmän mukaan on peruuttamattomasti pluralistinen, kansain-välinen

· tarkoitus voi olla esimerkiksi liberaalin talousjärjestyksen ylläpitäminen, globaalikeynesiläinen talouksien säätely, tai uusi kansainvälinen talousjärjestys.

Globaali hegemonia post-strukturalistisesta näkö-kulmasta:

Hegemonia voi viitata ylivaltaan tai herruuteen, tai sitten se voi tarkoittaa, teoriasta riippuen, johtavaa asemaa joko normatiivisessa tai yksinkertaisessa kuvailevassa mielessä:

-termin "hegemonia" juurena on kreikan kielen sana hëge'in (johtaa)

-Ashley määrittelee hegemonian joukoksi käytäntöjä, jotka samaistetaan tiettyyn valtioon ja sen sisäiseen yhteiskuntamalliin

-käytännöt nojaavat sosiaaliseen tietävyyteen, joka on 'normalisoitu'

-hegemonisia käytäntöjä pidetään poliittisen subjektiviteetin ja menettelytapojen normaaliparadigmana

· näin ollen hegemoninen suvereeni näyttäytyy "normaalina" ja "luonnollisena" tapana järjestää käytäntöjen regiimi, johon kaikkien paikkojen ja aikojen ajatellaan vapaasti kehittyessään pyrkivän.

· kysymys ei siis ole hegemonisen valtion tahdosta ja aikomuksesta lisätä suhteellista valtaansa, kuten uusrealistit usein asian käsittävät; päinvastoin, Ashley väittää että mitä enemmän aikomuksia ja pakottamista on näkyvillä, sitä vähemmän luonnolliselta ja normaalilta hegemoni näyttää

Globaalin historian hallinta ja kurissa pito

-näin käsitettyihin hegemonisiin käytäntöihin liittyvät kyvyt ja tietävyys pitävät sisällään myös strategisen ulottuvuuden

Ø hegemoniset tulkinnat ja käytännöt leviävät laajalle erilaisiin 'lokaaleihin', missä ne osallistuvat "aina monimielisen, aina vaarallisen ja sattumanvaraisen historian kurinpitoon"

-hegemonia on siis vastaus globaalin hallinnan ongelmaan, kysymykseen siitä, kuinka globaalin elämän tulkinta sittenkin on mahdollista kansain-välisessä maailmassa

-hegemonia takaa objektiiviset - näennäisesti epäpoliittiset, luonnolliset tai itsestään selvät ehdot globaalille hallinnalle

Ø nämä ehdot kuitenkin rajoittavat mahdollisia käytäntöjä eri paikoissa ja ajoissa

Ashleyn teoria: Uusrealismin ja myös maailmanjärjestysanalyysin 1970- ja 1980-luvun käsitys Yhdysvaltain hegemonian ”rapautumisesta” näyttäytyy aivan uudessa valossa

-Yhdysvaltain suhteellinen sotilaallinen ja taloudellinen kapasiteetti ei ole huomion keskipisteenä

-kiinnostavammalta näyttää kykeneekö yhdysvaltalainen 'järjestys' esittäytymään itsestään selvänä, luonnollisena, ja jopa transsendentaalisena suvereenina, joka kykenee luomaan globaaleja sisällöllisiä tarkoituksia ja käytäntöjen normaaliparadigman.

· erityisesti ortodoksi liberaali‑kapitalistinen järjestys

-hegemonin strateginen voimavara on:

(i) kyseenalaistamattomassa doxassa, poliittisen diskurssin itsestään selvinä pidetyissä taustauskomuksissa,

(ii) sekä hegemonin historiallisessa ja poliittisessa kyvyssä luoda itsestään selvänä pidetty ylihistoriallisena esittäytyvä "tarkoitus"

-post-strukturalistisesta näkökulmasta katsottuna hegemonin "materiaaliset" voimavarat tai valtiotoimijoiden välittömät aikomukset eivät ole samalla lailla oleellisia

Vallan normalisoivat, erottelevat ja syrjivät rituaalit esitetään doxa'n piirissä - käytännöissä kierrätetyissä mielipiteissä ja niiden kyseenalaistamattomissa oletuksissa

-päinvastoin kuin mitä orthodoxa saattaa antaa ymmärtää, doxan moniselitteinen alue ei ole koskaan annettu a priori, vaan se täytyy aktiivisesti tuottaa sosiaalisissa käytännöissä

-jotta se olisi doxa, täytyy se myös eristää heterodoxasta, julkisesti kiistellyistä asioista, sekä orthodoxasta, huolellisesti artikuloidusta teoreettisesta järjestelmästä, joka luodaan vastaukseksi heterodoxalle

-Ashley puhuu hegemonian jatkuvasta uhanalaisesta tilasta: jos doxa tuodaan julkiselle alueelle, jos doxa siten politisoidaan, menettää se luonnollisuutensa, itsestään selvyytensä

· jos yhteinen pohja näin alkaa rapautua, on yhä vaikeampi käyttää sosiaalisia voimavaroja suvereenin subjektiviteetin konstituoimisen ja uudelleen-tuottamisen prosessissa

· seuraa tarkoituksen ja poliittisen identiteetin kriisi.

Ashley erottaa kolme mahdollista kriisin lähdettä:

Teknisemmin ilmaistuna Ashley esittää kolme mahdollista hegemonisesti asetetun sosiaalisen ajan ja paikan rajoille "ilmaantuvaa" poikkeavaa (transgressiivista) vaikutusta:

(1) tarkoittamattomat vaikutukset; nämä koostuvat ketjusta, jossa vaikutukset pakenevat alkuperäisestä viitekehyksestään, ja löytävät merkityksen toista aikaa, paikkaa ja kontekstia edustavien subjektien viitekehyksestä

(2) vastarinnan vaikutukset; onnistuvat välttämään normalisoimisen, hiljentämisen, ja syrjäyttämisen rituaalit

(3) kykenemättömäksi tekevät vaikutukset; avaavat mahdollisuuksia, jotka kyseenalaistavat sekä subjektiviteetin doxiset muodot että vastaavat sosiaaliset käytännöt, jotka osoittavat, että muitakin vakavasti otettavia mahdollisuuksia on olemassa

-paikalliset poikkeavat vaikutukset leviävät helposti alueellisiksi, jopa globaaleiksi kriiseiksi, koska ‑ kirjaimellisesti ‑ kyseenalaistavia ja poikkeavia tapahtumia on mahdotonta pitää muiden korvien ja silmien ulkopuolella

-siksi paikalliset kriisit on joko pyrittävä estämään, tai sitten on keksittävä, innovoitava ja vakiinnutettava uusia "kehystäviä" rituaaleja hegemonisessa suvereenissa itsessään

Hegemonilla voi olla kaksi hyvettä:

-käsite "hyve" eli virtué tulee Machiavellilta

(1) kyky tulkita paikalliset vastarinnan muodot tai tarkoittamattomat vaikutukset "normaaleiksi" poikkeavuuden muodoiksi, sekä

(2) kyky innovoida uusia käytäntöjä ja rituaaleja; tulkinnoilla on aina rajansa, doxan moniselitteisyydestä huolimatta, ja siksi hegemoni tarvitsee myös innovatiivisuutta.

-hegemonian kriisiä ei voi tämän teorian mukaan ratkaista sodalla, koska väkivalta ei muuta kollektiivisia tulkintoja hegemonialle myönteisempään suuntaan

-päinvastoin, mitä enemmän aikomuksia ja pakottamista on näkyvillä, sitä vähemmän luonnolliselta ja normaalilta hegemoni näyttää

Tulkitaan Ashleyn post-strukturalistisen teorian valossa Yhdysvaltain hegemonian ”kriisiä” 1970- ja 80-luvuilla:

-monien mielestä tämän kriisin olisi pitänyt johtaa globaalin liberaalis‑kapitalistisen talousjärjestyksen romahtamiseen, samalla tavalla kuin tapahtui maailmansotien välisenä aikana, jolloin Iso‑Britannia ei ollut enää hegemoninen

-Yhdysvaltain vaikeudet näyttivät lisääntyvän 1960‑luvun lopussa:

· Vietnamin sota oli epäonnistuminen.

· Samaan aikaan Yhdysvallat ei enää kyennyt ylläpitämään sitoumuksiaan Bretton Woods ‑rahajärjestelmässä

-Vietnamin sodan vastainen liike alkoi Yhdysvaltain yliopistojen kampuksilla, paikallisena potentiaalisten asevelvollisten vastarintana

-pian se levisi globaaliksi Yhdysvaltain "imperialismin" vastaiseksi joukkoliikkeeksi, johon osallistui ryhmiä, liikkeitä, puolueita, valtioita ja kansainvälisiä organisaatioita

Kehitys- ja arabimaiden vastarinta Yhdysvaltain johtamaa läntistä hegemoniaa vastaan

-vuoden 1967 Israelin vastaisen sodan aikana arabimaat eivät vielä onnistuneet luomaan öljyssartoa, mutta sen jälkeen ne alkoivat tiivistää yhteistyötään

-vuonna 1973, Jom Kippurin sodan yhteydessä, ne nousivat erityisesti Israelia tukevaa Yhdysvaltoja, mutta osin muitakin länsimaita vastaan luomalla toimivan öljyn hintakartellin

-”amerikkalainen imperialismi” joutui hyökkäyksen kohteeksi myös YK:ssa, jossa esitettiin vaatimuksia uudesta kansainvälisestä talousjärjestyksestä

· 1974 nämä vaatimukset siis hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa, joskin vain osittain ja pelkästään julkilausuman muodossa

-oliko tämä hegemonisen järjestyksen rapautuminen seurausta Yhdysvaltojen suhteellisen materiaalisen kapasiteetin laskusta, vai oliko se esimerkki paikallisen vastarinnan sekä toiminnan tarkoittamattomien vaikutusten globaalista leviämisestä?

· ja ehkä myös sisäisten talousongelmien ”ulkoistamisen” (tarkoittamattomista) vaikutuksista?

Mistä ”hegemonian laskussa” oli kyse?

-vuosien 1970‑1989 aikana Yhdysvaltain suhteellinen taloudellinen ja sotilaallinen asema pysyi ‑ yksinkertaisten tilastollisten indikaattoreiden mukaan ‑ jokseenkin ennallaan, lukuun ottamatta sitä, että Yhdysvallat oli muuttunut luotonantajasta maailman suurimmaksi velalliseksi

-jos jo vuoden 1970 asema tarkoitti, kuten usein on ajateltu, että maailmassa ei ole enää hegemonia, niin uusrealistinen teoria on väärä, sillä liberaali‑kapitalistinen talousjärjestys ei ole romahtanut

-GATT-instituution ongelmista huolimatta esimerkiksi tullit eivät ole koskaan olleet niin alhaisia kuin ne ovat nyt, ja pääoman liikkuminen on myös vapautunut jatkuvasti

· WTO on itse asiassa merkinnyt talousliberalismin hegemonian syvenemistä aivan uusille tasoille ja alueille

-myös Yhdysvaltain kyky toimia maailman johtavana valtiona on säilynyt - ja sittemmin vahvistunut entisestään

· myös kylmän sodan päättyminen ”lännen voittoon” ja 1990-luvun taloudellinen ja sotilaallinen kehitys tukenut tätä

-joka tapauksessa tarvitaan vaihtoehtoista selitystä USA:n hegemonian kriisille ja toiselle nousulle

Hypoteesi post-strukturalistisesta näkökulmasta: Vietnamin sota oli keskeinen USamerikkalaisen hegemonian rapautumisen syy

-hegemonian rapautuminen Ashleyn hegemoniateorian valossa

-prosessilla oli kaksi puolta:

(i) yhtäältä Vietnamin sodalla oli vastarinnan vaikutuksia, sillä erityisesti opiskelijat, jotka olivat potentiaalisia asevelvollisia, "onnistuivat välttämään normalisoimisen, hiljentämisen, ja syrjäyttämisen rituaalit"

(ii) toisaalta sodalla oli tarkoittamattomia vaikutuksia, sillä ne panivat alulle ketjun, jossa vaikutukset pakenivat alkuperäisestä viitekehyksestään, ja löysivät merkityksen toista aikaa, paikkaa ja kontekstia edustavien subjektien viitekehyksestä

-Yhdysvaltain poliittisen johdon viitekehyksen näkökulmasta sota edusti asteittain edennyttä, mutta silti päämäärärationaalista vastausta vietnamilaisten kommunistien sotilaalliseen uhkaan

-tämän uhkan uskottiin kohdistuvan ennen kaikkea Yhdysvaltojen uskottavuuteen johtavana supervaltana:

Vietnamin sodan vaikutusten pakeneminen alku-peräisestä viitekehyksestä

-pyrittiin siis säilyttämään Yhdysvaltain sotilaallisen ja poliittisen voiman maailmanlaajuinen uskottavuus

-tarkoitetut vaikutukset kuitenkin pakenivat alkuperäisestä viitekehyksestään: Yhdysvaltojen toiminta alettiin nähdä yhä laajemmin uus-kolonialistisena pyrkimyksenä alistaa juuri itsenäistyneitä siirtomaita ja pitää pakolla yllä riippuvuussuhteita, jotka olivat edullisia ennen kaikkea maailmantalouden keskusten alueille

-marxilaisten imperialismi‑teorioiden uskottavuus ja kyky tulkita paikalliset vastarinnan muodot kapitalismin vastaisen taistelun momentteina lisääntyi länsimaiden sisällä; samalla neuvostososialismin ja kollektiivisen omaehtoisuuden mallin suhteellinen asema parani

-kapitalistisen voimien tasapainottamisen mallin kannalta tämä oli ehkä yksi kaikkein onnekkaimpia seikkoja: vakuuttavia kykenemättömäksi tekeviä vaikutuksia ei ilmaantunutkaan

· tosiasiassa avattiin vain vähän uusia mahdollisuuksia, jotka olisivat kyenneet kyseenalaistamaan sekä perinteisen subjektiviteetin doxiset muodot että vastaavat kompetentit sosiaaliset käytännöt.

-Vietnamin sota päättyi 1975, ja Afganistanin sota alkoi 1979

-tämän jälkeen Yhdysvaltain hegemonian tärkeimmän haastajan, neuvostososialismin alueellinen geopoliittinen hegemonia, sen historiallinen ja poliittinen kyky luoda itsestään selvänä pidetty ylihistoriallinen "tarkoitus" joutui yhä enemmän kyseenalaistetuksi myös Neuvostoliiton sisällä

Kylmän sodan päättymisen vaikutukset hegemonian kannalta

-syksyn 1989 tapahtumat Itä‑Euroopassa ovat malliesimerkki siitä, kuinka hetkeksikin kehittymään jätetty paikallinen vastarinta voi laajeta alueelliseksi vallankumoukseksi, miksei myös globaaliksi poliittiseksi liikehdinnäksi

-päinvastoin kuin mitä uusrealistiset ja marxilaiset ”hegemonisen vakauden” teoriat olisivat olettaneet, Yhdysvaltain suvereeni identiteetti ei koskaan ole ollut niin hegemoninen kuin se on ollut kylmän sodan päättymisen jälkeen

-Ashleyn post‑strukturalistisessa hegemoniateoriassa hegemonia on ennen kaikkea "suvereenin identiteetin" ‑ tai maailmanjärjestyksen mallin – ominaisuus

· hegemonia ei viittaa ensisijaisesti valtion tai sen taloudellis‑poliittisen johdon herruuteen diplomaattisissa ja multilateraalisissa yhteyksissä

· ”suvereenin identiteetin” samaistaminen tiettyyn valtioon voi silti olla oleellinen osa mallia

· tässä tapauksessa ”länsi” – ”läntinen malli” – ”demokratia ja vapaa markkinatalous” – USA

Miten yhteensopivia post-strukturalistiset hypoteesit ovat muiden ’rakenteellisen vallan’ teorioiden kanssa?

-Ashleyn hegemonia-teorian pohjalta johdettu tulkinta 1900-luvun lopun maailmanhistoriasta on tietenkin periaatteessa yhteensopiva tulkinta niiden teorioiden ja tulkintojen kanssa, joissa:

· analysoidaan pääoman rakenteellista valtaa (Gill & Law) tai

· globaalin turvallisuuden ja poliittisen talouden rakenteita ja niiden yhteyttä ’poikkikansallisen imperiumin’ syntyyn (Strange)

-mutta mikä rooli tarkkaan ottaen oli esimerkiksi Yhdysvaltain taloudellisilla ongelmilla – talouden laskeneella suorituskyvyllä ja sen seurauksilla – ja niiden ’ulkoistamisella’?

-post-strukturalismilla on vaikeuksia edes asettaa tämän tyyppisiä kysymyksiä

-vaikka post-strukturalismi näyttää kyenneen avaamaan innovatiivisia tutkimuspisteitä, voi se helposti johtaa umpikujaan, koska se ei avoimesti esitä konkreettisen, empiirisen tutkimuksen menetelmiä eikä myöskään itsekritiikin mahdollisuutta

-se ei myöskään sijoita omia näkökulmiaan mihinkään laajempaan kokonaisuuteen

· vrt. kuvio ”toimijan ja rakenteen valta”

à valta-analyysissa siis pitää kyetä erittelemään valtaa sen eri merkityksissä ja sijoittamaan valta-analyysi laajempaan kontekstiin

YK:n turvallisuusneuvosto ja ’vallan ensimmäinen ulottuvuus’

-pysyvillä jäsenillä on veto-oikeus, eli mitään päätöslauselmaa ei voida hyväksyä ilman kaikkien viiden pysyvän jäsenen suostumusta

-veto-säännön tarkoituksena oli alun perin estää YK:ta sitoutumasta pakkotoimenpiteisiin, joilla ei olisi sen tärkeimpien jäsenten tukea, sekä myös estää ydinasevaltoja joutumasta vastakkain.

-täytyy myös muistaa, että vuonna 1945 Yhdysvallat, Neuvostoliitto, Kiina sekä Iso-Britannia ja Ranska silloisine siirtomaineen kattoivat yli puolet maailman väestöstä

· tässä mielessä YK:lla voidaan sanoa olleen jonkinlainen näennäis-demokraattinen legitimaatio

-2000-luvun alussa tilanne on hyvin toisenlainen: jos Kiina jätetään huomiotta, neljän keskeisen veto-oikeutta käyttävän maan yhteen laskettu väestö on alle kymmenen prosenttia maailman väestöstä.

Taulukko 1: Veto-oikeuden käyttö YK:n turvallisuusneuvostossa vuosina 1946–95.

Kiina 3

Ranska 18

NL/Venäjä 116

UK 31

US 70