Valeri Brjusov

KALVAS RATSU
Suom. Anna-Maija Raittila

 

Ja katso: hallava hevonen, ja sen selässä
istuvan nimi oli Kuolema.
Ilmestyskirja 6 : 8

1.

Katu kuin myrsky. Väkijoukko lainehti ohi
väistämättömän Kohtalon raippa takanaan.
Omnibussit huohottivat, autot, ja kuomuvaunut,
ihmisten edestakainen virta vimmoissaan.
Ylhäältä, kolmenkymmenen kerroksen korkeudesta
vaappui kylttejä, mainosvalon vilkkusilmät välkkyivät;
ylpeäksi hymniksi, pyörien kolinan ja tömähtelyn sekaan
sakenivat iltalehdenmyyjien huudot, piiskanläjähdykset.
Säälimättä kimalsivat kinnitaotut kuut,
jääkylmät kuut, luonnon herrojen takomat.
Tuossa valossa ja humussa ajelehtivat nuoret sielut,
kaupungin huumasta humaltuneiden sielut.

2.

Ja äkkiä tähän houreeseen, joka oli muuttunut lihaksi,
tähän myrskyyn, helvetin voimien jyrinään
syöksähti epäsointuna vieras kavionkapse,
melut, sorinan, vaunujenkolinan peittäen jyskeellään.
Kadunkulmassa tulikasvoinen ratsastaja
ja ratsu, silmissä lieska, huikea tuulispää
pysähtyi... tuijotti - pelon silmänräpäys!
Melun kaiku vielä ilmassa, huutojen värinää
Ratsastajan kädessä käärö, pitkänä liehuva.
Tulikirjaimin siinä hänen nimensä: Kuolema...
Kirkkaina juovina kohosivat kirjainten raikuvat langat,
katujen, kattojen päälle loimahti palava patsas.

3.

Ja ihmiset, kauhun vallassa, peittivät kasvonsa
ja parkuivat mielettömästi: "Jumala armahda!"
ja kaatuivat katukiville, sätkyttelivät kasassa...
Eläimet tunkivat kuononsa koipien väliin.
Vain joku nainen joka kadulla kauppasi kauneuttaan
heittäytyi haltioituneena ratsua kohti,
nyyhkytti, suuteli hevosen kavioita,
ojenteli käsiään veristä aurinkoa päin.
Hullujenhuoneelta karannut mies tuli perässä
riekaleet liehuen, huutaen, vihlovalla äänellä:

"Ihmiset? - ettekö te tunne? - jumalan kättä!
Neljännes teistä kaatuu ruttoon, nälkään ja miekkaan!"

4.

Pelko ja hurmio kestivät silmänräpäyksen.
Kauhusta jäykässä joukossa ei ollut enää ketään.
Naapurikadulta virtasi liike, ja entinen
totuttu valo häikäisi talot ja torit.
Kukaan ei osannut vastata hälyssä ja melussa,
oliko se näky - vai tyhjä unikuva...
Vain mielipuoli ja nainen ilotalosta
viittoilivat vielä, kadonneen unelman perään.
Lainehtiva joukko huuhtoi heidätkin pois,
niin kuin tarpeettoman ruhon säkeet unohdetaan.
Omnibussit huohottivat, autot, ja kuomuvaunut,
ihmisten edestakainen virta vimmoissaan.

1903-04