[Kutita kuvia hiirellä niin näet kuvatekstit]
seppo.syrjanen@helsinki.fi 12.9.2000
Helsingin yliopiston tietoliikenneverkko on laaja (50 katuosoitetta) ja monimutkainen (16 000 konetta, 1000 tietoliikennelaitetta). Sen kampukset toisiinsa yhdistävää noin kymmenestä tietoliikennelaitteesta koostuvaa ydinosaa kutsutaan runkoverkoksi. Lähes kaikki tietoliikennettä tarvitsevat atk-palvelut eli muutaman kymmenen tuhannen käyttäjän normaali atk-ympäristö rakentuvat sen varaan.
Runkoverkkoa on rakennettu vuodesta 1987 lähtien kolmella tekniikalla. Aluksi verkko oli olemassa pääteliikennettä varten, joten sille riitti kapasiteetiksi nykyään kotiverkoissa yleinen 10 Mbps perus-Ethernet. Vuonna 1993 pitkälti orastavan mikroverkkojen käyttöönoton ansioista keskustan ja Vallilan välinen runkolinkki siirtyi 100Mbps FDDI -aikaan. Seuraava suuri muutos oli ATM:n käyttöönotto vuodesta 1995 lähtien: tämän jälkeen verkon fyysinen ja looginen rakenne voitiin erottaa toisistaan. Alkoi virtuaaliverkkojen aika. ATM-verkon nopeus oli 155 Mbps.
Kesään 2000 mennessä oli käytetty loppuun ensimmäisen sukupolven ATM-kytkimien mahdollisuudet ja kyvyt. Lisäksi verkossa oli pari kertaa kuukaudessa ongelmia, jotka selvästi johtuivat vanhojen laitteiden puutteista. Käytössä olevat ATM-kytkimet alkoivat olla kiusallisen epästandardeja, eikä niitä enää valmistettu, tuettu tai kehitetty. Näin siitä huolimatta, että ostohetkellä ne olivat alan suurimpiin kuuluvan valmistajan ykköskaartin tuotteita. Tai ehkä juuri siksi, tietotekniikan kehitys kulkee joskus hyvin outoja latuja.
Uuden runkoverkon vaihtoprosessi alkoi kesällä 1999 perustarpeiden kartoituksella ja rahoituksen anomisella. Varat saatiinkin sitten hienosti vuoden 2000 budjettiin. Kevään 2000 EU-tarjouskilpailun perusteella valittiin uusien laitteiden toimittaja sekä perusratkaisut. Laitteiden modernisoinnin lisäksi oli otettu tavoitteeksi nostaa kampuksien väliset nopeudet 622 Mbps -tasolle, vaikka verkko ei vielä alkanutkaan olla pelkän suorituskyvyn osalta ruuhkainen.
Pitkin kesää hiottiin käyttöönoton yksityiskohtia ja laitteiden määrittelyitä (moderni tietoliikennelaite sisältää tuhansia aseteltavia parametreja, joilla verkon yhteydet ja palvelut määritellään).
Heinäkuun puolivälissä päätettiin asennuspäiviksi 15.-16.8. niin, että varsinainen suuri katko olisi ko. päivien välisenä yönä. Näin saataisiin varsinaiseen työhön runsaasti aikaa sekä häirittäisiin käyttäjiä mahdollisimman vähän. Mahdollisten ongelmien selvittämiseen yöt ovat kiireisiä päiviä parempia. Asennuksista kerrottiin ennakolta WWW-sivuilla (mm. http://www.helsinki.fi/atk/yhteydet/asennus.html, arkistokappale), uutisryhmissä sekä sähköpostilistoilla eri asiakasryhmille.
Kiusalliseksi kauneusvirheeksi muodostuivat laitevalmistajan vaikeudet toimittaa tilattuja uuden sukupolven liitäntäkortteja, joten osa asennuksista päätettiin tehdä lainatuilla vanhemmilla korteilla. Tämä pikku detalji ei sinänsä näy käyttäjille mitenkään. Onneksi viimeiset lainakorttitoimitukset saapuivat asennusta edeltävällä viikolla, joten ennalta ilmoitetusta aikataulusta voitiin pitää kiinni.
Seuraavassa on päiväkirjanomainen kertomus uuden runkoverkon käyttöönoton kiihkeimmistä hetkistä. Asennusta edeltävästä päivästä alkavan tarinan pääosissa ovat erilaisten tietoliikennehärveleiden lisäksi atk-osaston tietoliikennevintiöt Niko (Tyni) ja Seppo (Syrjänen), nöyrä muistiinmerkitsijänne.
Kaikki tarpeellinen tavara on valmiina, joten päätetään
vähentää tiistain työmäärää viemällä Meilahden uusi kytkin paikalleen jo
tänään. Jukka (Luoma) lähtee mukaan gorillaksi (kiertävä kunniatehtävä)
auttamaan painavan (30 kg) härvelin kantamisessa ja asentamisessa.
[Kutita kuvia hiirellä niin näet kuvatekstit]
Meilahdessa kytkin tulee upouuteen tietoliikennekoppiin, jonne vanhasta patologisten pakastimien (näytössä -75C) vieressä olevasta kaapista on vedetty nippu valokuituja. Tarkoitus on samalla tarkistaa, että varastossa on tarpeellinen määrä oikeanlaisia ja oikeanpituisia välikuituja. Valokuituja on kahta eri tyyppiä (MM ja SM), kuidun päässä olevia liittimiä on kolmea eri mallia (FC,ST ja SC), joten varaston kuituhyllyssä on raivostuttavat kymmenen lokeroa.
Lainaamme vahtimestarin avustuksella termospullokärryjä lastin kuljettamiseksi. Ainoan vapaan sisäänkäynnin edessä ei ole ramppia, joten matka menee bodaukseksi.
Kytkin saadaan ongelmitta asennettua paikalleen asennuskaappiin. Lasketaan kuidut ja suunnitellaan muuntimien (kuitutyypistä toiseen) asennuspaikka. Monimuotoyhteyksien liittämiseen tarvitaan näköjään viiden metrin kuidut. Laitetaan asia muistilistalle.
Kytketään kytkimeen sähköt päälle ja rakennetaan yhteys valvontaverkkoon. Näin loput asetukset voi tehdä hyvin verkon kautta. Vallilassa selviää, että kannattaa ostaa muutama pidempi kuitu. Asiasta ei tule suurta ongelmaa, niitä saa monesta kaupasta.
Illalla vielä suunnitelmien tarkistelua ennen matkaa kotiin. Huomenna on suuri päivä.
Aamu tuli nopeasti. Suuntaan aluksi kuitukauppaan: saavat toimitettua halutut kuidut iltapäiväksi, mikä riittää loistavasti. Sitten yhdeksäksi omille asioille keskustaan.
Työpäivän aloittaa viimeisten reittimäärityksien teko. Nyt kun kaikkien porttien tyypit ja käyttö ovat selvillä, voi nämäkin hienosäädöt tehdä valmiiksi ja dokumentoida.
Puoliltapäivin aletaan keräillä kamppeita kasaan. Kärryihin pakataan kaksi pesukoneen painoista kytkintä, läjäpäin valokuituja ja muuntimia, työkaluja, kuidunpuhdistussarja sekä läppäri. Osaa tavaroista ei varmaankaan tarvita, mutta mukaan ottaminen on pienempi vaiva kuin tulla hakemaan ne erikseen.
Kantoavuksi tulee tällä kertaa Viljo (Viitanen). Saadaan auto parkkiin hallintorakennuksen pihalle ja sieltä lainaksi kärryt.
Reitti kellariin ei ole selkeä, mutta sitäkin tutumpi. Tietoliikennekopissa raivataan aluksi tilaa lattialle sekä nostetaan ylimääräinen pöytä ainakin väliaikaisesti pois tieltä.
Uusi kytkin ei kuitenkaan mahdu siihen kehikkoon, johon sitä aluksi kaavailtiin. No, asia ei ole ongelma. Siirretään nykyistä kytkintä sijansa verran sivuun niin, että uusi saadaan sopivaan paikkaan. Auton perästä haetaan painotuotteiden pakkauslava jalustaksi.
Tähän kytkimeen tulee neljä yksimuotovalokuitua, joten tarvitaan
yhtä monta muunninta (lukija muistanee, että kytkentä tehdään tässä
vaiheessa monimuotoporteilla ja monimuoto-yksimuotomuuntimilla).
Kytketään kaikki valmiiksi ja huomataan, että sekä eräässä laitteessa
että sille tarkoitetussa muuntimessa on ST-liittimet, mutta meillä ei
ole ST-ST-kuituja (tuskin koskaan on ollutkaan, ko. yhdistelmää ei
juurikaan esiinny). Lisäksi ko. laite saattaa tarvita vaimentimen
(=aurinkolasit), josta meillä on vain SC-liittimillä varustettu malli.
Kytkentä ei ole kovin kriittinen, joten odotetaan mitä Vallilan
varastoista vielä löytyy.
Porthania sujuu lähes identtisesti, paitsi että kuntokuutio pitää kantaa alas portaita. Niko ja Viljo ehtivät hoitaa homman ennen kuin saan kaivettua kameran esille.
Tännekin on valmistumassa uusi asianmukainen tietoliikennekoppi, joten uusi kytkin saa väliaikaisen paikan lattialta kahden lavan päältä. Lasketaan täälläkin liittymät ja kuidut: mitään ihmeellistä ei tarvita. Siltavuoren yhteys tulee kulkemaan tänne, joten rakennetaan sen vaatima kuitu valmiiksi.
Käydään vielä Siltavuorella varmistamassa kulkureitti yötä varten. Ainoan liittymän kanssa ei voi tulla ongelmia. Sitten takaisin Vallilaan.
Uudet kytkimet ovat nyt käynnissä ja tavoitettavissa valvontaverkon kautta. Viimeistelen vartissa scriptin, joka huolehtii pvc-yhteyksien rakentamisessa portista toiseen.
Vallilassa uusi kytkin tulee asennuskehikkoon vanhan tilalle, joten valokuituja ei voi siirtää yksi kerrallaan. Ajatus kuudestakymmenestä nimettömästä valokuidusta roikkumassa vapaana ei erityisemmin houkuttele, joten kaivetaan keikkakassista maalarinteippi ja punainen tussi.
Tietoliikennehuoneessa on kuultu outoja mantroja ennenkin, mutta tässä on jo klassikon aineksia:
...
Seppo: "giga kuusi singleportti kaksi neljä eli xylan kolme kahdeksan
porttiin yksi celsius kolme"
Niko: "single kaksi neljä porttiin yksi celsius yksi - joo valmis"
...
Todellinen ja dokumentoitu porttilista loppuvat samaan aikaan. Ainoa yllätys on yksi yksimuotoportti laskettua enemmin. Onneksi muuntimia on varastossa parin kappaleen reservi. Kytketään samalla muutkin muuntimet valmiiksi.
Nyt kaikki on suunnilleen niin valmista kuin voi olla. Alkaa lepattava odotus. Toivottavasti mitään ei ole unohtunut...
Samoihin aikoihin Unix-ryhmä (Visa, Jyrki, Tuuli ja Viljo)
valmistelee omaa maratonkatkoaan, Mappi-palvelimen muisti-,
käyttöjärjestelmä ja levyasennuksia. Mukana on myös
tekniikkapäällikkömme Tapani (Liljavirta) tarjoamassa taustatukea ja
pitämässä henkeä yllä. Kun kaikki ovat valmiita kruisataan kahden auton
turvin Hakaniemeen päivälliselle.
Viimein klo 19.45 odotamme sormet syyhyten viimeisiä hetkiä vanhan verkon elämässä. Vähän jännittää: mitään näin isoa ja kokonaisvaltaista ei yliopiston verkossa ole koskaan tehty. Aamulla pitäisi alla olla uusi verkko, hyvällä tuurilla käyttäjät eivät huomaa mitään uutta.
Vaikka kytkettäviä laitteita on vain neljä ja kytkettäviä kuituyhteyksiä vain alun toista sataa, voi moni asia mennä pieleen. Pidämme peukkuja, tältä tieltä ei ole mutkatonta paluuta.
Puoli minuuttia yli kahdeksan Niko niksauttaa sähköt pois vanhasta ATM-kytkimestä. Kapistus on vähintään yhtä painava kuin uudetkin laitteet, joten sen nostaminen pois täpötäydestä asennuskehikosta ilman vaurioita vaatii neljä käsiparia. Valmisteluiksi puretaan siitä lähes kaikki irtoavat osat, pelkkä virtalähde painaa monta kiloa. Lopulta rautaa säästämättä tehty solunlappamisen veteraani nousee pois kehikosta ja lasketaan lattialle jäähtymään viimeisen kerran. Tiettyä dramatiikkaa, siis.
Uuden kytkimen kiinnitysruuvit tuottavat ongelmia: ensimmäinen yritys kilpistyy epäparisiin ruuvi-mutteriyhdistelmiin, mutta lopulta kytkin nököttää tukevasti kehikossa. Puuh. Hyvästä tuuletuksesta huolimatta asentajilla on nihkeä olo.
Sähköt päälle ja kytkentä valvontaverkkoon: laite on hengissä, joten on aika kytkeä yhteydet käyttöön. Ensimmäisenä on vuorossa Viikki, jossa Miika (Kahelin) on passissa odottamassa soittoa. Silmille näkymätön infrapunavalo löytää tiensä perille hiusta ohuemmassa lasiputkessa puolen peninkulman taakse ja niin on Viikki taas mukana yliopiston runkoverkossa. Miika voi lähteä kotiin, mutta lupaa että voidaan häiritä, jos on tarvis.
Seuraavaksi kytketään mukaan reitittimet ja suurimmat palvelimet. Kaikki yksimuotokuidut puhdistetaan kytkentöjä tehdessä: pienikin pölyhiukkanen poikittain muutaman mikrometrin halkaisijaisen valokuidun ytimen kohdalla voi haitata yhteyttä ikävästi. Yksi kytkimen liitäntämoduli on selvästi sokea, joten vaihdetaan se varaosaan.
Verkko alkaa herätä henkiin. Kumpulan kemian yhteydet vaativat oman erityiskäsittelynsä, samoin Vallilan pieni ATM-kytkin, joka pääsee vihdoin juttelemaan vertaisensa kanssa. Varsin mutkikas on myös Unix-koneiden käyttöön jäävän vanhan ATM-kytkimen, Funet-yhteyksien sekä uusien kytkimien välisten reittien määrittely. Näiden virittämiseen menee puolisen tuntia. Aikaa asennuksiin on niin reilusti, että ongelmien pitää olla todella suuria, ennen kuin verkon valmistuminen aamuksi vaarantuisi. Kop kop.
Huomataan, että valvontaverkon Vallilan osa ei ole lähtenyt käyntiin, joten opetellaan uusien laitteiden virittämistä in situ. Viikin verkkoa ei taas oltu esitelty muulle verkolle, minkä paikkaamisen jälkeen tilanne näyttää oikein hyvältä.
Tasan ei käy onnen lahjat: Unix-asentajilta ei tällä kertaa puutu ongelmia. Päivitys ei onnistu millään tavalla, joten asennus pitää aloittaa puhtaalta pöydältä. Se taas viivästyttää alkua epämiellyttävästi. Onneksi aamuun on vielä aikaa.
Myös Unixien ATM:llä on ongelmia. Kolmen vartin iteroinnin jälkeen paljastuu, että vanhimmat koneet eivät selviä uuden verkon virtuaaliverkkojen käyttämistä osoitemuodoista. Outoa, mutta ymmärrettävää. Siirretään ko. palvelut takaisin Unixien ATM-kytkimeen ja kerrotaan sen olemassaolo muulle verkolle. Pari pientä jäljelle jäävää ongelmaa voivat jäädä odottamaan muun verkon valmistumista.
Keittelemme kahvit ja jutustelemme Unix-väen kanssa. Kurjaa, että toisilla on ongelmia. Mutta ei meidänkään urakkamme vielä ole ohi, toivottavasti loppuyö ei tuo mukanaan katastrofeja.
Henkäisyn jälkeen olemme valmiita lähtöön. Tarkistamme varustelistan, mutta kaikki on jo mukana. Lisäksi Tapsa kertoi olevansa käytettävissä tarvikekuriirinakin, jos matkasta jää jotain tärkeää. Oikein kiva.
Kaupunki on pimeä ja rauhallinen, kun kurvaamme rantatien huoltsikalle ostamaan evästä ja piristeitä loppuyötä varten. Parkkipaikan löytäminen päärakennuksen kupeelta ei tähän vuorokaudenaikaan tuota enää ongelmia.
Hallintorakennuksen tietoliikennekoppi on tullut vuosien varrella liiankin tutuksi. Toivottavasti nämä asennukset vähentävät tietoliikenneongelmien ratkomisessa valvottujen öiden määrää.
Aikaisemmin päivällä tuodut muuntimet osoittautuvat turhiksi: tässä kytkimessähän oli suoraan valmiina oikeanlaiset portit. Hösh. Samalla poistuu tarve virittää ST-malliseen kuituun valonvaimennin. Siirretään kuituja pedantisti yksi kerrallaan vanhasta kytkimestä uuteen. Yhteys Vallilaan syntyy ongelmitta, uuden verkon eteläosat alkavat herätä henkiin.
Siltavuori tulee uudessa verkossa kiinni Porthaniaan, jotta Kruununhaan yhteydet eivät ole riippuvaisia hallintorakennuksesta. Kytketään tämä kuitu uudelle reitille ja seurataan sitä naapuritaloon.
Porthanian kellarista viedään siellä oleva videoverkon tukena ollut moderni ATM-kytkin Siltavuorelle, joten kytkentään liittyy myös paketointia. Yhteydet muuhun verkkoon nousevat ylös muuten mukavasti, mutta Fabianinkadun multimedialuokan ja Kruununhaan ATM-kytkimet käyttävät vielä entisen kytkimen reititysprotokollaa. Asian korjaaminen onnistuu helpoiten piipahtamalla paikan päällä.
Fabianinkadun atk-asemalla on harvinaisen tyhjää (ei ihme, verkko oli ollut käytännössä pois käytöstä jo kuutisen tuntia). Reititysprotokollan vaihtoon menee muutama minuutti. Limuautomaatista saa nörttikahvia.
Myös Pesulan (atk-osaston keskustan kampusyksikkö toimii Liisankadun ja Snellmaninkadun kulmassa olevassa sairaalan entisessä pesulassa) kytkin kaipaa samanlaista hoitoa. Istutaan hetkeksi multimediapajaan korjaamaan pari pientä anomaliaa (Haagan ja pesulan reunakytkimet yrittivät hakea virtuaaliverkkotietoja vanhan verkon puolelta). Edelleenkin verkosta puuttuu vain sellaisia osia, joita ei vielä ole kytketty mukaan. Sekä II-norssin Viikin toimipiste. Hmm. Hmm2. Ahaa - uusi verkko käyttää sellaisia osoitteita, joiden reititys uuteen verkkoon taitaa puuttua. Asian korjaaminen vaatii retkeä Arabian taakse, mikä jää varmasti aamuun. Hyvä tietää tässä vaiheessa.
Päätetään hoitaa Siltavuori kun kerran ollaan tällä puolella kaupunkia ja kaikki näyttää hyvältä. Alun perin oli tarkoitus tulla tänne vasta viimeiseksi, kun kaikki muu olisi jo kunnossa. Siltavuori on muun verkon kannalta varmuutta ja suorituskykyä lisäävä läpikulkupiste, josta verkkoon liittyy vain nelisensataa konetta yhden 155 Mbps-liittymän kautta. Muilla kampuksilla liityntäpisteitä on kymmenestä kolmeenkymmeneen.
Kytkennät sujuvat hyvin. Uusi verkko näkyy hienosti sekä keskustan että Vallilan suunnasta. Paikalliset koneet pääsevät taas mukaan akateemisen tietoliikenteen pariin.
Kellon lähestyessä kahta huristamme Vallilaan kahville ja moikkaamaan Unix-jengiä. Asiat sujuvat kuulemma jo jouheammin, kiva. Keittelemme kahveja ja popsimme välipalaa. Jutustellaan ja kerrotaan tilannetiedotuksia. Tunnelma on rento, kuten tämänkaltaisissa talkoissa aina. Hysteerisimmän vitsiputken jälkeen Tuuli kiteyttää asian näin:
Tuuli: "Ootteko huomannu, että jutut on huonoimmillaan viideltä?"
Seppo: "Joo. Niko, eiks me yritetä tulla siihen mennessä takaisin..."
Joten puoli kolmen tienoilla saavutaan Meilahteen hyvin virkistyneinä. Saadaan
auto pihalle ja päästään lepakkoavaimella sisälle tutusta nurkasta.
Vanhasta kytkimestä sähköt pois: vihdoinkin sen lämpöngelmat ovat
historiaa! Sitten tarkistuslistan mukaan kuidut
yhdyspaneeliin kohti uutta tietoliikennekoppia. Kirjaamme kytkennät
huolellisesti (koppien välillä on sata metriä matkaa eikä kännykkä toimi kellarissa).
Uudessa kopissa löytyy oikeanlaista valoa jokaisen kuidun päästä.
Kassista löytyvät päivällä kuriirin tuomat pitkät kytkentäkuidut.
Muut verkon osat Meilahdessa ja Ruskeasuolla tulevat mukaan, mutta Terkko (terveystieteiden
keskuskirjasto) jää rannalle ruikuttamaan. Onpa kiusallista, Terkko
tarjoaa hyvin tärkeitä ja tunnettuja palveluita paljon myös yliopiston
ulkopuolelle. Pähkitään asiaa tunti kunnes ollaan varmoja, että asian
voi korjata Vallilastakin käsin mukavammissa oloissa
Ehditään takaisin puoli kuudeksi, Mappiväellä alkavat asiat olla valmistumassa. Viisikkomaisesti pidetään taas mietintä- ja napostelutauko.
Jutustellessa keksitään hyvä selitys Terkon ongelmiin, vaihdetaan virtuaaliverkko vanhemmaksi ja saadaan yhteys ylös. Herätetään myös henkiin av-verkko, jonka virtuaaliverkkopalvelut ovat Siltavuoren kytkimessä ilman, että muu verkko siitä tiesi.
Enää puuttuu II-norssin ala-asteen Viikin yksikkö. Ongelman syy tajuttiin jo edellisen vuorokauden puolella: Biokeskuksen ATM-kytkin ei osaa reitittää anycast-osoitteita (puutteellinen oletusreitti & väärä reititysprotokolla). Tämä siis vaatii käynnin paikalla kunhan talo aukeaa.
Väsymys alkaa välillä painaa käpälää. Onneksi verkko näyttää toimivan kuin enkeli, mitä nyt Terkko vielä vähän nikottelee (no pun intended).
Kello lähestyy kahdeksaa, joten lähdemme Viikkiin halki heräävän (hmm) kaupungin. Biokeskuksen vahtimestari on postikierroksella, joten aikamme odotettuamme ("jos nyt istuu tähän niin takuulla nukahtaa") soitamme tietoliikennekaapin avaajan paikalle.
Pienen ATM-kytkimen konffaus (=konfigurointi eli asetusten tekeminen) sujuu jo rutiinilla ja pellolle rakennettu koulu on taas mukana verkossa. Viimeinen asennuksista johtuva parin minuutin katko tapahtui näin Biokeskusten liikenteessä varttia yli yhdeksän keskiviikkoaamuna.
Sitten hoitamaan vielä NMR-labran samanlainen kytkin (lompakot jne. pitää jättää magneettikenttien takia ulos). Jostain syystä homma alkaa toimia vasta lisärämpän jälkeen, mutta puolessa tunnissa olemme takaisin matkalla Vallilaan. Sami soitteli tarvitsevansa autoa Ruskeasuolle. Vannotimme ottamaan meidät mukaan Meilahteen asti: Terkossa pitää mennä käymään. Ongelma on selvästi talon sisällä, sillä runkoverkkon reunalla oleva laite ei jojottele.
Pikakonffaus varalaitteelle (jos Terkko ei muuten herää, laitetaan sen ja runkoverkon väliin varmasti toimiva laite väliaikaisesti, jotta pääsevät töihin) ja kyytiin. Meitä tervehditään iloisesti, on kuulemma jotain häikkää verkossa... Talonväki osasi kyllä odottaa, tekninen päivystys oli tälläkin kerralla ollut hyvä kohtauspaikka käyttäjien ja meidän duunareiden välillä.
Meidän kannalta ongelmaksi paljastuu se, että verkkohan toimii ihan hyvin! Oli korjaantunut samoihin aikoihin kun oltiin matkalla. Vikaa on vaikea korjata jos sitä ei näe. Vannotaan silti olevamme paikalla ainakin tunti (totuuden nimessä: pitkin kaupunkia lentäminen alkaa jo väsyttää). Bootataan hiukan epäilyttävä nettikamera ja hankitaan työpiste (kone) alle. On tavallaan kivaa, että isoa osaa töistä voi tehdä melkein mistä tahansa, kunhan on tietokone ja verkko käytössä. Hmm. Ehkä sen takia se oma työpöytä on Pasilan konepajan takana kaukana keskustan kulttuurihoukutuksista. ;-)
Tullaan taksilla Vallilaan (varalaitteet ja kamat kainalossa), todetaan että kaikki toimii vieläkin ja verkonvalvonta on tukevasti vihreällä. Mappikatkokin alkaa olla ohi.
Kello lähestyy yhtätoista. Asennuksiin meni reilut 15 tuntia, joista noin kuutisen tuntia suhteellisten pienten "helppojen" ongelmien paikkaamiseen. Mikään tärkeä ja kriittinen osa verkosta ei oikutellut yhtään, mikä lisää tyytyväisyyttä entisestään. Uuden tekniikan käyttöönotto on aina jonkinasteinen hyppy tuntemattomaan. Yliopiston verkko on lannistanut monta tietoliikennelaitetta (ja tietoliikennelaitekauppiasta, oikein sääliksi käy).
Sitten lounaalle ja vetämään henkeä. Ja tavallaan myös odottamaan pahinta: verkon käyttö on vasta nousussa, entä jos se rämpsähtääkin kesken iltapäiväruuhkan? Tällä kertaa laitteet ovat uusia ja outoja eikä ongelmien selvittelyyn ole vielä löytynyt rutiineja (taas yksi syy tehdä asennukset selvästi ennen lukukauden alkua).
Maailma tuntuu tavallistakin kiihkeämmältä. Valvotun yön jälkeen kahden tienoilla iskee aina pahin väsymys. Istun lukunojatuoliin torkkumaan muutamaksi minuutiksi. Kun avaan silmät sekunnin päästä on ovi enemmin kiinni kuin muistin: taisi olla tavallista pidempi sekunti.
Nuokahdus piristi, joten jatkan virittelyä, dokumentointia ja tarkistuksia. Niko ja Mappijengi alkavat lähteä kotiin. Minä siivoilen jälkiä puoli viiteen, jolloin saapuu kyyti kotiin. Kello-Kallen mukaan tiistaista tuli 29 tunnin työpäivä, iltaan mennessä tulee täyteen 37 valvottua tuntia. Uni kyllä maittaa, mutta jätän kännykän päälle: kukaan ei soita ellei ole tosi hätä. Ja jos on tosi hätä, ei asia korjaannu kuorsaamalla.
Saan nukkua rauhassa. Kymmenen tunnin unen jälkeen maailman tempo näyttää normalisoituneen. Laitan kotikoneen päälle: verkonvalvontaruutu on edelleen suloisen vihreä. Toisaalta, sehän tässä oli tarkoituskin.
Lähden töihin, aurinkokin taitaa hymyillä vienosti...
Toivottavasti asiantila säilyy tällaisena vielä pitkään.