Hyvällä tiellä on oma ominaisluonne ja tietynlainen päämäärän tuntu, määrittelemätön tunne että se on menossa jonnekin, olkoon sitten itään taikka länteen, eikä tulossa sieltä poispäin.
Aamulla on tuulisempaa, pilviä taivaalla mutta lämmintä. Jahhah & adios, leirintäalueet! Suihkun (ei vesirajoituksia, Taija näki siellä pingviinin!) ja aamiaisen kanssa menee aika niin leppoisasti että yhtäkkiä teltan purkamisessa ja pakkaamisessa alkaakin tulla kiirus. Maksan meitä ulos ja odottelen jonossa hiukka pitkänpuoleisia minuutteja. Täällä käy Visa, joten saan samalla käteistä. Kiva, on taas hiukka rahaakin siis.
Bussi lähtee ravintolan nurkilta, jonne mennään muutama minuutti etuajassa. Joukkoliikenneväline norkoilee valmiina, kuski tulee vastaan ja ottaa fillarit kyytiin hetimiten. Meikä piipahtaa katsomassa raflan vessan kippiovea. Kohta ollaankin matkalla halki vihreiden maisemien, jossain 75 kilsan päässä Turku. Hmm.
Ohitetaan pikkukyliä, satamia. Pupu istuu turvallisesti vyötettynä selkä menosuuntaan edessä olevan istuimen kauhukahvalla. Tärisee hurjasti kun on epätasainen tie, korvat vaan hulmuaa. Raisiokin osuu melkein matkalle, mieleen tulee Sig-yhtye. Muuten voi hyristellä kahden hitin ihmeen Tinnin biisiä "Bussilla Turkuun":
Bussilla Turkuun,
pois tästä tyhjyydestä.
Pois alta silmäysten painavain.
...Linjuriin
nousen violettiin.
Ja siitä voin jo pahoin
On pian lähdettävä täältä pois.Linjuriin
nousen pikalinjuriin.
Kaasu pohjaan eikös niin?
On ennen kesää kiire jäältä pois.
Niin, se toinen Tinnin hitti oli "Lentoon", alunperin Motors-bändin (tasan yhden hitin ihme, joten Tinni pisti paremmaksi) biisi "Airport".
Kiemurteleva tie vaihtuu isommaksi, siten vielä isommaksi, lopulta ollaan Turun moottoritiellä maanantairuuhkan nurkilla. Bussi lähestyy lännestä, ohitetaan Turun Ursan tähtitornista maankuulun Iso-Heikkilän risteyskin! Sitten ollaankin linja-autoasemalla. Kuski jättää meidän fillareinemme suunnilleen keskelle bussikenttää, joten hipivauhtia pois laiturille pakkaamaan ja zoomaamaan.
Aikamme arvaillaan suuntaa ja osutaan oikeaan. Rautsiasema on ihan vieressä, junia itään lähtee parin tunnin välein. Mutta kun Turussa ollaan, miksipä ei otettaisi irti tästä tarpeellista hubaa. Jätetään fillarit aseman eteen näkyvälle paikalle ja hipsaistaan liikenteeseen.
Turuus, joo. Käppäillään iloisin mielin sinne sun tänne. Hiukka matkarutiini painaa päälle, ihan niin monista asioista ei jaksa innostua. Donkataan itsemme kauppakeskukseen, norkoillaan siellä sun täällä. Suomalaisen kesäkirja-aleen sitten tyssää matka. Juicen "Vaikuttajat korvissamme", Kaurasen "Kultasuu" ja Jan Pelcin "Tarinoita aikuisille" lähtevät mukaan. Pari taitavaa katusoittajaa vetää monenmonta komeeta biisiä, Brucen "No Surrender" on niin hieno, että sitä haluaa kuunnella silmät kii. Ah, musiikkia ei tällä matkalla oo kuultu (mitä nyt "Humppaa tai kuole" vaimeasti naapuriteltasta Möckelössä, Maarianhaminassa).
Matkalla torille törmätään veppikioskiin. Ei toiminut ja pöh. Torilta hankitaan jätskiä. Kohta huomataan, että junalle tulee kiire. Lähtään vaappumaan assalle - ja myöhästytään. Taidettiin muistaa aika väärin. No, eipä haittaa, meneehän noita.
Joten kierros Turussa, Part II. Alkaa jo nälkäkin olla, pizzalle siis. Jo ekalla kierroksella katsastettu paikka on kivasti puiden alla vaikka onkin ihan keskella asvalttiviidakkoa. Öh, siis kadun varressa on puita joiden kohdalle osuu pizzeria ja pizzerian terassi. Tuli kai selväksi. Namia litteysruokaa, olutta. Kahvia ja jälkkäriä, ilman kiiren puolikastakaan. Otetaan niin rennosti, että seuraavakin juna menee.
Aletaan olla sen verran huolestuneita fillareista (eikös se ole ykköspaikka menettää fillari assan edestä?), että haetaan ne mukaan ja matkaan. Tällä kertaan lounaaseen, linnalle. Kadut on hiukka tylsiä fillaroida, nupulakiveäkin osuu matkalle, mutta jugend-Turku puutaloineen on viehkoa. Linnakin löytyy. Pähee, joo. Tosin jo kiinni; ulkoiset vaikutelmat saa riittää. Käyskennellään ympäri, katsellaan detaljeita. Ei muisteta rantaviivan paikkaa rakennusaikana, ei. Palataan keskustammas joen tätä rantaa, Sigynin ohi (vai mikä se paatti oli). Rantsu vaikuttaa potentiaalisen viihtyisältä: kunhan asuntorakentaminen saadaan valmiiksi ja ranta siistittyä, siellä voisi vaikka asua. Olisi se hienoa: joen rannalla! Vielä yli harjusta ja takaisin asemalle odottelemaan junan lähtöä.
Rautahepo on jo paikallaan, tää konnari hiukkasen asiallisempi. Pusataan fillarit kyytiin ja unohdetaan ottaa siitä kuva. Aivan kuin unohdetiin kuvata lastaus bussiin ja purku. No, vielä on jäljellä yksi mahis. Kohta kolahdusten saattelemana juna lähteekin matkaan, matkamme toiseksi viimeiselle etapille. Maisema on hiukka loppukesäisempää kuin lähtiessä, terävin vehmaus on jo takana. Tai ehkä kesän meno on katsojan silmässä kun lomapäivät hupenee?
Pasilassa on jo iltapäivä lopuillaan, ilta tulossa. Valoa on niin vähän, että purkukuvakin saattaa vetää pitkäksi, mutta yritys silti tehdään. Kohta ollaankin laiturilla, monen monta päivää siitä kuin lähtiin. Helsinki näytti siis tältä, aika toisenlaiselta kuin saaristo. Mutta mielenkiintoiselta, kai. Ajellaan virastotalon läpi Itä-Pasilan sokkeloihin, mäkiä alas ja Mäkelänkadulle. Viimeiset pari korttelia jalkakäytävällä ja saavutaan Sturenkadun takapihalle. Kotona, jippii!
Vuorossa viralliset saapumiskuvat. Kameran isompi jalusta pitää hakea sisältä, lupaan tulla heti takaisin. Aiheellinen lupaus, postikasa on hurjan mielenkiintoinen. Silmään osuu ainakin pari pakettikorttia. Ai niin, ne kivet...
Kamera jalustalle ja sitten poseerataan. Eri asetelmissa, pitkillä ja lyhkäisillä ajoilla, salaman kanssa ja ilman. Eiköhän noista muutama tärppää. Kamoja ja fillareita kannetaan ylös muutamakin kerta, unohdetaan punnita ne, sitten huokaistaan ja onnitellaan toisiamme kovin onnistuneesta matkasta. Lisää tämmöistä!
Emmekä toki unohda Pupua, tuota mustanenäistä ja muutenkin harmaantunutta, pikkuista mutta porkkanaista tehopakkausta!
Ai miten Pupun nenä mustui? No, siinä kävi niin, että eräänä aamuna...