Onko mitään kauniimpaa kuin viileän tihkusateen huuhtelema maalaismaisema, joka punertuu lounaistuulessa?
Aamuyöstä alkaa kuulua aina vaan pontevampaa ropinaa teltan kattoa vasten. Sataa! Lorinan inspiroimana piipahdan pihan perällä, kunhan kaivan sateenvarjon esille. Vastakkaisista huhuista huolimatta sateenvarjo on pyöräretkellä varsin hyödyllinen kapistus. Ulkona on pimeetä, harmaata, tuulista ja sateista. Outo tunnelma tähänastisiin öihin verrattuna. Paluumatkalla kiikutan halkoja pitämään teltan paikallaan myrskyssä.
Aamun valjettua sade jatkuu samaa tahtia. Eipä taida tulla tästä retkeilypäivää. Keli sinänsä sopii mainiosti hiukka väsyneeseen mielialaan: nukutaan ja köllitään teltassa iltapäivään asti, laiskotellaan. Tarviihan sitä lomalla lomaillakin.
Lopulta ilmassa ei ole enää ihan niin paljon vettä pisaroina: lähdetään bongaamaan Storbyn nähtävyyksiä. Lapas eikun Labbas-kotiseutumuseo on auki just sopivasti. Labbas on täkäläinen suurtalo, josta on lähdetty kautta historian sinne sun tänne, pääasiassa merille, ja sillä tiellä usein meren allekin. Pankkikin toimi talon toisessa päässä, aikoinaan. Ullakolla oli esillä talon rouvien silkkivetimiä.
Posti- ja tullitalossa pitäisi olla postiruotumuseo, mutta näyttää olevan jo kiinni (no, onhan se kellokin paljon). Sen sijaan uudemman taiteen näyttely sisältää muutaman tosikin hauskan teoksen (mm. sängyssä kieppuvan nukkuvan tädin).
Lugn och Ro -kahvila (suom. keuhkoa ja souda) talon toisessa päässä on nimensä veroinen. Popsitaan kahvia ja pannaria klassisen musiikin säestyksellä sekä kirjoitellaan kortteja valomerkkiin asti. Ulkona sataa taas mut ei tännekään voi jäädä.
Ylläri: postiruotumuseon ovi on vaihteeksi auki. Jonkun tilausporukan pitäisi tulla kohta ja me päästään siinä samalla. Kiva! Tarinahan meni niin, että oolantilaisten talojen ei tarvinnut varustaa sotilaita kunhan hoitivat postinkuljetusta Ahvenanmeren yli. Mikä oli tuiki tärkeää, vaikeeta ja hengenvaarallista puuhaa. Museo kertoo tästä sun muustakin asiaan liittyvästä ihan kivasti (jonkun tarmokkaan papan voimin C-kasetilta - suomeksi!). Siellä on myösseen optisen lennättimen (iso semaforikone) pienoismalli. Vänkää. Loppujenlopuksi se tilausporukka ei ilmestykään, joten museon pitäjä (ruots. socken) pistää firman kiinni kun me hipsitään sateeseen.
Kurvataan rannassa katselemassa taloa kauempaa. Ollaan jo menossa takaisin kun päähän pälkähtää oisko lauttarannassa (ruots. Bergham) jotain katselemista. Joo, laiva just lähdössä ja Käringsundiin vievän luontopolun alku. Sen lisäksi täällä on monipuolinen sekatavarakauppa, jonnepa sitten sisään. Ostellaan vihannesta, lehtiä, lenitat, naposteltavaa ynnä muuta lohduketta sadepäivän ratoksi. Iso muovikassi mukana huristellaan takaisin luontopolun kautta (on paljon suorempi kuin monen mutkan kautta menevä tiestö).
Kävellään vielä rannassa tunteilemassa meren tenhoa. Löydän itseni istumasta kalliolla yrittämässä saada tiiran syöksyä filmille. Eipä taida onnistua, mutta muuten on leppoista kuunnella haahkojen potpotusta. Taija kaivelee taas kivikoita: täältäkin löytyy elämän töhrimää kalkkikiveä.
Sade vaan pikkuhiljaa vilkastuu, joten ilta menee teltassa napostellen ja lueskellen. Toivottavasti huomenna selkenisi, että päästäisiin etelämmäs.