Koskeeko asia polkupyörää?
Aamu valkenee Vallilassa pilvisenä ja koleana. Kannamme pyörät takapihalle, tavaroita pitää hakea vielä pari lastia lisää (toisen pyörän kantaminen lastattuna vihloo lapaluissa vielä pari tuntia). Ensimmäinen ajo on samalla täyttä asiaa: mihinkään suureen remonttiin ei ole enää aikaa. Aha, kantapäät osuvat sivulaukkuihin: polkeminen sujuu Chaplin-tyyliin, jalkaterät veikeästi ulospäin.
Pakkaillessa oli jo tihuuttanut, mutta sade yltyy selvästi. Kun veivaamme Itä-Pasilan halki autojen seassa, vettä tulee jo reippaasti. Onneksi on uutta vedenpitävää päällä (jalassa tosin vaan farkut, joten sateen ei kamalan pitkästi halua jatkuvan). Matkaa on vain pari kilometriä; pujottelemme Pasilan asemalle, manööveröimme fillarit hissillä laiturille ja odottelemme junaa sekavin tuntein. Matkalla, vihdoinkin! Sää ei juuri kirvota alpodeja. Mitähän tästä vielä tulee...
Juna möyrii paikalle. Nimikkovaunustaan löytyy kummallisesti asiakkaisiinsa suhtautuva konnari ("Ei kai noi tosissaan ole tulossa tänne mun riesaksi noine vimpaimineen?", paistaa jäppisen kasvoilta), heivaa fillarit sisälle (lastattu polkupyörä on varsin mukava nostettava puolentoista metrin korkeudelle). Rahat (40;-/pyörä) vaihtavat omistajaa, saamme kuitit, otamme etulaukun ja Pupun mukaan ja blokkaamme paikat naapurivaunusta. Hesari muistuu unohtuneen keittiön pöydälle, tässähän sitä olisi ollut hyvää aikaa lueskella.
Matka Turkuun as usual. Tunneleissa nieleskellään, muuten torkutaan. Pilvet näyttävät harvenevan, ilma kirkastuu (nouseehan Aurinkokin korkeammalle). Turun satamaan tullessa tiet näyttävät jo about kuivilta. Sateesta on jo tunteja. Lupaavaa. Fillarit junasta ja menoksi (varovasti taluttaen, satama on ihan vieressä).
Satamassa odottelevat Ketsuppi- ja Hyljeloukkulinjojen laivat. Näkyvät olevan entistä Hki-Tukholmalinjan järeämpää kalustoa. Piipahdan ryöstelijälinjan check-innissä vaihtamassa liput maihinnousukortteihin (vaikka laivaanhan tässä ollaan nousemassa?) ja saan samalla ohjeet laivautumiseen. Autojen check-in on jossain kilometrin päässä, onneksi puolivälistä löytyy portti, josta livahdamme norkoilemaan muiden kevyempien ajoneuvojen kanssa autokaistojen alkupään tienoille, odottelemaan ohjeita laivaan siirtymiseksi.
Paikalla on pari muutakin fillarijengiä. Kaksi tyttöä oli tullut samalla junalla (toinen vasta jostain matkan varrelta; ainakin konnarivaunussa oli ollut vain toinen pyöristä Pasilassa). Jutustelen takana olevan tädin kanssa: paluumatkalla Tukholmaan. Oli tullut miehensä kanssa fillareilla Ahvenanmaan halki Suomen puolelle. Kehuu kovasti saaristoa (mieleen jäi Brändön nimi) ja vissiin vähän virnistelee vakavuudellemme.
Talon kokoinen punainen laiva (osta se tie: Mariella) nielee auton toisensa perään. Vihdoin on meidän vuoromme. Ei muuta kuin fillarin selkään ja polkaisemme lastausramppia autokannelle. Vilkuilemme toisten toimia, mutta jengi vain pistää pyörät nojalleen seinustoille. Spekulointi "kuinkahan paljon tää keikkuu" ja "miten tiukkaan tää pitäisi laittaa kiinni?" ei tuota kummaa tulosta, joten tyydymme pinoamaan pyörät kallelleen ja lukoilla kiinni toisiinsa. Eiköhän ne siinä. Etulaukku ja Pupu mukana siirrymme laivan sivistyneempiin osiin.
Maihinnousukortit eivät lupaa taivasosaa tax-freessä, joten kuluttelemme aikaa tiirailemalla maisemia kannella. Paatti lipuu ohi Ruissalon (Ruisrock alkaa vasta seuraavana päivänä), vihdoin saaret ja niemet loittonevat ja jostain välistä näkyy jotain avomereksi tulkittavaa. Tuuli voimistuu, viilenee. Hipsimme kannen alle.
Runsas aamiaisentapainen kahvilassa karttojen ja matkaoppaiden ääresssä. Jälkkäriksi & mukaan varttilitran pullo mustikkalikööriä. Nam! Jonkusen tunnin kuluttua laiva saapuu kartallemme ja tunnistamme kilvan ohitettuja saaria ja niemiä. Arvailemme laivan reittiä meriviittojen perusteella. Ohitamme rekkalautan, takana samalla väylällä seuraa se valkoinen laiva.
Kapeammassa salmessa paatti aiheuttaa hurjia vedenkorkeuden vaihteluita. Luulisi, että vesi ehtisi pois alta mutta ei: rantakarikoilla käy reipas ristityrskykkö laivan jäljessä. Överöön kohdalla huokaillaan hienon ja lupaavan näköisiä saaria: vau, tästähän voi tulla hauskaa! Joutseniakin näkyy saarien lomassa uiskentelevan.
Vielä viime tankkaus pizzalla/pastalla pubissa ("ettei tarvii heti alkaa väkertää ruokaa maissa") ja laiva saapuukin Maarianhaminaan puoli neljältä iltapäivällä. Autokannen hisseihin hikinen jono, lopulta pyörille ja ulos laivasta. Vastaan tulee Tukholmaan matkaavien fillaristien joukko. Kirjavaa porukkaa: jos tommosillakin vehkeillä pärjää täällä, ei meillä ole mitään hätää.
Pyörät parkkiin heti laiturille, uudelleenpakkaus ja kelin arviointi. Aurinko pilkistää, mutta takki jää vielä päälle. EXIT-viittojen mukaan uloskäynti on ihan muualla kuin luulisi, mutta kuuliaisena selviää helpommalla, sanotaan. Heti ensimmäisessä mutkassa sataman ulkopuolella on ystävällinen "Camping"-viitta, jota siis seuraamaan. Matkalla otetaan tuntumaa moneen asiaan: autoilijat väistävät, pyöräteitä tuntuu olevan mukavasti, samoin merkittyjä pyöräreittejä. Taija jää helposti jälkeen, pitää ajella hissukseen. Pienetkin mäet tuntuu isoilta, kun tarakalla on tämmöinen läjä tavaraa. Siistiä kaupunkia ja rakentamista, nurmi nuoltu liki juurta myöten ja kukkaset siisteissä riveissä.
Leirintäalue löytyy parin kilometrin jälkeen. "Gröna Uddens Camping" on paikan nimi. Tiskillä puhutaan selevää suomea, telttapaikka löytyy mutkitta ison puun (leppä, naapureilla on tammi) alta. Suihkupoletit 5;-/3 min. Naapureina pari suomalaishäiskää ja vähän kauempana metelöivä ruotsalaispoppoo. Teltta pystyyn ja kamat sisälle. Harjoittelua ja telttaelämään sopeutumista. Siirrän tarakkaa pari senttiä taaksepäin, josko laukut pysyisivät kauempana kantapäistä.
Lähtään tutustumaan Maarianhaminaan, aloitetaan Lilla Holmenin eläinpuistosta. Ensimmäinen kerta fillareiden lukitusoperaatioita: jestas tätä lukko- ja rautamäärää.
Haistellaan uutta ilmaa. Aurinko paistelee jo täyttä häkää, ilmakin tuntuu kesäiseltä. Lilla Holmen on vapaapääsyinen pikkusaari, jossa ruokitaan erikoisempia ja tavallisia eläimiä, lähinnä lintuja. Hurja naakkaparvi mekastaa iloisesti (jatkaa sitä vielä seuraavana yönäkin), riikinkukot naukuvat hyytävästi. Häkeissä on nutrioita, pupuja (meidän Pupumme on häkeltynyt sanattomaksi), eksoottisia lintuja (mitä h*tin ideaa niitä on tänne tuoda?). Pensaissa riikinkukkoemoja hautomassa, koiraat kisaavat keskenään ja joikaavat kaula suorana toisilleen.
Rantakalliot ovat punaisia. Niinkuin kaikki asfalttikin. Kun kaikki kallio on punaista rapakiveä on sora ja sepelikin kauniin viininpunaista. Hassun näköistä!
Palataan fillareille ja ajellaan kaupunkia ristiin rastiin, mutta lykätään kaikki varsinaiset turistikohteet "myöhempään". Kävelykadulla on vielä auki "Fokus"-kauppa (näkyy olevan auki iltaisin ja pyhäisin, hyvä tietää), joten aloitetaan ruokavaraston perustaminen. Mitäs kaikkea sitä ihminen tarvitseekaan syödäkseen...? Ostetaan puuroa, leipää, sulatejuustoa, retkiruokia, hedelmiä, mehutiivistettä, mainio " Tutustu Ahvenanmaahan!" -opaskirja, kengänraikaistetta, "Apple Blossom -Wunderbaum" -teltanraikastin, sekä yhtä sun toista pientä parin huntin edestä.
Palataan teltalle todistamaan perjantai-illan huumaa. Useammassakin seurueessa pitkin leirintäaluetta on kaivettu esiin ruotsipopin klassikot ja verekset paristot mökävehkeeseen. Eipä siinä muuten mitään, mut ois kiva nukkuakin. Kello on tosin vielä naurettavan vähän (jotain 21 tienoilla), mutta alkaa väsymys jo painaa silmää. Iltapesut jää väliin, uni iskee kumpaankin kun hetkeksi kellahdetaan makkarille pötkölleen. Havahdun kohta hereille ja pistän piilarit purkkiin. Ei edes svedupop voita väsymystä (edellinen yö meni pakatessa) ja kohta koisitaan kummatkin makuupussissa ensimmäistä yötä matkalla.