Mahdollisuuksien maailmaa mittaamaan!

Reunamo,J. 1993.Mahdollisuuksien maailmaa mittaamaan! Lastentarha 4/93, 30-31, 63.

Lasten kehityksen mittaamisen perusidea on, että lasten kasvatustoiminnan tuloksellisuuden määrää se, miten hyvin aikuisten mielikuvat ovat toteutuneet. Lasten kasvatus on sitä tuloksellisempaa, mitä paremmin aikuisten mielikuvat ovat menneet läpi. Kun halutaan paras mahdollinen tulos, voimavarat on keskitettävä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Tällaisen mittarin puutteena on, että lapsen asetettuihin tavoitteisiin liittymätön toiminta on vaikea nähdä arvokkaana. Kun toiminnan arvon lähtökohta on aikuisten mielikuvien toteutuminen, lapsen omaehtoinen ja toisenlainen toiminta on vaikeampi nähdä positiivisena.

Mittari määrittää tuloksellisuudeksi sen, miten paljon aikuiset pystyvät saamaan lapset omien ideoidensa kaltaisiksi. Kuitenkin ihmiselle on tärkeää, että häntä arvostetaan hänen omista lähtökohdistaan eikä vain siitä, miten hyvin hän on täyttänyt häneen kohdistetut toiveet. Tällaisessa mittarissa ei voi näkyä vuoden kuluessa virinneet uudet ihmeelliset mahdollisuudet. Mikään uusi, ennalta arvaamaton ei kuulu mittarin piiriin. Vuosi on kulunut hyvin, kun aikuisen suunnitelma on toteutunut. Toiminta on tuloksellista, kun aikuisten mielikuvat ovat menneet läpi.

Hyvät mahdollisuudet ovat parempi tae hyvälle toiminnalle kuin hyvät tavoitteet. Päivähoito ei ole pelkästään sitä, että saamme omat ideamme toteutumaan, vaan että päivähoidon kulttuuri, elämä, on rikasta ja mehevää. Päivähoitoa ei ole syytä nähdä moottoritienä, jossa lapsia viedään mahdollisimman nopeasti tiettyyn suuntaan. Päiväkoti on tarha, jonka sävykkäässä ilmapiirissä lapsen potentiaali saa puhjeta kukkaan. Millaisella mittarilla mahdollisuuksien maailmaa mitataan? Tässä eräs ehdotus.

Ensimmäiseen sarakkeeseen kirjataan lapsen intressit, vahvuudet ja potentiaali. Ihminen voi olla tietoisessa vuorovaikutuksessa vain sellaisten asioiden kanssa, jotka hän voi havaita. Sen takia aloitetaan lapsessa piilevien mahdollisuuksien kirjaamisella. Mahdollisuuksien arviointi on runsaudessa kahlaamista. Lapsi osaa monia asioita. Hän on väsymätön todellisuuden tekijä ja ihmettelijä. Lapsen sydämeen mahtuu koko maailman tunteet ja draamat.

Silmien avaamiseksi on syytä kirjata useita asioita. Listaa ensin ranskalaisin viivoin seitsemän asiaa, jotka lasta kiinnostavat, mitä hän rakastaa. Sen jälkeen listaa viisi sellaista asiaa, joissa lapsi on pätevä. Lopuksi kirjaa vielä kolme asiaa, joihin lapsi ei ole vielä herännyt, mutta jotka saattaisivat rikastuttaa hänen ja muidenkin elämää. Lapsi on syytä ottaa mukaan listan tekemiseen, samoin vanhemmat. Elämän mahdollisuudet eivät ole olemassaolevia rikkauksia. Siksi tässä kohdassa täytyy ideoida rohkeasti. Jo hyvien puolien kirjaaminen auttaa. Meidän on helpompi työssämme nähdä lapsen toiminnan rikkaus, kun me sitä aktiivisesti etsimme. Kun me keskitymme lapsessa konkretisoituvaan hyvään, me työskentelemme enemmän tämän hyvän kanssa. Toiseen sarakkeeseen kirjataan mahdollisuuksien toiminnallinen avaaminen. Miten ylläpidämme lapsen kipinää? Miten suomme lapselle riittävästi tilaa päivän hulinoissa? Miten olemme mukana rikastamassa vuorovaikutusta? Miten vaalimme lapsen rauhaa? Ei riitä että näemme lapsen hyvänä. Meidän täytyy saada toiminnallinen kontakti tähän hyvään.

Toiseen sarakkeeseen johdetaan ensimmäisen sarakkeen huomioista kustakin yksi toimintamahdollisuus, jolla voidaan käytännössä edesauttaa tilannetta. Tähän voidaan myös kirjata tilanteita, joissa lapsen kiinnostus tai potentiaali on esillä. Vuorovaikutuksen näkökulmasta ei voida vain ajatella, että aikuiset auttaisivat lasta mahdollisuuksien avaamisessa. Lapsi on myös yhteisössään potentiaalinen ja todellinen rikkaus. On avattava silmät näkemään. On kirjattava ideoita siitä, miten lapsi voi olla oikeasti tarpeellinen omalle yhteisölleen.

Todellisia kokemuksia omasta merkityksestään lapsi voi saada vain todellisuudesta. Lapsen on koettava, että hän on muille tarpeellinen ja tärkeä. Meidän on nähtävä lapsi tukenamme ja elämämme rikastuttajana. Kun lapsi kantaa oman kortensa kekoon osallistumalla yhteisen toiminnanmuotoutumiseen, meidän on huomattava asian merkitys. Meidän täytyy aktiivisesti ideoida ja kirjata keinoja lapsen osallistumisen lisäämiseksi. Kun lapsi kokee, että hänen panoksestaan välitetään, hän oppii itsekin antamaan toiminnalleen painoa. Tällöin lapsen toiminnalla on arvoa, ei vain lapsen ulkopuolella olevilla kriteereillä.

Kun olemme löytäneet runsaasti toimintamahdollisuuksia, voimme helpommin nähdä siirtyvämme uimaan mahdollisuuksien mereen. Meillä on yhden reitin sijasta paljon erilaisia mielekkäitä vaihtoehtoja. Tuloksellista ei ole enää pelkästään se, että saamme omat ideamme toteutumaan, vaan että elämme rikkaassa todellisuudessa. Kun meillä on paljon lapsen lähtökohtiin liittyviä toimintamahdollisuuksia ja keskitymme niitä avaamaan ja syventämään, saamme helpommin kontaktin lapsen maailmaan.

Kirjattua listaa on varottava katsomasta tavoitteellisesti. Mahtava viidentoista tavoitteen visio nujertaa urheankin lastentarhanopettajan. Listaa kannattaa katsoa pikemminkin virikkeenä ja herättelijänä uusien ja ihmeellisten maailmojen tutkimisessa. Suuntaudumme nykytilan ja tavoitetilan välistä kohti tässä hetkessä pulppuavaa elämää, keskelle todellisuuden mahdollisuuksia.

Kolmanteen sarakkeeseen listataan toiminnan esteitä. Koska olemme inhimillisiä olentoja, emme ole täydellisiä. Jatkuva positiivisuuden vaatimus saa kenen tahansa uupumaan. Tärkeätä on muistaa vuorovaikutuksellinen näkökulma. Vuorovaikutuksen perusideahan on, että se on yhteistä osallistumista toiminnan muotoutumiseen. Emme ole poistamassa lapsen sisältä mitään erityistä ongelmaa sinällään. Huomio on kiinnitettävä toimintaan. Listaamme toiminnan esteitä ja ongelmalliseksi koettuja tilanteita. Millaisissa tilanteissa esteitä ilmenee? Minkä lapsi itse kokee rajoittavaksi? Käydään vaikka normaali lapsen päivä läpi ja kirjataan kaikki tilanteet, joissa hankaluuksia ilmenee. Puhutaan lapsen kanssa, mitä kaikkia kurjia ja tyhmiä tilanteita päivän mittaan sattuu. Vanhemmat on hyvä ottaa mukaan tämänkin listan kartuttamiseen.

Neljänteen sarakkeeseen tulee keinoja esteiden poistamiseksi. Kun esteelle on edellisessä sarakkeessa annettu nimi, tässä sarakkeessa mietitään, miten se poistetaan. Jokaisen esteen kohdalle kirjataan vähintään yksi ratkaisuvaihtoehto. Voitaisiinko päiväkodin käytäntöjä muuttamalla haihduttaa koko ongelmatilanne? Jos esimerkiksi lapsi on kärsimätön eikä jaksa odottaa, voidaan ryhmän systeemejä muuttaa siten, että turhaa odottelua on mahdollisimman vähän. Sen jälkeen mietitään minkälaisessa toiminnassa lapsi jaksaa keskittyä. Listataan lapsesta kiinnostavia tekemisiä ja mietitään lapselle edellytykset keskittyä haluamaansa. Lapsi muuttuu silmissämme kärsimättömästä vaivasta pitkäjänteisyyden harjoittelijaksi. Ongelmasta saattaa tulla mahdollisuus.

Millä tavoin tilanteelle voi antaa sellaista myönteistä lisäväriä, että ongelma ei ilmene? Paras keino on muuttaa omaa näkökulmaa, sillä jos molemmat osapuolet näkevät vain esteen, ei tilanne voi mihinkään kehittyäkään. Siksi pelkkä ratkaisumahdollisuuksien kirjaaminen auttaa meitä näkemään asian uudessa valossa. Missä määrin esteet ovat todellisia tai tarpeellisia?

Ehkä lopuksi on vielä syytä kirjata muutama ongelmalliseksi koettu tunne: viha, pelko, kateus, kiusaaminen. Sen jälkeen keksiä muutamia tapoja kohdata nämä tunteet. Ihminen on kokonaisuus myönteisine ja kielteisine tunteineen. On vaarana, että kielteiset tunteet yritetään kieltää. Kielteisissä tunteissa on tekniikka sama kuin muissakin ongelmissa. Onko mahdollista nähdä pelko linkkinä lapsen tunnemaailmaan? Ainoa mahdollisuus saada kontakti lapsen vihan tunteisiin on kohdata lapsen viha. Vasta kun näemme kateuden ilmenevän, voimme tarttua siihen. Lasta ei tarvitse ohittaa.

Mittarin perusidea pähkinänkuoressa on seuraava: Päivähoitotoiminta on sitä tuloksellisempaa mitä hienovaraisemmin osataan nähdä lapsessa piileviä mahdollisuuksia ja antaa niiden puhjeta kukkaan sekä mitä herkemmin nähdään toiminnan esteitä ja keinoja näitä esteitä poistaa. Päivähoidon paras mahdollinen tulos on, että se toimii rikkaana elämän koetuskenttänä. Lastentarhanopettajan tuloksellisuuden mittariksi paljastuu ei lasten vetäminen jotakin tavoitetta kohti vaan kyky osallistua rikkaan elämän ylläpitoon ja muotoutumiseen. Käytännön työssä toimivat ihmiset ovat tämän jo huomanneet. Toivottavasti varhaiskasvatukseen liittyvä teoria, koulutus ja mittarit pysyvät perässä. Asialla on kiire, sillä näinä ankeina aikoina ei työn tarpeellisuutta voida enää perustella vetoamalla lastentarhanopettajan oikeuksiin tai ikivanhoihin komiteamietintöihin. Meidän kaikkien on osoitettava tarpeellisuutemme oman toimintamme ja näkemyksemme kautta.