|
|
Yhteiskuntahistorian johdantokurssi
13.9.2005, Pauli Kettunen
Luento 2.
Maailmanhistoria
ja kansakunta - mikä on ohjannut historiantutkijoiden
tiedonintressiä?
- Millaiset maailmanhistoriaa
ja historiallista tietoa koskevat oletukset ovat ohjanneet
historiantutkimusta?
- Millainen asema kansakunnalla
on ollut historiantutkimuksen viitekehyksenä ja kohteena?
- Millaisia kansallisia
tehtäviä suomalaiset historiantutkijat ovat eri aikoina
omaksuneet?
Historia: opetusten
varastosta ajan virraksi ja kehitykseksi
- historioista historiaan
1700-luvulla
- menneiden tapahtumien
kirjallinenkin kertominen vanha ilmiö; Herodotos ja erityisesti
Thukydides (peloponnesolaissodan historia) antiikin Kreikassa
400-luvulla eKr
- ennen 1700-lukua kuitenkin
aina jonkun tai jonkin historia; ei käsitteenä historiaa,
joka olisi voitu käyttää yksikössä ilman
määreitä (merkityksessä ihmiskunnan historia tai
maailmanhistoria)
- renessanssin
historiankirjoitukseen antiikista periytyvä ajatus: historia
magistra vitae, historia eri tilanteisiin siirrettävien
opetusten varasto
- 1700-luvulla yksi historia
yhdistämään tapahtumia ja ilmiöitä, niiden
keskinäiset suhteet siltä pohjalta, että ovat ajallisia,
aikaan sidonnaisia, ainutkertaisia (Reinhart Koselleck)
- modernin (lineaarisen)
aikakäsityksen kehittyminen
- kiertokulku antiikin
aikakäsityksissä
- kristillinen aikakäsitys:
menneisyys Jumalan luomistyöstä ja johdatuksesta sekä
aikojen lopusta ja viimeisestä tuomiosta kertovien todisteiden
varasto
- 1700-luvulla menneen ja
tulevan uudenlainen erottaminen toisistaan: toistuvuuden tilalle
jännite menneen ja tulevan, kokemusten ja odotusten välille
- kehityksen ja edistyksen
ajatukset
- uudelle ajan- ja
historiankäsitykselle edellytyksenä mm. ”eurooppalaisen
maailmantalouden” (Immanuel Wallerstein) kehittyminen
- moderni historiankäsitys ja
moderni politiikka toistensa ehdollistamia
- mennyt avautuu syitä ja
seurauksia arvioivan tarkastelun kohteeksi
- tuleva avautuu inhimillisen
toiminnan perspektiiviksi
- koko ajan kuitenkin ajan- ja
historiankäsitysten moninaisuus
- luonnonrytmin ja sitä
murtaneiden katastrofien merkitys ihmisten elämänkulussa
- historia magistra vitae –näkemyksen
elinvoima
Yhden historian
(maailmanhistorian) ajatus
historiantutkimuksen lähtökohtana
- lineaarinen ajankäsitys ja
ajatus yhdestä historiasta keskeisenä historian
kehittymisessä tieteeksi
- suhteellisen uusi ajatus,
mutta monen mielestä (erityisesti postmodernistien) käynyt
kestämättömäksi
- 1700-luvun valistusajattelu ja
osin sille reaktiona muodostunut romantiikka: molemmista voimaa yhden
historian ajatukselle ja historian tieteellistymiselle
- yksi historia
lähtökohtana historian jaotteluille
- ajanjaksojen mukaiset
jaottelut (esim. antiikki, keskiaika, uusi aika)
- myöhemmin
elämänalueiden mukaiset jaottelut (esim. poliittinen
historia, taloushistoria, sosiaalihistoria)
- näille pohjana modernin
yhteiskunnan muotoutuminen 1800- ja 1900-luvulla ja siinä
elämänalueiden eriytyminen ikään kuin omalakisiksi
sfääreikseen (esim. talous, politiikka)
- historia menneisyytenä ja
menneisyyden esityksenä kietoutuivat toisiinsa
- ns. historismin vaatimus:
historioitsijan tavoitettava menneisyys wie es eigentlich gewesen
(Leopold von Ranke 1824)
- ”itsensä sammuttaminen”,
menneeseen eläytyminen pureutumalla lähteisiin
- historia nykyisestä
erillistä, mutta esitti itsensä historioitsijan
välityksellä
- hankala johtopäätös: historiantutkijakin
sidoksissa omaan
aikaansa
- ratkaisu: historia
jatkuvuutta, kehitysyhteys tutkijan ja tutkittavien välillä,
”tieteellis-geneettinen historiantutkimus" (Pentti Renvall)
- historiantutkimus usein
konservatiivista ”epähistoriallisen” toiminnan vastustamista,
menneen toiminnan arvokkaiden tulosten puolustamista
Historia kansallisena
tieteenä
- historiantutkimuksen sidos
nationalismiin, historian merkitys kansakuntien ja kansallisvaltioiden
rakentamisessa (nation-building) 1800-luvulla
- maailmanhistorian ajatukseen
liittyvänä ajatus kansallisvaltiosta maailmanhistorian
keskeisenä toimijatyyppinä
- historiantutkimuksen
kehittyminen kansallisena tieteenä,
nykyisyyden historiallistaminen, suuntautuminen kansalliseen
tulevaisuuteen; tässä Suomen tapauksen valossa
- historiankirjoitusta Turun
akatemiassa 1700-luvulla ja siinä myös tietojen
keräämistä suomalaisista kansantavoista ja -runoista
(Henrik Gabriel Porthan)
- 1800-luvulla erillisen
suomalaisen kansakunnan rakentaminen ja historian kiinteä
kytkös tähän tehtävään
- J.V. Snellman ja
hegeliläinen historiankäsitys: tietoisuus maailmanhistoriasta
ja kansallinen tietoisuus samaa historiallista edistysaskelta
- kansallisvaltio historian tulos
- valtion muodostaessaan kansa
maailmanhistorian toimijaksi ja saa oman historian
- Zachris
Topelius: Äger Finska Folket en
Historie? (1843): ennen vuotta 1809 "esihistoria"
- Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen:
Oppikirja Suomen kansan
historiassa (1869); Suomen kansa tahtoo ja saa oman historian
- 1800- ja
1900-lukujen vaihteessa valtiolliset ja yhteiskunnalliset uhat
suuntaamassa ja eriyttämässä suomalaista
historiantutkimusta
- ns.
oikeustaistelussa
Suomen valtiollisen aseman perusteiden määrittely (J. R. Danielson-Kalmari): poliittinen historia
- maatalouden murroksen ja
teollistumisen seuraukset, luokkaristiriidat: talous- ja
sosiaalihistoria
- historian ja
politiikan kytkös kummassakin tutkimuksen suuntauksessa
- historiantutkimuksen
ja yhteiskuntatieteiden eriytymättömyys (esim. poliittisen
historian ja valtio-opin, taloushistorian ja kansantaloustieteen)
Mikä keskeistä
historian kulussa?
- historiantutkijat kiistelleet
eri vaiheissa siitä, mikä historiassa tärkeätä
- saksalainen
"metodikiista" (Methodenstreit) 1800- ja
1900-luvun vaihteessa: Karl Lamprecht ja
kulttuurihistoria vastaan poliittinen historia
- ”kulttuurihistoria”:
keskeistä historiassa kollektiiviset ilmiöt, kuten
sosiaalisten ryhmien ja kansan elämää
- ”poliittinen historia”:
individualisoiva, suurmiehiä korostava suhde historiaan
- ei kyse työnjaosta eri
elämänalueita selvittävien historiantutkimuksen alojen
välillä, vaan kiista siitä, mikä oli
merkittävää historiassa, millaiset voimat liikuttivat
historiallista prosessia
- Lamprechtille
kulttuuri = historian kokonaisuus, vastakohtana poliittisesti,
taloudellisesti tai sivistyksellisesti rajautuville historian osille
- poliittinen historia a) kuvasi
ja selitti poliittisia (valtiollisia) ilmiöitä, b) selitti
näitä ilmiöitä politiikalla (valtiomiesten
valtiotaidolla), c) piti näin ymmärrettyä politiikkaa
varsinaisena historiana
- linjoja historiantutkimuksen
myöhempien uudistajien näkemyksiin (ranskalaiseen annalismiin, saksalaiseen rakennehistoriaan)
- Suomessa Lamprechtilla
parempi menestys kuin Saksassa, Väinö Voionmaa sekä
Gunnar Suolahti yhteiskuntahistoriallisen tradition luojina
- "metodikiistan" osapuolilla
kuitenkin yhteinen käsitys kansakunnista maailmanhistorian
keskeisinä toimijoina
- kiistakysymys: mikä
liikuttaa kansakuntia ja siten historiaa?
Kansakunnan eheys
suomalaisen historiantutkimuksen
tehtävänasetteluissa
- Suomen itsenäisyys, vuoden
1918 sota ja historia
- ”vapaussotakirjallisuus”,
”luokkasotakirjallisuus”; sodan monet nimitykset: vapaussota,
luokkasota, kansalaissota, punakapina
- ”vapaussodan”
voittaneen kansan etsintä menneisyydestä (Jalmari Jaakkola ja
Suomen keskiaika)
- ”itsenäisyyshistorian”
tähystysaukot menneeseen
- toisen
maailmansodan
jälkeinen muutos
- historiantutkimus
henkisen
jälleenrakennuksen riveissä: kansallisen jatkuvuuden
puolustus Neuvostoliittoa, kommunismia ja eturistiriidoista
lähtevää toimintaa vastaan
- Suomen historian
käsikirja (1949, toim. Arvi Korhonen)
- Paasikiven
historiankäsitys: historia opetusten varastona ja toiminnan rajoina
- yhteiskuntatieteet
ratkomaan teollisen modernisaation ongelmia; kansallisen yhteiskunnan
viitekehys, teoriat ja metodit Amerikasta
- 1960-luvun
sosiaalinen,
poliittinen ja kulttuurinen murros
- sosiologian nousu
kansallisen
eheyden tieteeksi, ristiriitojen tunnustaminen ja
säänteleminen
- Kekkosen hallitsemistapa ja
kommunistien integrointi, Kekkosen ulkopolitiikka ja historiantulkinnat
sen perustelemisessa, erityisesti jatkosota
- historiantutkimuksen
uudet tehtävänasettelut: ”myyttien purkaminen” ja ”realismin
vartiointi”
- Suomi
kansainväliseen ympäristöönsä, tutkittava
kysymyksenä muille, ennen kaikkea
Venäjälle/Neuvostoliitolle
- kansakuvaan myös
sisäiset ristiriidat, vuosi 1918 ”kansalliseksi
murhenäytelmäksi” (Jaakko Paavolainen)
- historiantutkimus
poistamassa menneisyyden ajankohtaisia poliittisia merkityksiä:
muistista historiaksi
Kylmän sodan jälkeiset kansalliset näkökulmat
- historiantutkimus "kansallisten
traumojen" osoittamisena ja käsittelemisenä
- kansainvälinen
ilmiö, ”historiakeskustelut”
- Suomessa: vuosi
1918 (Heikki Ylikangas; sotasurmaprojekti)
- Suomen ja
Neuvostoliiton suhteet toisen maailmansodan jälkeen, erityisesti
Kekkosen aikana, ”suomettuminen”
- Suomea toisessa maailmansodassa koskevien tulkintojen
muutos, häviöstä torjuntavoittoon
- Neuvostoliiton romahdus ja
Suomen kansallisen historian uusi dramaattinen valaistus
- Suomi toimijana, selviytymisen
ja vaurioiden selvittäminen
- tutkijoiden
erilaiset arviot siitä, onko tärkeämpää
selittää selviytymistä vai osoittaa vaurioita
- poliittisen
päätöksenteon salaisia taustoja
selvittävällä historiantutkimuksella vahva tilaus
julkisessa keskustelussa
Päätöksentekoa
palveleva historia? Yhteiskuntakriittinen historia?
- 1800- ja 1900-luvun vaihteen
jälkeen suomalaisessa historiantutkimuksessa harvoin
pyrkimyksenä suoranaisesti päätöksentekoon
sovellettava tieto
- ns. kahden historian
keskustelu 1970-luvun alussa; Antero Heikkinen ja Heikki Ylikangas
vaatimassa pysyviä säännönmukaisuuksia osoittavaa,
päätöksentekoon sovellettavaa tietoa
- Ruotsissa erilaiset painotukset
- ”yhteiskunnalle
hyödyllinen” historiantutkimus 1960- ja 1970-luvulla
näkyvämpi vaatimus kuin Suomessa
- samoin vaatimus
valtarakenteita paljastavasta ja kritisoivasta historiantutkimuksesta
- toisaalta kansallisen
poliittisen historian dramatiikka paljon heikompi teema
- marxilaiset lähestymistavat
- suomalaisessa
historiantutkimuksessa ohut traditio verrattuna moniin muihin
länsimaihin
- 1970-luvulla
Suomessakin marxilaisen historiantutkimuksen kehittelyjä
- kuitenkin
yliopistomarxismi (länsimainen ilmiö!) ennen muuta (muiden)
yhteiskuntatieteiden piirissä
- myöhemmissä
luennoissa
näidenkin kysymysten kannalta
- historiantutkimuksen ja
(muiden) yhteiskuntatieteiden suhteet
- 1980-luvulla
nousseet "uudet historiat"
|
