Poliittisen vaalidemokratian keskeisistä toimintaperiaatteista tuntuu Suomessa vallitsevan niin laaja historiasta juontava yksimielisyys, että niitä voidaan syventää teknisen kehittelyprojektin tapaan. Suhteellisen vaalitavan uudistus kuitenkin jumittui v. 2000-2002 siihen, että muutosta arvioitiin yksinomaan teknisestä näkökulmasta käsin.1 Myös perusteet olla tekemättä muutoksia saavat kestävämmän pohjan, jos päätös perustuu toimintaperiaatteiden eikä teknisten välineiden arvioinnille.

*

Suhteellinen vaalitapa on Suomessa kirjattu perustuslakiin vaalidemokratiaa luonnehtivien keskeisten toimintaperiaatteiden eli yleisen, yhtäläisen ja salaisen äänioikeuden rinnalle. Suhteellinen vaalitapa ei kuitenkaan ole yksilön oikeus vaan järjestelmän toimintaperiaate. Enemmistövaalitapakin toteuttaa yhtä lailla kansalaisten poliittiset oikeudet. Vaalitapojen välillä eroja on siinä, mitä muita toimintaperiaatteita ja miten vaalitavan perusteella koetetaan tukea tai estää toteutumasta.

Suhteellinen edustus tekee poliittisesta julkisuudesta pluralistisen. Enemmistövaalitapa näyttää ratkaisevan hallituksen muodostamisen ongelmat ja vahvistavan hallitusvaltaa. Tällaisia standardikuvia vastaan on nähtävissä, että suhteellinen vaalitapa pakottaa puolueet tekemään kompromisseja, jotka ovat pidemmällä aikavälillä kestävämpiä kuin yhden puolueen tekemät ratkaisut. Lisäksi koalitiohallituksen asema voi olla vahva sekä sisäisesti että ulos päin. EU:ssa hallitusvalta on monessa maassa kuitenkin vahvistunut ja on harkittu enemmistövaalitavan etuja. Saksa on nähty esimerkiksi, joka yhdistää enemmistövaalitavan ja suhteellisen vaalitavan. Suhteellista ja etenkään hypersuhteellista vaalitapaa ei tulekaan pitää itsestään selvänä modernin politiikan toimintaperiaatteena, vaikka suhteellinen edustus nähtäisiin poliittiseksi arvoksi.

Suomessa etenkin keskikokoiset ja pienet puolueet ovat korostaneet, että puolueiden poliittinen edustus on eri tavoin suhteellista eri vaalipiireissä. Alueiden edustuksen kannalta ei ole laskentatapaan perustuvaa piilevää äänikynnystä. Henkilöiden edustuksessa vaalilistat tekevät piilevät äänikynnykset, eikä tähän ole tarkoitus puuttua. Piilevä vaalikynnys on siten ajankohtainen lähinnä puolueiden edustuksen kannalta

Ero vaalipiirien välillä on prosenteissa laskien suuri eli alin osuus vaalipiirin äänistä, joka keskimäärin väistämättä riittää ensimmäisen paikan saantiin on 3,0 % ja ylin 12,5 %. Luvut vaihtelevat äänten jakauman muodon perusteella, siten vuoden 2000 vaaleissa kokoomuksen edustaja pääsi Pohjois-Karjalassa läpi 11,2 %:n kannatuksella. Näyttää siltä, että pienten puolueiden ei kannattaisi lähteä vaalikamppailuun ilman vaaliliittoa esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, koska valituksi tuleminen edellyttää suurta prosentuaalista osuutta alueen äänistä.

Absoluuttisin luvuin laskien vaalipiirien välillä on kuitenkin vain vähän eroa sen suhteen millä äänimäärällä puolueet saivat viimeisen paikkansa vaalipiiristä. Puolueen ehdokkaan saama vertailuluku vaihteli välillä 2400-3400 (Vaalitoimikunnan raportti s. 8). Eroja vaalipiirin koon perusteella ei tässä suhteessa jäsenny, vaan vaihtelu on satunnaista. Myös keskimääräinen äänimäärä per läpi mennyt ehdokas oli vaalipiireittäin melko lailla sama.

On jo ennalta selvää, että jos vaalipiiristä valitaan 7 edustajaa ja puolueita on 8, niin suhteellinen edustus ei voi täysin toteutua. Suurissakin vaalipiireissä suhteellinen vaalitapa voi tarkoittaa vain sitä, että noudatetaan enemmistövaalitavasta poikkeavaa valintaperiaatetta.

Kaikkiin vaalidemokratioihin kuuluu oikeus asettaa ehdokkaita ja asettua ehdolle. Siten osa äänistä menee aina tavallaan hukkaan ja osa äänistä tukee ehdokkaita, jotka muutoinkin menisivät läpi. Vaalidemokratiassa äänestäjillä on oikeuksia, mutta tämä ei takaa äänestäjien yhtäläistä mahdollisuutta vaikuttaa. Vaalijärjestelmää ei kuitenkaan voi arvioida yksilön tahdon kannalta vaan sen mukana toteutuuko jokin periaate. Lisäksi vaaleissa vaikutus seuraa kollektiivisesta toiminansta, että useat toimviat samankalataisesti. Yksilön vaikutusvallan arviointi vaaleissa voi herättää vain hilpeyttä. Lisäksi erot vaalipiirien välillä voivat olla muiden seikkojen takia siedettäviä.

Alueellisen ja poliittisen edustuksen suhteuttaminen on merkittävä tekijä maan demokratialle. Maantieteelliset erot kuuluvat Euroopassa maiden sisäisiin poliittisiin traditioihin. Kaikilta puolueilta löytyy vaikeasti lähestyttäviä poliittisia alueita. Vaalitoimikunta kuitenkin sivuutti alueiden väliset rakenteelliset erot. Uudet puolueet (vihr. ja nuorsuom.) ovat sen mielestä menestyneet ensin suurimmissa vaalipiireissä, koska piilevä äänikynnys on siellä ollut matala. Vihreiden ja nuorsuomalaisten kiinnostus etelän kaupunkialueisiin ei ehkä johtunut niinkään äänikynnyksestä, vaan siitä, että poliitikot asuivat tuolla alueella. Ja yleisesti uusien puolueiden välittämä tapa tulkita politiikkaa soveltui alueella jo vahvistuneeseen arvomaailmaan ja toimintakulttuuriin. Lisäksi smp:n menestys 1970-luvulla toteutui myös pienissä vaalipiireissä Kummassakin tapauksessa poliittisesti aktiivit muokkasivat itse kulttuuria. Puolueen ja alueen kulttuurien kohtaaminen on poliittisen toiminnan edellytys.

Puolueiden mahdollisuudet menestyä vaaleissa ja äänestäjien mahdollisuudet valita puolueiden välillä vain ovat eri vaalipiireissä erilaiset. Kulttuuri on erilaista ja ehdokkaina ovat eri henkilöt. Poliittiset oikeudet ovat silti yhtäläiset, vaikka vaikuttamismahdollisuudet eivät olisikaan yhtäläiset. Vaikutuksen (toteutumisen) yhtäläisyys ei ole puolueiden eikä kansalaisten subjektiivinen poliittinen oikeus. Valtio ei voi edellyttää edes puolueilta osallistumista vaaleihin kaikissa vaalipiireissä.. Äänioikeus tarkoittaa yksilön oikeutta osallistua vaaleihin ja on sitten poliittisten yhdistysten ja puolueiden asia luoda vaalit.

Suhteellisen vaalitavan etuna on, että se tarjoaa monipuolisemmin mahdollisuuksia yhdistää alueen, puolueiden ja henkilöiden edustus kuin enemmistövaalitapa. Kukin vaalitapa on kuitenkin aina kompromissi. Vaalipiirien pienentymistä ei tulisikaan nähdä niin suureksi ongelmaksi, että se mekaanisesti antaa aiheen muutoksiin. Ahvenanmaa on yhden miehen vaalipiiri, samoin Lappi oli aikanaan. On vain hyväksyttävä, että maan eri osat voivat olla erilaiset. Keinotekoinen maan jakaminen tasasuuriksi vaalipiireiksi ei välttämättä toimi ja saattaa jopa laskea äänestysaktiivisuutta. Alueperiaate lyö läpi myös puolueissa. Lisäksi maakuntien kehittäminen poliittisena yhteisönä voisi olla eduksi sekä puolueiden toiminnalle. että kansalaisyhteiskunnalle yleisesti. Avoimet poliittiset järjestelmät perustuvat useille yhtä aikaan toimimaan laitettaville periaatteille, eikä yhden täydellistymiselle.

Entä eikö alueellisen edustuksen periaate ole täysin vastoin sitä, että edustajien tulee edustaa koko kansaa tai kansakuntaa, eikä jotain sen osaa. Vapaa mandaatti toimii suhteellisesti ottaen kohtuullisesti. Puolueista, alueilta ja järjestöjen kokouksista käsin avautuu erilaisia yleisiä perspektiivejä siihen, miten kokonaisuutta olisi syytä ajatella. Edustajan vapaa mandaatti tarkoittaa vapautta tavoitteelliseen toimintaan eikä täydellistä neutraliteettia asioiden suhteen.

Puolueiden edustuksen suhteen voidaan siis puhua piilevästä äänikynnyksestä. Pienet vaalipiirit viipaloivat erilleen alueita, joilla pienemmät puolueet jäävät paikatta. Useissa maissa vaalialueiden rajat ovatkin olleet puolueiden politiikan kohteena. Suomessa kyse on vähitellen pienenevistä vaalipiireistä. Puolueilla on toki niihin nähden erilaiset etunsa, mutta tätäkin asiaa olisi arvioitava yleisemmin poliittisen järjestelmän toimintaperiaatteiden kannalta.

Otan tässä esille vain yhden keinon, josta mitä ilmeisimmin olisi päästy sopimukseen, mutta juridis-tekninen perspektiivi esti ratkaisunteon. Vaalitoimikunnassa ja oikeusministeriössä alueen ja poliittisen edustuksen yhdistämistä tuettiin käyttämällä vaalialueen käsitettä. Sen mukaan kaksi vaalipiiriä yhdistettäisiin vain laskennan ajaksi ja siten puolueiden suhteellinen jakauma toteutuisi laajemman alueen kuin yhden vaalipiirin perusteella. Vaalit käytäisiin ja edustajapaikat jaettaisiin edelleen vaalipiireittäin. Järjestelyn etuna olisi, että vaaliliitot eli vaalitavan keskeinen epäkohta voitaisiin kieltää. Uudistus ei muuttaisi poliittisen julkisuuden toimintaperiaatteita vaan korkeintaan lisäisi puolueiden aktiivisuutta maan eri osissa. Vanhastaan alueen keskeiset puolueet joutuisivat perustelamaan asiansa uudelleen, jos pienten puolueiden julkisuus koettaisiin reaalisena uhkana.

Jos kunkin edustusperiaatteen suhteellisuus nähdään tärkeäksi periaatteeksi, niin vaalialueen käyttö tekisi mahdolliseksi välttää vaatimukset vaalipiirien yhdistämisestä ja tasauspaikkajärjestelyt. Ne haittaisivat selvästi vaalien läpinäkyvyyttä. Vaalialueet tukisivat poliittisen suhteellisuuden toteutumista ja tasaus merkitsisi ehkä yhden paikan siirtymistä 20:stä toisen vaalipiirin äänten takia. Olisi puolueiden asia perustella, miksi se on eduksi. Vaalitapa olisi kuitenkin äänestäjän kannalta selkeämpi kuin vaaliliittojen tukema edustus,

lopuksi

Ongelmallista vaalitavastakaan päätettäessä ei ole päätöksenteon ilmeinen poliittisuus vaan poliittisen tilanteen häivyttäminen juridis-matemaattiseksi tekniseksi ongelmaksi. Samalla häivytetään perusteet puhua niistä asioista, joille poliittinen kompromissi voisi perustua ja josta poliittiset päättäjätkin ovat tietoisia. Vaalitoimikunta 2000 koostui poliittisten puolueiden merkittävistä vaikuttajista, mutta asiaa käsiteltiin teknisesti. Syksyllä 2002 oikeusministeriö keräsi järjestöjen kannat uuteen vaalialue-esitykseen ja totesi hajonnan. Puolueet ovat sysänneet asian virkavalmisteluun, jossa ei neuvotella poliittisesti vaan raportoidaan asioiden tilasta. Voitto Helander muistutti (HS 22.1 ) poliittisen valmistelun vähentyneen virkamiesvalmistelun tieltä. Vaalitavoista sopimisen edellytyksenä on, että ne ja niistä sopiminen käsitetään poliittisiksi toimintaperiaatteiksi.

1.Vaalitoimikunta 2000 käsitteli suhteellisuuden toteutumista Suomessa, muttei tehnyt ratkaisuesitystä. Valmistelua jatkettiin oikeusministeriössä kesällä 2002, mutta puolueiden vastaukset hajosivat niin, että hallitus katsoi 16.10. asian käsittelyn päättyneeksi. Puolueiden eduskuntapuheenvuoroissa perustuslain toimeenpanosta 7.1. 2003 asia näytti edelleen hiertävän puolueita.