Kognitiotieteen sanastoa

© Otto Lappi 2003-2010

Tämä sanasto on alunalkaen laadittu Cog101 Johdatus kognitiotieteeseen monisteeseen (laajennettu vähitellen)

Abduktio

Päättelymuoto, jossa johtopäätöstä perustellaan sillä, että sen avulla voidaan selittää premissit, tai yleisemmin ottaen saatavilla oleva todistusaineisto. Tämän takia abduktiota kutsutaan usein "päättelyksi parhaaseen saatavilla olevaan selitykseen" (tämä muotoilu - ja itse sana "abduktio" - on peräisin C.S. Peirceltä, pragmatisti tieteenfilosofilta ja loogikolta 1800 luvun lopulta).

Yleisesti abduktiivinen päättely etenee seuraavasti:

Yllättävä tosiasia P on todettu.
P ei olisi niin yllättävä, jos hypoteesi h olisi tosi (h selittää p:n)
____________________________
Siis: h on tosi.

Abduktiivisessa päättelyssä johtopäätös ei seuraa loogisella väistämättömyydellä premisseistä, vaan se voi olla epätosi vaikka kaikki premissit olisivat tosia, eikä abduktiivinen päättely siten ole deduktiivisesti pätevää.

Vaikka abduktiivinen päättely ei ole loogisesti pätevää samalla tavalla kuin deduktiivinen päättely, se on kuitenkin pitää rationaalisena, ja esimerkiksi tieteellisiä selityksiä ja teorioita puolustetaan usein nimenomaan abduktiivisesti eikä suinkaan osoittamalla että ne seuraavat väistämättä siitä todistusaineistosta jota niiden tueksi on hankittu. Teoriat eivät yleensä seuraa todistusaineistosta väistämättä, vaan yleensä jotkin muutkin vaihtoehtoiset selitykset ovat ainakin periaatteessa mahdollisia, tai ainakaan niitä ei käytettävissä olevan todistusaineiston nojalla voi sulkea pois - teoriaa voidaan tällöin puolustaa sillä, että se selittää parhaiten kaiken selitystä kaipaavan olevan todistusaineiston. Abduktiivisen kritiikin kestäminen on myös yksi kaikkein keskeisimpiä vaatimuksia joita tieteellisille teorioille asetetaan: miten hyvin teoria sopii yhteen kaiken saatavilla olevan todistusaineiston ja asiaan liittyvien taustaoletusten kanssa, verrattuna muihin saatavilla oleviin selittäviin hypoteeseihin? Esimerkki abduktiivisesta päättelystä voisi olla seuraavanlainen (neljä premissiä, joista kaksi ensimmäistä ovat yleisesti hyväksyttyjä tosiasioita jotka otetaan annettuna, ja kaksi jälkimmäistä ovat empiiristä todistusaineistoa):

1. Koirat haukkuvat.
2. Koirat ovat yleisiä lemmikkieläimiä.
3. Näin eilen Naapurini talon edessä lemmikkieläinkaupan kuorma-auton.
4. Tänä aamuna naapurini talosta kuuluu haukuntaa.
__________________________________________________________
Johtopäätös: Siis, naapurini on hankkinut koiran.

Tätä johtopäätöstä "Naapurini on hankkinut koiran" voidaan puolustaa sanomalla, että se on järkevä ja tunnetut tosiasiat parhaiten selittävä oletus; sen perusteella että nämä tosiasiat ovat tosia, ja että tämä oletus selittäisi ne, voidaan sanoa että on jossain mielessä perusteltua väittää myös oletuksen pitävän paikkansa. Sen että abduktiivinen päättely ei ole deduktiivisesti pätevää osoittaa se, että on mahdollista että haukkumiselle on olemassa jokin muu selitys: ehkä naapurillani on vierailulla ystävä jolla on koira (ja lemmikkieläinkaupan auton pysäköinti naapurini talon eteen oli sattumaa), tai ehkä naapurini on hankkinut lemmikkieläinkaupasta hylkeen, joka tosin on hyvin harvinainen lemmikkieläin, mutta jotka myös haukkuvat.

Tässä esimerkissä "koirahypoteesi" on "vierailuhypoteesia" parempi siinä suhteessa, että siinä ei oleteta osan todistusaineistosta olevan vain epätodennäköistä yhteensattumaa) - tästä paremmuudesta ei kuitenkaan varmuudella seuraa, että se olisi tosi.

Vrt. Deduktio, Induktio, Logiikka.

Abstraktio

1. Abstrakti olio. Ei-materiaalinen, ei-konkreettinen olio, jolla ei ole lainkaan fysikaalisia ominaisuuksia. Tyypillisiä abstraktioita ovat matemaattiset oliot, kuten luvut, joukot ja geometriset ideaalit; muita filosofisesti merkittäviä abstraktioita ovat propositiot ja näiden elementit, käsitteet. On ontologinen kysymys, onko tällaisia olioita lainkaan olemassa.

Jos mitään abstraktioita ei ole olemassa, nousee esiin kysymys: mikä sitten tekee todeksi sellaiset väitteet kuin '2+2=4' 'ympyrä koostuu pisteistä jotka sijaitsevat tasolla yhtä kaukana sen keskipisteestä' tai 'lauseet Lumi on valkoista ja Snow is white ilmaisevat saman proposition'? Voidaan ajatella, että konkreettista olioista puhuvan lauseen kuten 'Kissa on matolla' tekee todeksi se asiantila maailmassa johon se viittaa - ne oliot joista se puhuu (kissa ja matto), sekä näiden väliset suhteet (kissan ja maton sijainti toisiinsa nähden). Mutta jos mitään lukuja, platonisia muotoja tai propositioita ei ole olemassa, täytyy näistä olioista näköjään puhuvien väittämien totuuden perustua johonkin muuhun kuin niihin abstrakteihin olioihin joista ne puhuvat (tai näyttävät puhuvan).

2. Abstrakti ominaisuus. Ärsykkeen "psykologinen" ominaisuus, joka "ei ole läsnä puhtaissa, tulkitsemattomissa havainnoissa", tai joihin aistinelin ei suoraan reagoi fysikaalisesti, vaan jonka hahmottaminen vaatii tietoon perustuvaa kognitiivista prosessointia.

Aistimme näyttävät tavoittavan vain konkreettisia, aineellisia ilmiöitä. Tällöin tietomme abstrakteista ominaisuuksista ei voi olla peräisin pelkästään aisteista, vaan sen täytyy olla joko a) synnynnäistä, havaintoihin perustumatonta, tai sitten b) yksittäisistä (konkreettisiin olioihin kohdistuvista) havainnoista "abstrahoitua". Esimerkiksi kauneus on ominaisuus, jota yleisesti pidetään abstraktina tässä mielessä: emme havaitse kauneutta suoraan aisteillamme, vaan muodostamme arvostelmamme kauneudesta sen perusteella mitä konkreettisia ominaisuuksia havaitsemme. Myöskään eri asioiden kauneutta ei voi ongelmattomasti pitää samana asiana - ovatko kaunis ihminen, musiikkikappale tai matemaattinen todistus samalla tavalla kauniita? Toisaalta arkipsykologiassa monia sellaisia asioita (kuten värit, sanat) on tapana pitää konkreettisina, joiden hahmottamisen kognitiivinen ja havaintopsykologia on osoittanut edellyttävän huomattavaa kognitiiivista prosessointia.

3. Idealisoitu kuvaus. Esimerkiksi fysiikassa rakennetaan usein yksinkertaistettuja matemaattisia kuvauksia, joissa tarkoituksella jätetään huomioimatta joitakin kuvattavan kohteen ominaisuuksia koska siten mallista ja sen soveltamiseen vaadittavista laskutoimituksista saadaan tehtyä yksinkertaisempia.

Esimerkiksi tarkasteltaessa kierrejousen toimintaa, voidaan joitakin tarkoitusperiä varten jättää huomiotta jousen rakenneosasten välinen, jousen sisäinen, kitka. Kun todellista jousta jännitetään ja sen annetaan värähdellä, jousen sisäinen kitka saa jousen lämpenemään, ja energian poistuessa lämpösäteilynä jousi vähitellen lakkaa värähtelemästä. Voidaan kuitenkin kuvitella "täydellinen" jousi, jonka osasten välillä ei esiinny ollenkaan sisäistä kitkaa. Tällainen jousi ei lämpene, ja vastaavasti jatkaa värähtelyään ikuisesti, ellei jokin ulkopuolinen voima sen liikettä keskeytä. Mikään todellinen jousi ei ole tällainen ikiliikkuja, ja siksi "jousi jolla ei ole lainkaan sisäistä kitkaa" on vain idealisaatio t. abstraktio (jolloin kuvauskin on oikeasti kuvaus jostain joka ei ole fysikaalisesti mahdollinen). Joskus se voi kuitenkin olla hyödyllinen idealisaatio: jos esimerkiksi haluamme tehdä jousesta matemaattisen mallin joka kertoo miten suurella voimalla jousta on vedettävä että se venyisi 2 cm, on turha ottaa laskuissa huomioon sisäistä kitkaa, koska sen vaikutus on tässä yhteydessä merkityksettömän pieni.

4. Mielen suorittama abstrahointi-operaatio. Abstrahoinnin ajatellaan tapahtuvan siten, että yksittäisistä havainnoista "poistetaan mielessä" (abstrahoidaan) kaikki kuhunkin nimenomaiseen havaintoon liittyvä sisältöaines, jolloin jäljelle jää vain yleisiä, kaikkia havaintoja yhteen liittäviä elementtejä.

Esimerkiksi havaitsemme maailmassa erilaisia ympyröitä - abstrahoimalla erilaisista ympyrähavainnoista pois niiden epäoleelliset piirteet kuten yksittäisten aineellisten ympyröiden väri, koko tai muhkuraisuus, voidaan saavuttaa abstrakti "ympyrän itsensä" idea; vastaavasti abstrahoimalla havaitsemistamme kolmioista pois niiden erottavat piirteet, saavutetaan niitä yhdistävä kolmion idea, johon ei kuulu suorakulmaisuus sen enempää kuin tylppyys tai terävyys - jokainen havaitsemamme kolmio on välttämättä joko terävä, suorakulmainen tai tylppä, mutta "kolmio sinänsä" - kolmion abstrakti idea - ei sisällä mitään näistä. HUOM. Sikäli kuin "havainnot" tässä ovat "puhtaita" (kohdassa (2) tarkoitetussa mielessä), ei tämän menetelmän kautta voida muodostaa abstrakteja käsitteitä (kohdassa (2) tarkoitetussa mielessä), eikä syntyvää käsitettä (esim. "kolmio") voi pitää abstraktina. Jos taas havainnoissa ajatellaan olevan kyse jo "tulkitusta", käsitteellisestä, abstraktioiden havaitsemisesta, täytyy havaintoon jo oletetun käsitteellisen aineksen olla peräisin jostain muusta lähteestä kuin tämänkaltaisesta abstrahointi-operaatiosta. Joka tapauksessa tämänkaltainen abstrahointi mekanismi on siis riittämätön selittämään abstraktioita koskevien käsitteiden syntyä.

Adaptaatio

1. Evolutiivinen sopeutuma. A. Evoluution kuluessa tietylle lajille muodostuneet lajityypilliset, lajin edustajien kelpoisuutta edesauttavat biologiset ominaisuudet, jotka tekevät niistä paremmin sopeutuneita lajin elinympäristöön ja elämänmuotoon. Biologisilla ominaisuuksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä yleensä fenotyypin ominaisuuksia, eli yksilön rakenteellisia (anatomisia), elintoimintoihin ja aineenvaihduntaan liittyviä (fysiologisia) ja käyttäytymiseen liittyviä (etologisia) ominaisuuksia). B. Evoluutioprosessi, jossa laji vähitellen sopeutuu ympäristöönsä. Darwinin evoluutioteorian mukaan adaptaation saa aikaan luonnonvalinta, joka säätelee vähittäistä muuttumista kantamuodosta kohti paremmin sopeutuneita muotoja.

Esimerkiksi linnun siiven aerodynaamiset ominaisuudet ovat biologinen sopeutuma maapallon ilmakehässä lentämiseen. Erilaiset siivet ovat kehittyneet alkeellisemmasta siiven kantamuodosta adaptiivisesti, luonnonvalinnan johtaessa hyödyllisten mutaatioiden kumuloitumiseen ja haitallisten karsiutumiseen.

2. Yksilöllinen sopeutuma - yksilönkehityksen myötä syntyvät biologiset muutokset jotka tekevät yksilöstä paremmin sopeutuneen omaan yksilölliseen elinympäristöönsä. Plastiset pitkäkestoiset muutokset yksilön fenotyypissä.

Esimerkiksi lihasten ja nivelten kasvu ja vahvistuminen/surkastuminen ja heikkeneminen yksilöllisen käytön mukaan.

3. Aistinelimen sopeutuminen hetkellisiin ympäristön muutoksiin.

Esimerkiksi silmän pupillin koon ja verkkokalvon hermoverkkojen toiminnan muutokset valon määrän vaihtelun mukaan (kun tulet pimeästä sisätilasta kirkkaaseen auringonpaisteeseen, kestää silmiltäsi hetken sopeutua valon määrän muutokseen - vasta silmän sopeuduttua se pystyy lähettämään näköhermoa pitkin sellaista "häiriötöntä" signaalia jota aivojesi näköjärjestelmä on yksilönkehityksen aikana sopeutunut käsittelemään).

Ajattelu

"Korkeammat" kognitiiviset toiminnot, pois lukien kieli; perinteisesti jaoteltu ongelmanratkaisuun, päättelyyn ja päätöksentekoon. Erotetaan yleensä "matalamman tason" kognitiivisista perustoiminnoista, kuten havainnot, tarkkaavaisuus, ja työmuisti. Ajattelun ja kielen yhteydestä - missä määrin ajattelu on riippuvaista kielestä, ja missä määrin ajattelu ja kieli ehkä perustuvat yhteisiin, jaettuihin, kognitiivisiin resursseihin - on psykologian ja kognitiotieteen historiassa käyty monia pitkiä teoreettisia kiistoja. Kysymystä ei vieläkään ole ratkaistu täysin tyydyttävällä tavalla.

Ajatuskoe

Filosofit ja tiedemiehet käyttävät usein ajatuskokeita erilaisten selitysten, teorioiden ja hypoteesien uskottavuuden arviointiin. Ajatuskokeiden avulla voidaan analysoida erilaisten selitysten tai teorioiden yhteensopivuutta, niiden väitteiden välisiä loogisia suhteita tai teorian sisäistä ristiriidattomuutta, tai sitä miten hyvin jotkin käsitteet tai teoriat soveltuvat kuvailemaan jotakin ilmiötyyppiä. Ensin ajatuskokeessa kuvitellaan jokin lähtötilanne, ikään kuin "koetilanne", jota sitten tarkastellaan analysoitavan teorian valossa.

Algoritmi

Säännöstö askel askeleelta etenevän symbolimanipulaation suorittamiseksi. Algoritmin säännöstö on siten laadittu, että:

a) symbolimanipulaatioiden (t. näiden representoimien tiedonkäsittelyoperaatioiden) sarja toteuttaa tietyn matemaattisen funktion, niin että algoritmi kuhunkin syöte (input) symboliin tai symbolikonstruktioon sovellettuna tuottaa tuloste (output) symbolin tai symbolikonstruktion siten että tulosteen suhde syötteeseen on systemaattisesti annetun funktion mukainen. Sanotaan, että funktio voidaan komputoida algoritmin avulla.

b) säännön noudattaminen on ’mekaanisesti toteutettavissa’ - ts. se ei vaadi "älykkyyttä", ja voidaan muotoilla formaalisti siten ettei prosessoinnin suorittaminen edellytä symbolien merkityksen tuntemista tai ’tulkintaa’; sääntöjen noudattaminen voidaan koodata fysikaalisen informaationprosessointijärjestelmän toimintaan ilman että järjestelmän oikea toiminta edellyttää missään vaiheessa "mentaalista interventiota", sillä järjestelmän ei tarvitse koskaan aidosti päättää mitä tehdä seuraavaksi, algoritmisäännöstön määrätessä yksikäsitteisesti kunkin askeleen.

Mekaanisen toteutettavuuden käsitteen matemaattista muotoilua ei ole luotu psykologien tai neurotieteilijöiden tarpeita silmälläpitäen, eikä se varsinaisesti perustu syvällisemmälle ja yleisemmälle kognitiiviselle taustateorialle älykkyyden ja mekaanisuuden luonteesta.

Ks. myös Komputaatio, Representaatio, Marrin tasot.

Analyyttinen ja synteettinen totuus

Väittämä on analyyttisesti tosi (tai epätosi), silloin kun sen totuus perustuu vain sen sisältämien sanojen (tai käsitteiden) merkityksiin, eikä mihinkään tiettyyn kielen ulkopuoliseen tosiasiaan tai asiantilaan. Vastaavasti jos väittämän totuus perustuu johonkin kielenulkopuoliseen tosiasiaan eikä ilmaisujen merkityksiin ja niiden käyttöä koskeviin sääntöihin, on väittämä synteettisesti tosi/epätosi.

Erottelun teki kuuluisaksi Immanuel Kant. Kantin kuuluisa esimerkki analyyttisesti todesta väittämästä on: "Kaikki poikamiehet ovat naimattomia". Tämän väittämän totuus perustuu yksinomaan siihen, että poikamies tarkoittaa määritelmän mukaan "naimatonta miestä", ja siksi väittämä on synonyyminen (siis sisällöltään samanmerkityksinen) väittämän "Kaikki naimattomat miehet ovat naimattomia." kanssa. Tämän väittämän totuuden tietäminen taas ei edellytä sen tietämistä, ketkä miehet ovat poikamiehiä, tai kuka on ja kuka ei ole naimisissa (väitteen ekstension tuntemista).

Tiedämme a priori, että jos henkilö X on poikamies, niin hän on naimaton. Sen sijaan väittämä "Näsinneula on Suomen korkein rakennus" on synteettisesti tosi (tai epätosi) Kant sanoi väittämän olevan analyyttinen silloin kun siinä mitä oliosta sanotaan (predikaatissa - esimerkissä: "naimaton"/"Suomen korkein rakennus") ei sanota mitään sellaista mitä ei olisi sanottu, kun sanottiin mikä olio on (mikä sisältyy jo subjektiin - esimerkissä "poikamies", "Näsinneula"). Kantin mukaan meillä voi olla a priorista tietoa myös synteettisistä totuuksista, ja yksi hänen koko metafysiikkansa peruslähtökohtia oli pyrkiä osoittamaan miten synteettinen tosiasiatieto a priori (siis ilman havaintoa) on mahdollista; joidenkin filosofien (kuten loogisten empiristien, 1900-luvulla) mukaan taas kaikki tosiasioita koskeva synteettinen tieto on välttämättä a posteriorista.

Myöhemmin analyyttisyys on pyritty määrittelemään loogisen totuuden käsitteen avulla: väittämä on analyyttisesti tosi silloin kun se on looginen totuus (tautologia), tai muutettavissa loogiseksi totuudeksi korvaamalla synonyymit synonyymeillään (kuten edellä "poikamies" korvattiin synonyymisellä ilmaisulla "naimaton mies", jolloin saatiin lause joka ilmiselvästi on looginen totuus; so. väittämä jonka negaatio - joku naimaton mies ei ole naimaton - on looginen ristiriita (vastaavasti ei ole mitään ristiriitaa siinä, että väittää että Näsinneula ei ole Suomen korkein rakennus). Onkin ehdotettu, että analyyttinen totuus voidaan määritellä sanomalla, että sen negaatio on looginen ristiriita, jolloin väite on synteettisesti tosi jos ja vain jos on loogisesti mahdollista, että se on tosi ja loogisesti mahdollista, että se on epätosi.

Anatomia

Biologian osa-alue, joka tutki organismien ja näiden osajärjestelmien rakennetta ja koostumusta.

Vrt. Fysiologia.

Apriorinen ja aposteriorinen tieto

Apriorinen tieto tarkoittaa tietoa, joka ei perustu tosiasioita koskeviin havaintoihin. Esim. tieto välttämättömistä totuuksista kuten että 2+2=4. Nimitys tulee siitä, että meillä on tämä tieto "ennen havaintoja" (a priori). Vastaavasti aposteriorisella tiedolla tarkoitetaan tietoa, joka on saavutettu tai perusteltu kokemuksen kautta, ts. tekemällä havaintoja siitä mitkä asiantilat ovat toteutuneet meidän aktuaalisessa maailmassamme. Vastaavasti apriorinen tieto voidaan saavuttaa tai perustella riippumattomasti mistään nimenomaisesta havaintosisällöstä. A priori/a posteriori erottelu periytyy Immanuel Kantin filosofiasta.

A priori ei kuitenkaan aina välttämättä tarkoita ennen kaikkea havaintoa. Esimerkiksi luonnontieteen empiiriseen menetelmään kuuluva hypoteesien testaaminen edellyttää, että teorian ennustukset voidaan johtaa "a priori2, vetoamatta niihin havaintoihin joiden valossa hypoteesin paikkansapitävyyttä koetellaan. Käytetty taustateoria ja apuoletukset itsessään toki perustuvat muihin havaintoihin.

Vrt. Analyyttinen ja synteettinen totuus.

Argumentti

1. Jonkin teorian tai näkemyksen puolustamiseksi esitetty päättelyketju, jossa pyritään käsitteiden täsmällisen määrittelyn ja loogisen päättelyn avulla vakuuttamaan vastustaja oman näkemyksen t. teorian paikkansapitävyydestä. Tämä voidaan tehdä joko (a) osoittamalla näkemyksen seuraavan loogisesti vastustajan jo tosiksi myöntämistä väittämistä, tai (b) osoittamalla teorian paikkansapitävyyden kiistämisen johtavan siihen että jotkut vastustajan epätosina pitämät väittämät olisikin hyväksyttävä tosiksi.

2. Joukko väittämiä, jotka on koottu siten että muiden väittämien on tarkoitus todistaa väittämistä yksi, argumentin johtopäätös, osoittamalla sen seuraavan loogisesti argumentin premisseistä. Hyvässä argumentissa premissien olisi oltava etukäteen todeksi todistettuja, tai muutoin uskottavia, väitteet eivät myöskään saisi olla epämääräisiä tai käytetyt termit kovin tulkinnanvaraisia. Missään tapauksessa premissit eivät saa olla keskenään ristiriidassa.

3. Looginen päättelyketju jossa premisseistä johdetaan johtopäätös jotakin päättelysääntöjen kokoelmaa käyttäen.

4. Väittely, jossa jonkin väittämän (teesin t. hypoteesin) tueksi esitetään perusteluja (näitä perusteluja kutsutaan myös argumenteiksi väittämän puolesta), sekä myös vasta-argumentteja sitä vastaan.

Hyvän argumentaation ehtona on, että väitteen puolustaja ei pelkästään keskity omien perustelujensa esittämiseen ja niiden toistamiseen, vaan ottaa huomioon hänen väitteitänsä vastaan esitetyt vasta-argumentit ja pyrkii osoittamaan, että vasta argumentit a) ovat epäpäteviä, b) eivät kumoa hänen kantaansa vaikka ne olisivatkin päteviä, tai mahdollisesti c) perustuvat taustaoletuksiin, joita väittämän vastustaja ei ole perustellut ja jota vastaan voidaan esittää vasta-vasta-argumentteja.

Se, että jokin haluttu väite saadaan "kuulostamaan uskottavalta" ei tee perusteluista argumenttia - perustelun pitää olla loogisesti pitävä. Argumentin ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla deduktiivinen (ts. sellainen jossa johtopäätös seuraa deduktiivisella vääjäämättömyydellä premisseistä) - induktiivisessa argumentissa premissien totuus tekisi johtopäätöksestä todennäköisesti toden.

Arkipsykologia

Arkikäsityksiin perustuvat tavat kuvailla ja selittää ihmisten ja eläinten käyttäytymistä ja psyykkisen toiminnan lainalaisuuksia. Arkipsykologian mukaan mieli koostuu sellaisista elementeistä kuin aistimuksista, mielikuvista, uskomuksista, haluista, toiveista, tunne-elämyksistä jne. Arkipsykologia ei ole täsmällisesti muotoiltu tai empiirisesti koeteltu tieteellinen teoria. Introspektiiviset raportit perustuvat pitkälti arkipsykologisiin käsitteisiin.

Assosiaatio

Yksilön mielen/kognition muodostama yhteys kahden merkityksellisen asian välillä - assosiaatio voi olla mielleyhtymä kahden ajatuksen, mielikuvan, mentaalisen representaation tai muun sisäisen asian välillä (vrt. semanttiset verkot) tai yksilön muodostama yhteys kahden ulkoisen ärsykkeen välillä (Ks. Ehdollistuminen).

Behaviorismi

Varhainen psykologian koulukunta, joka painotti objektiivisia ja täsmällisiä kokeellisia tutkimusmenetelmiä, ja psykologian luonnontieteellisyyttä; behavioristiseen metodologiaan kuului, että kaikki psykologiset väittämät oli voitava perustella empiirisesti, ärsykkeistä ja käyttäytymisestä tehdyillä havainnoilla (ei introspektiivisesti). Hallitsevassa asemassa varsinkin yhdyvalloissa 1920-luvulta 1950-luvulle, kognitiivisen psykologian syntyyn asti. Keskeisiä edustajia olivat mm. J.B.Watson, B.F.Skinner, I.Pavlov, E.Thorndike, E.C.Tolman, K.Lashley ja D.O.Hebb.

Äärimuodoissaan (Watson, Skinner) behavioristinen metateoria esitti psykologian kokonaisuudessaan olevan vain ulkoisen käyttäytymisen tutkimusta, jonka ei tulisi lainkaan ottaa kantaa kysymyksiin siitä, mitä organismin pään sisällä mahdollisesti tapahtuu. Äärimuodoissaan behavioristinen teoria väitti kaiken psykologisesti selitettävissä olevan käyttäytymisen noudattavan behavioristisia oppimislakeja (ks. ehdollistuminen), ja keskushermoston toimintamekanismien koostuvan pelkistä reflekseistä.

Arkipsykologiassa "behavioraaliset" termit voivat olla ”tulkitsemattomia”, "fysikaalisia" (liikeradat, äännähdykset) tai ”intentionaalisia” (nimen kirjoittaminen, väitteen esittäminen). Huomaa kehäpäättelyn vaara! Jos käyttäytymistutkimuksen "tieteellisyys" on tarkoitus varmistaa sillä että siinä ei viitata mihinkään "mystisiin", mentaalisiin, ilmiöihin (kognitivismi selittää nämä representationalistisesti), ei myöskään käyttäytymisen kuvaus saisi sisältää mitään tulkintaa (monissa teon teorioissa se mikä on liikkeen oikea tulkinta - esim. venyttely vai äänestäminen - perustuu nimenomaan liikkeen aikaan saaneeseen mentaaliseen intentioon). Skinnerin Verbal Behavior käytännössä rikkoi tätä rajoitusta, sallienintentionaalisesti tulkitut stimulukset ja responssit.

Toisaalta tieteellisessä behaviorismissa "behavioraalinen" voi olla myös yksilön aivojen sisäisiä tapahtumia kuvaavia (autonomisen hermoston tila on sellainen-ja-sellainen), eivätkä kaikki behavioristit (esim. D.O.Hebb & C.Hull) edellyttäneet että behavioristinen psykologia saisi tarkastella vain yksilön ulkopuolisia ärsykkeitä ja vasteita (esim. sisäelinten fysiologiset tilat voivat olla vasteita ja vastaavasti toimia sisäisinä ärsykkeinä toisille ärsykkeille, jotka lopulta aikaan saavat käyttäytymisvasteen). Tällaisessa metodologisessa behaviorismissa vain intersubjektiivisesti havaittavaa käyttäytymistä kuvaava todistusaineisto voidaan sallia psykologiassa. Ne ovat psykologisten teorioiden koko sovellusala, jonka mahdollisimman tarkkaan kuvailuun ja selittämiseen on pyrittävä. ”Sisäisten” tilojen havainnointi (introspektio) ei sallittu. ”Mentaalisia” ilmiöitä (esim. fenomenaaliset kvaliat tai abstraktit käsitteet) ei voi eikä tarvitse edes yrittää selittää. Välittävät muuttujat havaittujen muuttujien välillä voidaan silti sallia – kunhan niiden soveltamiskriteerit on behavioraalisesti operationalisoitu (esim. aiempi ehdollistamishistoria).

Ks. myös Looginen behaviorismi.

Biologia

Eliöitä (organismeja) - näiden rakennetta, elintoimintoja, levinneisyyttä, lisääntymistä kasvua, ja käyttäytymistä - ja eliömaailman luonnonhistoriaa ja lainalaisuuksia tutkiva luonnontieteen osa-alue.

Ks. evoluutio, genetiikka, etologia, ekologia, fysiologia, anatomia

Deduktio

Päättely, jossa johtopäätös päätellään loogisesti sitovien päättelyaskelten kautta tietyistä lähtöoletuksista (premisseistä). Premissit itsessään voivat olla joko yleisesti hyväksyttyjä/itsestään selviä, tai vain hypoteettisesti totena pidettyjä. Oleellista loogisessa sitovuudessa (t. deduktiivisessa pätevyydessä) on, että jos sitoudutaan premissien totuuteen, niin on pakko hyväksyä myös johtopäätöksen olevan tosi, koska sikäli mikäli päätelmä on deduktiivisesti pätevä, ei voi olla niin että premissit olisivat tosia mutta johtopäätös epätosi. (Tämän takia deduktiivista päättelyä sanotaan "totuuden säilyttäväksi" - deduktiivisen päättelyn avulla voidaan tosista premisseistä johtaa pelkästään tosia johtopäätöksiä).

Ks. myös Logiikka

Dualismi

Psykologiassa, neurotieteessä ja mielenfilosofiassa dualismilla yleensä tarkoitetaan R.Descartesin psykofyysta dualismia, eli kartesiolaista dualismia, jonka mukaan todellisuus koostuu aineellisista ja mentaalisista olioista - ihmisen ruumis ja sielu ovat kaksi erilaista substanssia (toinen ainetta, toinen ajattelua), jotka ovat keskenään vuorovaikutuksessa, mutta voivat olla olemassa myös toisistaan erillään. Tämän takia kartesiolaista dualismia kutsutaan myös substanssidualimiksi. (dualismi tarkoittaa oppia kahdenlaisesta perusluonteesta, vrt. materialismi joka on monistinen teoria).Yleisemmin dualismia voi olla mikä tahansa ontologinen teoria, jonka mukaan todellisuus koostuu kahdenlaisista perussubstansseista.

Nimitys "kartesiolainen" (tai "karteesinen") tulee nimestä Cartesius, jota René Descartes käytti latinankielisissä kirjoituksissaan (vrt. Carl vonLinné > Linnaeus).

Ks. myös Mind-body ongelma, materialismi

Ehdollistuminen

Behavioristisen oppimisen tärkeimmät muodot ovat klassinen ehdollistuminen ja väline-ehdollistuminen.

Klassisessa ehdollistumisessa ehdollinen ärsyke (joka alun perin ei aiheuta reaktiota) alkaa saada aikaan reaktion, kun se esiintyy toistuvasti ehdottoman ärsykkeen (joka alunperinkin aikaansaa ehdottoman reaktion) yhteydessä. Oppimisen tapahduttua ehdollinen ärsyke yksinäänkin saa aikaan reaktion, tällöin puhutaan ehdollisesta reaktiosta, joka syntyy koska yksilö on assosioinut ehdollisen ja ehdottoman ärsykkeen toisiinsa. Väline-ehdollistumisessa (jota kutsutaan myös Thorndikea seuraten teon seurauksen laiksi. Law of effect) yksilön omaa toimintaa (operantti) seuraavat ärsykkeet toimivat vahvistajina - joko palkkioina jolloin toiminta lisääntyy, tai rangaistuksina, jolloin toiminta heikkenee.

Eliminativismi

Eliminatiivinen materialismi - ks. Materialismi

Empiirinen menetelmä

1. (Luonnon)tieteellinen, täsmällisesti muotoiltujen teorioiden havaintoihin perustuvan koettelun menetelmä. Empiirisen menetelmän lähtökohta on, että ilmiöitä pyritään kuvailemaan käsitteellisesti täsmällisten , yhtenäisten teorioiden avulla. Teorioiden paikkansapitävyyttä pyritään koettelemaan eli testaamaan ilmiöstä tehtyjen havaintojen, eli ilmiötä koskevan todistusaineiston valossa (tässä yhteydessä on tärkeää, että havaintomenetelmät joilla todistusaineisto, ’data’, on hankittu on luonteeltaan objektiivinen ja luotettava). Koetteleminen tapahtuu vertaamalla ilmiön toistaiseksi havaitsemattomista ominaisuuksista teorian pohjalta tehtyjä ennusteita todellisiin havaintoihin. Mikäli havainnot ja ennusteet ovat ristiriidassa, joudutaan tilanne analysoimaan - jos data on validia (todistusvoimaista), moitteettomasti hankittua, eikä liaa voi ’selittää pois’ ceteris paribus apuoletusten avulla, joudutaan teoriaa korjaamaan.

Ks. myös Hypoteesi, Operationalisointi, Objektiivisuus, Itseäänkorjaavuus, Luonnontiede, Menetelmätieteet

2. Havaintoihin, ilman tarkkoja ja yksityiskohtaisia taustateorioita, perustuvaan päättelyyn perustuva tiedon hankkiminen.

Esimerkiksi insinööri voi selvittää suunnitelmansa rakenteen kestävyyttä joko teoreettisesti - laatimalla rakenteesta (ja sen ympäristöstä) teoreettisen mallin, ja tarkastelemalla laskemalla eri rakenteiden kestävyyttä kun materiaalien ja rakenteiden lujuudet ja niihin mallin mukaan kohdistuvat voimat tunnetaan - tai empiirisesti rakentamalla järjestelmästä pienoismallin, ja "simuloimalla" sitten rakenteeseen vaikuttavia voimia (esim. tuulitunnelissa). Tällöinkin tarvitaan teoriaa, mm. siitä minkä tyyppisiä ja miten suuria voimia valmiiseen rakenteeseen tulee kohdistumaan, ja miten esimerkiksi mittakaavaerot vaikuttavat pienoismallin kestävyyteen täysikokoiseen rakenteeseen verrattuna - koko järjestelmää ja toisiinsa monimutkaisesti vuorovaikuttavia voimia ei kuitenkaan tässä tapauksessa tarvitse tuntea yksityiskohtaisesti.

3. Mikä tahansa kokemukseen, havaintoihin tai kokeelliseen tutkimukseen - ja tähän perustuvaan järjenkäyttöön - nojaava tiedon hankintamenetelmä. Vastakohtana a priorinen tai rationalistinen, l. puhtaaseen järkeen, määritelmiin tai väittämien merkitykseen perustuva tiedon hankkimisen menetelmä.

Esimerkiksi empiiristä tietoa jostakin oliosta voidaan saada vain tekemällä havaintoja jostain oliosta, kun taas a priori tieto ei edellytä vastaavaa havainnointia (esimerkiksi, jos tiedämme että Mosse on kissa, voimme a priori vakuuttua myös siitä, että Mosse on tasalämpöinen keskikokoinen eläin (tiedämme tämän käsitteen kissa merkityksen tuntemisen perusteella, emme Mossesta tehtyjen havaintojen perusteella; vastaavasti sen selvittäminen, onko Mosse karvainen tai onko sillä neljä jalkaa, vaatii empiiristä havaintoaineiston keräämistä).

Ekologia

Biologian osa-alue, joka kuvailee ja selittää eliölajien levinneisyyttä ja vuorovaikutuksia elottoman (ympäristön fysikaaliset - mukaan lukien geologiset, kemialliset ja ilmastolliset - tekijät) ja elollisen ympäristönsä (toiset lajit - saaliit, saalistajat. loiset, symbiontit...) kanssa.

Emootiot

Tunnetoiminnot. Tunteisiin liittyvät psyykkiset ilmiöt (itse tunne-elämykset, vaikutukset muistiin, päätöksentekoon jne...). Usein myös tunteisiin liittyvät fysiologiset ja behavioraaliset toiminnot (asennon ja ilmeen muuttuminen, syke ja verenpaine, syljeneritys, hikoilu, ihokarvojen pörhistyminen, hormonierityksen muutokset) luetaan osaksi emootiota, erotuksena pelkästä (mielensisäisestä) tunteesta.

Empirismi

Filosofinen/psykologinen teoria, jonka mukaan kaikki tietomme maailmasta perustuu viime kädessä siitä tehtyihin empiirisiin havaintoihin, tai aistimuksiin joita maailmassa ulkopuolellamme olevat muut oliot meissä synnyttävät. (Vastakohtana nativismi, jonka mukaan ainakin osa ihmisen tiedosta on myötäsyntyistä - ei havaintoon perustuvaa – ja rationalismi, jonka mukaan ainakin osa tiedosta on puhtaaseen järkeen - ei aistimuksiin tai aistimuskykyyn - perustuvaa).

Antiikin filosofeista varhaisena empiristinä voidaan pitää Aristotelesta, joka kritisoi Platonin ideaoppia (jonka mukaan todellinen tieto kohdistuu aistien havaintokyvyn ulottumattomissa olevaan oliomaailmaan (ks. Abstraktio (1)), josta voidaan saavuttaa tietoa vain puhtaalla järjellä, ei empiirisellä havainnolla). Aristoteleen luonnontutkimuksen peruslähtökohtana oli oppia tuntemaan luonto ja sen lainalaisuudet laajojen ja tarkkojen havaintojen pohjalta.

Varsinaisesti nykyisenlaiseksi rationalismi/empirismi -kiista muotoutui uuden ajan alussa 1600-luvulla. Brittiläiset empiristit (erityisesti John Locke, ja hänen seuraajansa David Hume ja George Berkeley) loivat filosofisen oppijärjestelmän, jonka oli tarkoitus toimia uuden luonnontieteen metafyysisenä perustana - rationalistit (merkittävimpinä edustajina René Descartes ja Gottfried Leibniz) pyrkivät samaan päämäärään, mutta siinä missä empiristi-filosofit painottivat havaintojen, aistitiedon ja luonnontieteellisen, empiirisen, koeteltavuuden merkitystä, pyrkivät rationalistit etsimään tiedolle ja tieteelle varmaa perustaa puhtaan järjen synnynnäisistä ja varmoista totuuksista ja loogisesti pitävästä deduktiosta. Kantin kunnianhimoisena tavoitteena oli yhdistää suureen synteesiin rationalismin ja empirismin parhaat puolet, samalla välttäen niiden puutteet.

Vrt. Nativismi

Epifenomenalismi

Epifenomenalismin mukaan mentaaliset tilat ja/tai niiden fenomenaaliset ominaisuudet ovat aivojen toiminnan oheistuotteita, joilla ei ole mitään vaikutusta materiaaliseen maailmaan – ulkoiseen käyttäytymiseen sen enempää kuin aivojen toimintaan. Niitä varsinaisesti tarvita minkään aivoissa tapahtuvan ilmiön (kausaaliseen) selittämiseen. Aivojen ja mielen välillä vallitsee kausaalinen suhde, kuten kartesiolaisessa dualismissa, mutta sillä erotuksella että kausaalinen vaikutus kulkee vain yhteen suuntaan, aivoista mieleen, ei koskaan mielestä aivoihin päin.

Ks.myös Eliminativismi, dualismi, materialismi.

Epistemologia

Tieto-oppi. Vastaa kysymyksiin kuten "Mitä on tieto?", "Mistä tieto tulee?", "Mikä on tiedon perusta?", "Voidaanko mitään tietää ehdottoman varmasti?". Esimerkiksi empirismi ja rationalismi ovat epistemologisia teorioita tiedon perustasta.

Etologia

Biologian osa-alue, joka kuvailee ja selittää eläinten adaptiivista käyttäytymistä (erityisesti vaistokäyttäytymistä) niiden normaalissa ekologisessa elinympäristössä.

Evoluutio

Lajinkehitys; lajien muuttuminen, lajien kuoleminen sukupuuttoon, uusien lajien synty, lajiutuminen (uusien lajien synty varhaisemmista kantamuodoista polveutumalla). Evoluutioteoriat kuvailevat tätä historiallista prosessia, ja sitä sääteleviä lainalaisuuksia. Ylivoimaisesti tärkein evoluutioteoria on Darwinin teoria luonnonvalinnan ohjaamasta polveutumisesta, jossa adaptaatio selitetään vähittäisenä kelpoisuutta lisäävien satunnaisten muunnosten kasautumisena.

Fenomenaaliset ominaisuudet

Ihmisen mielen sisäisen "kokemusmaailman" havaintoelementtien ominaisuudet, tajunnansisällöt sellaisena kuin ne subjektiivisesti koetaan. ("Fenomeeni" = ilmiö, ilmikuva; kreikan sanasta phainomenon, "ilmestyvä", "se mitä näytetään"). Kivun terävyys ja voimakkuus, oranssinpunaisen kirkkaus ja ”emotionaalinen lämpimyys”… kokemukselliset piirteet joita on vaikea yhdistää fysikaalisiin (tai kognitiivisiin) tiloihin (kaikilla mentaalisilla tiloilla ei ole fenomenaalista sisältöä, esim. uskomuksella että 456-34=422 on tosi on vain propositionaalinen t. käsitteellinen sisältö).
Tieto fenomenaalisista ominaisuuksista on välitöntä (ei päätelmiin perustuvaa), yksityistä (voimme tietää tällä tavalla vain omat), ja korjaamatonta (kenenkään käsitys tai tulkinta ei voi edes periaatteessa osoittaa minun olevan väärässä).

Ks. myös Kvaliat.

Fenotyyppi

Yksilön ilmiasu - ne yksilön anatomiset, fysiologiset ja etologiset ominaisuudet joiden syntymekanismeissa yksilön geeneillä on merkittävä kausaalinen rooli. Huom. Fenotypaaliset ominaisuudet eivät välttämättä ole perittyjä tai perinnöllisiä.

Esimerkiksi yksilön ilmiasu voi olla seurausta yksilön genomissa tapahtuneesta mutaatiosta, jolloin fenotypaalinen ominaisuus tai sen syntymekanismeja säätelevä, muuntunut, geeni ei ole kantamuodolta peritty. Jos mutaatio lisäksi tekee yksilöstä lisääntymiskyvyttömän eivät jälkeläiset myöskään voi periä ko. ominaisuuksia.

Frenologia

Ks. Lokalisaatio

Funktionalismi

1. Mielenfilosofinen (ontologinen) teoria, jonka mukaan mentaalinen tila (tyyppi) M on funktionaalinen tila (tyyppi) joka voidaan määritellä funktionaalisesti, sen mukaan millaisia suhteita sillä on muihin mentaalisiin tiloihin (tai komputationaalisesti, input-output suhteiden avulla). Se mikä on yhteistä mentaalisille tilatyypeille on niiden funktionaaliset ominaisuudet (vertaa Monitoteutuvuus). Esimerkiksi se että jokin organismin sisäinen tila (aivotila) on kiputila on funktionalismin mukaan vain sitä että osa organismin aivoista on nyt tilassa jolla on tietty rooli mentaalisessa järjestelmässä (suhteessa ärsykkeisiin, reaktioihin ja toisiin mentaalisiin tiloihin), ei sitä että tuo tila on nyt toteutunus (implementoitunut) sen ja sen tyyppisissä aineellisissa neuroneissa.

2. Kognitiivisten ilmiöiden selitystapa, joka perustuu järjestelmän ja sen toimintojen analysointiin komputationalistisesta symbolisysteemien (algoritmien, ohjelmien) näkökulmasta. Kognitio on syntaktinen symbolijärjestelmä, jossa on representaatioita ja näiden yli määriteltyjä operaatioita. Mentaaliset tilat ja toiminnot tämän arkkitehtuurin toimintoja (funktioita). Mieli on mekanismi jonka elementteinä on representaatioita, joilla on funktionaalisia rooleja jotka ne täyttävät.

3. Kognitiivisten ilmiöiden selitystapa, joka perustuu järjestelmän ja sen toimintojen analysointiin ja analysoitujen komponenttien integraatiotavan kuvailemiseen (vertaa Reduktionismi).

Fysiikka

Aineen (ks. Materialismi) käyttäytymisen kaikkein yleisimpiä lainalaisuuksia tutkiva luonnontieteen osa-alue.

Fysikaalisen symbolisysteemin hypoteesi

"Vahvan tekoälyn" teoria kognitiosta, jonka mukaan fysikaalinen symboleja käsittelevät järjestelmä (symbolien avulla komputaatioita suorittava systeemi, t. tietokoneen ajama ohjelma) on sekä välttämätön että riittävä tuottamaan älykkyyttä.

Vrt. Klassinen kognitiotiede

Fysiologia

Biologian osa-alue, joka tutkii fysikaalisia/kemiallisia mekanismeja, jotka toteuttavat organismien adaptiivisia biologisia toimintoja.

Vrt. Anatomia

Geeni

Yksilönkehitystä säätelevä DNA-järjestelmä. Geenit ovat myös mekanismi perinnöllisyyden taustalla.

Genetiikka

Biologian osa-alue, joka kuvailee ja selittää perinnöllisyyttä ja ominaisuuksien geneettisen periytymisen lainalaisuuksia ja näiden taustalla vaikuttavia (molekyylibiologisia) taustamekanismeja.

Havainto

Aistinvarainen representaatio jostain ympäristön ärsykkeestä.

Holismi

1. Antilokalisationismi - ks. Lokalisaatio

2. Teoria, jonka mukaan järjestelmää ei voi ymmärtää analysoimalla se toisistaan riippumattomiin osiin (vrt. Reduktionismi), ja/tai jonka mukaan järjestelmä ei koostu itsenäisistä osista joilla on oma pysyvä "olemus", ja jotka voisivat esiintyä useissa eri osien kombinaatioissa.

Humanistiset tieteet

Humanististen tieteiden eli "ihmis- ja yhteiskuntatieteiden" (kasvatustiede, taiteentutkimus ja estetiikka, uskontotiede, antropologia, historia, tietyt psykologian ja filosofian osa-alueet) tavoitteena on ymmärtää ja kehittää ihmistä ja yhteiskuntaa, ei niinkään saavuttaa objektiivista ja täsmällistä empiiristä (ks. empiirinen menetelmä (1)) tietoa luonnon lainalaisuuksista. Ihmistä ja yhteiskuntaa tarkastellaan inhimillisenä, henkisen elämän ilmiönä, ei "vain" luonnonilmiönä. Tutkimusmenetelmät vastaavasti painottavat ymmärtämistä ja tulkintaa, tarkkojen mittausten ja loogisen täsmällisyyden sijaan.

Joskus humanistisen ja luonnontieteellisen tutkimuksen eroa luonnehditaankin siten että luonnontieteellisen tutkimuksen päämääränä on selittää ja ennustaa luonnonilmiöitä, humanistisen tutkimuksen päämääränä ymmärtää inhimillisen elämän ja kulttuurin merkityksiä. Tämä on kuitenkin siinä mielessä harhaanjohtavaa, että myös humanistinen tutkimus pyrkii usein selittämään asioita, kun taas myös luonnontieteet pyrkivät saavuttamaan ymmärrystä maailmasta.

Ks. myös Luonnontieteet, menetelmätieteet

Hypoteesi

1. Yleisesti: oletus, otaksuma, väittämä. Argumentaatiossa voidaan deduktiivisia johtopäätöksiä johtaa premisseistä joiden paikkansapitävyyttä ei ole pitävästi todistettu, vaan joita pidetään vain "hypoteettisesti tosina". Abduktiivisessa ja induktiivisessa päättelyssä johtopäätös taas on hypoteesi, jolle päättelyn premissit antavat tukea.

2. Tieteellisen menetelmän yhteydessä hypoteesilla tarkoitetaan suuremman empiirisen teorian yksittäistä väittämää tai väittämäjoukkoa (mallia), jonka paikkansapitävyyttä voidaan koetella objektiivisten ja systemaattisten havaintojen avulla - teorian ennuste.

Implementaatio

Korkeamman tason ominaisuuksien, esim. psykologisten tai kognitiivisten ominaisuuksien, toteutuminen alemman tason järjestelmien monimutkaisessa organisaatiossa. Monitoteutuvuuden näkökulmasta ’pelkän implementaation’ tutkiminen ei ole kovinkaan kiinnostavaa (ylemmän tason tutkiminen on autonomista), kun taas reduktionistisen näkökulman mukaan alemman tason organisaation tunteminen on oleellista ylemmän tason kuvaamisen ja selittämisen kannalta.

Esimerkiksi materialismin mukaan kaikki mentaaliset ilmiöt implementoituvat aineellisissa olioissa (esim. aivoissa). Tietokoneohjelma voidaan implementoida useissa erilaisissa fysikaalisissa tietojenkäsittelyjärjestelmissä (esim. tekstinkäsittelyohjelma PC:ssä ja Macintoshissa) - ylipäätään tietokoneiden noudattamat algoritmit implementoidaan aina fysikaalisissa symbolisysteemeissä (kun taas itse algoritmin komputationaalinen analyysi tarkastelee algoritmia vain suhteessa matemaattisiin abstraktioihin).

Induktio

Yleistävä päättely, päättelymuoto, jossa yleinen sääntö päätellään käyttämällä premisseinä sen erikoistapauksia.

Esimerkiksi jos todistusaineistomme (premissit) ovat:

Mikko luki tenttiin	        Mikko pääsi tentistä läpi
Heikki luki tenttiin	        Heikki pääsi tentistä läpi
Matti luki tenttiin	        Matti pääsi tentistä läpi
Salla luki tenttiin	        Salla pääsi tentistä läpi
Tanja ei lukenut tenttiin 	Tanja ei päässyt tentistä läpi
Erkki ei lukenut tenttiin 	Erkki ei päässyt tentistä läpi

Tämän "todistusaineiston" pohjalta voidaan oikeuttaa seuraava induktiivinen yleistys (induktiota kutsutaan joskus myös "päättelyksi yksityisestä yleiseen"): Kaikki ne jotka lukevat tenttiin pääsevät siitä läpi, mutta kukaan niistä jotka eivät lue tenttiin eivät pääse.

Toisin kuin deduktiivinen johtopäätösten premisseistä johtaminen, induktiivinen päättely ei ole loogisesti täydellisen pitävää päättelyä - voi olla niin, että johtopäätös on epätosi, vaikka kaikki premissit olisivatkin tosia. On aina mahdollista, että esiin tulee uutta, yleistyksen kanssa ristiriidassa olevaa todistusaineistoa (esim. havaitsemme, että Uuno ei päässyt tentistä läpi, vaikka hän luki siihen, tai että Oiva pääsi tentistä läpi vaikkei lukenutkaan siihen, koska tiesi jo entuudestaan siinä kysytyt asiat).

Vrt. Deduktio, abduktio

Intentionaalisuus

1. Mentaalisten tilojen "suuntautuneisuus" johonkin kohteeseen (intentionaaliseen objektiin) jota ei välttämättä ole olemassa.

2. Se representaatioiden ominaisuus, että niillä on sisältönsä nojalla määrätyt toteutumisehdot (conditions of satisfaction).

Representaatio tavallaan "sanoo asioiden olevan tietyllä tavalla", toteutumisehdoilla tarkoitetaan silloin sitä asiaintilaa millä tavalla representaatio sanoo asioiden olevan.

Introspektionismi

Varhainen kokeellisen psykologian koulukunta - jonka "kokeet" eivät kuitenkaan perustuneet objektiiviseen ja systemaattiseen käyttäytymisen ja fysiologisten reaktioiden havainnointiin, vaan koulutetun "psykologisen havainnoitsijan" introspektioon. Keskeisiä edustajia W.Wundt ja E.Titchener. Behaviorismi syrjäytti introspektionismin nopeasti "luonnontieteellisesti" suuntautuvien psykologien keskuudessa. "Humanistisemmassa" psykologiassa introspektion käyttö (argumentaatiossa, ei vain intuition apuvälineenä) ehkä kuitenkin puolustaa yhä asemaansa.

W.Jamesin psykologista kokonaisteoriaa, samoin kuin mielenfilosofisia teorioita mielen rakenteesta voidaan myös pitää introspektionistisina (sikäli kuin niitä halutaan tarkastella spekulatiivisena nojatuolipsykologiana jonka päämääränä on empiirinen tieto - ei ajatuskokeina). Myös arkipsykologia perustuu introspektioon - tällöin introspektointia ei kuitenkaan harrasteta systemaattisesti ja koulutetusti, eikä tuloksia jäsennetä eksplisiittisen teorian pohjalta, erotuksena varsinaisesta introspektionismistä psykologiatieteen koulukuntana.

Itseäänkorjaavuus

Tieteellisen menetelmän (ks. Empiirinen menetelmä (1)) itseäänkorjaavuus edellyttää havaintomenetelmien objektiivisuutta ja systemaattisuutta: objektiivisuutta siinä mielessä että samaa menetelmää samanlaiseen ilmiöön sovellettaessa kaikki havaitsijat tuottavat samanlaista dataa. Systemaattisuus puolestaan tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että sikäli kuin havainnot ovat teoriapitoisia ja sisältävät apuoletuksia, nämä apuoletukset itsessään voidaan asettaa empiirisiksi hypoteeseiksi, s.o. niiden paikkansapitävyyttä voidaan koetella empiirisesti, jonkin riippumattoman havaintomenetelmän avulla saadun datan valossa (riippumattoman siinä mielessä, että se ei sisällä apuoletuksena sitä hypoteesia jota alkuperäisen datan – sen datan jonka hankkimisessa nyt käsillä oleva hypoteesi toimi apuoletuksena – oli tarkoitus koetella).

Tämän takia introspektio on ongelmallinen ”havaintomenetelmä”.

Kansanpsykologia

Ks. Arkipsykologia

Kausaliteetti

Syy-vaikutussuhde. Kun yksi asia (tapahtuma, olio, ominaisuus) aiheuttaa toisen, tai saa aikaan jonkin muutoksen toisessa, ovat nämä asiat "kausaalisessa vuorovaikutussuhteessa". Luonnontieteissä monia ilmiöitä kuvaillaan ja selitetään kausaalilakien avulla - ne kuvaavat lainomaista, aina samanlaisena toistuvaa yhteyttä kausaalisesti toisiinsa vaikuttavien ilmiöiden välillä. Tällöin on myös mahdollista kausaalisesti ennustaa systeemin aikakehitystä, kun alkutila on tunnettu.

Kausaliteetin olemassaolo ei välttämättä edellytä tilastollista lainomaisuutta tapahtumien välillä - esimerkiksi nopan heitossa noppaa heittävän käden heilautuksen ja nopan lopullisen asennon välillä vallitsee (ainakin prima facie) kausaalinen yhteys, mutta ei tilastollista yhteyttä. Kausaliteetti on yksi filosofian ja luonnontieteen historian merkittävimpiä käsitteitä - se mitä kausaatio on, tai miten kausaliteetti voitaisiin määritellä, ja mikä on kausaliteetin käsitteen looginen yhteys aikasuhteiden ja luonnonlain käsitteisiin ovat yhä avoimia filosofisia ongelmia.

Kieli

1. Ihmisen lajityypillinen kielikyky, kielikognitio ja siihen liittyvä käyttäytyminen  (ks. Kieli 2). Puhuttu kieli (voi olla äännekieltä tai viittomakieltä).

2. Kielioppitieto. Se (implisiittinen) tieto joka yksilöllä on oltava, jotta häntä voidaan pitää jonkin kielen (3) puhujana. Ajatellaan perustuvan pitkälti synnynnäiseen universaaliin kielioppiin, jonka muunnoksia tai kehitelmiä kunkin yksittäisen kielen kieliopit ovat. Tieto joka yksilöllä on oltava, jotta hän voisi ymmärtää ja tuottaa kieltä. Lingvistiset kielioppiteoriat (kieliopit) kuvaavat tätä tietoa (huom. kielellinen käyttäytyminen ja sen kuvaukset ovat tällöin vain todistusaineistoa, ei itse tutkittava ilmiö). Kieleen liittyviä kognitiivisia prosesseja kuvaavat psykolingvistiset teoriat vastaavasti kuvailevat ja selittävät miten tätä tietoa käytetään kommunikaatiossa ja ajattelussa, miten tämä tieto vuorovaikuttaa muun yksilöllä olevan tiedon kanssa jne.

Huom. Kielioppi yllä olevassa merkityksessä tulee erottaa jyrkästi kieliopista ’oikeakielisyyden’ merkityksessä - joka ei ole deskriptiivinen, eli kuvaileva, teoria kielestä, vaan joukko preskriptiivisiä, eli arvottavia, suosituksia siitä millaisia sääntöjä ihmisten pitäisi tai ei pitäisi käyttää (esim. onko ’oikein’ tai ’suomea’ sanoa me mennään tai minun auto).

3. Yksittäinen luonnollinen kieli - ihmisen kielikykyyn perustuva yksittäinen kieli - kuten englanti, swahili, sanskriitti tai suomi.

4. Mikä tahansa symbolijärjestelmä, jolla on kielioppi joka määrittelee systeemin hyvin muodostetut ilmaisut (miten  monimutkaisia ilmaisuja muodostetaan kombinatorisesti yksinkertaisemmista).

5. Merkkien ja niiden merkitysten muodostama systeemi, jossa kullakin ilmaisulla on määrätty merkitys (tulkinta).

Jos kyseessä on systemaattinen, kombinatorisesti muodostettujen ilmaisujen joukko (Vrt. kohta 4.), voidaan edellyttää että kunkin kompleksisen ilmaisun osat tuovat kompleksisen ilmaisun merkitykseen oman samana kontribuutionsa, ja että kompleksisen ilmaisun tulkinta riippuu (vain) osien tulkinnasta (kompositionaalisuus).

Kielitiede

Tieteenala, jonka tavoitteena on kuvailla ja selittää kielen toimintaa, ja eri kielten ominaisuuksia ja syntyhistoriaa. Kielen toiminnan lainalaisuuksia ja historiaa tutkiva tieteenala humanismin ja luonnontieteen välimailla.

Kognitio

Ihmisen, eläimen tai keinotekoisen systeemin älykkään käyttäytymisen taustalla oleva tiedonkäsittely.

Representaatio- ja informaationprosessointiominaisuudet kuten havaintojen muodostuminen ja mielikuvat, ajattelu, kieli ja käsitteet (2,3), muisti ja oppiminen, ongelmanratkaisu, päättely ja päätöksenteko (ajattelu).

Kognitiotiede

Tietojärjestelmiä ja informaatiota prosessoivia systeemejä tutkiva luonnontieteen osa-alue. Lähitieteenaloja ovat psykologia (kognitiivinen psykologia, neuropsykologia ja havaintopsykologia), neurotiede (neurofysiologia & kognitiivinen neurotiede), kielitiede (generatiivinen kielitiede, psykolingvistiikka), tietojenkäsittelytiede ja tekoäly, sekä menetelmätieteistä erityisesti analyyttinen filosofia.

Kognitiivinen arkkitehtuuri

Teoria siitä, millaisessa järjestelmässä kognitiiviset komputaatiot suoritetaan - millaisiin rakenteisiin se tieto jota kognitiiviset operaatiot muokkaavat koodataan. Perinteisesti keskenään kilpailevia vaihtoehtoja kognitiiviseksi arkkitehtuuriksi ovat  klassisen kognitiotieteen  symbolinen arkkitehtuuri (vrt. fysikaalisen symbolisysteemin hypoteesi) ja konnektionismin eli neuraalilaskentaan (neuraalinen komputaatio) perustuvien teorioiden hermoverkkoarkkitehtuuri.

Kognitiivinen psykologia

1950-luvulla kehittynyt kokeellisen psykologian koulukunta, joka tutkii tietoon ja tiedonkäsittelyyn liittyviä psyykkisiä ilmiöitä, kuten muistia, havaintoja, tarkkaavaisuutta, ajattelua ja kieltä. Keskeisiä edustajia K.Craik, G.Miller, U.Neisser, D.Broadbent, A.Baddeley. Merkittäviä taustavaikuttajia kehityspsykologit J.Piaget ja L.Vygotsky, kielitieteilijä N.Chomsky, sekä tekoälytutkijat A.Newell & H.Simon.

Klassinen kognitiotiede

Klassinen kognitiotiede ("klassismi")perustuu komputationaaliseen hypoteesiin mielestä/aivoista: myös aivot on laskennallinen automaatti. Klassisen kognitiotieteen perusta on symbolinen mallintaminen: mentaalisia representaatioita tarkastellaan symboleina, ja kognitiota kuvataan symboleille suoritettavina tiedonkäsittelyoperaatioina (syntaktisina l. algoritmisina operaatioina jotka suorittavat tietyn komputaatioiden luokan).

Sen kilpailijana on perinteisesti pidetty konnektionismia, jossa mentaaliset representaatiot ovat "holistisempia" (hajautettuja), eivätkä koostu varsinaisista alarepresentaatioista (konstituenteista), vaan representaatioiden formaali (syntaktinen) rakenne joka määrää siirtymät kognitiivisesta tilasta toiseen kuvataan mentaalisten representaation tasoa alemmalla, neuraalisen organisaation tasolla (joka kuitenkin on neurobiologisen implementaation tasoa korkeamman abstraktiotason kuvaus).

Vrt. Konstituentti (2,3), Produktiivisuus, Kompositionaalisuus, Systemaattisuus, Mielen kielen hypoteesi, Fysikaalisen symbolisysteemin hypoteesi.

Kognitivismi

1. Kognitivismin - sanan laajimmassa merkityksessä - mukaan kognitiivisten systeemien käyttäytyminen on säännönmukaista siksi että sitä säätelee ja ohjaa monimutkainen informaatiota prosessoiva systeemi, jonka toiminnan säännönmukaisuutta käyttäytyminen ja sen säännöt vain "heijastavat". Käyttäytymisessä havaittava systemaattisuus on tällöin vain todistusaineistoa, ei varsinainen tutkimuskohde. Säännöt joita noudattavat ne sisäiset prosessit jotka saavat aikaan ulkoisen käyttäytymisen ovat kognitivismin mukaan kognitiotieteen varsinainen tutkimuskohde. Kognitivismissa olion havaintomaailman (ärsykekentän) ja käyttäytymisen säännönmukaisuus siis selitetään vetoamalla sisäisiin sääntöihin jotka kuvaavat tiedon käsittelyä (esim. representaatioiden manipulointia) ja ne tulee teoriassa muotoilla täsmälliseen, matemaattiseen (komputationaaliseen/algoritmiseen) muotoon.

2. Hyvin usein kognitivismilla tarkoitetaan rajoittuneemmin klassista (alunalkaen fysikaalisen symbolisysteemin ajatukseen) perustuvaa kognitiivisen arkkitehtuurin paradigmaa, tai Fodorin Mielen kieli (language of thought) hypoteesia.

Ks. myös Kognitiivinen arkkitehtuuri,

Kokeellinen tutkimus

Empiirisen tutkimuksen havaintojen tekemisen erityismuoto, jossa tutkittava ilmiö pyritään eristämään, ja teorian kannalta epäolennaisten havaintoihin vaikuttavien tekijöiden (häiriömuuttujien) vaikutus ilmiöön minimoimaan/satunnaistamaan. Koeasetelmassa varioidaan ns. riippumatonta muuttujaa, ja tehdään havaintoja riippuvasta muuttujasta, minkä pohjalta pyritään tekemään johtopäätöksiä näiden välisistä kausaalisista/tilastollisista riippuvuussuhteista.

Kokeellinen tutkimus perustuu yleistävään tilastolliseen päättelyyn (ks. induktio), sillä otosta koskevista havainnoista (data) päätellään populaatioon josta otos on valittu (käyttäen jotain otantamenetelmää).

Tilastotiede (ks. menetelmätieteet) pyrkii muotoilemaan täsmällisiä menetelmiä tällaisen päättelyn tekemiseksi ja sen luotettavuuden arvioimiseksi kvantitatiivisesti.

Kompositionaalisuus

Representaatiojärjestelmän se ominaisuus, että sen kompleksiset representaatiot sisältävät konstituentteja jotka on ”yhdistetty” jonkin säännön mukaan, ja kompleksisen representaation tulkinta riippuu vain konstituenttien merkityksen ja yhdistelysäännön tuntemisesta – muuta tietoa ei tarvita. Kompleksisesen ilmaisun ”merkityksen ymmärtäminen”, kyky ”ajatella” kompleksisen representaation kohdetta on mahdollista ilman ”maailmantietoa”.

Vrt. Systemaattisuus, Klassinen kognitiotiede.

Komputaatio

1. Mekaaninen laskenta. Algoritminen (tai ainakin algoritmin avulla toteutettavissa oleva) matemaattinen/tiedonkäsittelyoperaatio. Laskennallinen operaatio joka voidaan toteuttaa siirtymällä laskennan vaiheesta toiseen kaikissa vaiheissa mekaanista säännöstöä noudattaen.

2. Mikä tahansa representaatioiden manipulointi, joka on siinä määrin rationaalista että sitä voidaan pitää semanttisesti koherenttina t. "päättelyn kaltaisena".

Komputationaalinen hypoteesi kognitiotieteessä (joskus puhutaan harhaanjohtavasti ”tietokonemetaforasta”) sanoo, että aivotkin ovat laskennallisesti tietoa käsittelevä automatisoitu formaali systeemi. Ts. aivojen tiloja voidaan sopivalla abstraktion tasolla tarkasteltuna pitää propositionaalista informaatiota representoivana formaalina koodina, ja aivojen tilasiirtymiä laskennallisena tiedon käsittelynä l. informaationprosessointina.

Ks. myös Algoritmi, Representaatio, Kognitiivinen arkkitehtuuri, Marrin tasot, Komputationalismi

Komputationalismi

1. Mielenfilosofisena hypoteesina komputationalismi tarkoittaa vahvan tekoälyn oletusta siitä, että mieli/aivot on laskennallinen järjestelmä. (Karkeasti ottaen: aivot on tietokone ja mieli tämän tietokoneen ohjelma; vrt. funktionalismi).
2. Metodologisena ohjenuorana komputationalismi tarkoittaa sitä, että kun kognitiotieteessä/neurotieteessä/psykologiassa pyritään luonnontieteelliseen täsmällisyyteen ja tarkkuuteen, tulee mallit laatia siten että ne voidaan muotoilla formaalisti tietokoneohjelman muotoon. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kognitiivisia prosesseja mallinnetaan ja niiden käyttäytymistä simuloidaan laskennallisesti. Tällöin ei ole välttämättä sitoutua vahvan tekoälyn komputationaaliseen hypoteesiin (1) - myös järjestelmiä jotka eivät suorita laskentaa voidaan mallintaa ja simuloida laskennallisesti. (Esimerkiksi säätä).
3. Kognitiivista arkkitehtuuria koskevana hypoteesinä komputationalismilla tarkoitetaan sitä, että kun ihmisen (mahdollisesti muidenkin korkeampien organismien) kognitiivista organisaatiota mallinnetaan laskennallisesti, tarvitaan assosiationistisia malleja (äärellisten tilojen automaatit) vahvempia malleja. Representaation kannalta tämä tarkoittaa oletusta että representaatiot muodostavat hierarkisia konstituenttirakenteita.

Konnektionismi

Hermoverkkomalleihin perustuva tekoäly ja mallintaminen.

Ks. myös Kognitiivinen arkkitehtuuri.

Konstituentti

1. Rakenneosa, jonkin mutkikkaan rakenteen välttämätön elementti. Konstituentit yhdessä (oikealla tavalla yhdisteltynä) ”tekevät” monimutkaisesta rakenteesta sen rakenteen mikä se on. Esimerkki: veden tiedetään koostuvan vesimolekyyleistä, joiden kemialliset konstituentit ovat happi- ja vetymolekyylit.
2. Kognitiotieteessä konstituenssilla tarkoitetaan sitä, että representaatiot voivat olla primitiivisiä tai kompleksisia. Tämä tarkoittaa, että kognitiivinen arkkitehtuuri sallii monimutkaisten representaatioiden muodostamisen ”yhdistelemällä” representaatioita toisiinsa hyvin määriteltyjen (formaalien) sääntöjen mukaisesti.
3. Kielitieteessä konstituentilla tarkoitetaan luonnollisen kielen lauseen rakenneosaa. Modernin kielitieteen tutkimustulos on, että luonnollinen kieli (kielellinen kognitio) perustuu hierarkisiin konstituenttirakenteisiin: lauseen (puheen mentaalisen representaation) rakenneosat eivät ole peräkkäin asetettuja sanoja tai sanajonoja.Yksi ”klassisen” kognitiotieteen perusajatuksia on, että kognitio yleisemminkin perustuisi samantapaiseen rekursiiviseen representaatio-arkkitehtuuriin. Jotkut hermoverkkotutkijat ja ns. dynaamisen hypoteesin kannattajat kiistävät tämän oletuksen, ja pyrkivät rakentamaan kognitiosta malleja, jotka eivät sisällä representaatioiden välisiä konstituenssisuhteita.

Vrt. Klassinen kognitiotiede, käsite.

Kvaliat

1. Tietoisten tajunnantilojen subjektiiviset, fenomenaaliset sisällöt; ne "laadulliset vaikutelmat" joita mielessämme syntyy, kun havaitsemme aistiemme avulla maailmaa. Esimerkiksi punaisuudenkokemus, joka sinulla on kun näet paloauton, tai se makeudenkokemus joka sinulla on kun syöt persikkaa sisältävät propositionaalisen sisällön ("tuo on punainen", "tämä on makeaa") myös käsitteellisesti ilmaisemattomissa olevan fenomenaalisen sisällön, kvalian.

   Kvaliat ovat mielenfilosofinen ja epistemologinen ongelma, koska meillä ei näytä olevan mitään keinoa tietää onko toisilla ihmisillä samanlaiset kvaliat kuin meillä itsellämme - mistä voin tietää, tuntuuko sinusta punaisten ja vihreiden esineiden katseleminen samalta kuin minusta, vai tuntuuko sinusta punaisen esineen nähdessäsi samalta kuin minusta tuntuu siltä kun näen vihreän esineen ja päinvastoin? Voin vain tietää sen mitä minulle sanot - mutta sanat välittävät havainnosta vain sen propositionaalisen sisällön.

   Voin tietysti kysyä sinulta "näyttääkö tämä sinusta punaiselta vai vihreältä", mutta tällöin oletan jo valmiiksi, että sinä käytät sanaa "punainen" samanlaisen kvalia-kokemuksen kuvaamiseen kuin minäkin. Mutta mistä voin tietää, etten minä käytä sanaa "punainen" silloin kun minulla on sellainen aistimuskokemus josta sinä käyttäisit sanaa "vihreä", ja päinvastoin? Voihan ainakin periaatteessa olla niin, että punaiset esineet näyttävät minusta sellaisilta kuin vihreät esineet sinusta, ja vihreät esineet taas siltä kuin punaiset esineet sinusta - ehkä olemme vain molemmat tottuneet käyttämään samaa sanaa "punainen" kun näemme esimerkiksi paloautoja, ja "vihreä" kun näemme ruohoa, vaikka todellisuudessa näemme asiat aivan eri tavalla? Mutta jos nyt "punainen" minun suussani tarkoittaa sitä aistivaikutelmaa, jonka minä paloauton väristä saan, ja sinun suussasi sitä aistivaikutelmaa jonka sinä paloautosta saat, niin kun minä sanon "punainen" tarkoitankin vihreää - siis ilmeisesti tarkoitamme sanoillamme aivan eri asioita! (Ainakaan edellinen oletus ei näytä sisältävän mitään loogista ristiriitaa, ts. se ei ainakaan itsestään selvästi ole analyyttisesti epätosi - tai epäkoherentti).

   Toinen keskeinen ongelma on tietää, milloin jonkin olennon aistimukseen sisältyy laadullisia vaikutelmia, ja milloin ei. Kun kärpänen tai kastemato aistii ympäristöään, syntyykö sen hermostossa samalla tavalla laadullisia aistivaikutelmia kuin ihmisellä? Tuntevatko ne kipua, vai reagoivatko ne vain refleksinomaisesti kun niitä vahingoitetaan? Tiede ei tunne mitään keinoa, jolla tästä asiasta voisi ottaa selvää.

2. Suorat sisäisen havainnon tai kokemuksen (introspektion) kohteet. Tällöin ajatellaan, että jokainen havaitsee tai kokee sisäisen maailmansa (kvaliat, sense datumit) suoraan, ja ulkomaailman vain epäsuorasti.

Käsite

1. Ajattelun perustana olevan produktiiviseen, systemaattiseen ja kompositionaalisen representaatiojärjestelmän representaatioelementti.

Käsitteet antavat tulkinnan mielikuville, ja muodostavat kielellisille ilmaisuille niiden merkityksen. Ne eivät siis ole sen enempää sanoja kuin mielikuvia. Meillä voi olla käsitteitä joille ei ole sanoja (vastaava kielellinen ilmaisu voidaan ehkä muodostaa kompositionaalisesti). Erityistä käsitteille on se, että niiden representaatiokyky ei ole sidottu mihinkään aistimodaliteettiin tai tietoalaan, vaan käsitteet voivat esittää "mitä tahansa mitä voidaan ajatella".

2. Propositioiden rakenneosia l. konstituentteja. Käsite on siten primitiivinen ”merkityselementti” joita voidaan yhdistää erilaisiin ”loogisiin muotoihin”, niin että syntyy erilaisia toisiinsa systemaattisissa suhteissa olevia propositioita. Propositiota määrittävät siten sen merkityselementit (käsitteet) ja looginen muoto (kombinaation moodi).

3. Ympäristön (maailman) olioita luokitteleva representaatio, tai kyseisen representaatiosysteemin käyttämä luokitteluperuste.

Esim. jos hermoverkko oppii luokittelemaan kolmiot ja ympyrät oikein, sanotaan usein että se on ”abstrahoinut” (ks. abstraktio) kolmion ja ympyrän käsitteen.

4. Tieteellisen teorian merkityselementti. Usein erotetaan toisistaan havaintokäsitteet, jotka kuvaavat tai luokittelevat havaittavia olioita ja ominaisuuksia (data, ”konkreettiset” havainnot) ja teoreettiset käsitteet joiden ajatellaan viittaavan teoreettisiin entiteetteihin havaintojen taustalla. Tieteellinen selittäminen perustuu teoreettisiin käsitteisiin, ja tieteellisessä päättelyssä on yleisesti ottaen kyse siitä, että pyritään laatimaan empiirisiä ja teoreettisia argumentteja teoreettisia käsitteitä käyttäen muotoiltujen hypoteesien ja mallien tueksi, tai kilpailevia hypoteeseja vastaan. Ks. Empiirinen menetelmä (1)

Ks. myös Representaatio.

Logiikka

Filosofian ja matematiikan osa-alue, joka tutkii rationaalista päättelyä, päättelyjärjestelmiä, ja näiden representoimiseen käytettäviä symbolisia notaatioita (keinotekoisia kieliä (4)).

Ks. myös Deduktio, Induktio.

Lingvistiikka

Ks. Kielitiede

Lokalisaatio

Kognitiivisten/psykologisten toimintojen paikantaminen aivoihin. Nykykäsityksen mukaan psyykkiset toiminnot toteutuvat monimutkaisissa, aivojen eri osiin hajautetuissa hermosoluverkostoissa ("moduuleissa" ks. Modulaarisuus (2)). Yksittäiset moduulit voivat olla anatomisesti hyvinkin laajalle alueelle hajaantuneita - ne eivät välttämättä sijaitse missään tietyssä aivojen lohkossa tai tumakkeessa, mutta ovat kuitenkin anatomisesti tarkkarajaisia. Moduulin osajärjestelmät suorittavat koko moduulin toimintokokonaisuuden ("mentaalisen kyvyn", ks. Modulaarisuus (1)) mahdollistavia alitoimintoja. Nykyään tiedetään, että sekä frenologia että holismi olivat virheellisiä teorioita, vaikka ne aikanaan ehkä näyttivätkin ainoilta vaihtoehdoilta.

Looginen behaviorismi

Tieteenfilosofinen taustateoria (psykologinen ’metateoria’), jonka radikaaleimman muotoilun mukaan kaikki mentaalisia/kognitiivisia termejä sisältävät väitteet (väitteet jotka viittaavat yksilön sisäisiin, sisällöllisiin tiloihin) voidaan kääntää merkitystä muuttamatta pelkkiä behavioraalisia termejä (jotka viittaavat ärsykkeisiin ja reaktioihin) sisältäviksi väitteiksi - mentalistiset/kognitiiviset termit voitaisiin esimerkiksi määritellä loogisina konstruktioina behavioraalisista termeistä. Maltillisemman muotoilun mukaan jokaista mentaalisia/kognitiivisia termejä sisältävää teoreettista väitettä on voitava koetella empiirisesti pelkkiä behavioraalisia termejä sisältävän todistusaineiston avulla.

Ks. myös Behaviorismi, Positivismi.

Luonnontiede

Empiirisiin tutkimusmenetelmiin pohjaava tieteellinen tutkimus, jonka päämääränä on objektiivinen tieto luonnon ilmiöistä ja niiden noudattamista lainalaisuuksista. Usein ilmiöt pyritään kuvaamaan ja selittämään yleisten lainalaisuuksien - erityisesti kausaalilakien - ja ilmiöiden taustalla olevien mekanismien ilmentyminä. Todistusaineiston kerääminen tapahtuu tavallisesti kokeellisin menetelmin. Teoriat on muotoiltava loogisesti täsmällisesti (mielellään matemaattiseen muotoon), ja siten että niiden paikkansapitävyyttä voidaan koetella vertaamalla teorian ennustuksia objektiivisin ja systemaattisin havaintomenetelmin hankittuun todistusaineistoon.

Ks. myös Humanistiset tieteet, menetelmätieteet

Luonnonvalinta

Ks. Evoluutio

Luonnollinen kieli

Ks. Kieli

Marrin tasot

David Marr on esittänyt jaottelun, jonka mukaan kognitiivisia ilmiöitä voidaan tarkastella seuraavilla kolmella tasolla:

I ) Komputationaalinen taso, jossa informaatiota prosessoivan systeemin suorittamat toiminnot kuvataan matemaattisesti - mitä informaatiota prosessoidaan; millaisia komputaatioita järjestelmä toteuttaa. Tällä tasolla järjestelmän suorittama tiedonkäsittely kvuataan abstraktisti, propositioiden, lukujen matemaattisten funktioiden ym. avulla. II ) Algoritmien ja representaatioiden taso. Samat komputaatiot voidaan suorittaa useissa eri representaatiosysteemeissä, ja toteuttaa erilaisin algoritmein joiden sovellettavuus riippuu representaatiosysteemistä (vrt. luonnollisten lukujen yhteenlaskusäännöt ja arabialainen vs. roomalainen numerojärjestelmä). III ) Fysikaalisen implementaation taso, joka kuvaa sen millainen informaatiota prosessoiva järjestelmä on fysikaalisilta ominaisuuksiltaan, ts. informaationprosessoinnin toteutus (vrt. monitoteutuvuus).

Materialismi

Ontologinen teoria jonka mukaan kaikki mitä on olemassa koostuu aineesta, ja jokainen todellinen muutos "ulkoisessa todellisuudessa" on muutosta siinä miten aine on järjestäytynyt. "Aine" voidaan tässä yhteydessä ymmärtää hyvin väljästi. Esimerkiksi nykyään fysiikka erottelee toisistaan materian ja energian, hiukkaset ja säteilyn, mutta kaikkia fysikaalisia ilmiöitä voidaan pitää "aineellisina" siinä mielessä kuin käsitettä tässä käytetään; esimerkiksi valo, voimakentät ja liike-energia ovat "aineellisia" ilmiöitä siinä mielessä että ne voidaan ilman muuta hyväksyä osaksi materialistista ontologiaa - toisin kuin esim. aineettomat sielut (ks. dualismi).

Usein edellytetään lisäksi, että kaikki aineelliset kappaleet ovat toistensa kanssa vähintään välillisessä kausaalisessa vuorovaikutussuhteessa.

Mekanismi

Biologiassa, psykologiassa, ja kognitiotieteessä sanaa mekanismi käytetään arkimerkitystä laajemmassa merkityksessä. Mitä tahansa järjestelmää, joka voidaan analysoida toisistaan erillisiin osiin joita voidaan tarkastella osin itsenäisesti, ja joiden vuorovaikutuksia systeemin toimintojen kokonaisuuden toteuttajina voidaan kuvailla säännönmukaisina voidaan pitää mekanismina tässä sanan laajemmassa merkityksessä.

Sana ’mekanismi’ tuo useimmille ihmisille mieleen kellokoneiston - keinotekoisen järjestelmän jossa kiinteät kappaleet liikuttavat toisiaan (mekaanisesti) - kuitenkin myös esimerkiksi verenpaineen säätely ja puiden lehtisilmujen puhkeaminen keväällä perustuvat fysiologisiin ’mekanismeihin’. Eläinten sisäinen kello on niinikään 'mekanismi' tässä mielessä - biologinen kello, l. aikaa mittaava mekanismi (joka koostuu hermokudoksesta).

Menetelmätieteet

Formaalit tieteet (matematiikka, logiikka, tilastotiede), tieteenfilosofia, ja muut metodologisen tutkimuksen alat, joissa tavoitteena on kehittää tehokkaampia ilmiöiden kuvaamisen ja ilmiöitä koskevan tiedon esittämisen, ja kuvauksien pohjalta tapahtuvan päättelyn ja argumentaation menetelmiä (erotuksena empiirisistä tieteistä, joissa tarkoituksena on viime kädessä uuden tiedon hankkiminen).

Ks. myös Luonnontiede, humanistiset tieteet

Mielen kielen hypoteesi (Language of thought)

Hypoteesi, jonka mukaan kognitiivinen toiminta yleisemminkin (ihmisen ajattelu, muiden korkeampien organismien representationaaliset kapasiteetit) vastaavat ”arkkitehtuuriltaan” luonnollista kieltä. Taustalla on ajatus, että samaa kognitiivisen kuvailun ja selittämisen tapaa – mentaalisia representaatioita ja näiden muodostamia konstituenttirakenteita - jota generatiivisissa kielioppiteorioissa käytetään erään kognition muodon, kielioppitiedon, esittämiseen voidaan soveltaa myös moniin muihin kognition muotoihin. Tässä suhteessa oleellisia arkkitehtuuritason ominaisuuksia ovat: konstituenssi (2,3), produktiivisuus, kompositionaalisuus, systemaattisuus.

Vrt. Klassinen kognitiotiede.

Mielikuva

Havainnon kaltainen mentaalinen representaatio, joka kuitenkin generoidaan muistin varassa, ei jostakin todellisestä ärsykkeestä saatavan aisti-informaation varassa.

Mielikuva voi olla "havainnon kaltainen" usealla tavalla:

(i) Fenomenaaliselta laadultaan. Tämä tarkoittaa sitä, että mielikuvan kuvitteleminen koetaan samalla tavalla kuin aistikokemus (ks. Kvaliat).
(ii) Kognitiivisilta ominaisuuksiltaan. Tämä tarkoittaa sitä, että tiedon esitystapa eli representaatioformaatti ja se millaisia tiedonkäsittelyoperaatioita tiedolle voidaan suorittaa vastaa tietyn aistimodaliteetin representaatioarkkitehtuuria. Mielikuva voi esittää vain kyseisen aistimodaliteetin esittämiä ominaisuuksia ("havaintoinformaatiota"). (Mielikuvan avulla voidaan toki esittää tai "kuvitella" melkein mitä tahansa, aivan kuten kuva tai diagrammi voi esittää mitä tahansa - tämä on kuitenkin itse kuvaformaattiin kuulumatonta käsitteellistä tulkintaa.).
(iii) Neuraaliselta toteutukseltaan (implementaatio). Esimerkiksi visuaaliset mielikuvat käyttävät takaraivolohkon neuraalisia resursseja, auditiiviset mielikuvat ohimolohkon jne.

Siitä että mielikuva on havainnon kaltainen, tai esitttää havaittavia ominaisuuksia, ei seuraa että mielikuva olisi havainnon kohteen (ärsykkeen) kaltainen. Missä määrin mielikuvilla on havainnon kohteen ominaisuuksia riippuu siitä, missä määrin havainnoilla itsellään on kohteensa ominaisuuksia. Ts. siitä missä määrin havaintorepresentaatiot perustuvat samanlaisuuden avulla esittämiseen, kuten kuvallinen esittäminen. (Vallitseva nykykäsitys on, että havainnot eivät esitä kohteitaan samanlaisuuteen perustuen).

Kannattaa huomioida, että toimiakseen kognitiivisina representaatioina mielikuvat eivät välttämättä tarvitse kuvallisia ominaisuuksia, koska mielessä/aivoissa ei ole mitään homunculusta näitä kuvia "katselemassa".

Kuten havaintorepresentaatioon, mielikuvarepresentaatioon liittyy kuitenkin aina kiinteästi jokin käsitteellinen tulkinta (esimerkiksi mielikuva talosta ei ole mielikuva talon julkisivusta tai kulissista).

Mielikuvien generatiivinen luonne mahdollistaa tietyn luovuuden: mielikuvia voidaan muodostaa vapaasti havaintoainesta yhdistelemällä niin että voimme kuvitella kullattuja katuja tai yksisarvisia. Rajat kuvittelukyvylle asettaa havaintojärjestelmän kognitiivinen arkkitehtuuri ja/tai aikaisemman havaintokokemuksen tuottama havaintoaines.

Mind-body ongelma

Mikä on mielen/sielun/tietoisuuden ja ruumiin/aivojen keskinäisen suhteen luonne? Mind-body ongelmasta voidaan erottaa kolme alamuotoa:

1. Psykofyysisen dualismin ongelma: miten aineeton sielu ja aineellinen ruumis voivat olla kausaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään?

2. Tietoisuuden ongelma (kvalioiden ongelma): miten vedestä, rasvasta jne. koostuvat aivot voivat toteuttaa fenomenaalisia tajunnansisältöjä? Miten tämä voidaan selittää? Miten tätä tajunnan toteutumista aineellisessa oliossa voitaisiin tieteellisesti tutkia?

3. Fysiikan ja psykologian keskinäisen suhteen ongelma. Kuvaavatko fysikaaliset ja psykologiset teoriat viime kädessä samaa todellisuutta? Onko psykologia palautettavissa fysiikkaan (reduktionismi)?

Mindbody ongelman ratkaisuehdotuksia:

Modulaarisuus

1. Psykologisten toimintojen modulaarisuudella tarkoitetaan ajatusta sitä, että kognitiivinen arkkitehtuuri sisältään "luonteeltaan erilaisia" psykologisia osajärjestelmiä - "mentaalisia kykyjä" (faculties) jotka eivät ole koko mielen kykyjä, vaan jonkin aivan tietyn tyyppiseen mentaaliseen toimintaan erikoistuneen mielen osan kykyjä. Usein tähän mielen modulaarisuus-hypoteesiin liitetään nativismi, jonka mukaan moduulin toimintatapa on pitkälti synnynnäinen, ei oppimisen tulos, ja lokalisationismi, jonka mukaan tiettyä modulaarista toimintoa suorittaa aivoissa jokin lokalisoitavissa oleva "aivoelin".

Kielitieteessä puhutaan kielen modulaarisuudesta, ja kehityspsykologiassa kielen kehityskaavan modulaarisuudesta - tällä tarkoitetaan että kielikyky (luonnollisen kielen monimutkaisia kielioppisääntöjä koskeva tieto) kehittyy ihmisyksilön päähän melko riippumattomasti muusta kognitiivisesta kehityksestä.

Jotkut (varsinkin evoluutiopsykologit) samastavat modulaarisuuden ns. massiivisen modulaarisuuden hypoteesin kanssa jonka mukaan mieli kokonaisuudessaan koostuu pelkistä erilaisiin kognitiivisiin toimintoihin erikoistuneista ja adaptoituneista moduuleista - mitään "keskuskognitiota" tai tajunnan keskusta ei edes ole olemassa.

2. Kognitiivisessa neurotieteessä funktionaalisesti ja anatomisesti tarkkarajaista, tiettyä kognitiivisen toiminnan osatoimintoa toteuttavaa aivojen osajärjestelmää kutsutaan yleensä moduuliksi. Moduulit (niiden sisältämä tieto ja tiedonkäsittelytoiminnot) organisoituvat toiminnallisiksi kokonaisuuksiksi (funktionaalinen järjestelmä), ja laajoja toiminnallisia järjestelmiä voidaan tarkastella "ylemmällä tasolla" psykologisina systeemeinä. Yksittäinen "moduuli" joka suorittaa aina tiettyä sille tyypillistä toimintoa tai toimintosarjaa, voi osallistua lukuisiin toiminnallisiin järjestelmiin.

Moduulin vaurioituminen johtaa toiminnan vaikeutumiseen kaikissa niissä toiminnallisissa kokonaisuuksissa joihin moduuli normaalisti osallistuu (mutta vain niissä). Neuropsykologiset (mahd. myös psykiatriset) syndroomat voidaan nähdä tiettyjen yksittäisten moduulien toimintahäiriön aikaansaamina poikkeuksellisen psyykkisen organisaation tiloina.

Monitoteutuvuus

Monitoteutuvuus tarkoittaa sitä, että "ylemmällä tasolla" samanlaiset prosessit - psykologisesti, kognitiivisesti, tai funktionaalisesti sama ilmiö - voi toteutua monenlaisissa erilaisissa "alemman tason" (fysiologisissa, fysikaalisissa) prosesseissa. Ts. ylemmällä tasolla samanlaisilla ilmiöillä ei välttämättä ole alemmalla tasolla mitään yhteistä vaan sama kognitiivinen tai mentaalinen tila (tyyppi) voi toteutua (implementoitua) hyvin monen tyyppisissä fyysisissä järjestelmissä.

Esimerkiksi jos värinäkö on monitoteutunut selkärankaisissa, nilviäisissä ja hyönteisissä, tarkoittaa se että selkärankaisten ja nilviäisten ja hyönteisten värinäköjärjestelmät eivät neurobiologisesti muistuta toisiaan (voi esimerkiksi osoittautua, että neurobiologisesti selkärankaisen näköjärjestelmä muistuttaa neurobiologisesti hyvin paljon selkärankaisen kuulojärjestelmää, mutta ei oikeastaan lainkaan hyönteisen näköjärjestelmää), tällöin ainoa asia mitä näillä näköjärjestelmillä on yhteistä on se että ne ovat näköjärjestelmiä (ts. niiden kognitiiviset tai psykologiset ominaisuudet).

Vrt. Reduktionismi

Morfogeneesi

Muodon, anatomisen rakenteen, synty yksilönkehitysprosessissa.

Muisti

Kognitiotieteessä muistilla tarkoitetaan yleensä yksilön kognitiivista kykyä tallentaa tietoa omaan fyysiseen rakenteeseensa siten, että tieto on myöhemmin kognitiivisten prosessien käytettävissä. Toimiva muistijärjestelmä edellyttää, että kaikki muistin osatekijät - tiedon koodaaminen ja tallentaminen, tallennetun tiedon muistissa säilyttäminen, ja säilytyksessä olevan tiedon hakeminen ja mahdollinen uudelleenkoodaaminen käytettävissä olevaan muotoon - toimivat moitteettomasti.

Esimerkiksi "muistinmenetys" (amnesia) esimerkiksi päähän sattuneen iskun tai aivovaurion jälkeen perustuu usein muistissa olevan tiedon hakemisen väliaikaiseen häiriöön. Se että suuri osa muistista usein "palaa" vähitellen itsestään osoittaa, että muistettu tieto on jatkuvasti ollut tallentuneena aivoihin.

Nativismi

Filosofinen/psykologinen teoria, jonka mukaan ainakin osa maailmaa koskevasta tiedosta on myötäsyntyistä eli synnynnäistä tietoa - ei havaintoon perustuvaa.

Vrt. Empirismi.

Neurologia

Lääketieteen osa-alue, joka tutkii hermoston rakennetta ja toimintaa ja erityisesti sen patologisia häiriöitä.

Neuropsykologia

Psykologian osa-alue, joka kuvailee ja selittää psyykkisen toiminnan ja aivojen rakenteen ja aivotoiminnan välisiä yhteyksiä. Käsittelee perinteisesti erityisesti kysymyksiä toimintojen lokalisaatiosta ja paikallisten aivovaurioiden seurauksia (leesioanalyysi) ja kuntoutumista.

Objektiivisuus

Yksi empiirisen havaintojenteon perusedellytyksiä, jotta havainnot olisivat käytettävissä todistusaineistona tieteellisessä päättelyssä ja selittämisessä (ts. jotta niistä voidaan ylipäätään vetää teoreettisia johtopäätöksiä ja tulkintoja). (Ks. Empiirinen menetelmä (1).) Havaintojen objektiivisuudella tarkoitetaan havaintojen ’havaitsijariippumattomuutta’, tai tarkemmin sanoen sitä että se millaisia havaintoja ilmiöstä tietyssä tilanteessa saadaan ei oleellisesti riipu siitä kuka havaintoja tekee. Empiirisissä tieteissä tämä toteutuu siten, että havainnot hankitaan käyttäen niin selkeästi ja yksikäsitteisesti muotoiltuja havaintomenetelmiä, että kuka tahansa samaa menetelmää käyttävä havaitsija olisi samassa tilanteessa tehnyt oleellisesti samanlaiset havainnot. Mikäli havaintojen objektiivisuus on kyseenalaista (havainnot ovat hyvin ’tulkinnanvaraisia’ tai havaitsijan oman teorian ’värittämiä’), vähentää tämä havaintojen arvoa empiirisenä todistusaineistona.

Humanistisessa tutkimuksessa havaintojen objektiivisuuden vaatimuksesta tingitään joskus niin että ’havainnon’ ja ’tulkinnan’ välinen raja hämärtyy. Kannattaa myös huomata, että havaintojen objektiivisuus yllä esitetyssä mielessä ei vielä yksinään täysin takaa havaintojen luotettavuutta täydellisesti - onhan yhä mahdollista että itse havaintomenetelmässä (jota kaikki todistusaineistoa hankkineet havaitsijat ovat käyttäneet sinänsä yhdenmukaisesti) on jokin systemaattinen virhe.

Ontogeneesi

Ks. Yksilönkehitys

Ontologia

1. Maailman tai jonkin maailman osan (tietoalan, domain) perusrakenne. Usein kategoriarakenne.

2. Filosofiset teoriat maailman perusrakenteesta, "oppi olevaisen luonteesta". Ontologia vastaa kysymykseen "mitä on olemassa?", "mistä maailma koostuu?". Esimerkiksi materialismi ja dualismi ovat ontologisia teorioita mentaalisista ilmiöistä.

Vrt. Epistemologia

Operationalisointi

Teorian muotoileminen sellaisella tavalla, että teorian ennusteiden paikkansapitävyyttä voidaan yksikäsitteisesti koetela. Keskeisessä asemassa on teorian käyttämien käsitteiden soveltamiskriteereiden määritteleminen - ts. sen määritteleminen, mitä havaintomenetelmiä käyttäen teorian kuvaamista ja selittämistä ilmiöistä voidaan tehdä havaintoja. Tämä tieteellisessä päättelyssä ja selittämisessä käytettyjen käsitteiden operationalisointi on keskeistä empiiristen tutkimusasetelmien suunnittelussa ja saatujen tutkimustulosten tulkinnassa (ks. empiirinen menetelmä (1)). Esimerkiksi älykkyyden tutkiminen edellyttää, että tämä käsite joka on alun perin sumea ja jonka soveltamiskriteerit arkikielenkäytössä ovat melko löyhät ja tulkinnanvaraiset operationalisoidaan täsmällisesti jonkin objektiivisten ja luotettavien havaintomenetelmien avulla, vasta sen jälkeen älykkyydestä tieteellisessä mielessä voidaan edes puhua. Sen arvioiminen, millaisiin johtopäätöksin ja tulkintoihin havainnot meidät oikeuttavat kuitenkin edellyttää enemmän kuin pelkän ’operationaalisen määritelmän’.

Älykkyys operationalisoidaan yleensä älykkyystestien avulla. Nämä on todettu objektiiviseksi ja luotettavaksi psykologiseksi havaintomenetelmäksi - niitä on kuitenkin kritisoitu siitä, että ne mittaavat vain hyvin kapeaa kognitiivisen kyvykkyyden osa-aluetta, ja että voidaan asettaa kyseenalaiseksi, millaisia johtopäätöksiä älykkyystestien tulokset oikeuttavat vetämään henkilön älykkyydestä kokonaisuudessaan, mukaan lukien ne kognitiiviset kyvyt joita testi ei mittaa - taustateoriastamme taas riippuu se, millaiseksi oletamme mitattavien kykyjen ja muun kognitiivisen kyvykkyyden keskinäisen suhteen (tieteellisen menetelmän etenevyys perustuu siihen, että tätä taustateoriaa ei tarvitse ottaa uskon varassa annettuna, vaan sitä itseään voidaan - on voitava - koetella empiirisesti). Käsitteen teoreettiseen määritelmään tai ’tulkintaan’ kuitenkin perustuu se mitä havainnoista voidaan päätellä.

Vastaavasti tietoisuudelle on monia, teoreettisilta tulkinnoiltaan toisistaan hiukan poikkeavia määritelmiä - niiden operationalisointikriteerit eivät ole täysin yhtenevät. Yksittäiset tutkimusmenetelmät antavat aina vain yhden, melko kapean, näkökulman tietoisuuteen, ja sen takia että tietoisuuden eri määritelmät eivät ole osa yhtä suurempaa, yhtenäistä taustateoriaa ’tietoisuudesta kokonaisuudessaan’, ei yhden tutkimusasetelman avulla saatua tietoa jostain tietoisuuden eri muodoista voi yleistää koskemaan myös muita tietoisuuden muotoja. Esimerkiksi, jos tulkitsemme joidenkin eläimillä tehtyjen kokeiden tuloksia siten että päättelemme simpanssin olevan tietoinen itsestään (ks. Tietoisuus (2)) siinä mielessä että sillä on jonkinlainen käsitys itsestään fyysisenä oliona, emme tämän perusteella vielä voi vetää mitään johtopäätöksiä siitä, onko tämä tietoisuus fenomenaalista tietoisuutta (tai onko simpanssilla kokemusta, elämyksiä, itsestään vai vain käsitys, tietoa, itsestään).

Huom. Usein oppikirjoissa näkee käytettävän muotoilua: ’operationalisointi on tutkittavan asian muuttamista mitattavaan muotoon’. Tämä on sikäli harhaanjohtavaa, että operationalisointiin ei välttämättä sisälly itse tutkittavan kohteen (ilmiön) manipuloimista (kuten esim. laboratoriokokeissahan usein tehdään: tällöin itse tutkimuskohdetta käsitellään erilaisilla menetelmillä, jotta mittaaminen ja tulosten tulkinta olisi helpompaa). Operationalisointi ei myöskään ole pelkästään kvantitatiivisia mittauksiin liittyvä periaate, vaan keskeistä kaikessa empiirisessä havaintojenteossa. Siinä määritellään käytettävän teorian peruskäsitteet suhteessa havaintomenetelmiin, jotka eivät välttämättä ole (laboratorio)mittauksia - operationalisointi ei siis ole tutkittavalle ilmiölle, vaan ilmiön tutkimisessa käytetyille käsitteille tehtävä toimenpide.

Oppiminen

Oppiminen on kognitiivinen prosessi, jossa yksilö havaintoihinsa perustuen omaksuu uutta tietoa. Kaikki "yksilön kokemusten aikaansaamat kognitiiviset muutokset" tai edes havaintojen kausaalisesti aikaansaamat kognitiiviset muutokset eivät ole oppimista, vaan oppimisessa oppimistilanteessa satavilla olevan tiedon ja oppimisen tuloksena omaksutun tiedon välillä tulee olla jonkinlainen loogis-rationaalinen kognitiivinen yhteys. Ollakseen oppimista informaation prosessoinnin täytyy siis noudattaa jonkinlaisia kognitiivisia oppimislakeja.

Ks. myös Synnynnäisyys, muisti

Plastisuus

1. Yksilönkehityksen kehitysohjelmien "avoimuus" - geenit eivät yleensä säätele monimutkaisten järjestelmien yksilönkehitystä pienintä piirtoa myöten, vaan kehityskaava on plastinen niin että kehittyvä yksilö adaptoituu (ks. Adaptaatio (2)) omaan ympäristöönsä. Vastakohtana ominaisuuden geneettinen determinaatio.

Kannattaa huomioida, että erottelu plastinen/determinoitu ei vastaa täysin erottelua opittu/synnynnäinen - vaistotoiminto ei välttämättä ole geneettisesti determinoitu, kun taas toisaalta plastinen kehitys ei välttämättä ole oppimista.

2. Keskushermoston kypsymisessä plastisuuden ajatellaan toteutuvan erityisesti hermosolujen välisten kytkentöjen, symapsien, ja niiden määrittelemien hermosoluverkostojen muovautumisena, "karkean anatomian" (esim. kuorialueiden ja tumakkeiden sijoittelu) ollessa tiukemmin geenien määräämää.

Positivismi

Tieteenfilosofinen kanta, jonka mukaan teorioissa tulee sallia vain sellaisia hypoteeseja jotka sisältävät käsitteitä jotka voidaan operationalisoida tai loogisesti määritellä operationalisoitujen (havainto)käsitteiden avulla - mitään sellaisia väitteitä joiden paikkansapitävyyttä ei voi varmentaa joko suoraan havainnoimalla tai havaintoihin perustuvalla loogisella päättelyllä ei voida pitää tieteellisesti mielekkäinä. Vahvemman muotoilun mukaan käsitteen ja sitä kautta koko teorian merkityssisältö tulee täydellisesti määritellyksi havaintokäsitteiden operationalisoinnin yhteydessä - käsite ’tarkoittaa’ vain kaikkia niitä havaintotilanteita joissa soveltaisimme ko. käsitettä. Kaikki mikä menee tämän ’yli’ - puhe ilmiöistä ’havaintojen takana’ - on positivistisen tieteenihanteen mukaan ’epätieteellistä metafysiikkaa’.

Vertaa Looginen behaviorismi.

Produktiivisuus

Systeemin ominaisuus, että jokainen systeemin elementti voidaan tuottaa jostain sen itsensä rajallisesta osasta (vrt. reduktionismi, eli että jokainen systeemiin kuuluva elementti voidaan palauttaa joihinkin systeemiin kuuluviin alkeiselementteihin). Usein produktiivisuus on seurausta kombinatorisuudesta, eli siitä että systeemi sisältää alkeiselemettejä joita voidaan yhdistellä toisiinsa tiettyjen sääntöjen mukaan niin että alkeiselementit edelleen säilyttävät identiteettinsä. Esimerkiksi kieli on tällä tavalla produktiivinen mutta vesivärien sekoittaminen ei (se on produktiivinen muttei kombinatorinen, koska sinisen ja keltaisen sekoittaminen tuottaa uuden värin, vihreän, mutta sininen ja keltainen eivät säily yhdistämisoperaatiossa).

Usein produktiivisuus liitetään representaatiojärjestelmän ”luovuuteen”. Syntaktisesti tarkastellen luovuus on systeemin (kuten kielen) kyky muodostaa ääretön määrä syntaktisesti erilaisia representaatioita (tämä ei kuitenkaan seuraa suoraan pelkästään produktiivisuudestra, vaan edellyttää lisäksi että yhdistelyoperaatiota voidaan iteroida rajatta).Semanttisesti produktiivisuuteen liittyy kyky ilmaista ääretön määrä propositioita äärellisillä representationaalisilla resursseilla.

Vrt. Systemaattisuus, kompositionaalisuus.

Propositio

Väitelauseen tai representaation (intensionaalinen) merkitys, tietosisältö, jonka perusteella ilmaisu on tosi tai epätosi. Propositioita pidetään usein abstraktioina (1) samassa mielessä kuin luvut ovat abstrakteja olioita, jotka ovat numeroiden ja muiden matemaattisten merkkien abstrakteja merkityssisältöjä.

Voidaan esimerkiksi sanoa että lauseet "Mosse on kissa." ja "Mosse is a cat." ovat kaksi eri lausetta - toinen suomea ja toinen englantia - mutta ilmaisevat kuitenkin saman proposition.

Psykiatria

Lääketieteen osa-alue, joka tutkii mentaalista toimintaa ja erityisesti mentaalisen toiminnan ja käyttäytymisen patologisia häiriötiloja l. psykopatologioita. Psykiatria kehittää menetelmiä psykopatologisten syndroomien diagnosoimiseksi niiden oireiden perusteella, eri patologiatyyppien luokitteluperusteita, teorioita patologioita synnyttävistä ja ylläpitävistä psyykkisistä ja sosiaalisista mekanismeista, sekä hoitokeinoja patologioiden parantamiseen tai oireiden hallitsemiseen.

Psykolingvistiikka

Ks. Kieli (2)

Psykologia

Tieteenala, jonka tavoitteena on kuvailla ja selittää miten mieli toimii. Psyykkisiä (mentaalisia) ilmiöitä tutkiva tieteenala luonnontieteen ja humanistisen tieteen rajamailla.

Ks. Kognitiivinen psykologia, neuropsykologia, psykiatria, behaviorismi, introspektionismi.

Psykometrinen tutkimus

Tutkimusote, jossa pyritään laatimaan mahdollisimman objektiivisia, luotettavia ja tarkkoja psykologisia testimenetelmiä, ottamatta teoreettista kantaa siihen, millaisia ovat luonteeltaan ne psyykkiset ilmiöt joita psykometrisillä testeillä mitataan.

Esimerkiksi älykkyystestaus ja persoonallisuustestaus perustuvat pitkälti psykometriseen tutkimukseen. Hyvä puoli psykometrisessa tutkimuksessa on, että psykometristä testiä havaintojentekomenetelmänä voi käyttää kuka tahansa, koulukunnasta ja omista teoreettisista lähtökohdista riippumatta, huono puoli on, että testien validiteetin arviointi, ja saatujen tulosten psykologinen tulkinta on ongelmallista.

Psykopatologia

1. Psyykkinen häiriö, mielisairaus (Ks. Psykiatria).

2. Se psykologian osa-alue, joka tutkii samoja ilmiöitä kuin psykiatria.

Päättely

Ks. Ajattelu, logiikka, induktio, deduktio, abduktio, oppiminen

Qualiat

Ks. Kvaliat

Reduktionismi

Väljästi ymmärrettynä: mikä tahansa tutkimuksellinen lähestymistapa, jossa ’ylemmän tason’ ilmiöt ja pyritään ymmärtämään analysoimalla ne ensin ’alemmalla tasolla’ kuvattaviin osatekijöihinsä, tutkimalla näitä alemmalla tasolla ylemmän tason implementoivia ominaisuuksia ja mekanismeja, ja käyttämällä tätä tietoa sitten hyväksi ylemmän tason ymmärtämiseksi (usein sanotaan että ylemmän tason ilmiöt pyritään selittämään reduktionistisesti johtamalla ne tunnetuista alemman tason lainalaisuuksista).

Ks. myös Monitoteutuvuus, implementaatio

Representaatio

1. Psykologiassa, neurotieteessä ja useimmiten myös kognitiotieteessä representaatiolla tarkoitetaan organismin sisäistä rakennetta, johon on koodattu informaatiota, ja joka implementoi organismin tietoa. Joskus mentaalisella representaatiolla taas tarkoitetaan itse tietoa.

Johdatus Kognitiotieteeseen oppimateriaalissa käsitellään monia ihmismielen representaatiotyyppejä, kuten mielikuvia, prototyyppejä, käsitteitä ja syntaktisia representaatioita.

2. Tietoedustus. Logiikassa, matematiikassa ja tekoälytutkimuksessa symbolinen tai diagrammaattinen notaatio lukujen, propositioiden, joukkojen ym. matemaattisten abstraktioiden (1) (tieto-olioiden) kuvaamiseksi.

Termi "tietoedustus" on sikäli intuitiota harhaanjohtava, että se saa helposti aikaan ajatuksen homunculuksesta joka näitä edustuksia "lukee" tai "katselee" - jota varten tieto on edustettuna. Tässä suhteessa neutraalimpi suomennos "edustuma" puolestaan johtaa harhaan siinä, että se antaa ymmärtää että kyseessä on aina suhde jonkin mielen ulkopuolisen olennon ("maailman") edustumisesta mielessä - ei vain "tiedon". Esimerkiksi sellaisten käsitteiden/representaatioiden kuin TIISTAI, TORNITUS (shakkipelissä) tai NOMINILAUSEKE kohdalla ei voida puhua mistään kognitiosta riippumattomasta fysikaalisen maailman oliosta joka edustuisi mielessä.

Ks. myös Marrin tasot, komputaatio, algoritmi.

Semantiikka

Symbolien, representaatioiden, mentaalisten tilojen ja kielellisten ilmaisujen merkitys/tämän psykologinen, kielitieteellinen, kognitiotieteellinen tai filosofinen tutkimus.

Ks. myös Syntaksi, intentionaalisuus

Substanssi

1. Entiteetti joka voi olla olemassa muista olioista riippumatta (jokin voisi olla yksin jonkin mahdollisen maailman ainoa olio).

Tämä määritelmä on peräisin keskiajalta, ja esiintyy mm. Descartesin dualistisessa käsityksessä mielen ja aineen suhteesta.

2. Se mitä jokin olio on "itsessään", essentiaalisten ominaisuuksien avulla määritelty ”jokin”. Substanssin olemuksen kuvaaminen t. määritteleminen on vastaus kysymykseen "mikä tämä on" (vs. millainen tämä on, missä tämä on, miksi tämä on...).

Aristoteleen metafyysisessä teoriassa substanssi oli aineen ja muodon yhdiste. Aineesta tulee tietty substanssi kun siinä toteutuu ko. substanssin olemuksellinen muoto.

Supervenienssi

Ominaisuusluokka P (determinaabeli) on supervenientti ominaisuusluokan F (determinaatti) suhteem jos ja vain jos jokaiselle P:n ja F:n toteutumalle (token) pätee, että sikäli kuin instanssit eroavat P-ominaisuuksiensa  suhteen, niin ne eroavat myös F-ominaisuuksiensa suhteen. Ts. psykofyysinen supervenienssi on sitä, että olioiden välillä voi olla eroja psykologisten ominaisuuksien suhteen vain jos (ei siis jos ja vain jos) niiden välillä on eroja fysikaalisten ominaisuuksien, esimerkiksi aivotilojen suhteen, tai kääntäen fysikaalinen identtisyys (aivotilojen samanlaisuus) edellyttää olioilta psykologista identtisyyttä.

Symboli

Yleensä symbolilla tarkoitetaan representaatiota, joka on osa diskreettiä ja mielivaltaista representaatiojärjestelmää (symbolisysteemiä). Se että symbolit ovat diskreettejä tarkoittaa, että ne eivät ole "olemukseltaan" sumeita tai epämääräisä, esimerkiksi kirjain (tyyppi, ks. Type/token-erottelu) on joko A tai V, mutta ei mitään "siltä väliltä". Mielivaltaisuus eli arbitraarisuus taas tarkoittaa sitä, että symbolin rakenne, "muoto", ei ole millään tavalla riippuvainen siitä mitä symboli tarkoittaa, tai systeemin toisten symbolien rakenteesta (esim. koirasta käytetty sana voi yhtä hyvin olla "hund" kuin "dog", ja jos koira on "dog", ei siitä seuraa mitään rajoituksia sen suhteen millainen sana voi tarkoittaa kissaa).

Kieli ja erilaiset matemaattiset ja loogiset notaatiot ovat malliesimerkkejä symbolisysteemeistä. Klassisen kognitiotieteen mukaan myös aivoissa kognitiota toteuttavat rakenteet (representaatiot) muodostavat symbolisen systeemin. Newell ja Simon määrittelivät alun perin komputationaalisen järjestelmän ja älykkääseen toimintaan kykenevän kognitiivisen järjestelmän olevan sama kuin fysikaalinen symbolisysteemi. Representaatioiden symbolisten ominaisuuksien (yllä tarkoitetussa mielessä) keskeisyys kognition ymmärtämisen kannalta on kuitenkin kiistanalainen: on esitetty, että konnektionismi (hermoverkkomallintaminen) ja dynaamisten systeemien teoria tarjoavat klassiselle symboliarkkitehtuurille vaihtoehtoisia kognitiivisen arkkitehtuurin malleja.

Ks. myös Kognitivismi, representaatio

Synnynnäisyys

1. Synnynnäisillä ominaisuuksilla tarkoitetaan ominaisuuksia, joita yksilö ei ole "hankkinut" ympäristöstään.

2. Synnynnäisellä tiedolla tarkoitetaan kognitiotieteessä tietoa, jota yksilö ei ole voinut "hankkia ympäristöstään" pelkästään oppimalla.

Ks. myös Nativismi, plastisuus, vaisto

Syntaksi

1. Kielellisten ilmaisujen kieliopillinen rakenne, ja tätä rakennetta säätelevät säännönmukaisuudet/näiden kielitieteellinen tutkimus.

2. Minkä tahansa representaatiojärjestelmän (kielioppiin verrattavissa olevat) rakennesäännöt.

Vrt. Semantiikka

Synteettinen totuus

Ks. Analyyttinen ja synteettinen totuus.

Systemaattisuus

Representaatiojärjestelmän se ominaisuus, että tietyt representaatiot ”liittyvät toisiinsa”, siten että kyky tuottaa/ymmärtää yksi representaatio takaa kyvyn tuottaa/ymmärtää kaikki siihen systemaattisessa suhteessa olevat representaatiot. Representationaalinen kapasiteetti esiintyy aina suurissa (systemaattisuusrelaation määrittelemissä) "könteissä".

Esimerkiksi luonnollisen kielen tapauksessa kompleksiset representaatiot joilla on samat konstituentit järjestettynä saman säännön mukaisesti, mutta eri järjestykseen, ovat tällä tavalla systemaattisessa suhteessa keskenään: jos voit sanoa/ymmärtää että koira näki kissan, takaa tämä että voit sanoa/ymmärtää että kissa näki koiran. Vastaavasti, kun kieltä opitaan, uuden sanan oppiminen saa aikaan sen, että opit samalla kertaa äärettömän määrän ilmaisuja - kaikki ne ilmaisut joissa sana esiintyy. Ts. kieltä opittaessa kieltä ei voi oppia mielivaltaisen pieni pala kerrallaan, vaan kokonainen systemaattisesti toisiinsa liittyvien ilmaisujen kokonaisuus kerrallaan. (Se että kokonaisuudessa on ilmaisuja ääretön määrä - laajennuksen kielelliseen kompetenssiin tuoma "köntti" on kooltaan ääretön - perustuu systemaattisuuden ohella luonnollisen kielen produktiivisuuteen ja kompositionaalisuuteen).

Vrt. Klassinen kognitiotiede

Tekoäly

Tekniikan osa-alue, jossa pyritään luomaan keinotekoisia järjestelmiä, jotka pystyvät suorituksiin jotka vaativat älykkyyttä.

Tietoisuus

1. Primääri havaintotietoisuus, tunne-elämykset ja muu mielen fenomenaalinen sisältö. Kvaliat (1.)

Jos oliolla on tietoisuutta käsitteen tässä merkityksessä, on jonkinlaista olla tuo olento. Se voidaanko koskaan saada tietää tai kuvata käsitteellisesti millaista on olla tuo olento on erillinen jatkokysymys.

2. Itsetietoisuus, käsitys itsestä fyysisenä ja/tai psyykkisenä yksilönä.

Tämä määritelmä on taustalla esimerkiksi kuuluisassa "tietoisuuden operationaalisessa määritelmässä", peilitestissä. Yksilön (ihmislapsen, apinan), jolla on aikaisempaa kokemusta peileistä, kasvoihin maalataan tämän nukkuessa värillinen täplä. Jos yksilö herättyään osoittaa osaavansa hahmottaa peilin oikein (hahmottaa missä täplä on, ei luule näkevänsä täplää toisen yksilön kasvoissa) tulkitaan tämä evidenssiksi siitä että yksilö ainakin jollain tasolla "tiedostaa itsensä".

Huomaa, että oliolla ei välttämättä ole itsetietoisuutta, jos sillä on fenomenaalista tietoisuutta.

3. Introspektiivisten tiedostamisen tilojen sisäinen kohde - se mistä introspektiiviset raportit puhuvat (tai näyttävät puhuvan), sekä ne introspektion kohteena olevat sisällöt joita ei ole mahdollista raportoida (kvaliat (2.)).

4. Ne mentaaliset ilmiöt jotka muuttuvat laadullisesti "muuntuneissa tietoisuuden tiloissa" kuten hypnoosissa, narkoosissa ja unessa.

Tietojenkäsittelytiede

Matematiikan, logiikan kognitiotieteen ja tekoälyn menetelmiä yhdistelevä tieteenala, joka tutkii ja kehittää mekaanisia informaation prosessoinnin menetelmiä, sekä näihin perustuvia järjestelmiä (ohjelmointikieliä, ohjelmia ja tietokoneita).

Tilastotiede

Matemaattisten kuvauksien (’kvantitatiivisen datan’) esittämistä, muokkaamista ja analysointia (’tilastollisia menetelmiä’) tutkiva ja kehittävä tieteenala. Luetaan ns. menetelmätieteisiin.

Token

Ks. Type/token erottelu.

Token-identiteettiteoria

Token-identiteettimaterialismi sanoo että jokainen mentaalinen ominaisuus toteutuu jossain fysikaalisessa olennossa, kaikilla mentaalisilla prosesseilla on fysikaalinen toteutuma jonka kanssa se on "jossain mielessä identtinen". Neutraalimmin: jokaisella oliolla jolla on mentaalisia tiloja on myös fysikaalisia tiloja.

Token-identiteettiteoria on kaikkein maltillisin materialismin muoto, mutta sitä voidaan kritisoida siitä että se on liian heikko teoria: se ei oikeastaan sano mitään kovin mielenkiintoista, eikä selitä mitään. Token-identiteettiteoria voisi olla tosi vaikka mentaalisen ja neuraalisten ominaisuuksien välillä ei olisi mitään systemaattista yhteyttä. Se jättää myös täysin pimentoon miksi olisi täydellinen korrelaatio yksilön neuraalisten tilojen mentaalisten tilojen välillä: se ei sisällä mitään (loogista tai nomologista) lakia joka estäisi "Zombieiden" mahdollisuuden. Ts. se ei sano miksei voisi yhtä hyvin olla olioita joilla on täsmälleen samat neuraaliset tai fysikaaliset ominaisuudet mutta joilla ei olisi samoja mentaalisia ominaisuuksia (tyyppi-identiteettiteorian mukaan kyse on samoista ominaisuuksista).

Ks. Tyyppi-identiteettiteoria, Type/token erottelu.

Tunteet

Turingin kone

Matemaattinen (abstrakti) kuvaus algoritmeja toteuttavasta symboliprosessointijärjestelmästä (Turingin kone ei ole tarkoitettu kuvaukseksi mistään konkreettisesta symboliprosessointijärjestelmän implementaatiosta).

Turingin kone on abstrakti laskentajärjestelmä (komputationaalinen systeemi) koostuu äärettömän (so. rajattoman) pitkästä nauhasta, ja lukupäästä joka pystyy lukemaan ja kirjoittamaan symboleja nauhalta/nauhalle, ja liikkumaan nauhaa pitkin molempiin suuntiin. (Symbolit ovat yleensä 0 ja 1, mutta mikä tahansa äärellinen diskreetti aakkosto kelpaa periaatteessa). Jokaisena ’ajan hetkenä’ lukupää on täsmälleen yhden symbolin kohdalla, ja täsmälleen tietyssä tilassa, joita lukupäällä on niinikään äärellinen määrä. Lukupään kohdalla oleva symboli ja lukupään tila yhdessä määräävät sen, mihin tilaan kone seuraavaksi siirtyy - lukupää voi korvata symbolin toisella, muuttaa sisäistä tilaansa, ja siirtyä yhden askeleen vasemmalle tai oikealle tai pysähtyä. Lukupään toimintasäännöt voidaan ilmaista äärellisesti (ne voidaan antaa esim. taulukkona joka määrää jokaista mahdollista tilan ja symbolin yhdistelmää vastaavan toiminnon).

Turingin kone suorittaa komputaatioita siten, että se muuntaa annetun syötteen (input, "syöteinformaatio", symbolirakenne/merkkijono nauhalla ennen ensimmäistä laskennan askelta) tulosteeksi (output, "tulosteinformaatio", symbolirakenne/merkkijono nauhalla koneen pysähtyessä) systemaattisesti, aina tiettyä matemaattista funktiota noudattaen. Ns. Church-Turing teesin mukaan Universaali Turingin kone (eräs Turing-koneiden alatyyppi) pystyy komputoimaan minkä tahansa funktion jonka suorittamiseksi on ylipäätään mahdollista laatia algoritminen suoritusmekanismi, ja vain ne.

Type-token erottelu

Samalla ilmiötyypillä tai oliotyypillä (type) vai olla useita esiintymiä (token). Siten jos esimerkiksi kysytään: montako kirjainta alla olevassa merkkijonossa on? riippuu vastaus siitä halutaanko tietää kirjaintyyppien määrä (viisi) - eli kuinka monenlaisia kirjaimia sanassa esiintyy - vai kirjain esiintymien määrä (kuusi) - eli kuinka monta tiettyyn aakkostoon kuuluvan merkin implementaatiota on kirjoitettu näkyviin.

H A R K K I.

Tyyppi-identiteettiteoria

Materialismin muoto, jonka mukaan jokainen mentaalinen ominaisuus on samalla jokin fysikaalinen ominaisuus.

Vrt. Token-identiteettiteoria.

Universaali kielioppi

Universaali Turingin kone

Ks. Turingin kone

Vaisto

Vaistoilla tarkoitetaan toimintokokonaisuuksia (käyttäytymiskaavoja tai kognitiivisen/psyykkisen toiminnan sarjoja) jotka ovat perinnöllisiä, lajityypillisiä evolutiivisia adaptaatioita. Ne ovat yksinkertaisia refleksitoimintoja mutkikkaampia, hierarkisesti ja sekventiaalisesti järjestyneitä toimintojen kokonaisuuksia, mutta kuitenkin varsinaista "älykästä" käyttäytymistä stereotyyppisempää ja kaavamaisempaa. Yleensä ajatellaan, että vaistotoimintoja ei varsinaisesti opita, vaan ne pikemminkin kypsyvät ja muovautuvat yksilön kehittyessä - ne "kasvavat yksilön aivoihin".

Kaikkiin vaistotoimintoihin (esim. hyönteisten liikekaavat) ei välttämättä liity mitään psyykkistä sisältöä, mutta sikäli kuin vaistotoimintoon psyykkisiä sisältöjä liittyy, on huomattava että vaistotoiminnon (ja sen rationaalisuuden) psykologinen ja evoluutiobiologinen selittäminen on erotettava selkeästi toisistaan: evoluutiobiologiassa vaistotoiminnon olemassaolo selitetään yksilön kelpoisuutta lisäävänä adaptaationa, jolloin toimintoa usein analysoidaan siten että yksilöä pidetään agenttina "jonka tavoitteena on maksimoida geeniensä määrä tulevissa sukupolvissa". On tärkeää ymmärtää, että nämä tavoitteet ja niihin liittyvät rationaaliset perustelut ja päättelyketjut eivät kuvaa yksilön sisäistä kognitiivista toimintaa - edes silloin kun niitä käytetään selittämään sellaisten olioiden toimintaa jotka kykenevät rationaaliseen päättelyyn (ihminen).

Ks. myös Etologia

Yksilönkehitys

Ontogeneesi, yksilön kasvun ja kehittymisen prosessi, jota säätelevät geenit ja yksilön kasvuympäristö. Prosessi jossa geenit ilmentyvät yksilön fenotyyppinä. Prosessi, jossa yksittäisestä solusta kasvaa kypsä ja lisääntymiskykyinen yksilö.

Älykkyys

Yleinen kognitiivinen kyvykkyys; kyky hahmottaa, käsitellä ja soveltaa monimutkaista tietoa. Kognitiiviset ominaisuudet jotka edesauttavat kykyä tehdä vaativaa ’aivotyötä’ (erotuksena motivaatioon, sosiaalisiin ominaisuuksiin, emotionaalisiin ominaisuuksiin ym).

Älyn käsitteessä voidaan erottaa toisaalta testiäly - eli ne tekijät jotka saavat aikaan yksilölliset erot ihmisten suoritustasossa standardoiduissa psykometrisissä älykkyystesteissä – ja toisaalta äly yleisesti ottaen, kykynä joustavaan ja kompleksiseen käyttäytymiseen.

Testiäly puolestaan jaetaan kiteytyneeseen älykkyyteen (aikaisemman aivotyön tuottamat valmiit mutta ei alasidonnaiset ratkaisumallit) ja joustavaan älykkyyteen (kyky muodostaa ratkaisumalleja täysin uudessa tilanteessa).

Ärsyke

Ympäristön kohde johon yksilön aistinelimet voivat reagoida fysikaalisesti siten että yksilön havaintojärjestelmä kykenee käyttämään aistinelimen välittämää informaatiota havainnon muodostamiseen ärsykkeestä.

Ärsyke ja havainto voidaan määritellä toistensa avulla: ärsyke (organismille) on mikä tahansa ympäristön kohde tai ominaisuus, jonka yksilö voi aisteillaan havaita ja josta se voi muodostaa havaintorepresentaation.

© Otto Lappi 2007

Sivu päivitetty viimeksi 21/03/2007.