Kirosanakyselyn
satoa
Kyselyn teemoja
Tein tammikuussa 2006 verkkopohjaisen kyselyn,
jonka tarkoituksena oli selvittää muun muassa millaiset ohjeet ja periaatteet
ohjaavat kirjallisuuden kääntäjiä ja av-kääntäjiä heidän kääntäessään kirosanoja.
Selvitin myös, millaista palautetta kääntäjät ovat kirosanojen kääntämisestä
saaneet. Lisäksi kyselyssä esitettiin kysymyksiä kääntäjien omasta
kirosanakäytöstä, sanavalikoimasta ja asennoitumisesta kirosanoihin. Osa
kysymyksistä oli avoimia, osa taas kyllä tai ei -kysymyksiä tai neliportaista arviointiasteikkoa
noudattavia. Osa kysymyksistä oli molemmille kääntäjäryhmille yhteisiä, osa
ryhmäkohtaisia. Kysely liittyy väitöskirjatutkimukseeni ja tuloksia on
käsitelty myös vuoden 2006 VAKKI-symposiumin julkaisussa ilmestyneessä
artikkelissani.
Osanotto ahkeraa
Vastauksia tuli mukavasti, 87 kappaletta.
Vastaukset jakautuivat lähes tasan, sillä av-kääntäjiä vastaajista oli 43 ja
kirjallisuuden kääntäjiä 44 henkilöä. Vastaajista noin kaksi kolmasosaa oli
naisia, loput miehiä. Iältään kyselyyn vastanneet kirjallisuuden kääntäjät
olivat keskimäärin hieman av-kääntäjiä vanhempia, mutta molemmissa ryhmissä selvä
enemmistö jakautui tasaisesti ikäryhmiin 31–40, 41–50 ja 51–60, kun taas alle
30-vuotiaita ja yli 60-vuotiaita vastaajia oli vain muutamia.
Vastaajien enemmistö kertoi kohtaavansa työssään
kirosanoja silloin tällöin tai usein. Omaa kiroiluaan kääntäjät taas arvioivat
seuraavasti: kirjallisuuden kääntäjistä enemmistö koki kiroilevansa harvoin (50
%) tai silloin tällöin (38,6 %), kun taas av-kääntäjät kertoivat olevansa
hieman ahkerampia kiroilijoita. Heistä 58,1 % kertoi kiroilevansa silloin
tällöin ja 23,3 % usein. Kirjallisuuden kääntäjistä vain yksi tunnusti
kiroilevansa usein.
Kiroilun kääntäminen herättää pohdintaa ja
keskustelua
Kyselyssä oli sekä strukturoituja kysymyksiä että
avoimia kysymyksiä ja kommenttikenttiä, joihin kääntäjät vastasivat
ilahduttavan monisanaisesti. He olivat selvästi pohtineet teemaa ennenkin ja
kertoivatkin keskustelleensa siitä muun muassa kollegoidensa kanssa. Kirosanoja
koskevat käännösratkaisut tehdään siis monesti hyvin tietoisesti ja harkiten,
usein jotakin yleistä periaatetta noudattaen. Tästä syystä kyselytutkimusta
voidaankin mielestäni perustellusti käyttää yhtenä kirosanoja koskevien käännösperiaatteiden
tutkimusmenetelmänä.
Kirosanojen kääntäminen on kyselyn perusteella myös
sellainen kääntämisen osa-alue, johon kääntäjä saa usein neuvoja ja ohjeita ja
josta hän saa palautetta. Kirosanojen kääntämistä ohjaavat siis kääntäjän valintojen
ja ominaispiirteiden sekä kielen ominaisuuksien lisäksi myös ulkoiset tekijät.
Ohjeistusta kiroiluun
Erityisen paljon ohjeistusta kirosanojen
kääntämiseen olivat saaneet av-kääntäjät (69,8 %). Ohjeistajia olivat
useimmiten esimies (63,3 %), kollega (46,7 %) tai opettaja (16,7 %). Myös
ammattikirjallisuus mainittiin ohjeistuksen lähteenä.
Kirjallisuuden kääntäjistä ohjeita oli saanut
selvästi pienempi osa, 18,2 %. Ohjeita oli antanut useimmiten
kustannustoimittaja (62,5 %) tai toimeksiantaja (25 %). Myös
ammattikirjallisuus mainittiin.
Kirjallisuuden kääntäjien saamasta ohjeistuksesta
suurin osa oli sanallista - vain yksi kertoi saaneensa kirjalliset ohjeet. Niissä
viihdekirjallisuuden kustantaja oli kieltänyt kääntäjiä lainkaan käyttämästä karkeimpia
kirosanoja. Opettajien ohjeet korostivat taas kirosanojen funktion merkitystä
ja sanasanaisen käännöksen välttämistä. Muutoin ohjeistus oli enimmäkseen tilannekohtaista,
palautteenkaltaista ja molemminsuuntaista: joskus kääntäjiä oli neuvottu
käyttämään voimakkaampia ilmaisuja, joskus lievempiä.
Av-kääntäjät olivat saaneet sekä kirjallisia että
suullisia ohjeita. Ohjeissa pyydettiin lähes aina käyttämään lievempiä kirosanoja
kuin alkutekstissä ja/tai vähentämään kirosanojen määrää alkutekstiin
verrattuna. Vain yhtä kääntäjää oli kielletty laimentamasta sanoja. Hänen
ohjeensa kuului ”kirosana sanotaan niin kuin se on". Joskus annettu ohje
koski vain tiettyä lähetysaikaa ja kohderyhmää, joskus kaikkia käännöksiä.
Toisinaan kiellettiin tiettyjen sanojen, yleensä vitun, käyttö. Ohjeet
oli kuitenkin annettu tai ne muistettiin epäjohdonmukaisesti, sillä kaikki
samalle yritykselle työskentelevät eivät kertoneet samoista ohjeista.
Tekstityksissä vähemmän ja lievempiä kirosanoja
Av-kääntäjien enemmistö kannatti saamiaan ohjeita
tai oli omaksunut ne omiksi periaatteikseen. Tästä kertoo sekin, että kääntäjät
perustelivat valintojaan käännösperiaatteita koskevassa osuudessa samoin kuin
heidän ohjeistajansa olivat perustelleet kehotustaan lieventää ja vähentää
kirosanoja: ”kirosanat ovat voimakkaampia kirjoitettuna kuin puhuttuna.”
Voimakkuuseroista sekä lieventämisen ja
vähentämisen tarpeesta kysyttiin av-kääntäjien kyselylomakkeessa myös suoraan. Kysymykseen
siitä, ovatko ruututekstiin kirjoitetut kirosanat voimakkaampia kuin ruudussa
lausutut, jopa 93 % vastasi myöntävästi. Tämä on siis sekä kääntäjien että
toimeksiantajien yleisesti kannattama näkemys[i].
Sen pohjalta johdetaan yleisesti kaksi strategiaa: lievempien kirosanojen
valitseminen tekstitykseen ja kirosanojen määrän vähentäminen.
Ensimmäistä strategiaa kannatti 67,4 % av-kääntäjistä
kun kysyttiin, tuleeko kirosanoja lieventää käännöksissä. Jälkimmäisestä
strategiasta ei esitetty suoraa kysymystä, mutta se tuli ilmi avoimissa
vastauksissa. Sen sijaan kyselyssä kysyttiin, ovatko kirosanat toissijaisia
muuhun sisältöön nähden ja voiko niitä sen vuoksi jättää käännöksestä pois
silloin kun tilaa on vähän. Tähän kysymykseen vastasi myöntävästi jopa 83,7 %
vastaajista.
Kirosanoja jätetään pois siis sekä siksi, että
halutaan hillitä kiroilua (ja yleisön reaktioita) toistoa vähentämällä, että
siksi, että kirosanojen ei koeta olevan välttämättömiä. Ainakaan jokaisen
kirosanan tuottamista käännöstekstiin ei koeta tarpeelliseksi. Niiden ei joko koettu
tuovan sellaista merkityssisältöä, joka olisi ehdottomasti sisällytettävä
tekstitykseen, tai sitten niiden merkityksen katsottiin välittyvän esimerkiksi
muiden sanavalintojen tai puhujan ilmeiden ja eleiden kautta. Yleisesti ottaen
kirosanojen ei kuitenkaan koettu olevan tarpeettomia, sillä kun toisaalla
kyselyssä testattiin vastaajien reaktioita erilaisiin väitteisiin kirosanoista,
vain viisi vastaajaa 44:stä oli samaa mieltä väittämän "kirosanat ovat
tarpeeton osa kieltä" kanssa.
Kirosanojen lieventäminen voidaan helposti tulkita
sensurointitaipumukseksi. Tästä ei kuitenkaan välttämättä ole kyse. Lieventämisen
tarkoitus voi olla myös alkutekstin sanavalinnan voimakkuusasteen säilyttäminen.
Tämä selittyy sillä, että kyselyn perusteella av-kääntäjien enemmistö on sitä
mieltä, että kirosanat muuttuvat voimakkaammiksi silloin kun ne siirretään
puhutusta tekstistä kirjoitettuun. Näin ollen kääntäjä, jonka mielestä
esimerkiksi vittu ja fuck ovat puhuttuna voimakkuudeltaan
samanlaisia, ei valitsekaan tekstitykseen vittua, vaan jonkin toisen
sanan, jonka voimakkuuden hän kokee olevan tekstitettynä sama kuin puhutun fuckin.
Käännösperiaatteet koskivat mm. karkeutta,
kontekstia ja idiomaattisuutta
Kirosanojen kääntämiseen liittyviä yleisiä
periaatteita tiedusteltiin sekä avoimella kysymyksellä että osiossa, jossa
kääntäjiä pyydettiin arvioimaan eräiden strategioiden tärkeyttä asteikolla ”ei
lainkaan tärkeää, vain hieman tärkeää, melko tärkeää ja erittäin tärkeää”.
Av-kääntäjät mainitsivat avoimessa kysymyksessä usein
edellä mainitut kirosanojen lieventämisen ja vähentämisen sekä kiroilun viestin
esiin tuomisen muin keinoin kuin kirosanoja käyttämällä. Muita usein mainittuja
periaatteita olivat tyylin ja kontekstin sekä esitysajan, ohjelmatyypin ja
kohderyhmän huomioiminen, turhan toiston välttäminen sekä idiomaattiseen
käännökseen pyrkiminen.
Kirjallisuuden kääntäjien yleisimmin mainittuihin
periaatteisiin kuului karkeusasteen säilyttäminen. Kaksi vastaajaa tosin kertoi
lieventävänsä käännöksiä. Lisäksi kirjallisuuden kääntäjät pitivät tärkeänä idiomaattisuuteen
pyrkimistä. Mainintoja saivat myös kontekstin, funktion, tyylin ja
henkilöhahmojen ominaisuuksien huomioiminen, kirosanojen variointi sekä
sanasanaisen käännöksen välttäminen.
Idiomaattisuuden merkitystä arvioitiin myös
strukturoidussa osuudessa. Sitä piti kirjallisuuden kääntäjistä erittäin
tärkeänä 61,4 % ja melko tärkeänä 22,7 %. Av-kääntäjistä idiomaattisuus oli
erittäin tärkeää 65 %:n mielestä ja melko tärkeää 20,9 %:n. Idiomaattisuudessakin
tuli toisille raja vastaan: muutama vastaaja mainitsi mielenkiintoisesti
välttävänsä tiettyjä suomalaisia kirouksia, erityisesti perkelettä,
liian ”suomalaiskansallisina”.
Kummassakaan ryhmässä ei sen sijaan pidetty
tärkeänä tai kovin tärkeänä suoraa käännöstä eli alkutekstin sanavalinnan tai
kieliopillisen muodon säilyttämistä silloinkaan kun se on kohdekielessä
mahdollista. Aihepiirin säilyttäminen jakoi mielipiteet sen sijaan selvemmin.
Sillä tarkoitettiin esimerkiksi uskonnosta kumpuavan sanan kääntämistä mahdollisella
kohdekielen vastaavanaiheisella sanalla. Esimerkiksi kirjallisuuden kääntäjistä
45,5 % piti tätä melko tai erittäin tärkeänä, kun taas 54,5 % ei pitänyt sitä
lainkaan tai kovinkaan tärkeänä.
Monenlaista palautetta
Lähes yhtä moni av-kääntäjä (14) kuin
kirjallisuuden kääntäjä (15) ilmoitti saaneensa palautetta kirosanoja koskevista
käännösratkaisuistaan. Suurin osa palautteesta tuli katsojilta (71,4 %).
Palautteen antajiksi mainittiin myös työnjakaja, lehdistö, kollega, tuttava ja Internetin
keskustelupalstan keskustelijat. Kirjallisuuden kääntäjille olivat puolestaan
antaneet palautetta enimmäkseen kustannustoimittajat (46,7 %), mutta myös
kollegat, muut toimeksiantajan edustajat ja media. Lukijapalautetta oli saanut
vain kaksi kirjallisuuden kääntäjää.
Ero yleisön av- ja kirjallisuuden kääntäjille
antaman palautteen määrässä johtunee etenkin siitä, että av-kääntäjille on
helpompi antaa palautetta käännösratkaisuista, koska heidän työnsä tulokset
esitetään rinta rinnan alkutekstin kanssa. Television luonne on muutenkin
interaktiivisempi. Lisäksi suositut keskustelunaiheet kuten television vaikutus
lapsiin kirvoittavat usein katsojapalautetta myös kiroilusta.
Kääntäjien saama palaute ei kuitenkaan ole ollut pelkkää
voimakkaiden sanavalintojen kritisointia, vaan molemmat kääntäjäryhmät ovat
saaneet tasaisesti kaikensuuntaista palautetta. Välillä on toivottu lievempiä
vastineita, välillä voimakkaampia, toisinaan kritisoitu valittua linjaa, toisinaan
kehuttu.
Muita käännösratkaisuihin vaikuttavia tekijöitä
Tietoisten käännösperiaatteiden ja ulkoisten
vaikuttimien lisäksi käännösratkaisuihin vaikuttavat kääntäjän kielelliset ja
kielenulkoiset ominaispiirteet sekä kielen omat rajoitukset, mahdollisuudet ja
konventiot. Näitä ei kyselyn avulla selvitetty kuin ohimennen, koska muut
menetelmät soveltuvat niiden tarkasteluun paremmin. Joitakin asioita kuitenkin
kävi ilmi.
Kääntäjän kirosanarepertuaari
Jokaisella kielenkäyttäjällä on oma
puheenpartensa, idiolekti, johon kuuluvat myös kääntäjän suosimat kirosanat.
Nykykirjallisuuden käännöksissä käytetään tutkimukseni mukaan keskimäärin 12–13
kirosanaa käännöksissään. Määrä ei eroa merkittävästi suomalaisten
kirjailijoiden sanarepertuaarin laajuudesta, tosin sanavalinnoissa on jonkin
verran eroja (lisätietoja esim. Hjort 2006: 82.)
Kyselyssä oli listattu 33 yleistä kirosanaa, ja
vastaajien tuli ilmoittaa, mitä sanoja niistä käyttää ja kuinka voimakkaaksi he
ne kokevat. Kyselyssä ei valitettavasti tarkennettu, tarkoitettiinko kirosanojen
käyttöä käännöstyössä vai vapaa-aikana, mitä eräs vastaaja kritisoikin. Sanalista
olisi voinut olla myös pidempi, sillä siitä varmasti puuttui joidenkin
kääntäjien suosikkisanoja. Kommenttikenttään puuttuvia sanoja saattoi kylläkin
listata, mutta koska sitä ei varsinaisesti pyydetty, ei siinä mainittuja sanoja
huomioitu vastausten analyysissä. Analyysi antoi kuitenkin samansuuntaisia
tuloksia kuin olen saanut kirjallisuusaineistoa analysoimalla (id.), eli että
kääntäjät käyttävät keskimäärin noin tusinaa eri kirosanaa, joista muutamia
käytetään runsaasti ja muita harvemmin.
Karkean paikan leiri
Kirosanojen voimakkuus vaihtelee käyttäjän ja
käyttötilanteen mukaan, mutta koska yksittäisten sanojen voimakkuudesta
keskustellaan usein ja karkeutta arvioivat jopa useat sanakirjat, päätin
tässäkin tiedustella yksittäisten sanojen voimakkuutta. Vastaajien tuli
arvioida kyselyssä mainitun 33 sanan[ii] karkeutta
asteikolla 1-4. Arvioista laskettiin painotettu keskiarvo, eli eräänlainen
sanojen keskimääräinen karkeusarvo.
Karkeuskilpailun voitti vittu arvolla 3,6.
Sana oli kirjallisuuden kääntäjien listalla ykkösenä, mutta av-kääntäjät
rankkasivat sen kolmoseksi, kyrvän ja pillun jälkeen.
Seksuaaliset sanat siis jylläsivät kärjessä. Uskontoon viittaavista sanoista
voimakkaimmaksi koettiin saatana, joka oli viides ja sai arvon 3,2.
Lievimpinä ilmauksina pidettiin puolestaan mm. himputtia, tulimmaista ja
kehveliä. Naisten ja miesten vastauksissa ei ollut merkittäviä
eroja.
Ihminen käännösratkaisujen takana
Nykyihanteen mukaan käännöksen tulee heijastaa alkutekstin
luojan ajatus- ja arvomaailmaa. Kääntäjän henkilön vaikutus on kuitenkin aina
myös läsnä, ja joskus se pulpahtaa pintaan käännösratkaisuissakin. Erityisesti
kirosanojen kohdalla näin saattaa käydä, koska kirosanat on kielenosa, joka
herättää paljon mielipiteitä ja asenteita. Esimerkiksi uskonnollisuus saattaa
näkyä käännösratkaisuissa. Tästä kertoo eräs vastaus avoimeen kysymykseen
kääntäjän kirosanastrategioista. Siinä vastaaja kertoi välttävänsä tiettyjä
sanoja ja kirjottavansa tiettyjä uskontoon viittaavia sanoja aina isolla.
Kirosanoihin liittyviä asenteita ei tutkittu
kyselyssä syvällisemmin, mutta siinä esitettiin kuitenkin joukko karkeita,
aitoja väitteitä, jotka vastaajien tuli joko hyväksyä tai hylätä. Myös ”en osaa
sanoa” oli vaihtoehtona.[iii] Eniten mielipiteitä väitteistä jakoi ”loukkaan
puhekumppaneitani kiroilulla", jonka kyllä- ja ei-vastaukset menivät
molemmissa vastaajaryhmissä tasan. Kaikissa muissa kysymyksissä selvä enemmistö
(ka. n. 74 %) asettui jommankumman vastauksen puolelle. Vastaajien mukaan
kirosanat ovat rumia, mutta eivät tarpeettomia, vaan olennainen osa kieltä. Ne
eivät kerro kyvyttömyydestä itseilmaisuun, vaan ovat joskus paras tapa osoittaa
tiettyjä tunteita ja asenteita. Tästä huolimatta runsas kiroilu häiritsee
vastaajien enemmistöä, eivätkä he koe, että heidän odotetaan kiroilevan.
Kiroilu ei kuitenkaan ole heistä kapinaa konventioita vastaan.
Tässä artikkelissa
käsiteltyjä teemoja tarkastelen laajalti tekeillä olevassa väitöskirjassani
kaunokirjallisen käännös- ja alkuperäissuomen kirosanoista ja kirosanoista
käännösprosessin kohteena. Tarkastelen jatkossa lähemmin muun muassa sitä,
miten kyselyssä mainitut käännösperiaatteet näyttävät toteutuvat käytännössä.
Tutkimusaineistona käytän laajahkoa nykykaunokirjallista aineistoa.
[i] Käytän tässä sanaa ”käsitys”, koska riittäviä
tutkimuksia katsojien näkemyksistä ja reaktioista ei ole tehty.
[ii] Kirosanat valitsin erilaisin kriteerein, joihin en tässä nyt mene
tarkemmin. Kirosanojen edellytin mm. voitavan käyttää perinteisissä
huudahdustyyppisissä kirouksissa, ja valitsin listaan vain sellaisia, joita
olen nähnyt ja kuullut näin käytettävän. Kirosanojen määrittelemisen vaikeus
(ks esim. Hjort 2007) näkyy hyvin mm. siinä, että moni kyselyyn vastannut
ilmoitti kommenttikentässä olevansa eri mieltä tiettyjen sanojen
”kirosanaudesta”. Muutama muu vastaaja oli lisäksi jättänyt mainitut sanat
arvioimatta ilmeisesti samasta syystä.
[iii] Väitteet ovat karkeita ja tilannesidonnaisia, mutta jokin yleinen arvio
niiden paikkansapitävyydestä lienee kuitenkin mahdollista antaa. Tästä kertonee
sekin, että ”en osaa sanoa” -vastauksia tuli vain yksittäisiä.
LÄHTEET
Hjort, Minna 2006. Kirosanojen
valikoituminen audivisuaaliseen ja kaunokirjalliseen tekstiin. Erikoiskielet ja käännösteoria. 2006.
VAKKI-symposiumi XXVI. Vaasa 11.-12.2.2006. Vaasan yliopiston
käännösteorian, ammattikielten ja monikielisyyden tutkijaryhmän julkaisut. N:o
33. Vaasa: Vaasan yliopisto. s. 74-84.
Hjort, Minna. tulossa 2007. The
terminological challenge of studying swearwords. Teoksessa Dialect in Multimedia and Translation. Cultural
diversity as a tool and directive for dialect researchers and translators (työnimi).
Toim. Irmeli Helin.