Liikuimme Tarton lisäksi muuallakin Virossa, enimmäkseen Itä-Virunmaalla (mm. Raakvere, Sillamäki) eli venäjänkielisellä alueella. Venäläinen kulttuuri ikään kuin ohjasi meidät äiti-Venäjälle. Niinpä aloitimme siellä samantyyppisen yhteistyön kuin Virossakin, nyt Suomen Setlementtiiliiton avittamana vuonna 1994. Tutustuimme pienen opiskelijaporukan kanssa Viipurissa lasten ja nuorten kanssa toimiviin organisaatioihin. Erityisen hyvät ja toimivat suhteet ovat muodostuneet Viipurin kaupungin nuoriso- kulttuuri ja urheilutoimiston ja Viipurin Palvelukeskuksen (aik. Egos-keskuksen) kanssa. Vuosien varrella olemme tehneet yhteistyötä monien tahojen kanssa, josta tässä joitakuita: Lasten kansainvälinen toimintakeskus, Dikoni, koulu n:11 ja Raduga-klubi. Yhteistyömme Viipurissa jatkuu edelleen. Viipurissa on käynyt projektimme kautta lähes 100 opiskelijaa.
Toimintaamme on ohjannut tietyt arvolähtökohdat: toisen kunnioittaminen ja tasavertainen dialogisuus. Emme ole lähteneet niinkään opettamaan venäläisiä esim. kasvatuksen kysymyksissä. Emmekä ole keskittyneet auttamaankaan, vaikka varsinkin yli 10 vuotta sitten veimme mukanamme monesti lasten kenkiä, vaatteita ja leluja. Sen sijaan olemme pyrkineet yhdessä tekemisen kautta löytämään oppimista ja siihen liittyvää riemua. Niinpä vuosien varrella olemme turvakodin (Spasatelney Krug) lasten kanssa suunnitelleet ja toteuttaneet lasten ideoimia toteutuksia turvakodin ympäristöön. Viipurilaiset lapset ovat valokuvanneet mielipaikkojaan, turvakodin lapset ovat tehneet kolme dokumentti-filmiä (Moi Dom - Kotini 1997, Minun todellinen elämäni 1999, Elämää turvakodissa 2000), jotka ovat olleet esillä mm Tampereen kansainvälisillä filmifestivaaleilla. Viipurilaisia lapsia on vieraillut myös Tampereella ja suomalaisia lastensuojelulapsia Viipurissa. Tällä hetkellä yhteistyömuodot jatkuvat projektissa "Lapset elämänsä valtiaiksi II" -hankkeessa, jossa pyrimme voimistamaan riskilasten ääntä ja olemusta yhteiskunnissa sekä luomalla lasten lähipiirin ihmisten kanssa mahdollisuuksia löytää arjesta elämää tukevia, innostavia elementtejä.
Venäläisiltä olemme oppineet kuinka tärkeätä yhteisöllisyys on. Tapakulttuuri elää ja sillä on vahvat merkitykset ihmisten elämässä. Samoin venäläinen vieraanvaraisuus ja lämminhenkisyys on ollut monille opiskelijoille yllätys. Suomalaisista sanomalehdistähän voidaan lukea vain toisenlaisia esimerkkejä venäläisestä elämänmenosta.
Sosiaalipedagogisten ja freireläisten lähtökohtien mukaisesti olemme pyrkineet olemaan ensisijaisesti yhteistyössä venäläisten organisaatioiden kanssa. Kanssakäyminen muiden suomalaisten kanssa on ollut tavanomaista tiiviimpää Dikonin väen kanssa. Olen oppinut tuntemaan Viipurissa olleet opiskelijat muita paremmin. Osan kanssa yhteistyö jatkuu edelleen alumnityyppisesti. Parhaimmat hetket liittyvät lasten ja nuorten kanssa toteutettuihin tapahtumiin, juhliin ja toiminnallisiin hetkiin. Ikävintä on ollut huomata, että Viipurin torilla olen menettänyt taskusta kamerani tai opiskelija kukkaronsa.
Yhteistyö Venäjällä on tarjonnut hienoja oppimiskokemuksia ja avannut ymmärtämään omaakin työtä syvällisemmin. Monet opiskelijat kertoneet, että matkat Viipuriin ja nyttemmin myös Pietariin ovat antaneet heille voimia opiskeluun myös Tampereella. Samoin on käynyt itselle opettajan työhön, vaikka matkat itsessään ovat olleet voimia vaativia. Haasteisiin vastaaminen vahvistaa. Ja Venäjä tarjoaa haastetta jokaiselle.