Olipa toisen kerran täti, joka asui nahkeassa metsässä. Tädin talo oli rakennettu ennen tädin itsensä syntymää, joten talon ulkonäköön täti ei ollut vaikuttanut. Hän tapasi jöllöttää keskenään talossaan. Tädin nimi on Einari. Hän piti erityisesti laskimista (taskumallisista) sekä kurkku-juusto-voi-peipästä.

Täti kasvatti pienimuotoisessa viljelmässä erinäköisiä kukkasia. Kukat kiinnittivät naapureiden huomion. He tulivat kateellisiksi kukkien sirosta lempeydestä. Eräs naapuri, Terttu nimeltään, oli niin katkera kukkien suuresta menestyksestä, että alkoi Einaria kiusatakseen viljellä omalla kukkamaallaan nakkisormia ja niiden muassa myös napanöphtää.

Sitten tuli harmaa sadepäivä, eikä Einari-tätiä kiinnostanut edes keskenään jöllöttely. Hän päätti lähteä kalaan lähimmän joen rantaan, sillä hän tiesi että kala syä hyvin sateella. Hän pääsi joen rantaan, ja pulahti nopeasti veteen, ettei kalojen epäilykset heräisi. Einarin onneksi vastaan tuli suu ammollaan taskuvalas. Einari syöksähti valaan kitaan. Hetken kuluttua Einari jo kolisteli valaan vatsan seinämiä. Einari oli onnesta neliö; hän oli vihdoin päässyt kalaan. No höh. Valas on nisäkäs.

Kalasta tullessaan Einari-täti käveli nahkean metsän läpi, mutta kotiovella hän tuumasi lähtevänsä pikimmiten Pekka-mummon luo maalle. Ensin Einari haki kuitenkin postin ja muuttui hetkellisesti viivakoodiksi. Keskinkertainen ralliauto ohitti Einarin, eikä ollut enää mitään, mikä olisi estänyt Einaria lähtemästä.

Einari keräsi tavaroita, joita tarvitsisi Pekan luona: kaapillinen pyyhkeitä, yksi pullataikina, hammasharja, pakoputken muotoinen viiirus, yöpaita, lasitetta, ja tietysti mummolle tuliaisiksi erästä nimeltä mainitsematonta El Tiempo viinin pohjaa. Kun hän oli pakannut tavarat Burberrykaulukseen, hän huomasi, että menninkäiset olivat jälleen valloittaneet hänen yöpöytänsä laatikon. Einari ei jaksanut enää tässä vaiheessa soittaa Mauri Pöhölle, sillä lähtö kirvoitteli jo tassunpohjissa. Menninkäiset jäivät tällä kertaa Einarin luokse alivuokralle.

Einari ajoi iloisin mielin salaluukullisella tatillaan kolmen metsän läpi ja saapui lopulta Pekka-mummon distriktille. Mutta voi. Pekka-mummo oli juuri ehtinyt lähteä "Sauvasekoittimella laadukasta hyvää" -kurssille, eikä hän palaisi enää sinä iltana. Einari jäi odottelemaan.

Kyllästyttyään odottelemaan Einari meni sanomaan päivää Herra Ämpärille. Herra Ämpärin pihalla odotti epämiellyttävä yllätys. Virpi oli tullut ystäviensä kanssa mielenosoitukseen Herra Ämpärin poikaystäviä vastaan. Koska viranomaisten lupaa mielenosoitukseen ei ollut, Herra Ämpärin oli teljettävä Virpi laumoineen erääseen keskitysleiriin.

Einari jäi mielellään keskitysleirivahdiksi. Virpi oli kuitenkin erittäin viekas, eikä Einarin antaumus riittänyt pitämään Virpiä telkien takana. Viekas Virpi kuoli paon aiheuttamiin juustonaksukomplikaatiohin 30.4.1945.

Herra Ämpäri myönsi Einarille pakkolomaa keskitysleirivahdin tehtävistä. Einari-täti päätti jättää Pekka-mummon luona käymisen tuonnemmaksi ja lähteä takaisin kotiin nahkeaan metsään. Einari kippasi tuomansa tavarat mummon pihaan, olihan hammasharja jo auttamattomasti liian kulutettu. Hyvästelltyään kipatut tavarat, Einari tuuttasi korvastaan kupillisen kahvia ja lähti ajelemaan kotiin päin.

Kotikulmilla Einarin nenään leijaili kummallinen haju. Tertun nakkisormet olivat ilmeisesti alkaneet lakastua. Postilaatikkoon oli kertynyt paljon nauravia miehiä, jotka piti pyytää sisälle teelle. Einari laittoi eräälle nauravalle miehelle sitruunateetä, vaikka tämä oli nimenomaan pyytänyt ruusunmarjaa maidolla. Naurava mies ei enää ilmestynyt Einarin postilaatikkoon tällaisen röyhkeyden jälkeen.

Hurskaana tätinä Einari oli kesäpäivinä vapaaehtoistyössä rinkelitehtaalla. Siellä tarvittiin apua rinkelin reikien pakkaamisessa. Pakkaushihnalla Einarin vieressä työskenteli kalju mies, joka tuijotti Einarin sääriä ja lipoi himokkaasti huuliaan. Toisinaan Einari ei kestänyt miehen tuijotusta ja joutui laittamaan miehen leivänpaahtimeen. Loppukesästä mies alkoi olla melkoisen mureaa poikaa.

Eräänä iltana Einari lähti juhlimaan. Juhlimiseen ei ollut mitään erityistä syytä, Einari tahtoi vain hieman sutinaa juttuihin. Juhliva joukko tätejä ja setiä velloi Rouva Antennin luona vietetyn lennokkaan illan jälkeen kohti paikallista yökerhoa, jossa oli sinä iltana naapurikunnasta tullut vieraileva dj. Ilta oli nimetty dj:n mukaan: Erkin tassu ja tahti ( Paw & Beat ). Einari irroitteli tanssilattialla kurkku-juusto-voileipäkuosisessa hameessaan oikein kunnolla. Yhtäkkiä Einari kuuli vienoa höpötystä lattiatasolta. Taannoinen alivuokralainen huuteli rivouksia vuokraemännälleen. Menninkäinen lopetti kertomuksensa sanomalla "Lihaa piiloon" ja lähti kiskomaan kotiin päin. Hämmentynyt Einari tunsi olevansa pyörremyrskyisä lihapata sekä nakkisoppa.

Eräs Einarin nauravista miehistä haistoi nakkisopan ja lähestyi tuttavallisesti Einaria. Illan humussa tädin arvostelukyky oli alkanut hämärtyä, eikä miehen tuttavallisuus häirinnyt. Naurava mies kutsui Einarin luokseen yötä katsomaan. Mies ei paha vaan muistanut asuvansa postilaatikossa. Sinne ei mahtunut kovin isoa porukkaa. Itse asissa sinne mahtui ainoastaan mies ja teepannu. Einarin täytyi palata kotiin taksilla. Täti ei tällä kertaa päässyt shägäämään. Voi sutien suti!

Oli aika käydä kaupungissa. Einari tahtoi päästä pois kotoaan, sillä eilinen kaiveli vielä sen verran pahasti mieltä. Sisäpiirin tietona voidaan todeta, ettei lama ollut kaukana. Nahkean metsän läpi oli suora tie kaupungin laidalle. Mutta kas. Pekka-mummo olikin sattunut samaan kadunkulmaan. Pekka-mummo lupasi järjestää tädille paluukuljetuksen tuliterällä autollaan. Auton Pekka-mummo oli voittanut sauvasekoitin kursseilla järjestetyistä arpajaisista.

Pelkkää appelsiinimehua tämä on. Einarilla on meno päällä. Kivi-paperi-sakset vastustivat lähtöä, mutta hän lähti silti. Einarin elämä oli verrattain tylsää. Hän tahtoi muutoksen. Täti päätti alkaa horoksi. Siis. Upsista. painovirhepaholainen. Täti ryhtyi tietenkin Poroksi. Hän ajatteli, että siinähän on markkinarako. Ei etelässä montakaan Poroa.

Poron toimenkuvaan kuului tien varsilla väijyminen. Se oli raskasta mutta arvokasta työtä, joten Einarin täytyi hankkia sopivaa energiarikasta purtavaa. Hän osti ämpärillisen sulatettua juustoa, neljää eri lajiketta. Ämpärillinen oli yhden työrupeaman kannalta täysin sopiva kerta-annos. Tulevaisuudessa Einari tilaisi juustonsa säiliöautokuljetuksena suoraan kotiovelle toimitettuna.

Kaikkea muutakin oli hankittava. Asiaan kuuluvia kemikaaleja oli hyvin suositeltavaa ostaa. Kulutuksessa sorkat kuivuivat, joten ainakin liukastusta oli otettava. Einari ei missään nimessä tahtonut kuivua kokoon. Kukapa haluaisi, 80-luku järkytti meitä kaikkia.

Harjoitus tekee mestarin. Täti päätti hieman koglata uutta ammattiaan. Hän porotti erään hiljaisen sivukujan varressa. Suosio oli ilmiömäinen. Einari oli erittäin tyytyväinen tuloksiin. Oli aika siirtyä suuremmille valasvesille. Valtavista arkistoista.

Poron ura lähti nousuun kuin avaruuskeskus MIR. Mutta. Kaikkeen tottuu. Einari ei enää kahden tunnin kuluttua löytänyt ammatistaan sitä samaa innoittavaa tekijää, joka joskus ennen oli siitä kummunnut. Porotus ei ollutkaan tädin kutsumus. Nahkeaan metsään palattuaan kaikki valkeni. Einari tahtoi sittenkin olla porvari. Hus.

Elämä hymyilee jälleen. Einari oli syvällä sisimmässään aina tiennyt olevansa porvari. Einarin oli muutettava juustosäiliöautotilaustaan sen verran että vaihtoi neljän lajikkeen yhteen lajiin. Polar 15 täyttikin jo sinä samaisena iltana Einarin juustopannuhuoneen. Einari tunsi itsensä kieltämättä hieman kuvuksi kun oli luullut olevansa Poro. Eihän kukaan täti todella voi olla Poro. Kaikkea sitä on.

Einari kuuli juttuja. Kaikkihan sen tiesivät. Eräs Mari setä täytti sinä iltana vuosia.

Pieni Matto käveli kaupungin laidalla. Sen hapsut kastuivat tihkuun,
viluttikin jo. Pieni Matto toivoi, että kesä tulisi. "Raitojeni värit
sekoittuvat toisiinsa", kertoi Matto rautakauppiaalle. Rautapuodinpitäjä
Karhunen meni takahuoneeseen. Hän avasi vihreän arkun ja nosti sieltä
purkin erikoisinta maaliaan. Hän sulki arkun huolellisesti ja peitteli sen
niin ettei kukaan ulkopuolinen osaisi koskaan epäilläkään arkun olevan
juuri siinä missä se aina oli ollut. Maton suu meni onnesta ympyräksi.
Erikoinen maali pääsi vihdoin toteuttamaan tehtävänsä, jonka täyttämistä
maali oli odottanut jo 450 vuotta, ellei helmitaulun helmet aivan väärin
kerro. Matto kulki sateessa kotiinsa kantaen erikoismaalia taitavasti
naamioidussa muovipussissa. Pussissa luki "T-market, aina ei voi voittaa"
Kukapa aavistaisi, että pussissa kannettiin maailman erikoisinta maalia;
noin vaatimattomasti! Mattoa jo hiukan jännitti matkalla. Hän joutui hieman
heristelemään hapsujaan, kun ei muuta osannut. Hän unohti sateen.
Lehdettömät puut huojuivat unissaan, eivätkä enää ojennelleet oksiaan
Mattoa kohden raivoten kuin raivoisivat viimeisen kerran maailmanlopun
edellä. Pieni Matto kulki kujia ylös alas. Pitkän matkaa kuljettuaan hän
pääsi oman kotinsa luo. Hän meni salaa kellariin, kukaan ei onneksi
huomannut Maton salaisia liikkeitä. Pieni Matto laittoi vihreän pöytävalon
päälle. Hän istuutui kellarin lattialle ja avasi hämärässä ikkunattomassa
huoneessa pussin. Maali odotti jo innoissaan pääsyä purkista. Matto luki
tarkasti ohjeet purkin kyljestä. "Vieritä kaksi kertaa myötäpäivään, käännä
ylösalaisin ja käännä allaolevasta vivusta. Pohjasta tulee esiin kirahvi,
joka kysyy salasanaa. Tuohitilastokeskuksen ohjekirjan liiteosassa 3
kerrotaan Tip Super Lap Kakkuti -maalien kaikki voimassaolevat salasanat" Tässä kohtaa Matto kaivoi tärkeiden asioiden kansiosta ryppyisen paperin, joka oli kopioitu niin monta kertaa, että kirjainten hahmot enää juuri ja juuri erotti. Hän tavasi lappua pitkään ja löysi salasanansa. Kirahvi sanoi: "Hei, olen Tietosuojakirahvi, tulen rauhallisin aikein, otan mielelläni kakkua ja kananmunia, kerro salasana viiden sekunnin kuluessa, en tiedä miksi tulostimet vaihtuivat suihkuista laseriin enkä myöskään usko 1970 -luvun urheiluvisailupelien sisältävän salaisia merkityksiä." Matto ehti hyvin sanoa oikealla hetkellä salasanan, sillä hän oli tarkkaavainen Matto. Maalipurkki avautui itsestään pitäen samanlaista kitkunaa kuten
kaikki tavalliset muumioarkut. Pientä Mattoa jännitti nyt jo valtavan
paljon. Hapsut hersyen hän kurotti purkin ylle ja tuijotti. Sisällä oli
erikoisinta maalia. Maailman erikoisinta. Ei mikä tahansa maali, tottavie.
Muovipussista Matto kaivoi esiin maalisiveltimen, jonka sivellinosa oli
aitoa tattihetulaa. Nyt Pienen Maton oli hengitettävä syvään. Jännittävät
hetket eivät saaneet pilata lopputulosta. Matto otti kellarin lattialta
tattihetulasiveltimen ja kastoi sen Erikoismaaliin. Hän alkoi sivellä
raitojaan maalilla. Maali odotti hetken, nuuski ilmastoa. Sitten se kipitti
omalle kohdalleen niin nopeasti, ettei silmä kyennyt erottamaan. Maali
asettui raidan kohdalle makuulleen ja sulki silmänsä mukautuen
täydellisesti juuri kohdalleen osuneeseen raidan väriin. Pieni Matto
maalasi niin tarkasti, ettei missään nimessä voinut unohtaa yhtäkään
raitaa. Matto tunsi olonsa paremmaksi kuin aikoihin. Hän ei uskaltanut
vielä ajatellakaan peiliin katsomista, sillä hän tiesi näyttävänsä upealta.
Matto sulki maalipurkin kannen ja pesi siveltimen huolella. Hän laittoi
tavarat takaisin muovipussiin ja jätti pussin kellarin seinustalle. Hän
puhalsi pussin viereen muutamia villaisia koiria, jotta pussi vaikuttaisi
olleen kellarissa ainakin puoli vuosisataa. Matto katsoi kellariin vielä
viimeisen kerran, ja laittoi sitten pöytävalon pois päältä. Pieni Matto
käveli hitaasti portaat ylös. Hän asettui pinon päällimmäiseksi koettaen
näyttää viattomalta ja aivan tavalliselta matolta.

Aamulla Ernosievä Kokki käveli kadulla. Hän huomasi mattokaupan ikkunassa
ilmoituksen, jota hän ei kyennyt noin vain ohittamaan "Ladukas aito matto
kilpalukykyinen pieni hintaan". Kotona Ernosievä Kokki katsoi uutta
mattoaan: "Ompa hyvä matto" ja Pieni matto ajatteli hiljaa mielessään "Olen hyvä matto".