K. TULOSOHJAUKSEN UHRINA
 

Ylioppilas K. oli ollut jo 16 vuotta valtiotieteen ja monien muiden tieteiden ylioppilaana. Hän oli olotilaansa tyytyväinen ja oli kehittänyt siitä jo elämäntyylin ja elämäntavan. K. oli arvostettu akateemisen intelligentsian jäsen, tunnettu keskustelija monilla foorumeilla, osallisena erilaisissa projekteissa ja ehdoton kulttuurivaikuttaja. Hän oli oikeastaan jo päättänyt olla koko ikänsä vapaana valtiotieteen ylioppilaana.

Mutta tulosohjaus puuttui peliin. Yliopiston tehtävänä ei enää ollutkaan tuottaa ja jakaa viisautta, niin kuin K:kin oli luullut, vaan sen tehtäväksi tuli tuottaa tutkintoja. Maistereiden määrä ja tohtorituotanto olivat tulossa määrärahojen jakoperusteeksi. Ilman tutkintoja ei ollut seurakunnan sisäpuolellakaan enää pelastusta, vaan projektikeikatkin olivat kuivumassa. K. joutui tosipaikan eteen.  Hänen oli luopuminen koko elämänikäänsä koskeneesta haaveesta elää laitosintellektuellina, vapaana muodon ja arvon kahleista. K. kiinnittyi jälleen yhteen projektiin, tällä kertaa tutkimaan julmaa hyvinvointivaltiota juoppojen kohtelijana. Samalla hän tuli luvanneeksi itselleen, että kokoaa siinä sivussa myös gradun ja luopuu siten akateemisesta poikuudestaan. Ja näin tapahtui: projekti valmistui, gradu valmistui, ja ylioppilas K. valmistui maisteriksi.

.....

Maisteri K. oli ollut jo 12 vuotta valtiotieteen ja monien muiden tieteiden maisterina. Hän oli olotilaansa tyytyväinen ja oli kehittänyt siitä jo elämäntyylin, elämäntavan ja 1990-luvulla elämänpolitiikankin. K. oli arvostettu akateemisen intelligentsian jäsen, tunnettu keskustelija monilla foorumeilla, osallisena erilaisissa projekteissa ja ehdoton kulttuurivaikuttaja. Hän oli myös mukana kansainvälisessä yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa ja toimi ohjaajana korkeimpia akateemisia arvoja tavoittelevien kaikkein intellektuellisimpien jatko-opiskelijoiden opinnäytetöissä. Hän oli oikeastaan jo päättänyt olla koko ikänsä valtiotieteen maisterina, vaikka suostuikin muodikkaasti vihjaamaan, että väitöskirja on ainakin valmisteilla. Tässä tilassa hän joka tapauksessa nautti ja tuotti viisautta joka päivä.

Mutta uudistettu tulosohjaus puuttui peliin. Yliopiston tehtävänä ei ollut enää aikoihin ollut tuottaa ja jakaa viisautta, eikä varsinkaan ollut tarkoitus nauttia siitä, niin kuin K. oli ajatellut tekevänsä. Yliopisto tuottaa tulossopimuksen puitteissa määritellyn määrän tutkintoja, ja varsinkin tohtorintutkinnot ovat arvossaan, kun määrärahoja jaetaan. Ilman tohtoreita ei laitoksilla ollut pelastusta eikä laitosten budjeteissa bonuksia. Ilman tohtoriutta ei myöskään ollut varmuutta virkoihin pääsemisestä. K. joutui taas tosipaikan eteen. Hänen oli vielä kerran luopuminen haaveesta elää laitosintellektuellina vapaana muodon ja arvon kahleista. Väitöskirjavihjailut oli lunastettava painotuotteilla. Ja näin tapahtui: kirja painettiin, väitös hyväksyttiin, ja maisteri K. valmistui tohtoriksi.

...

K. ei ole koskaan kertonut, mitä mieltä hän on tulosohjauksen roolista elämänpolitiikkansa romahduttajana. 

Tulosohjausindikaattorit puhuvat kylmää kieltään: K. on täyttänyt normin ja voi elää nyt niin kuin lystää, vaikkapa laitosintellektuellina, tohtori K:na ja dosentti K:na ja niin edelleen. Se mitä hän siinä tuottaa tai on tuottamatta ei enää kiinnosta tulosten rekisteröijiä, paitsi joskus kun yliopistoa evaluoidaan. Tai jos ollaan ihan tarkkoja: K:n tuotannon sisältö ei kiinnosta rekisteröijiä, kunhan vain tuotanto julkaistaan mitat täyttävissä lehdissä. Voiko K. siis olla tästedes tuottamatta tulosta ja palata siten lähelle nuoruutensa ihanteita? 

Tuskin: sillä K:n ajatus sinkoilee sellaisilla kentillä, joilla rekisteröintikelpoisten julkaisujen tuottamista ei voi välttää. K. on siis tuomittu koko loppuiäkseen tulosohjauksen uhriksi. Lohtuna on, että häntä ei tuomittu jo syntyessään, kuten on käynyt nuoremmille sukupolville.